Suomalaisten otteluseuranta 2019

Jossain paras viidestä matsissa kovassa helteessä kolmannessa tai neljännessä erässä voisi ollakin ok, mutta olisi vähän huono juttu tuollaisessa matsissa. Näissä mielellään pitäisi just tsempata.

Ottohan jäi viime viikolla pois eli ehkä siinäkin jotain syytä. Noin muutenhan nyt voisi toivoa, että Ehratilla olisi suonenveto koko viikon ja jyräisi voittoon asti? Sekin selittäisi jotain. Millainen sää tuolla on ollut?

Miamin karsinnat ovat alkuvuoden paras testi. Riippumatta kuka tulee vastaan.

1 tykkäys

103 päivää sitten Otto voitti Helsingissä. Päivää aikaisemmin Harri Jenkeissä. Onko tämä jo jonkin sortin ennätys? Onneksi kevät alkaa kalenterin mukaan ylihuomenna ja tämä synkkä talvi voidaan jättää taakse.

Kyllä niitä voittoja vielä tulee. Otolla kävi aika huono arpaonni ja eipä monikaan ennen matsia voittoa uskaltanut toivoa. Toki lukemat olivat rumat, mutta välillä näin siinä käy.

Yksi peli tosi keskinkertaista WTT-jyrää vastaan on hurjan paljon vähemmän kuin mihin Otto vastaavissa turnauksissa pystyi vuosi sitten. Pattilla on tietysti tosi pätevä syy olla menestymättä, mutta muilla (paitsi Sarpola) kysymyksiä herättävää toimintaa. Jos vertaa naisiston (4) tapaan kohdata uusi järjestelmä hyökkäämällä myös karsintojen kautta täysillä niin kaksin- kuin nelinpelissä pisteiden perään niin ero on valtava.
“Esiintyminen” mastersin karsinnassa ei välttämättä lisää sitä itsetuntoa…

Ehrat on tasoltaan lähempänä ATP300 kuin ATP500. Nykyinen asema johtuu siitä kun oli pitkään pois kentiltä.
Mutta yksi peli liian vähän vaikka Ehrat edellisen puolen vuoden aikana 5 krt finaalissa ja Otto yhden kerran.

Oton pelityyli on niin suoraviivaista “kaikkitaieimitään” ja silloin kun on eimitään päivä niin tuollaisen tuloksen ymmärtää.
Jos Mastersin karsinnassa osuu se kaikkimullepäivä, niin tulos voi olla hyvä.
On eri asia henkisesti pelata 15K kisaa kuin pääsystä ATP1000 Mastersiin.
Tuo eilinen ottelu oli Otolle sellainen joita vastaavia oli takana aiemmin jo useita, mutta Mastersin karsinta on uran tähän saakka suurin hetki ja sillloin fokus lienee sataprosenttisen keskittynyt. Toivottavasti silloin osuma kohdallaan.
Otolla ollut usein näitä 0-3 erän alkuja ja 1-6 pimeitä eriä ja AO:n junnusarjassa räiski ensimmäisen vartin Strömiä vastaan useita lyöntejä metritolkulla pitkäksi, kunnes yhtäkkiä alkoi uppoamaan.
Jos eilen oli alusta loppuun sitä räiskintää vaille osoitetta, niin tuollainen tulos käy järkeen hyvin.

1 tykkäys

Mies oli kuusi vuotta sitten ATP300. Ennätys 295. Nyt 585, siis 600…
Tällaisia mukana-roikkujia ei mastersin karsinnoista löydy.
Uran tähän mennessä tärkein tavoite on päästä junnusarjoista miesten kiertueelle. Hallitusti, ei räiskimällä kymmentä kaksoisvirhettä kuten eilen ensimmäisessä erässä teki.
Kaikki paistattelu parrasvaloissa ennenaikaisesti johtaa vain näyttävään mailan tuhoamistekniikkaan, ei WTT rankingin nousuun.

Kannattaa varautua myös jatkossa vastaaviin tuloksiin kuin eilen. Varmaankin läpi uran näkyy vastaanlaisia.

Kaksi esimerkkiä vuosikohtaisesta etenemisistä.

A) R32, R16, R32, QF, R32, W, R32, SF, R16, W, R32, R32, R32, R32, R32, W, R32, QF, SF, R32, R32, R16, W, R16, QF, R32, F, R16.

B) QF, QF, SF, SF, R16, QF, SF, R32, QF, R16, R16, QF, SF, SF, QF, R16, R16, QF, F, R32, QF, SF, R16, R16, R32, SF, R16, QF, QF, R16, QF.

Oton tyylillä varustettu on selkeästi esimerkki A.
Täysosumaviikkoja siellä täällä ja floppiviikkoja myös tasaiseen tahtiin.
Mikäli Otto joskus kiertueelle nousee niin en ihmettele jos kaksvitosena häviää ATP200 karsijalle 26 26 ja seuraavalla viikolla voittaa top10 pelaajan.

1 tykkäys

UTR arvostaa Ehratin pelitason jopa 223 parhaaksi maailmassa. Viimeisen kolmen kuukauden trendi on jopa 179-tasolla. Tietenkään noita lukuja ei pidä ottaa liian vakavasti, mutta kova pelimies on ja muun muassa Mikael Ymer on hänen takanaan.

Näitä 179-223 sijoja kohden oli nuorena menossa ennen kuin piti taukoa.

22v ATP295 ja 24-26v parhaassa iässä kaksi ja puoli vuotta käytännössä pois propeleistä. 2016 oli muutama kisa ja 2017 sekä 2018 ensimmäinen puolisko tyhjää.

Laaksosen kanssa samaa tahtia aikoinaan teki nousua. Ei toki Henrin tasoa koskaan.

Viime syyskuussa 2018 Davis Cupissa Ehrat Sveitsin aseena ja hävisi kuitenkin Ruotsin Mridhalle, jolla sama koutsi ollut kuin Otolla tuo Carlsson ja Oton treenikavereitakin Tukholmassa.

1 tykkäys

Sinun listaltasi löytyy noita R32 turnauksia neljä kertaa enemmän kuin Oton tuloksista (yhteensä 3)
Nuori mies joka juuri jättänyt mopoiän taakseen, on kyllä aikaista määritellä kypsemmän miehen taktillisia kykyjä. Jos käytös on ennustamasi kaltaista antaa se hyvät aseet vastustajille jahka oppivat miten se “suuri peli” provosoidaan esiin ja sitten vain poimitaan UE:illa voitto kotiin.
Nyt Siinaille. Siellä Oonalla tavoitteena pelata 22 ottelua kahteen viikkoon. Jos edes puolet tuosta toteutuu voi hän jättää hyvästit näille pienemmille turnauksille. Realistisempi tie?

Otolla on 8 kpl saldossa tällä hetkellä edellisen 12kk ajalta 1.kierroksen tappioita.

Coretennis kertoo pelaajan kaikki turnaukset yhdellä katsomalla.

Pelaajia on erinlaisia ja Otto on Niemisen Jarkon vastakohta monella tavalla, ei vähiten pelillisesti. Jarkko suoritti tasaisesti ilman suuria piikkejä tai romahduksia.
Kumma on jos Oton pelityylillä varustettu pelaisi sillä tyylillä että voittaa aina huonommat ja häviää aina paremmilleen.
Niemisen taso oli melko vakiintunut ja ennalta arvattavissakin monessa kohtaa. Tiettyjä pelaajia vastaan sen tiesi ennakkoon ettei jakoa ole ja taas isoa osaa propelaajia vastaan Jarkko usean vuoden ajan varmalla takakenttäkypsyttämisellä otti rutiinivoittoja.
Oton vahvuudet ja heikkoudet täysin toiset kuin Jarkolla oli.

Edit. Itse asiassa 9 kpl. Coretennis siitä huono ettei se huomioi karsintoja ja Ottohan hävisi Roland Garrosin junnusarjan karsintojen 1.kierroksella.

2 tykkäystä

Anteeksi. Kun en noita junnusarjoja niin noteeraa…

Tässä yhteydessä olisi syytä noteeraa.

Oli kyse spekulaatiosta miltä näyttää Oton vuosikohtainen tilasto tulevaisuudessa propeleissä silloin kun proturnauksia on pelattuna 12 kk aikana se yli 30 kpl.
Tällä hetkellä Otolla vain murto-osa viikoista ollut propeleissä ja jatkossa pelaa propeleissä myös niinä viikkoina kuin nyt saldo näyttää junnuviikoiksi.

Propelien määrä kolminkertaistuu ja itse asiassa löysin nykymäärälläkin 4 kpl 1.kierroksen tappioita miesten peleissä. Samalla tahdilla päästään lukemaan 12 kpl.

Toki sekin vaikuttaa minkä tason kisoja pelaa.
Tietyssä kohden nousevana nuorena kun tekee nousua kovimmille tasoille pelaamalla itselleen ehkä liiankin alhaalla niin voi olla että 1.kierroksien tappiot jonkun verran laskee, myös sen vuoksi että nuori on nälkäinen rankingin nostamiselie. Jahka taso vakiintuu 25-vuotiaana jollekin tasolle niin pelaajan pelitapa yms vaikuttaa näihin tilastoihin.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että kehen huipputason pelaajaan vertaisit Ottoa pelaajatyyppinä?

Tsonga mut pienemmällä nopeudella/kimmoisuudella.

2 tykkäystä

Pyysin jo anteeksi, tosikko, älä enää sitä puukkoa kierrä.
Oona muuten toiselle kierrokselle ja huomenna mitataan taas kuka on Suomen ykkönen.
Se ikähyvitys alkaa jo menettää merkitystään, joten hiljalleen noita voittoja saisi ottaa Anastasiasta tai jumittuu kakkoseksi.

Hyvin haettu, koska kun nyt silmäilin läpi top-100:n, niin ei siellä ole varmaan ketään yksittäistä pelaajaa, joka muistuttaisi Tsongaa enemmän Ottoa pelaajatyyppinä. Ainoa vähän samantyyppinen voisi olla ehkä Kyrgios?

2 tykkäystä

Keep it simple. Raonic.

1 tykkäys

Tsonga, Raonic, Kyrgios, onhan näissä samoja piirteitä kuin Otossa.

Kyrgios kun voitti AO:n junnusarjan 3-sijoitettuna 18v-kautena 2013, niin katsoin streamissä 3.kierroksen matsin Omar Jasikaa vastaan sekä myös finaalin, oliko Kokkinakista vastaan.
Ja kun katseli nyt kuusi vuotta myöhemmin 3-sijoitettu Virtasta, niin otteissa aivan selvästi samaakin.

Tottakai jokainen on yksilö ja eroavaisuuksia tyyleissä/tekniikoissa löytyy.

2 tykkäystä

Tuli tässä yhteydessä mieleen Nieminen vs Tsonga keskinäiset.

Ensimmäinen kohtaaminen 2008 Adelaiden semi. Jarkko voitti 62 64 kun Tsonga räiski yli rajojen ja Jarkko piti vain pallot kentällä ja se riitti. Heti tuon jälkeen Tsonga eteni huikealla ilotulitustenniksellä Australian avointen GS-finaaliin.

Myöhemmin Tsonga voitti Jarkon kuudesti ja Nieminen pystyi yhteen voittoon myös hyvän päivän Tsongaa vastaan ja tuo tapahtui Tokiossa.

1 tykkäys