Suomen Futurekiertue 2018

Itse puolestaan alan nauttimaan urheilusta/hikoilusta vasta 25+ lämpötiloissa :smiley:

Perusteluna tuohon edelliseen viestiini, että todella iso osa ammattilaiskisoista pelataan lämpimissä tai kuumissa olosuhteissa. Tunisiassa, Egyptissä, Turkissa ja Italiassa ainakin pitkiä putkia joka vuosi ja iso osa näistä sellaiseen aikaan vuodesta kun alkaa olla jo oikeasti lämmintä.

Näissä on henkilökohtaisia eroavaisuuksia ja uskoisin että myös ammattipelaajissa kaikki eivät viihdy samoissa olosuhteissa.

Onhan tennis ulkolaji ja paljon kisoja myös kuumassa, mutta ei sentään valtaosaa. Jos miettii ATP-kiertuetta. Tammikuu Australiassa kuuma, helmikuu hallissa, maaliskuu Amerikan keväässä voi olla kuuma tai suht ok +20. Huhtikuussa Euroopan keväässä viileää, toukokuussa vaihtelee mutta harvoin ainakaan trooppista lämpöä. Ruohokausi vaihtelee mutta harvoin tukalaa. Heinäkuun Euroopan massat hellettä kuten myös elokuun Amerikan kovat kentät. Syyskuussa US Openissa usein täydellistä +22 ja risat. Loka-marraskuu hallissa pääosin tai Japanin syksyssä +20.

Kovaa hellettä siis ehkä 3 kuukautta ja vähemmän kuumaa 8 kuukautta joista hallissa 3 kuukautta.

Ville-Petteri Ahti otti hyvän voiton. Kaatoi 6-sijoitetun ATP800+ itävaltalaisen 26 64 64.

1 tykkäys

Myös Panu Virtanen ja Patrick Kaukovalta voittoihin.

1 tykkäys

Sori, että rupean nyt vähän hankalaksi, mutta ei oteta ATP-kiertuetta esimerkiksi, koska sitä kiertää vain pienen pieni osa pelaajista ja tämän ketjun kisojen osallistujista ei kukaan. Jos pystyt ITF-kiertueen ja Challengerien pohjalta perustelemaan näkökulmasi yhtä hyvin kuin ATP:n osalta, niin sitten uskon :slight_smile:

Alimmilla tasoilla se hyvä puoli että pelaaja voi ATP-kiertuetta paremmin valita olosuhteet missä pelaa, kun CH ja FU-kisoja on ympäri maailmaa eri olosuhteissa.

Olisi kyllä kiintoisaa tietää lämpötilat keskimääräisesti.
Yksittäinen ATP200-300 pelaaja voi halutessaan pelata pelkästään hallissa suurimman osan vuodesta viileässä jos ei pidä tuulesta ja auringosta. Aloittaen syyskuussa Ruotsin isoista futureista ja päättäen toukokuun Skotlannin CH-hallikisaan.

Ainakin yksi suomalaispelaaja etenee Kaarinan kvartsiin.

P Virtanen - Loffhagen
V-P Ahti - Capello. Capello on karsija joka pudotti ekalla kiekalla Vesasen epätavallisin lukemin 6-0, 1-6, 6-2.
Kaukovalta - Dischinger
Kosonen - Niklas-Salminen

Patti oli tänään hyvä. ATP578 kohenee. Toivottavasti Suomen kisojen jälkeen elokuun lopussa top500 ranking.
Minusta Patti on varteenotettava vaihtoehto Egyptin DC-massalle pelaavaan kokoonpanoon vaikka onhan se vaikea Emiliä tai Harria syrjäyttää.
Ans kattoo ottaako Patti jo tällä viikolla kauden ensimmäisen massaturnausvoiton suomalaispelaajalta.

Puolivälierissä Viron vasuri 20v Mattias Siimar. Vuosi sitten Patrik voitti Siimarin elokuun Talin futuressa ilman kunnollista rystyä ja nyt kun rysty toimii, niin luulisi voitto taas tulevan, vaikka Siimar on hyvä pelaaja hänkin.

1 tykkäys

Patti on hyvässä vireessä.
Eiköhän se pelaa kumpi rankingissa edellä.
Hienosti nostanut Patti pelaamisen tasoa

Patti oli Tampereen murheellisena tiistaina mulle iloinen yllätys.
Seurasin matsin 2m huilipenkin takaa.
Huipputekemistä, mutta taso ei vaan säilynyt koko ajan.

1 tykkäys

Yksisilmäistä kapteeni Niemiseltä jos rankingin perusteella peluuttaa. Näin toimii ne jotka eivät pidä riskeistä ja Jarkko taitaa olla juuri tuollainen varman päälle ottaja ja se tie harvoin vie suuriin voittoihin mutta varmat marjat korjataan sillä taktiikalla.

Se kuka on syyskuussa edeltävän viikon Egyptin massaleirillä vakuuttavin kuuluisi pelata viis rankingeista.

Minusta ovat niin lähellä toisiaan että ellei sitten ole loukkantumisia tai muuta syytä mixei joku olisi pelikunnossa niin tuo rankng on paras ja reiluin tapa.
Tulosurheilua ja jää jossittelut pois.

No eiköhän se ole ihan selvää, että sen hetken kunnon/iskukyvyn mukaan peluutetaan. Täysin mahdotonta nyt sano, että kuka pelaa ja kuka ei.

Suomen parasta pitää ajatella ja ei kiitos kentälle kaksinpelissä niitä jotka keskittyy nelinpeliin eikä niitä joiden parhaat saavutukset kovilta kentiltä.

Mutta Nieminen sen päätöksen tekee. Nämä on vain näitä heittoja.

Eli Harria et laittas :joy::joy::joy:

Aika turha näitä tosiaan täältä heitellä. Mutta laitetaan vaikka ekalle päivälle Emil ja Jarkko.
Neluriin Harri ja Patti. Ja sit taas vireen mukaan…
Henkka tietty nelurissa, jos tulee mukaan.

Jos ei ranking ykköstä tai kakkosta peluuta ekana päivänä Safwatia vastaan niin ketä sitten?

Niklas-Salminen kehiin niin hyvä tulee.

Heliövaaraa pitää säästää nelinpeliin lyhyessä tapahtumassa. Kovilla kentillä vielä onnistuu ensin dubbeli ja heti perään kaksinpeli mutta toimiiko sama massalla +35 asteessa.
Sunnuntain ykkösten kohtaamisessa Safwat tuskin pelaa ennen sitä dubbelia ja suomalainen pelaa oletettavasti ellei sitten taktikoida Ruusuvuorta sunnuntain ykköseksi ja dubbelissa Harri/Patti. Emil voitti Safwatin marraskuussa Talin hallissa mutta massalla toinen tarina.

Avauspäivänä Safwatia vastaan Suomen kakkonen ja se ei saisi olla missään nimessä lauantaina Ruusuvuori jotta mahdollistetaan sunnuntaille parhaat asemat fyysisesti.

Harri toki voidaan ehkä laittaa vielä lauantaina kaksinpeliin ottamaan pakkovoitto Egyptin kakkosesta joka massapisteiden turvin 300+ sijoilla kun Harrin ranking massalla olisi jotain tasoa 600+. Heliövaara tosin pelasi kuukausi sitten Ranskan CH-massalla sen verran hyvin että samalla pelillä Egyptin kakkonen kaatuu.

Henkilökohtaisesti tosin laittaisin lauantaina Niklas-Salmisen Suomen ykköseksi jolla varmin massamylly takomaan voiton Egyptin kakkosesta ja silloin kun Patti ykkönen niin kakkonen voi olla avauspäivänä vain Otto Virtanen jolla hurmiopelillä samat aseet Safwatin haastoon kuin oli junnu-Ruusuvuorella marraskuussa Talissa.

Mikäli menee viidenteen otteluun niin siihen meillä olisikin laittaa paras ATP-rankattu Heliövaara ellei häntä peluuteta kaksinpelissä ennen sitä. Lisäksi sunnuntaina dubbelin jälkeen pelaavat ensin ykköset jonka aikana Heliövaara saa lepoa.
Avauspäivän Safwat ottelusta ennakkoon ei kukaan pelaa massalla voitosta ja sen vuoksi siinä ei menetä mitään vaikka nuorin tykki pelaisi siinä.

Patti välieriin.
Niklas-Salminen vs M.Siimar 6-4, 7-6. Vuosi sitten numerot olivat samat tämän kaksikon välillä.
12 ässää.

Välierissä voittaja ottelusta brassi Dischinger vs Viron Ivanov.

Yläkaaviossa mukana Loffhagen, Rochette, Hansson…
Kaipa tuo semi on hoidettavissa hyvänä päivänä ja finaali sitten olisi aivan 50/50.

Loffhagen johtaa 1-sijoitettua 4-0…
Saarivaltiossa brittilehdistö nimesi Loffhagenin suurimmaksi brittilupaukseksi sitten Andy Murrayn.
Loffhagen samaa tasoa kuin Kyle Edmund oli 17-vuotiaana ja nyt 23v Edmund on top20 nimi.
Ehkäpä Kaarinassa nyt kentällä tuleva ATP-tähti.
Hyvin on peli balanssissa tuon ikäiseksi. Aivan yhtä letkeää kuin ikätoveri Otto Virtasella mutta kärsivällisyyttä löytyy suomalaista paremmin ja tiettyä tyyneyttä.
Otolta löytyy kuitenkin enemmän oksatpois-lyöntejä mutta myös hasardeja.

Tuolla pelillä Loffhagenista voisi tulla Suomen kisojen historian nuorin voittaja ellei 4 vuotta vanhempi Niklas-Salminen ole finaalissa toista mieltä. Loffhagen aiemmin Ugandassa hävinnyt FU-finalisti keväältä.


Mutta lopulta juniori hävisi 6-4 4-6 6-7
Johti 3.erää 4-0 ja 5-2