Suomen naistennis 2018

Minetti ja Kulikova vauhdissa Tukholmassa. Ensimmäinen tasaisessa ottelussa, jälkimmäinen ylivoimainen omassaan.

Molemmat voittivat ja siis kvartseihin. Molemmilla myös nelinpeli tänään.
Saako Minetti tämän päivän tuloksellaan WTA rankingin?

1 tykkäys

Minetille ei tästä vielä tule WTA-rankingia, sillä vaaditaan pisteitä kolmesta kisasta tai sitten isommat pisteet yhdestä kisasta. Mutta uran ensimmäinen kvartsi on hieno juttu! Ja ensi vuodeksi tästä tulee hyvin niitä ITF-pisteitä.

Kulikova on kruisaillut sen verran vahvasti (6-3 6-1 ja 6-1 6-2), että turnausvoitto voi olla hyvinkin mahdollinen niinkuin ykkössijoitetulta sopii odottaakin. Nähtävästi ne aiempien kisojen pienet vaivat ovat nyt parantuneet.

Oonan suoritus Norjan isomman kisan karsinnoissa oli myös sangen vahva, vaikka ei läpi lopulta mennytkään. Mutta se Gracheva, joka Oonan ratkaisukierroksella pudotti, löi pääsarjassa heti WTA-sijalla 206 olevan sijoitetun suoraan kahdessa erässä. Itseasiassa Oona sai Grachevalta yhden geimin enemmän.


Tuleva ohjelmisto naistemme osalta näyttää tältä (M = pääsarja, Q = karsinta, A = jonossa karsintaan):

Anastasia Kulikova
29.10. $15,000 Stockholm(M 1)
5.11. -

Oona Orpana
29.10. $15,000 Stockholm(M 8)
5.11. $15,000 Antalya(M 10)

Mariella Minetti
29.10. $15,000 Stockholm(Q 14)
5.11. -

Liisa Vehviläinen
29.10. $15,000 Stockholm(Q 20)
5.11. -

1 tykkäys

Joo Kulikova voitti juuri ensimmäisen erän kvartsissaan.
Ovatko nämä Minettin ensimmäiset pisteet? Miten isot niitten pitää olla jotta yhdellä turnauksella saa ammattilaisen statuksen eli WTA-rankkauksen.

Minettillä on Pärnusta kesäkuulta yksi WTA-piste ja sääntö kuuluu:

Players must earn (i) ranking points in at least three (3) valid Tournaments, or (ii) a minimum of 10 singles ranking points

Tukholmassa tuo 10 pistettä vaatii turnausvoittoa, mikä lienee vielä Mariellalle utopiaa.


Tukholma $15 000, puolivälierä
Anastasia Kulikova - Alice Gillian (GBR) 6-3, 6-4

Anastasialle yhdeksän(!) ässää ja voitti muutenkin ykkösistään 83%, mikä on naistenniksessä hurja lukema. Tuossa voi olla se ase, jolla tämä nainen nousee pois pikkukisoista.

1 tykkäys

No ensi viikolla sittten Tukholmasta se yksi piste kun nyt hävisi kvartsinsa.
Kulikova muuten etenee kohti “orpanoita” kun voitti myös neluriseminsä.

Tukholma $15 000, välierä
Anastasia Kulikova - Ekaterina Reyngold (RUS) 7-5, 6-2

Ilman erätappioita finaaliin. Niin sitä pitää!

1 tykkäys

Tukholma $15 000, finaali
Anastasia Kulikova - Tiffany William (GBR) 7-5, 6-3

Turnausvoitto ilman erätappioita ei jättänyt selittelyille sijaa. Urakka jatkuu heti ensi viikolla ja haastamassa silloin mm. Oona Orpana ja Tanskan ihmelapsi Clara Tauson.

Kulikovan uusi ennätysranking menee jonnekin WTA-sijojen 515-520 paikkeille.

1 tykkäys

Ruotsin viisitoistatonnisessa karsinnoista läpi Minetti ja Vehviläinen. Pääsarjassa lisäksi mukana Kulikova ja Orpana, jotka todennäköisesti kohtaavat toisensa puolivälierässä. Siitä tuleekin melkoisen tiukka taistelu.

1 tykkäys

Toteanpa pöytäkirjaan merkittäväksi (enkä vain off the record eli vieressä istuvalle tennisladylle kisakatsomossa), että Liisa Vehviläinen caught my eye Finnish Tourilla tässä vasta kun en yleensä juuri naistennistä, WTAtakaan seuraa (shame on me). Siinäpä pirteäjalkainen vahva junttura naiseksi, ja niin vain lyönnit olivat yhtä robusteja kuin fyysinen olemuksensa, erityisesti kämmenlyönti joka näyttää olevan teknisesti aivan eri tasolla kuin keskivertonaispelaajalla, WTA included. Sitä se oli myös tehollisesti suomalaisvastustajia vastaan ao. kilpailussa, finaalin vastus Peppi Ramstedt mukaanlukien.

Mikä raikas tuulahdus ATP-tyylin wrist/racquet lag kämmentekniikkaa. Olen ihmetellyt pitkään miksi naiset eivät laajemmin kykene kopioimaan tätä kämmenlyönnin optimaalista perusmuotoa. Miksi Justine Henin oli ja on pitkälti yhä loistava virheetön poikkeus muuten teknisesti epätyydyttävien (tai vähintään ”epätyydyttävien” tietyn ideaalistandardin/kriteerien näkökulmasta) naistenmispelaajien joukossa?

Hienoa, että vihdoin edes Vehviläinen/tämän valmentaja on ymmärtänyt mennä viisauden lähteille ja kopioida riittävissä määrin belgiattaren moitteettoman kämmenlyönhitekniikan; kun vielä kopsaisi tämän upean yhden käden rystylyönnin niin avot.

Ennen kuin joku sanoo että se on voima- tai kontrollikysymys, totean että niin voi osin olla mutta ei pitäisi olla. Ei kuitenkaan liene sattumaa että Vehviläinen ja Henin jakavat samankaltaisen lyhyenvankan ruumiinrakenteen. Painopiste matalalla, vahvat jalat (ja käsivarret?), räjähtävyys ja kimmo hyvällä tasolla, well connected shot kompactilla swingillä. Kopioikaa tämä, arvon naispelaajat/-valmentajat.

Ei liene sattumaaa sekään että Vehviläinen voitti kyseisen FT:n osakilpailun suht helposti. Onko muista Suomen naisista vastaamaan Vehviläisen kompaktiin nopeuteen ja rentoon tulivoimaan vai onko meillä tässä yllättäen valtakunnan tuleva ykkösnaispelaaja joka menestyy lopulta suomalaisista parhaiten kansainvälisessä tempossa koska ymmärsi kerran palata nöyränä aiemman sukupolven tähtipelaajan tarjoaman malliesimerkin äärelle?

Edit: Lyhyys on toki aina “heikkous”/uhka mutta sen voi näin kääntää myös osin vahvuudeksi ja mahdollisuudeksi. Mielenkiintoinen nimi Suomen naistenniksessä. Seurantaan.

Liisan polku ammattilaiskentille on tosiaan mielenkiintoinen sillä ilmeisiä puutteitaan ulottuvuudessa hän paikkaa asenteella. Junnusarjojen heikko kansainvälinen menestys johtunee myös osittain juuri fysiikkaeroista. Tekniikkaa en ole pätevä sen tarkemmin arvioimaan.

Esikuvana Liisalle voisi toimia vaikka Piia Suomalainen, joka oli junnuna ihan kuutamolla (olisikohan G4-puolivälierä paras saavutus), mutta niinpä kuitenkin lopulta viisi ITF-kisaa voitti naisissa ja saavutti WTA-sijan 356. Pitkäjänteinen treenaus vie yllättävän pitkälle. Ei noilla sijoilla toki itseään elätä tenniksellä, mutta liekö tuo mammona aina elämässä tärkeintä.

Jos Liisa jatkaa hyvää treenamista ja kisaamista niin epäilemättä ottaa WTA-rankingin ensi kaudella. Menestyminen pienemmissäkin kisoissa voi ottaa sitten pari lisävuotta. Mutta olen kyllä pettynyt jos Liisa on lähivuosina ykköspelaajamme, sillä se tarkoittaisi Oonan ja Anastasian poissaoloa kilpakentiltä. Mia Eklundin ohittaminen listalla ei ole ihan mahdotonta mikäli Mian urakehitys jatkaa sakkaamistaan.

2 tykkäystä

Jep. Kuten editoin yllä olevaan viestiin ulottuvuuden puute on tietenkin aina lähtökohtaisesti miinus joka laskee pelaajan projektiota/odotusarvoa mutta Vehviläisen tapauksessa asian voi osin nähdä myös vahvuutena em. tekijöiden valossa.

Pia Suomalaisen ohella Vehviläisen esikuva olkoon ja onkin varmaan ei enempää eikä vähempää kuin kaikkien aikojen PARAS naistennispelaaja, lyhyenläntä Justine Henin (ei tilastollisesti ehkä mutta teknis-taktisesti etc.).

Lisäksi on hyvinkin niin, että naistenniksessä voi ottaa nopeitakin kehitys- ja ranking-loikkia jos kykenee pelaamaan konsistenttia high tempo peliä hyvällä kämmentekniikalla ja liittää mukaan taktisen älynkäytönkin eikä vain spreijaa palloa hevonkuuseen “voimatenniksen” nimissä kuten joku Ostapenko tai Madison Keys. :smile:

Katsokaa kuinka Daria Kasatkina pelaa! Älykkäästi, monipuolisesti, “ison pelin” sijaan taitotennistä jossa käy vanhojen hyvien aikojen tuulahdus, aikojen jolloin Martina Navratilova hallitsi kenttiä ja pallot olivat pitkiä ja nautinnollisia: taitoa, oveluutta, peliälyä, shakkia Siinä erinomainen kolmas referenssi ja esikuva (myös) Liisa Vehviläiselle (ja kaikille muille suomalaisen naistenniksen parissa puliveiraajille).

Edit: Näiden huomioiden valossa korotan Vehviläisen ranking-kehityksen odotusarvoa ja pidän Top 100 -sijoitusta aivan mahdollisena. Näistä viesteistä vain lisää virtaa, motivaatiota, itseluottamusta ja suuntaviivaa, Liisa! :slight_smile:

Täällä hehkutetaan pelaajaa joka juuri viikko sitten 17-vuotiaana hävisi Vierumäen G4 karsinnoissa ja ei selviytynyt pääsarjaan.

Nyt on asialla todelliset tietowiisaat ja huippuennustajat jos visiot osuvat kohdilleen.

Minulle ei olisi tullut mieleenikään ennustaa juuri tässä kohtaa 17v G4 karsinnoissa hävinneelle loistavaa tulevaisuutta huipputenniksen parissa.

Toki Vehviläisen Kaarinan G4 kisassa vuosittain nähnyt pelaamassa ja allekirjoitan kyvyt, mutta voisi luulla ettei ole ensimmäisenä hehkutuslistalla.

Tämä on juurikin näiden palstojen vahvuus, kun löytyy näkökantoja jokaiseen lähtöön. Tylsää luettavaa olisi jos kaikki samaa mieltä.

4 tykkäystä

Hyvä vaan kun täällä joku muukin harrastaa epärealistista optimismia meikäläisen lisäksi. :laughing: On tässä vuosien mittaan tullut povattua yhden jos toisen menestystä.

Liisalle hyvä tavoite voisi tosiaan olla WTA-ranking ensi kaudella ja sitten parin seuraavan aikana tuhannen joukkoon. Jos kehittyy tasaisesti niin kyllä Piian tyyppinen ura on mahdollinen.

2 tykkäystä

Se WTA ranking vaatisi vuodenvaihteen jälkeen pärjäämistä aika isoissa kisoissa… :wink:

1 tykkäys

Ai niin joo. Naisillakin on tämä muutos edessä.

Tukholma $15 000, 1. kierros
Anastasia Kulikova - Anna Makhorkina (RUS) 6-2, 6-3
Oona Orpana - Jacquline Nylander Altelius (SWE) 6-3, 6-3

Vielä toisen kierroksen matsit ja sitten kohtaavat toisensa.

2 tykkäystä

Mikäs tämä suomalaistunut Venäjän apu Kulikova on naisiaan? Miksi kansallisuuden vaihto ja Suomen pirtaan? Millainen “lupaus” on kyseessä? Käyttääkö kiertokämmentä? :wink:

Tervetuloa palstalle DensLaMens!

Kulikova on asunut ja pelannut Helsingissä jo vuosia, Jarkko Nieminen Akatemiassa ja kai nyt HVS:ssä. Tervetullut apu Suomen naisten tennikseen, kovalyöntinen ammattilainen. Toivotaan, että pysyy hyvässä iskussa ja kehittyy vaikka kuinka pitkälle sinivalkoisissa väreissä!

1 tykkäys

Niin, eikös tilanne ollut suunnilleen se, että meillä oli huippulahjakas tyttöjunnu juuri perustetussa Jarkko Niemisen akatemiassa vuonna 2013 ja ikää 12v, Oona Orpana.
Pian tilanne oli se, että tarvittiin Oonalle kova treenlkaveri Taliin ja se saatiin vuotta vanhemmasta venäläisestä joka houkuteltiin Suomeen. Kulikovan asema 13-14-vuotiaana oli 2000-ikäluokan eurooppalaisissa peräti top5 parhaimmillaan ja oli huippujuttu kun Oona sai tuollaisen vuotta vanhemman vetoavun jonka vanavedessä kehittyä.
Katselin 2015 Kaarinan G4 semiä. Kulikova 15v vs Orpana 14v. Tulos 62 62. Oonalla oli sen jälkeen katsomossa itku lähellä mutta olikohan JNTA:n koutsi joka lohdutti sanoin “olet vuoden nuorempi ja aikasi tulee”.
Ei voinut olla kuulematta kun vieressä oli.
Aivan samoin Agassi kirjoitti kirjassaan kun hävisi varhaisjunnuna vuotta vanhemmalle niin koutsi sanoi noi maagiset sanat. “Olet vuoden nuorempi ja aikasi tulee”.

2 tykkäystä

Onko tämä vain spekulatiivinen heitto vai onko tästä ihan oikeata tietoa?