Vuosi sitten striimasivat myös youtubeen, en tiedä miten tänä vuonna ei siellä ainakaan ajastuksia ole.
Mut laatu oli ihan kunnossa.
Vuosi sitten striimasivat myös youtubeen, en tiedä miten tänä vuonna ei siellä ainakaan ajastuksia ole.
Mut laatu oli ihan kunnossa.
Ihan kunnon tuotanto ja Annabel Croft mikrofoneineen Roehamptonissa. Saisi tosin jo siirtyä kentille tuulipuheista.
Sivuston tai äpin kautta, ei tubessa tällä kertaa.
Tuonne maksaa muuten liput 15 puntaa ja kenttiä on paljon, joista valita. Pääkentälle mahtuu joitain satoja istumaankin.
Saatiinhan ne sateetkin yhtäkkiä..
Aikamoisen pommin viritti brittivilli Oliver Tarvet. Karsinnoista läpi ja ranking näyttää tällä viikolla ennen karsintapisteitä 732. Eipä tämän kokoluokan jytkyjä ihan joka GS-slämissä näe et yli 500-rankingilla mentäis kolme karsintakiekkaa läpi
On siellä myös toinen, nimittäin Sveitsin Leonardo Riedi rankingilla 503 selvitti nämä karsinnat. Riedi sentään tennisyleisölle hieman tunnetumpi nimi, onhan tuo satasen rajaa koputellut ihan viime kaudellakin. Nyt jostain syystä valunut kovin ala
Pelasi kyllä aikamoisessa flowssa tämän vikan matsin päälähetyksessä.
On noita brittiyllättäjiä silloin tällöin pääsarjan ekalla kiekalla, kun on tämä saaren ruohoetu
Iso loukkaantuminen oli polvessa vissiinkin. Kova pelimies kun iskussa.
Riedi laittoi Oton aika tiukille viimevuoden Paun CH-125 finaalissa…pääsi syöttämään mm. avauserän voitosta ja oli tuossa muistaakseni useita eräpalloja viimeistellä erä.
Oliver Tarvet San Diegon yliopistopelaaja, niin jotenkin ei enää jaksa yllättää, kun tulee vähän väliä aika lupaavia yliopistopelaajia pärjäämään ammattilaiskisoissa…Tarvetin ammattilaistilasto ITF -kisoissa finaalien osalta 5W-0L.
Riedi voitti marraskuussa 2022 Helsingin HPPOpen challengerin.
Tuttu pelaaja siis monille suomalaisille.
Jos joku haluaa seurata parhaillaan käytävää arvontaa, niin striimi löytyy https://www.wimbledon.com/en_GB/interactive/index.html
Wimbledonissa ei turhia jaaritella vaan suoraan asiaan. Washingtonin 500 semmonen livearvonta, jos oikeasti haluaa nukahtaa itse arvontaa odotellessa niin kannattaa joskus tsiigata. ![]()
Fognini-Alcaraz ihan nasta ottelu tsiigailla alkuun ![]()
Djokolle on pedattu tällä arvalla paikka pärjätä vähintään kohtalaisesti
Draper-Bublik erittäin mielenkiintoinen mahdollinen kolmannen kierroksen ottelu ![]()
Tarvet-Riedi ottelu avauksessa, joista eilen puhetta täällä.
Fritzin kaavio on aika paha…avauksessa Mpetshi Perricard, vaikka GMP ei olekaan ollut viimeaikoina kummoisessa vireessä sekä toisella kierroksella voisi olla esim. kovavireinen ja vahvasyöttöinen Diallo.
Sinnerillä mielestäni aika optimaalinen kaavio, että sai kyllä helpottavan aloituksen nähdäkseni.
Yksittäisiä ottelunostoja: Monfils vs Humbert, Bublik vs Munar…ehkä myös hiukan yllättäen Cobolli vs Zhukayev sekä Muller vs Djokovic, vaikkakaan Muller ei olekaan ihan parhaimmillaan ruoholla kuin esim. massa/kovat…
Mullerin pelityyli ei ole mitenkään säkenöivä, mutta on kyllä kykyä voittaa jopa avauskierroksella “ruosteinen” Djokovic, ainakaan en täyttä ylikävelyä odota lähtökohtaisesti.
Näytetäänkö neluriarvontaa vai tipahtaako vaan taivaasta?
Tänään senkin pitäisi tulla kaiketi
Onko joku yllättynyt? Niin isot rahat kyseessä, että on ilmeisesti palattu vanhaan kunnon järjestelmään, jossa vetonauloille taataan hyvää “arpaonnea”
Ei yllättynyt, mutta enpä tiedä tuosta sumplinnasta kuitenkaan.
Aikanaanhan Wimpelissä oli oma seedijärjestelmänsä aiempien menestysten pohjalta, josta kukaan ei saanut selvää, mutta se on historiaa
Onko jossain joku kisa missä neluriarvonta striimattu? Ei ainakaan yhdessäkään slämissä eikä tonnissa näin toimita.
Tulloo varmaan tässä jossain kohti, jostain hämärästi muistelen lukeneeni et kahden jälkeen arvonta mut en mene taakuuseen
Onkohan koska viimeks nähty kaks yli 500-rankingin pelaajaa vastakkain slämien avauskierroksella. Voi olla et näitä on jos sattunut esim. WC / WC-pareja tai WC / Q.
Bublik ja Draper arvottiin melkein vierekkäin, kolmoskierroksella tiet kohtaisi. Jos pitää joku poppariosaston matsi kaivaa kolmoskiekan mahdollisista seedikohtaamisista, tuskin tuosta voi paremmaksi vetää.
Wimbledonin perinteisiin kuuluu, että hallitseva mestari pelaa ensimmäisenä pelipäivänä, en muista kuuluuko tuohon jopa et korkkaa keskuskentän päivän ekana matsina. Mut joka tapauksessa alakaavio - yläkaavio tuossa järjestyksessä aletaan kaaviota täyttämään. Saas nähdä pääkentälle ei kolmea miesten matsia laiteta et kuka kolmikosta Sinner - Djoko - Draper joutuu tyytymään kakkoskentän antimiin
Siitä on jo vuosia, mutta joku matemaatikko julkaisi aikoinaan artikkelin, missä todisti, että oli tilastollinen mahdottomuus, että Nadal ja Federer ei koskaan kohdanneet vaikeata vastustajaa ekalla kierroksella. Taisi liittyä erityisesti US Openiin, mutta koski myös muita GSiä. Virallisesti kukaan ei kai myöntänyt mitään, mutta muistan että epävirallisesti aika moni entinen toimitsija totesi, että näin oli. Ja GSt lupasivat lopettaa, vaikka eivät olleet koskaan tehnytkään sitä. ![]()
Ymmärrän kyllä houkutuksen. Ja fanien keskuudessa on spekuloitu, että Djokolle taataan myös helppoa ekaa kierrosta tänä vuonna. Toki tänä vuonna näin on käynyt vain Aus Openissa, RGssä ja nyt Wimbledonissa. Varmaan puhdas sattuma.![]()
Varmaan myös mahdollinen skenaario PR vs PR -pelaajat, jotka tekemässä paluuta…tai aikaisemmin kuvatut yhdistelmät, ei tarkkaa tietoa yksittäisistä otteluista.
Saadaanko Djoko ulos jo alkukierroksilla?