Jep, ihan tällaista vuotta ei kovin usein ole, sijoitetuista 23/64 ulos singelikaavioista ekalla kierroksella sivuaa ennätystä vuodelta 2020, syksyinen RG joka oli muutenkin outo. Miesten kaavion 13 ulos sivuaa myös ennätystä, 2004 AO. Lähde: esim. Ben Rothenbergin Bounces-artikkeli, en ole itse näitä vahvistanut mistään ![]()
Kokemuksesta voi sanoa et nää tunnetummat tennistilit on luotettavia datan jakelun suhteen.
Morgado tekee virheitä mut siellä muutenkin sormet sauhuaa siihen malliin kun postia puskee hiki otsalla, ei mikään ihme ettei faktatsekki aina ole ihan timanttia. ![]()
Kato käynyt juu kaaviossa sijoitettujen osalta. Varsinkin alakaavio kun kolme top kymppiä sieltä ulkona mahdollistaa kvartsivaiheeseen jonkun luokaa ylläripelaajia.
Rain will likely end 13:15 pm. Turha sitä on odotella sitä ennen. Eli kolmelta suomen aikaan.
Joo tiedän, mut halusin vaan painottaa etten ole itse kaivanut statseja ![]()
Pressuja revitään ulkokentiltä pois et jos lisää vettä ei tule, ei tarvii kolmeen odotella.
Siinä oli NB14.30 mut pientä tihkuttelua vissiin ollu. Pressuja ei kuitenkaan ole ollu tuntiin kentillä, ehkä se kohta päivän sirkus pääsee vauhtiin
Monilla pikkukentillä pelataan täyttä päätä mutta Harrin tulevalla kentällä pukumiehet hierovat otsa rypyssä ruohoa.
Ihan pienin kenttä tuo reunakenttä ei ole. Pieni pylväsistumakatsomo katettuna löytyy.
…taisivat alottaa 5 minuuttia sit pelin kentällä 4… Toivotaan, et menee läpihuutona ![]()
![]()
![]()
Toivon lisää viivytyksiä ja ainakin 2,5h matsia.
…ei varmaan onnistu, jossei kiinalaiset innostu pelaamaan toisessa erässä ![]()
![]()
![]()
…edellinen matsi loppu nopeesti (1:14)…
16 villiä korttia kaksinpelien pääsarjaan ja 3 meni miehissä jatkoon (yksi siitä syystä kun oli villit vastakkain) Naisissa ei siis kukaan. Kyllähän siinä kotimaan pelaajat saa niitä kuuluisia kokemuksia ja merkittävää tilipussin lihotusta joka vuosi kun pysyy siellä 400 korvilla (tai ylikin). Kaiken lisäksi pisteitä saako vielä 10 seuraavaa vuotta varten.
8 villiä on liikaa minusta, varsinkin jos ulkomaalaisilla näin olemattomat saumat.
Saa muuten nähdä meneekö nelureissa kukaan villeillä jatkoon..
Sitä vastoin karsinnat läpäisseet ja lucky loserit pärjäävät ihan hyvällä prosentilla.
Diallo tulee olemaan vaarallinen pelaaja, kun oppii pelaamaan paremmin etukentällä.
Näytti erittäin hyvää pallonkäsittelytatsia juuri sielläkin edellisessä geimissä
Ajoittain tulee yksittäisiä hyviä suorituksia, mutta tuon kaltaiselle pelaajatyypille se on liian vähän, potentiaalia on parantaa.
Lehecka tylyin 0-3 luvuin pihalle Belluccia vastaan. Seuraava seedi katsomoon ja kyllä vähän yllättää, pelas ainakin Queensissa kelpotennistä
Se kortin syy: poikien viime vuoden mestaruus. Samalla tavalla kortti tyttöjen hallitsevalle mestarille naisten pääsarjaan.
Siinäpä Oskarille tavoitetta!
Eipä tuo tasainen erä auta kun Fritz lyö kaiken pöytään. Seiskanollaa ei kyllä kukaan odottanut!
Fritz erässä aika tasaisesti myllytti joka osa-alueella vähän paremmin…Diallolta puuttui täysin itseluottamus peruslyönneistä, erityisesti hankaluuksissa kun tuli vähän matalampaa palloa…tb:ssä oli pari epäröivää suoritusta, joista nousi liian myöhään verkolle ja seurauksena pistetappiot.
Ylipäätänsä mielestäni Diallon pelitapa jokseenkin samankaltainen kuin Otolla…ja urat edenneet jokseenkin tasatahtia rankingillisesti (ovat myös ikätovereita), kunnes Diallo teki läpimurron kiertueelle…pidän Dialloa “ulottuvampana” versiona Otosta. Mielestäni yhdistävä tekijä nimenomaan keskinkertaiset verkkotaidot.
Hirveän aikaisin lopetetaan ulkokentillä “pimeyden” takia, vakkei ole pimeää ollenkaan. Ei kai sitä missään lue, että erätaukoon on lopetettava. Olisi hyvin saattanut ehtiä matseja loppuunkin - nyt pelataan vain kahdella pikkukentällä.
Yhdeksältä on tuolla kyllä jo aika pimeää. Tv-kuva valehtelee valon suhteen aika paljon.