Bublik pelasi hyvin mutta taipui 3.erän tiebreakissa. Top50 tasoa kuitenkin 22-vuotiaana.
Oli muuten 20v-kauden päätteeksi joulukuussa kaksi vuotta sitten ATP117. Nämä vertailut nyt sattumoisin kiinnostaa.
Bublik pelasi jo 18vee AO pääsarjassa 2016 tammikuussa. Oli 19v-kauden lokakuussa kuitenkin 300+ ja seuraavana kesänä 20v kävi sadan joukossa kunnes tuo 117 sija kauden loputtua.
Nyt kaksi vuotta myöhemmin nousemassa todella kiertueen vakiopelaajaksi.
Alex de Minaur pelannut 20v-kauden syyskuun loppuun mennessä yhtä monta kertaa ATP-kisan finaalissa kuin oli pelannut saman ikäinen Roger Federer vuoden 2001 syyskuun loppuun mennessä.
Siinä vain se ero, että de Minaurin finaalit voitoin 3-2, kun Rogerilla oli nuorena mollivoittoinen 1-4 tilasto.
Sen jälkeen on muutama titteli tullutkin.
Mahtaa Judy-äidillä olla jännät paikat kun Jamie Skupskyn kanssa kouluttaa Kolumbialaisia samaan aikaan kun Sir Andy katsoo mihin kunto riittää. Saanee yli 5 tuntia kuntopiiriä kasaan kahteen otteluun kunhan tämän Norrie vastaan saa loppumaan.
Edit: Pojilla näköjään yhteinen pöytävaraus kun Andykin lopetti leikkimisen ja veti kolmannen erän 6-1. Nousua tälle viikolle 217 sijaa. Kaasua Emil! Pölypilvi näkyy jo taustapeilissä…
Joachim Johansson
Im preparing to play Intrum Stockholm Open 2019. I have a great team behind me with coaches and physios - Oliver Hildebrandt, Thomas Högstedt, Leif Johansson and Lennart Westermark (fitness/physio) helping me to prepare these two weeks before the tournament starts.
It all started with a great session with Mikael Ymer (ranked 83) last week. Im both very excited to see if I can keep this level of play over hopefully some matches and at the same time Im very humble about how my body will hold up with some practise and matches under my belt.
It’s been 14 years since I got injured in my shoulder, 8 years ago I stopped playing and six years ago I got a WC into Stockholm Open and won 4 matches before losing to Milos Raonic.
6 vuotta sitten olin paikan päällä katsomassa PimPim: n pelejä, olipa mahtava flow päällä tuolloin:
Saa nähdä mikä on miehen nykykunto.
Tokion Atp500-turnauksen finaaliin Opelka tai Millman. Onko kumpikaan ollut aiemmin Atp-turnauksen finaalissa?
Finaalivastustajaksi tulee todnäk Djokovic joten turnausvoitosta on näiden yllättäjien turha haaveilla.
Opelkalla on jo titteli New Yorkista alkuvuodelta. Vammat ovat hieman hidastaneet nousua mutta itse odotan tästä syöttöjätistä vähintään Top10 pelaajaa. Potentiaalia olisi esim jenkki-verrokki Isneriä kovempaan uraan.
Ei nopealla kovalla kentällä mikään itsestään selvyys edes Djokovicille.
Djokovic voitti tittelin nro. 76. Se on toisin päin käännettynä 67, eli Boris Beckerin syntymävuosi.
Olennaista.
Saas nähdä saavuttaako 80. tittelin vielä 32-vuotiaana ennen ensi vuoden Ranskan avoimia. Oletettavasti.
Viime viikon perusteella Andy Murray on tulemassa takaisin ATP-tasolle. Myös kiinalainen pelaaja todennäköisesti nähdään pian sadan joukossa.
https://www.atptour.com/en/players/zhizhen-zhang/z371/overview
Tomic oli Talissa treenaamassa tänään. Varmaan menossa Tukholmaan ensi viikolla.
Tomic on Tukholman karsintalistalla mukana ja häntä on mainostettu uutisessa turnauksen nettisivuilla.
Katselin eilen Sir Andyn haastattelun voitetun ottelun jälkeen. Valitteli vaikeuksia tottua poikkeuksellisen nopeisiin kenttiin. Onko siis Shanghai kiertueen nopein, eli saadaanko tästä Tornien Taisto? Siltä ainakin tulokset tähän mennessä vaikuttaa. Vain Querrey hävinnyt eikä Ivo tullut paikalle.
Ja nyt nelinpelissä pari Isner /Querrey hävisivät 1 erän Kolumbialaisille 0-6 eivätkä saaneet yhtään ässää vaikka ykkönen kulki.
Tuleva maailman ykkönen voitti tulevan maailman ykkösen ensimmäistä kertaa?
Tsitsipas vs Auger-Aliassime
7-6, 7-6
Jos olet kuullut jostain Federer-hepusta niin suosittelen Shanghain seuraamista. Itse joudun ikävä kyllä töihin.
Pim-Pim Johansson on selvinnyt Tukholman turnauksen esikarsinnasta karsintaan. Mielenkiintoista seurata kuinka comeback onnistuu.
DelPotro on peruttanut osallistumisensa Tukholmaan.
Matkaa moutetilla parisataa pinnaa viimeiseen paikkaan ja on stokiksessa pääsarjassa. Matkaa kyllä on mutta en pitäisi ollenkaan varmana pelinä vielä
Tuleeko nuorimmat semit aikoihin Kiinassa kun Zverew vie Rogeria? Djoko ja Fognini jo ulkona, viimeien kvartsi nuorten kesken.
Roger pelastaa uskomattomasti 5 ottelupalloa ja vie ottelun kolmanteen.
Sasha vie kolmannen 6-3 ja saa samalla toisen jalan Lontooseen.
Vihdoin alkaa tapahtumaan.
Pelaajat nuortuivat 10 vuotta ja kasvoivat 10 senttiä.
Näitä nykykaksimetrisiä ennenkin pelaajat olivat kasvaneet jo yli niiden mittojen joille kenttä oli suunniteltu. Ainakin samat 10 cm.
(Ketjun vaihto)
