Toihan on ihan silmiinpistävää Ruudin kohdalla kun verrataan massa vs. muut alustat.
Tän kauden Elo-rankeissa oli massakauden vitonen.
Kun mennään koville niin löytyy sijalta 29. Ruoholla ei sitäkään vähää sija 92.
Kun vertaa edelliskauteen niin massojen osalta ei muutosta edelleen vitonen. Kovilla sija 12 ruohot taas sija ynnä muut.
Eli Ruudin kohdalla voi suoraan todeta, että kovat alustat on nyt syystä tai toisesta pettäneet kaverin tällä kaudella aivan totaalisesti. Mikä on tietysti paha juttu koska lukumääräisesti kovien kisoja nyt pelataan ylivoimaisesti eniten kauden aikana.
Monfils vei eka erän Mannarinoa vastaan. Selostajien mukaan tämä ottelu on kuin seuraisi shakin pelaamista, pitää kyllä paikkansa! Niin erilaista kuin kovia lyövien ottelut.
Kuka voisi olla Suomen Mannarino? Eikö Aki Rahunen ollut vähän siihen suuntaan, taitava mailankäsitteljiä? Ainakin mun muistikuvan mukaan……
Maaliskuussa palas loukkaantumisten jälkeen kentille ja oli kyllä melkoisen tuskaisen näköistä taaperrusta monta kuukautta. Itsellä kävi ajatuksena, että voiko tuosta enää tulla yhtään mitään.
Mut jenkkilän kovilla rupes sitten yks kaks kulkemaan ja Tukholman kisavoiton myötä paluu top sataseen. Saas nähdä mihin vielä rahkeet riittää. 37-vuotias ei uraansa vuositolkulla enää jatka, että onko vielä jotain kiintopistettä mihin tähdätä. Kenties vielä kerran nousu top 40-50-sakkiin voisi olla täysin realistinen tavoite.
Mielestäni pelitaso kevyesti top 40-50 tasolla ollut jo hetken aikaa. Tosiaan kun pysynyt kunnossa niin vetänyt yllättävän hyvin. Katsotaan innolla mihin vielä yltää rankingissä, aivan huikea kaveri kaikinpuolin!
Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää mihin Monfils tähtää, oliko se vielä yksi ATP turnausvoitto, eli oliko se tässä jo? Saavutuksista puuttuu lähinnä GS menestys, erityisesti RGssä, mutta pelityyli ja ikä ei oikein lisää uskoa siihen, että voisi menestyä best-of-5 otteluissa kahden viikon ajan. Mutta uskooko Monfils itse siihen vielä?
Monfilsin liikkuminen ainakin Tukholmassa oli aivan nuoruusvuosien tasolla. Kaveri on kyllä syntynyt jonkinlaiset uretaanipuslat nivelissä. Venyy aivan älyttömistä paikoista vielä pelastamaan pisteitä. Tosiaan pitää vielä muistaa, että kaveri on 37. On muuten mukavaa, että nämä “ikiliikkujat” - Wawrinka, Monfils, Gasquet ja eritoten Djokovic pystyvät vielä oikeasti pistämään nuoremmalle sukupolvelle jauhoja suuhun.
En tiedä kuntopuolesta, onhan se parempaan päin mitä se oli vaikkapa Garrosissa. Mut ehkä liikaa vaadittu, että paukut riittäis kärkipäätä vastaan jos lähdetään slämikaaviota päätyyn asti pelaamaan. Sitähän kaikki ihmettelee, että miten Djokovic tuohon pystyy lähes saman ikäisenä mutta se onkin ihan toinen tarina.
Eipä tuo nyt tietysti nykyisellä pelitasolla mahdotonta olisi voittaa vaikka yks kappale 500-pyttyjä ens kaudella jos kaavio on suotuisa.
Ja tietysti hiljalleen jos ranking tuosta edelleen nousee niin voi luopua suojarankeista. Se on aina mukava nähdä paluumuuttajien suhteen, että pystyvät nousemaan tasolle missä pärjätään ihan omin avuin ilman pitkäkestoista PR/WC-rumbaa.