Tietyllä tavalla jos voidaan käyttää termiä “nykymaailma”, on henkisesti aivan valtavasti kovempi paikka tenniksenkin osalta. Some, sen voima ja vaikutusvalta erilaiseen brändäämiseen sekä tavoitteiden toteuttamiseen liittyvissä asioissa on räjähtänyt vasta kolmen suuren uran loppu puolella. Sanotaanko että vedenjakajana 2015-2016 asti operoineet huiput lajissa kuin lajissa, ovat pystyneet luomaan uraa ilman valtavaa somen tuottamaa painetta niskassa.
Toki ennen tätä erilaisia alustoja ja mediaa on myös riittänyt, mutta ymmärtenette mitä tarkoitan.
Jos mietitään vaikka Alcarazia. Somen voiman seurauksena mies tuskin saa olla missään rauhassa. Siviilielämän asiat käännetään hiekanmuru kerrallaan ympäri jokaisessa somealustassa. Matka Malediiveille vietetään paparazzien salamavalojen välkkyessä ja somealustat huutavat punaista. Kaikki tekeminen käytännössä 24/7 päätyy jotain tietä meidän kaikkien nähtäväksi.
Toki, Alcaraz on ikäluokassa, ketkä ovat syntyneet iphonet ja älykellot kädessä, joten somettaminen ja siihen liittyvät asiat ovat jokseenkin voisiko sanoa - synnynnäisenä osa arkea.
Median ja somen tuottama voima on valtava käsiteltäväksi, etenkin nopeasti huippu-urheilun pariin nousseille nuorille ihmisille. Paineet, odotukset, teot ja tulokset seuraavat minuutista toiseen. Ja ne tietyt voitot tai menestykset saavutettuasi, bittiavaruus ja sen nikkarit eivät jätä koskaan rauhaan. Mikäli menestys hiipuu ja odotukset eivät täyty - media kääntää ne hiekanmurut vuorokauden jokaisesta minuutista ja hakee “selitystä”. Raadollista.
Olemme myös nähneet varjopuolia tenniksenkin osalta, kun kaikki tulee voimalla päin näköä ja peliura paketoidaan lähes samalla sekunnilla. Raducanu on käynyt tämän myllytyksen läpi kirjaimellisesti ja se hajoittaa kokemattoman todella nopeasti.
Väitän että Raducanu olisi vielä 7-10 vuotta takaperin saanut menestyksestään valtavan voiman, joka olisi rakentanut hänelle valoisan tulevaisuuden. Nyt voisi kirjaimellisesti sanoa, että hänet nyljettiin.
Summasummarum.
Djokovic on elävä legenda ja hän rakentaa sellaista tarinaa urastaan johon ei välttämättä pysty kukaan tennispelaaja koskaan. Välttämättä. Media tekee tehtävänsä. Alcaraz tulee olemaan tikunnokassa mitä ilmeisemmin loppu-uransa ja huikean paketin omaavana tuntuu typerältä verrata häntä - sanotaanko nyt vaikka kolmeen suureen.
Alcarazin pahin vihollinen nyt ja tulevaisuudessa on media sekä fyysinen ja henkinen kunto.
Tsemii Carlitos! Ja vaikka vittumainen sä Djoko osaat olla, olet legenda.
Tack.