ATP-kiertue 2026

Kuinkahan kauan tsitsipas jaksaa tuota alamäkeään itse katsella? Siellä on isi ja äitikin taustalla heilumassa ja ilmeisesti koko perheen dynamiikka kietoutuu pojan/poikien tennistouhun ympärille. Ja ollut tuota käytännössä koko heidän elämänsä ajan. Vaikea tuohon on kenenkään ulkopuolisen tulla ja toisaalta isä ei taida olla lähdössä mihinkään. Näkisin, että ainoa mahdollisuus uuteen nousuu olisi se, että pikkustefu kasvaa aikuiseksi, katkaisee napanuoran ja alkaa ammattimaisesti treenaamaan jonkun toisen valmentajan kanssa.

1 tykkäys

Fils suorastaan murskasi (6-0, 6-1) Miamin 3. kierroksella Tsitsipasin 55 minuutissa voittaen mm. 89 prosenttia ykkösyötöistään. 21-vuotias Fils on voittanut kaikki 5 keskinäistä kohtaamista kreikkalaisen kanssa. Kvartsissa vastaan Monacon Vacherot. Eivät ole kohdanneet ATP-tasolla.

Vacherot jatkaa solidiaan kautta voittamalla 3. kierroksella Berrettinin…Tämän vuoden pisteissä Vacherot on sijalla 31 (400 pts). Tuolla pistepotilla yksistään Vacherot päättäisi kauden top 150 sijoilla, vaikka nyt lopettaisi kauden, melkeinpä ATP-paikka alkaa olla jo pitkälti sinetöity lopullisesti. Tällä tahdilla kauden päätteeksi GS -seedi on myös realismia ja top 20 vierailu, jos ei jopa top 15 ennen Shanghaita.

Sen sijaan seuraavia nimiä top 100:ssa on suht. suuressa vaarassa pudota top 100:n ulkopuolelle alkukauden tulosten perusteella, jos kurssi ei muutu (nykyhetkessä race -listalla +130 sijoilla): Popyrin, Svrcina, Walton, Comesana, Vukic, Kypson, Diallo, Bautista Agut, Sonego (loukaantumishuolia), Muller, Dimitrov, Fearnley, Cazaux (loukkaantumishuolia), Arnaldi (sijalla 101 ATP -rankingissa, mutta pitkäaikainen ATP-pelaaja), De Jong, Misolic, Altmaier, Royer, Garin (riippuen massakaudesta pitkälti) ja lopuksi Rune (sillä reunaehdolla, että paluu venähtää erittäin loppukauteen tai kausi jää välistä, toki ajan kysymys koska palaisi sitten top 100:aan).

3 tykkäystä

Vacherot’n projektiranking US Openin jälkeiselle listalle on juuri tällä hetkellä peräti 8. Toki massa- ja ruohokaudet ovat valtava kysymysmerkki, eikä monikaan varmaan Top10-paikkaa ennusta edes lyhyen vierailun vertaa. Nyt olisi taas Shanghain tapaan mahdollisuuksien kaavio, vaikka Fils voi monacolaisen haaveet haudata jo huomenna.

2 tykkäystä

Massakausi pitäisi olla Vacherotille hyvä, koska kämmen ei ole yhtä haavoittuva, kun saa riittävästi aikaa asetella sitä sekä kuntotasot on rautaa…Viime vuonna oli jo kilpailukykyinen Monte-Carlossa villillä kortilla…Sen sijaan ruoho pitäisi olla tosi huono paikka, koska kämmen on erittäin hauras tuolle alustalle, sen lisäksi en luota hänen liikkumiseensa samalla tavalla ruoholla, kun kokemus tuolla alustalla vähäinen, ruohon näen Vacherotin kohdalla enemmän uhkana (loukkaantumisriski korkeampi). Ruudin tapaan vähän sellaista tappioiden minimointia.

Mielenkiintoista nähdä miten Monte-Carlo jakaa tänä vuonna villit kortit, koska Vacherot ainut Monacolainen, jolla ATP-ranking nykyään…Hän ei kuitenkaan sitä enää tarvitse, sen sijaan voisiko olla neluristeista esim. Nys tai Arneodo, jos heitä kiinnostaa tai meneekö jollekkin boxin ulkopuolelle.

Kaiken järjen mukaan Wawrinka saa villin kortin, kuten viime vuonna. Sen sijaan Fognini tai Gasquet eivät ole enää vaihtoehtoja.

2 tykkäystä

Monte Carlo on lähes poikkeuksetta antanut villit kortit kokeneille vanhoille tähdille, eli lähes vastakkainen ideologia kuin Miamissa. Melkein varmasti Wawrinkalle ja Monfilsille, jos halua pelata on, ja Bautista Agut olisi myös linjan mukainen valinta. Goffinkin on jo aiemmin saanut villin tuonne.

2 tykkäystä

Tänä vuonna tulee 28 mittariin, joten nyt alkaa olemaan niitä viimeisiä hetkiä laittaa valmennus uusiksi. Sieltä on lähdössä parin seuraavan kisan myötä 300 pinnaa ja sen myötä mahdollisesti reilu 20 sijaa ranking ottaa osumaa. Jottain tarttis keksiä.

Tsitsi sanoi, että oli kuulemma huono valaistus kentällä.

1 tykkäys

En nähnyt matsia mut statsit on ihan kauheat. Siellä petti rysty sekä kämmen näköjään vuoron perään kun molemmilla helppoja virheitä toista kymmentä, läpilyönnit koko matsiin voi laskea yhden käden sormilla.

Alle kutosen performance rating aivan kauhea lukema, tuon tason kisassa ei pitäisi näin huonoa suorittamista nähdä edes karsinnoissa.

En mä ainakaan matsikommenteista twitterin puolelta löytänyt et kreikkalaisella jotain vammaa olisi ollut. Joten ei muuta kun peilin eteen katselemaan, mistä ihmeestä yksi uran heikoimmista matsiesityksistä revittiin juuri tähän paikaan kun pari aiempaa kiekkaa näyttänyt kuitenkin ihan hyvältä tekemiseltä.

Fils teki taatusti reikäjuustoa Tsitsipasin rystystä käytännössä yhdellä kiertueen painavimmilla yläkierrekämmenellä ja sitten Fils on niin atleettinen, että osaa syödä palloa, joka lisää entisestään Tsitsipasin pelillistä stressiä jopa kämmeneltä, eikä Fils ole nykyään niin kädetön rystyltä, sekään ei helpota urakkaa, Tsitsipas ei myöskään tarjoa liialti flättiä palloa, joka voisi olla tietyissä oloissa myrkkyä Filsin rystylle…Filsin selkein kipukohta on etukentän työskentely sekä tietyin varauksin myös pysätyslyönnit.

Pitää myös muistaa Tsitsipasin aiempi menestys De Minauria vastaan, tuo antoi turhan mairittelevan kuvan tilanteesta…Sitten De Minaur on kaiken lisäksi täysi peilikuva Filsistä pelillisesti.

Hyvä vertailukohta esim. Quinnin kohdalla Ruud parempi match-up kuin esim. Lehecka.

Niin hullulle kuin se tuntuu, niin tuossa kohdin rankinglistat menee puhtaasti romukoppaan. Silloin tullaan siihen, että missä match-upissa pystyt joko pelaamaan paremmin kuin normaalisti tai vaihtoehtoisesti saat vastustajan pelaamaan huonommin tai jopa näiden yhdistelmänä.

2 tykkäystä

I can relate to that. Kaipa Stef ei sitten nähnyt palloa tarkasti/syvyyttä asianmukaisesti tuossa valaistuksessa. Miksipä nuori mies keksisi kaneja hatusta ja muita tekosyitä luokattomaan esitykseen? :thinking: No, ehkä just ja just sen totaalisen luokattomuuden tähden jos tai kun ei muutakaan keksi tai halua mitään sellaista kuin Filsin pelin kryptoniitti ja taso tunnustaa.

Toisaalta on myönnettävä että noin surkeaa esitystä ei selitä edes vastustajan “vaikeus” tai huippuvire. Lukemat kyllä mutta ei esitystä kentällä.

It begs the question, niin sanotusti. Tuollainen määrä surkeita lyöntejä, mishittejä ja virheitä - suosittelen pikaista käyntiä silmälääkärissä.

Pistetään rillit silmille ja hyvä tästä vielä tulee! :nerd_face:

1 tykkäys

Tsitsipaksen rysty oli odotetun huono, mutta miten sekä syöttö että kämmenkin oli noin luokattoman surkealla tasolla. No korjaan vielä että kyllä se rysty oli vielä odotettuakin surkeampi. Ei näyttänyt ammattilaispelaajan lyönniltä.

Filsin nopeus kentällä saa Tsitsipaksen varmasti yliyrittämään jopa vahvemmalla peruslyöntipuolelta kämmeneltä, sen takia virheitä satelee, Fils kaivaa niitä kuuluisia extralyöntejä peliin. Tuo osa-alue oli juuri se, jossa FAA otti takkiin IW:ssä Filsille, ei vaan riitä yksinkertaisesti syöttö+kämmen combinaatio mihinkään päädytään extended ralleihin tai muutoin Fils saa avaimet käteen ja tekee kämmenellään tuhoja, Tsitsipas joutuu muutenkin ylikorostetusti suojelemaan omaa rystynurkkausta ja täten kämmennurkka ammottaa tyhjyyttä, niin Filsille vain muodollisuus tyhjentää pajatso tuosta nurkasta.

Filsin ajoittainen perisynti saattaa olla “ylipelaaminen”, jossa yrittää turhan liikaa peruslyönneillään, mutta se on enemmän vahvoja liikkujia ja ihan kärkiukkoja vastaan, jolloin voi lievästä jännityksestä intensiteetti aavistuksen romahtaa normaalista, mielestäni tuo oli yksi syistä miksi Fils oli aneeminen viime viikolla Zvereviä vastaan.

Fils on paluunsa jälkeen alkanut enemmän syöttämään todella tarkkoja syöttöjä ruutujen kulmiin, täten syötöllä on tullut lisää hyvää peliin.

1 tykkäys

Huomasin että ainakin yhdessä high (Tsitsipas all time low) lights videon lyönnissä, oli toki kreikkalaisen omaa syöttöä seurannut serve+1 pienestä kiireestä mutta takalinjalta. Steffie ei vienyt mailaa “kylkeä” eli kentälle osoittavaa orientaatiota pitemmälle. (Ja verkkoonhan se pallo meni.) Sellainen yhden käden seniorirystyläpsy jota itselläänkin kiroillee jos joskus näkee videolta. Se on vanhojen ihmisten old school puumailalyönti!

Että lienet jäljillä. Sellaiseen subpar hidas mutta kankea tekniikkaan turvautuminen/taantuminen hävettää itseäkin, jos sattuu vahingossa kohdalle.Enempään pitää pystyä ja ehtiä! :smiling_face_with_horns:

2 tykkäystä

No juuri tällaiseen viittasin koska tsitsin lyönnit muistutti hämmentävän paljon omia lyöntejäni ja erityisesti yhden käden rystylyöntiäni.

1 tykkäys

Valaistus kuulostaa melkoiselta meriselitykseltä, mutta ehkä jos niissä on jotain pientä ollut, niin on vain päästänyt asian pahasti pään sisään, mistä ei ole päässyt yli, kun pelillistä tukkapöllyä olisi ollut luvassa valaistuksesta huolimatta.

Neloskenttä Miamissa tuo vielä menisi jotenkuten läpi, koska se oli aidosti pimeä tuossa Arnaldi vs Shevchenko ottelussa (tuo sitten keskeytettiin ja vaihdettiin kenttää). Tietysti se on molemmille sama.

Nää purnaukset täysin turhia kun mikään ei tule muuttumaan. Eikä kyseessä ollut pelaajien turvallisuuteen liittyvä asia, kunhan nyt Tsitsipas olsi halunnut itselleen suotuisammat peliolot mitkä olivat kuitenkin molemmille täysin samat.

Se on sitä kiehtovaa urheilupsykologiaa, itsellä ei homma toimi ja fokus matsin voittamisesta kääntynyt puhtaasti turhautumisen puolelle. Sitten rupeaa ärsyttämään kaikki mahdollinen, joskus ihan tarkoituksella haetaan pelikentän ulkopuolelta joku asia mistä voi vähän mussuttaa ja sitä kautta kanavoida turhautumistaan ulos.

Montakohan kertaa urallaan Moutet esimerkiksi halunnut heittää jonkun katsojan ulos lähinnä siksi kun ei ole ollut ranskalaisen fanipoikia. Tai Medvedev aloittanut purnaamisen palloista / kenttäpinnan hitaudesta, asioista joihin tuomarilla ei ole mitään vaikutusvaltaa.

1 tykkäys

Humbert vs Shevchenko ottelua ennen seuraavanlainen tilasto: Humbert ei ole ikinä ollut P-Amerikan masters -kisassa R16 vaiheessa ja vastaavasti Shevchenko ei ole ikinä ollut missään Masters/GS -kisassa R16 vaiheessa.

4 tykkäystä

Shevchenko sai vihdoin murrettua Humbertin koskemattoman syötön erityisesti kakkosruutuun, siihen vaadittiin saada palautukset sisään ja rakentaa pisteet korkealla kaarella, tehdä massatennis asetelma.

Humbert murtaa P-Amerikan kirouksen.