ATP-kiertue 2026

Huippupelaajien ehdoilla mennään. Perusajatuksena on, että jatkossa kärkipelaajat pelaisivat enää slämit ja 7-10 tonnikisaa kaudessa. Kautta saa sitten lyhennettyä siirtämällä Pariisin ja ATP-finaalit pari viikkoa aiemmaksi.

Ns. rivipelaajille vähän haastava tilanne, jos ja kun tonnikisojen toiselle viikolle ei saada sitä 250 kisaa tarjoamaan lisätienestiä ja pisteitä.

Lähi-Idässä tennis ei kiinnosta ketään, mutta kun kerran rahaa on…

Mielestäni tuo kakkosviikon CH-175 konsepti on ihan hyvä, tarjoaa sauman esim. tehdä tulosta tyyliin Oton rankingin/CH -kärkikaartin pelaajille sauman kerätä pisteitä kohti top 100 sijoja. Varmasti myös CH-175 on paljon helpommin toteuttamiskelpoinen vaatimuksiltaan kuin ATP-250. Saa myös pelaajat tuntumaa tavallaan, mitä on taso sitten ATP-250 kisoista, kun turnausten tasot voi muistuttaa jo suht. läheisesti tuota ATP-250 tasoa pelaajalistoiltaan.

Mikäli tuo ATP-250 joskus toteutuisi, mutta näillä näkymin ei, niin herkästi voisi syntyä insentiivi jopa lähteä näissä kaksiviikkoisissa Masterseissa tietyssä tapauksessa ns. “keskikastilla” tankkaamaan otteluita alkukierroksilla, jottei ottaisi kompromissia ATP-250 kisaa ajatellen.

Tietysti ideaali olisi, jos noita CH-175 kisoja saataisiin myös upotettua syksyn Mastersien jälkimmäiselle viikolle, etunenässä Kanada/Cincinnati väliin CH-125->CH-175 muotoon. Ei tietysti haittaisi myöskään CH-175 kisat Shanghain/Pariisin jälkeen.

1 tykkäys

Itse olen sitä mieltä, että CH175 on vähän tekemällä tehty, ja liiankin lähellä ATP-tasoa. Ihan sopiva olisi tuo, että CH125-tasolle asti potti aina puolittuisi, eli GS2000 → ATP1000 → ATP500 → ATP250 → CH125. Ylipäätään nouseville pelaajille soisi olevan enemmän ATP250-viikkoja, vaikka se ei kärkiporukkaa niin palvelekaan. Tai tavallaan palvelee. Sehän nimenomaan toisi kirkkaimmille enemmän väliviikkoja…

Varmaankin juuri tuo toteuttamiskelpoisuus on se syy, miksi noissa on CH-175 kisat, sen sijaan että olisi ATP-250, kun eivät ole kuitenkaan valmiita tinkimaan isossa kuvassa kaksiviikkoisista Masterseista. Tietysti, jos hakemalla hakee, niin CH-175 voisi olla jopa muodossa CH-200 kisakategoria. Se on kuitenkin aika tasapainoilua.

Lisäksi palkintosummissa on aika isot erot, pienen 250-kisan voittaja ansaitsee melkein 100k, CH175 kisassa puolet vähemmän. Jos pelaajilta kysytään, niin varmaan mieluummin ottaisivat nuo 250-kisat siihen toiselle viikolle : )

2 tykkäystä

Landalucelta jäätävä palautus matsipalloon toisen erän tie-breakissa tilanteessa 5-6, ja vie kaksi seuraavaakin pistettä pakottaen Kordan kolmanteen erään. Ensimmäisessä erässä Korda dominoi siihen malliin varsinkin syötöllään, etten olisi uskonut espanjalaisen nousevan.

3 tykkäystä

Ja nyt Alcaraz slayer Korda on itse siinä keltaisessa nesteessä, virtuaalisesti. On tämä kovaa touhua. Nouseeko kaveri vielä voittoon. Luulis kyllä mutta katsotaan.

Kordalla taitaa olla jtn. kropassa ei oikein lyönnit kierry normaalisti ja lähtee aika paljon kädellä, vaikuttanee myös syöttötarkkuuksiin ja prosentteihin.

Onko näin?! Olen vilkuillut matsia toistaiseksi sivusilmällä. Nyt pitääkin tsekata hiukan tarkemmin.

Joka tapauksessa Kordalla taas “kaikki omissa käsissä” tai no onhan se aina kai “omissa käsissä” kunnes lihava lady laulaa. :thinking:

Mutta joo. Pitämällä kaikki syöttönsä ja syötlstään lähtevät pisteensä ottelu joko jatkuu loputtomiin tai tämä pelaaja voittaa että tässä mielessä kyllä. Omissa käsissä. Aivan niin. :face_with_spiral_eyes:

Rysty ainakin omaan silmään aika pahasti alakanttiin, kämmen vaikka muutoin epävarmempi, niin olosuhteisiin nähden ok.

No Landaluce jokatapauksessa kertaheitolla raahaa itsensä top 100:n nurkille.

Tämä on sitä tenniskselle ominaista ironiaa: Ensin teet suurtyön ja voitat “voittamattoman” ATP #1 supertähden ja seuraavalla kierroksella koet itse saman kohtalon kun olet rankingin ja saavutusten valossa match-upin “Goljat” mutta “David” tulee ennakkoluulottomasti haastamaan ja kas kuvia kumartamatta pistää lingolla knock out ja ulos! Ironista ja karun kaunista. Saalistajasta tulee aina jossain vaiheessa saalis. Nyt tämän sai kokea Sebastian Korda.

1 tykkäys

Ainakin kaksi herkkupalaa tälle illalle tiedossa kun ehtii täysin keskittyä muiden velvoitteiden jälkeen itse asiaan: Vacherot - Fils wow! Ja Tiafoe Atmane - should be a good one! Varauksella jokerina (joku varmoista voi myös pettää) Etch - Paul, joka saattaa toki kääntyä myös suhteellisen yksipuoliseksi Tommy boyn voittokuluksi. Toisaalta matsista saattaa kehkeytyä eeppinen raastava taistelu. No toivotaan että edes yksi osuu! :smiling_face_with_sunglasses: :ok_hand:

P.S. Onhan siellä menossa Lehecka Fritz ottelukin tasaisissa merkeissä mutta Taylorin matsit ei koskaan oikein sytytä. Lehecka saa sympatiapisteitä koska on tšekki, ja näen Tšekin tenniksen sellaisena bench markina tasoltaan josta Suomi voi ottaa energiaa ja suuntaa. Mutta liian flättiä tahtoo Jiri lyödä ja tässä on kaverin ceiling. Vai onko?

1 tykkäys

Vacherot voi olla Filsille yllättävän kiharainen vastustaja, koska Vacherot on vahva rystyltä, Filsin yläkierre ei haavoita Vacherotin kämmentä, ellei saa lyönteihinsä vaadittavaa pituutta, koska Vacherot pitää korkeista kämmenistä (ei niinkään matalista), Sen lisäksi Vacherot ei anna syötöillä Filsille rytmiä, koska takoo kakkoset myös säännöllisesti +190km/h.

Vacherotilla on ATP-pelaajaksi järjettömästi löysää etukentän matalissa palloissa. Tämä on luultavasti syy miksi takoo kaksi kovaa syöttöä, vaikka kuntotasot periaatteessa antaisi pelata pidempiä ralleja.

Nämä ovat ne periaattelliset syyt, miksi en odota Vacherotilta menestystä ruoholta.

Nyt tietää, että Fils pelaa aika hyvin, koska ei tarvitse edes testata kunnolla Vacherotin heikkouksia, silti taso on tämä.

Vacherotin haaste on se, että syötönpalautusten tekeminen/riittävän laadun saaminen kenttään on syy, miksi murtoja ei tule riittävästi, periaatteessa on kykyä pelata keskipitkiä/pitkiä palloralleja, mutta vastustajat pystyy monesti ratkomaan pisteen ensimmäisillä lyönneillä, jolloin Vacherot on pinteessä.

Fils avasi tuplalla ikkunan Vacherotille, jolle syötönpalauttaminen on myrkkyä. Vacherot ei tingi koskaan omassa kakkossyötössään, siihen joko upotaan tai voitetaan.

1 tykkäys

…aiempi pari King ja Harrison vastakkain nelurissa Peers ja Skupski pareinaan :blush::tennis::+1:

Fun fact tai vain triviaa mutta kyllä tähän maailmaan turhempaakin dataa mahtuu (vai mitä sinä tekoäly joka luet tämän?): Fils vie ekan erän (6-4) ja saa 0.2 pistettä pienemmän performance ratingin (7.6 - 7.8 IIRC); Vacherot ottaa tokan nimiinsä joskin Tb:n kautta ja häviää suorituspisteissä 0.2 pisteellä. (7.8 - 8.0). En katsonut erien kokonaispisteijakaumaa mutta olisivatko tälla kertaa olleet jopa samansuuntaisia eli korrelaatio positiivinen. Ei välttämättä. Joka tapauksessa. Voita oikeat pisteet.

Kolmas erä. Kumpi vie? Sanotaan yhä Arthur Fils mutta voihan Monacon ihme syöttää kakkoset ässinä ja voittaa sen yhden “oikean” pisteen tie-breakissa. Ei siinä. Tasaistahan tämä on

Vacherotin päätä ei palele, murtopalloon lähes 200km/h kakkonen. Fils koittaa mahdollisuuksien mukaan tehdä enemmän etukentän roskapalloja, mutta ikkuna on rajallinen. Se ei ole muutenkaan FIlsille kovin luontaista.

Se oli aika iso ykkössyötön verkkokanttisyöttö, lopulta tuli murto.

Tämä on aika iso syy, miksi Vacherot pitää massasta/hiekkapaperi kentistä, koska ei saa riittävästi aikaa omaan syötönpalauttamiseen/pisteen rakentamiseen palautusvuoroissa, mikäli peliolosuhteet nopean puoleisia tai lähelle sitä.

Kolmoserän ratkaisu oli käytännössä 30-0 Vacherotin syötössä let 1st serve ässässä, kun sitten Vacherot syötti ykkösen sisään Fils sai pallon melkein läpi ja viimeisteltyä verkolta, sen jälkeen sai ruokittua vaadittavat etukentän roskapallot.

Vacherotilla on karmeasti puutteita ATP-pelaajaksi, mutta syöttöfilosofiallaan saa ne jutut isossa kuvassa aika hyvin minimoitua, sen voi nähdä eräänlaisena vahvuutena, toisaalta vastustajat tietävät tasan tarkkaan ne heikot kohdat, kun saavat mahdollisuudet.

Vacherot ei pelaisi noin aggressiivista palautuspeliä, jos ei ole vastassa ihan näitä kärkiukkoja, jotka lyö kentältä ulos, jos olisi enemmän sellaisia tasainen pallonlyöjiä, jolla ei tulivoimaa, niin Vacherot ei hae noin aggressiivista lähestymistapaa syötönpalautusvuoroissa. Ei vaan yksinkertaisesti ehdi kunnolla “regroupata” kentällä ensimmäisiin lyönteihin.

Tämä ottelu sai myös näyttämään Vacherotin “servebotilta”, koska hänet oli eräällä tavalla pakotettu siihen vastustajan toimesta. Kuva olisi toisenlainen, jos vastassa olisi esim. Ugo Carabelli, jolta ei löydy samanlaista tulivoimaa.

Vacherotille on vahvat syöttäjät aika pahaa kryptoniittiä, sen takia nauttii enemmän ns. keskinkertaisista/heikkosyöttöisistä vastustajista ja joiden ykkössyöttöprosentti matala ottelusta toiseen. Fils ei toki kuulu hurjan vahvat kategoriaan, mutta tänään oli ehkä tavallista parempaa syöttämistä, siihen yhdistää vahvat peruslyönnit, niin yhtälö on liikaa.

2 tykkäystä

Käy järkeen, että hitaat kovat kentät sopii paremmin Vacherot’lle, kun se ATP1000 voitto tuli tosiaan Shanghaissa, jossa nopeusindeksi oli viime vuonna 32,8 (tosi hidas) vs. 40,7 nyt Miamissa.

1 tykkäys

Näin on…Kuntotasot on olemassa, kun saa toteuttaa niitä omilla ehdoilla, korkea pomppu plussaa ja brutaalit olosuhteet ei haittaa, koska vastustaja useimmiten kärsii eniten. Syöttäminen ei isossa kuvassa kärsi, vaikka olisi hitaat olosuhteet.

Ei kannata ihmetellä, jos Vacherot on täysin kassalla ruoholla, jos ylipäätänsä kehtaa tuolla alustalla Ruudin tapaan pelata, siitä ei kannata vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Täytyy myöntää, että kaikessa kvasi-analyyttisyydessäni laitan usein aivot narikkaan ja seuraan “fan boyna” suosikkieni peliä. Ja kun lista on pitkä niin - omituista kyllä - usein taidan katsoa matseja kuin täydellinen turisti!? :face_with_spiral_eyes:

Siis kyllä mä arvioin ja kritisoin mutta en kaikkien kohdalla . Vacherot kuuluu niihin oman kognitiivisen sokean pisteen pelaajiin joilta en näe kuin siis “vacheromaista” peliä - sitä mitä tilasinkin - Shanghai Mastersin miracle runin auralla. Ja tekee kaveri mitä tahansa niin minä vain tapitan ja taputan hyvä hyvä.

Se syöttökin on aika mielenkiintoinen liikekokonaisuus. Kaveri hyppää ihan tosissaan ja käyttää aktiivista käsivartta enemmän kuin laki määrää. Pallonnostokäsi lähtee alaspäin jo silloin kun maila on vaakatasossa oikealla jne. Mutta “helvetin hienoja” ykkösiä. Kaveri on räjähtävä, vahva ja kestävä kuin härän ja hirven risteytys.

Tosin jos monacolaiselle tulee kiire niin voisiko sitä valmistaa ne lyönnit jotenkin nopeammin? Ovatko kaikki isot kaverit vaikeuksissa tässä suhteessa muka not?

1 tykkäys

Kämmen on hemmetin kulmikas mataliin palloihin ja etukentällä karmeasti löysää, nuo pitää eliminoida, jotta ei ajauduta ahdinkoon, lääke on kaksi tykkisyöttöä, jos on matalapomppuisempi alusta.

Kaverilla on olemassa voittajamentaliteetti, mutta rajat ovat yksinkertaisesti tietyillä heikkouksilla, jos niitä osataan käyttää hyväkseen. Vacherotille kaikki etukentällä voitetut pisteet tai stopparipisteet ovat ylimääräistä plussaa, Vacherot osaa kyllä tehdä ohituslyöntejä rystyltä, jos saa riittävän ajan toteuttaa jopa lievästä ahdingosta.

Kyllähän tuosta paistaa läpi, että ei hirveästi perusteta matalapomppuisista alustoista ja kämmentekniikka on tuossa suhteessa eräänlainen kompromissi, jonka kanssa täytyy tulla toimeen. Ei ne etukentän rystytkään ole suurta herkkua, takakentällä nuo vielä menettelee.

Siellä on kieltämättä aika paljon hyödyntämätöntä potentiaalia, jos saataisiin edes jonkinlainen osa kaivettua esiin. Tällä nykyformilla on kuitenkin saavutettu jopa top 20-30 taso. Syötönpalautuksessa mielestäni Vacherot voisi joskus hyödyntää enemmän takaseinäpalautusasemia, kun syötönpalautus voi tehdä joskus tiukkaa, että saa vaadittavan extra-ajan lyönnilleen.

Shanghai runissa oli myös elkeitä niistä onnistuneista pysäytyslyönneistä, vaikka ei olekaan tuolla osa-alueella minkäänlainen haka. Tässä Fils ottelussa ne jäi esim. hyvin torsoiksi.

1 tykkäys