ATP-otteluiden liveseuranta

Yleisellä tasolla kysymys seuraajille jotka keskustelevat aktiivisesti turnauksien pelialustoiden paikotellen hiuksenhienoista nopeus ja pallon pompun eroavaisuuksista verrattuna toisiin turnauksiin tai saman turnauksen edeltävään vuoteen, niin mitä tällä keskustelulla pohjimmiltaan haetaan katsojien ja tennismatsien seuraajien kannalta? Oletteko kaikki vedonlyöjiä, jotka haluatte tietää kuka pelaaja milloinkin kenties on itselleen parhaimmissa olosuhteissa ja kuka taas on vähän heikommilla? Ja kuinka suuren painoarvon tälle asialle annatte, sillä pelaaja kun on hyvässä vireessä niin menestyy helposti myös suosikkiolosuhteiden ulkopuolellakin.

Toki ymmärrän sen, että ammattilaispelaajat keskustelevat keskenään ATP-turnauksien pelialustoista ja tosiaan mikäli olet aktiivinen vedonlyöjä, niin siinäkin tapauksessa, mutta muissa tapauksissa aavistuksen verran ihmetyttää kuinka suuren osan tenniskeskusteluista vie tuo pelialustoilla spekuloiminen. Toki itsekin aktiivisesti 1990-luvulla kansallisia kisoja kiertäneenä tiedän että sillä on paikotellen melko iso merkitys että minkälaisella alustalla pelaa ottelun lopputuloksen suhteen, mutta ei se ole kuitenkaan se suurin tekijä matsin voittajan ratkaisemiseksi, ainakaan pääsääntöisesti. On niin paljon muitakin muuttuvia tekijöitä.

Hienoa keskustelua ja arvostan, mutta välillä oudoksun keskusteluanne aivan samalla tavalla kuin osa teistä oudoksuu tilastotennistä.

1 tykkäys

Hyvä kommentti!
Ja kaikki massakentätkin ovat aivan erilaisia riippuen massan laadusta ja karkeudesta, kuinka kova kenttä on, kuinka märkä/kuiva se on jne. Monessa challengerissakin eri kentät on tehty jopa eri valmistajien massoista ja pelaajat kyllä huomaavat sen ja tietysti jos he tykkäävät erityisesti jostain kentästä, he yrittävät pyytää omaa otteluaan juuri tuolle kentälle, vaikka eiköhän se ottelun voitto ole eniten kiinni kuitenkin itse pelaajasta.

Muuan sininen massa tuli mieleen :smile:

Joo- siitä puhumattakaan ! :slight_smile:

Onhan tietenkin mielenkiintoista verrata miten tietyt pelaajat erilaisissa olosuhteissa menestyvät. Nykyhuipuilla erot eri alustoilla ovat keskimäärin hyvin pieniä, mutta poikkeuksiakin on. Toisaalta niinhän taitotasokin nykyajan huippupelaajilla on hyvin lähellä toisiaan. Päivän kunto korvien välissä ja muualla ratkaisee. Heti kuitenkin päivän kunnon jälkeen merkittävin tekijä on peliolosuhteet. Tämän hetken ja ehkä tenniksen historian kahdella seuratuimmalla pelaajalla on tismalleen päinvastaiset preferenssit pelialustoihin. Toinen kaipaa mahdollisimman hidasta alustaa ja toinen mieluusti suhteellisen nopeaa. Toinen kaipaa korkeaa pomppua ja toinen matalaa. Molemmat pärjäävät tuulisissa olosuhteissa, mutta toinen kuitenkin suhteellisesti ottaen paremmin sisällä jne jne jne…

Vastaavanlaisia eroja on kaikilla pelaajilla, ja uskon kyllä yhä että Wimbledonin hidastuminen 2000 luvun alusta lähtien muutti merkittävästi turnauksen luonnetta. Borgin viisi wimpeliä ja kuusi ranskan avointa on kyllä aivan ylivoimainen ja lähes käsittämätön suoritus peliolosuhteet ja tuon ajan pelaajatyypit huomioonottaen. Siltikään edes Borg ei wimpelisssä pysytellyt pelkästään takalinjalla, vaan tuli myös usein syötöstä verkolle, vaikkei edes ollut mikään kovin hyvä volleypelaaja. Tuskin kuitenkaan olisi voittanut ainakaan noin montaa mestaruutta takana pysytellen.

Vaikkei omalla kokemuksella tähän nyt oikeastaan ole merkitystä, on kyse aivan eri lajeista ammattilaistennikseen verrattuna, niin siltikin on on valtava ero pelata vaikka uudella karhealla maalilla pinnoitetulla plexillä kuin vaikkapa 15 vuotta vanhalla, jossa karhennus ei ole pysynyt. Toisella pelataan massatennistä, ja toisella voi omalla pelitasollani hyvinkin toimia satunnainen tai säännöllisempikin syöttövolleypelaaminen ja pallojen pitäminen lyhyenä.

Kyllä yhä mielestäni on osalla pelaajista merkittäviä eroja menestymisessä eri olosuhteissa ja olosuhteet helpostikin voi keikauttaa voimasuhteet erilaisiksi.

4 tykkäystä

On tuo Delpon kämmen kyllä upea lyönti, kerta kaikkiaan kaunista katseltavaa! Hieno homma, että tuollainen pelaaja ei jäänyt lopullisesti pois Tourilta. Harmi vain että kahden käden rysty on auttamatta liian voimaton ranneleikkausten jälkeen, ja mies joutuu turvautumaan liikaa sliceen.

1 tykkäys

Itse olen pitänyt Delpon kämmentä aivan susirumana, mutta myönnettävä on että tulosta se saa aikaan. Yhtä ruma kuin Jukka Sukan kämmen, mutta eri tavalla. Oli äsken ruudussa Federerin palautus average suhteessa takaviivaan. Ykköset takaviivalta ja kakkoset keskimäärin 2 metriä viivan sisäpuolelta. Aika käsittämätöntä! Oli tuo nyt sitten tämän matsin average tai turnauksen.

Niin kauneus on katsojan silmässä, ja makuasioista ei kannata kiistellä vai miten se menee :slight_smile: Mutta itselle ainakin nämä ns. “lethalit” kämmenet kuten Delpolla, Nadalilla ja vaikkapa sitten Sockilla ovat sitä kaikkein kauneinta katsottavaa kun se pommi mäjähtää kulmaan ja saa vastustajan näyttämään niin avuttomalta. Varsinkin inside outtina- lyötynä on huima lyönti näillä kavereilla mitä ei voi kuin ihailla. Vaikkei se varmaan ns. teknisesti olisikaan mikään kaunein lyönti. Mutta yleensähän yleisökin noille osoittaa suosiotaan näyttäville lyönneille.

1 tykkäys

Nadal lyö välillä treenatessa ilman lassoamista suorempia kämmeniä, jotka ovat nekin todella spinnirikkaita. Ne ovat todella hyviä ja sulavia kaikin tavoin, ja onhan Nadal mielettömän taitava lyöjä. On hemmetisti helpompaa omalla tavallaan laakaswingillä vedellä jotain McEnroe-kämmeniä kuin noita ylös rajusti harjattuja, joissa eteenpäin menevästä vektorista huolimatta virhemarginaali ajoituksessa on mielettömän pieni. Plussana toimiessaan Nadalin kämmen on historian painavin peruslyönti (spinnin ja km/h:n komboa ajatellen), jolla vastustaja saadaan ruuvipenkkiin, mutta kun se ei toimi, huonomman osuman sitteritussuja lyhyeksi tai verkkoon/pitkäksi.

6-0 erä Fabiolta, mutta voitokas! Young näin pitkällä Mastersissa on kyllä minulle aika käsittämätön juttu. Youngilla ei ole oikein mitään ATP top 50 joukkoon vaadittavia ominaisuuksia.

On sillä ihan hyvä kämmenlyönti siinäpä se oikeastaan, ja sit vasurikierre syöttö on kohtuu paha ad-ruutuun mutta tosiaan minullekin aika keskinkertainen pelaaja. Top-50 ranking aikalailla maksimitasoa, vaikka ollut toki top-40 urallaan mutta ei ikinä mahkuja mihinkään kahen kymmenen parhaan joukkoon.

Young oli aikoinaan isokin lupaus ikäluokassaan, mutta eipä tuolla juuri aseita ole. Nishikorilla on kaavio avautunut aika mukavasti…

Young on kaikkien aikojen nuorin ITF1 pelaaja edelleen, kun oli U18 junnulistan kärjessä jo 15 vuotiaana.
Lahjoja täytyy omata, vai oliko vain varhaiskypsä joka jäi junnaamaan paikoilleen.
Young on Gasquetista vielä rajumpi esimerkki, huippujunnu jonka peli jäi tietyllä tapaa iäksi loppuun asti kehittämättä, mutta onhan Youngin fyysiset avutkin - ei niin ihanteelliset esim top10 tennikseen.
Young ja Gasquet ovat Tomicin ohella aikamme kovimmat 15-16 vuotiaat siihen vielä Nadal lisättynä.
Felix Auger-Aliassime on nykyisin samanlainen sensaatiolupaus, mutta hänestä kyllä näkee, että on tiettyä sellaista ytyä ja tekemisen meininkiä, joka Youngilta, Gasquetilta ja Tomicilta puuttuu, esim. kenttäspiritin, taisteluhengen tai lyöntien terävyyden suhteen.

Young nousi muuten ATP:n top100 jo junnupelaajana heti 18v synttäreiden jälkeen. Pystyykö esim. 1999 Shapovalov ja De Minaur tänä vuonna samaan? Siinä ja siinä.

Tomic oli kuitenkin “23 and worth over ten million”. Pelilliset saavutukset ovat sitten jääneet ohuenlaisiksi…

Onko tälle olemassa jokin yleisesti hyväksytty kaava tenniskeskusteluissa? Lähinnä siis, että millä painoarvolla näitä kahta elementtiä painotetaan.

Andy Murrayn lausunto? :slight_smile:

No, en tiedä, voidaanko ajatella lineaarisesti asiaa siten, että jos kaverilla on kämmenessä 2 % vähemmän vauhtia, mutta 5 % enemmän kierrettä, se on painavampi? Uskoakseni ei, koska mukaan tulee ilmanvirtaus- sun muut asiat, ja varmaankin on merkitystä, missä kilometri- ja kierreluvuissa liikutaan. Esimerkiksi Gasquet’n yläkierrerystyjen keskinopeus jossain GS-kisassa oli Wawrinkan vastaavaa jotain 2-3 % pienempi, mutta kierre olisiko ollut 7 % suurempi. En muista lukuja.

Niinhän se menee, että kierre “jyrää” jänteisiin samalla tavalla kuin kovalla kierteellä ammuttu valkoinen punaisten pallojen rykelmään snookerissa, ja sitä kautta pallossa on ns. painoa. Tällaista palloa on vaikeampaa kontrolloida, ja se tuntuu osuessa “itsepäisemmältä” vastustaessaan vastaswingiä.

Nadal voittanut 66 viimeisestä 70:stä ykkösellään lähteneestä pisteestä…

Aiaiai! Nyt tulee herkkua; Kyrgios vs. Federer. Nyt nähään mistä kukkopoika pissii!

Moneltako se alkaa, pitäis lähtee kauppareissulle

Hyvin kerkeet, josset jää paikalliseen matkalla koko yöksi :wink: Matsi alkaa 2am.

2 tykkäystä