Australian avoimet 2015

Seuraava GS-turnaus pelataan 19.1.- 1.2.2015, joten poikkeuksellisesti päättyy vasta helmikuun puolella.
Aloitetaan ketju vaikkapa WC-spekulaatioilla. Nämä viisi aussia ovat melkoisen varmoja pääsarjaan korttien kera ilmestyviä:
s.1992 James Duckworth ATP-127
s.1996 Thanasi Kokkinakis ATP-150
s.1994 Luke Saville ATP-158
s.1989 John Millman ATP-159
s.1997 Omar Jasika ATP-557
Tämän vuoden US Openin junnuvoittaja Jasikasta pitkä mielenkiintoinen artikkeli ATP-sivuilla. Melbournen oma poika, joten kortti pääsarjaan on varma, kun vuosi sitten -96 Kokkinakis sai myös kortin pääsarjaan, vaikka oli vain US Openin hävinnyt junnufinalisti, sekä ATP600+, eikä edes Melbournesta kotoisin, kuten Jasika.
Ulkomaalaisista pelaajista Ranskan -94 Lucas Pouille lienee jälleen vahvoilla villin saajaksi.
Joulukuussa pelataan tietty myös Melbournessa villikorttikisat, jonka voittajalle ja menestyjille WC.

Entä kuka lienee suurin voittajasuosikki? Djokovic helppo vastaus. Jospa vihdoin kauden 2015 aikana saataisiin se ensimmäinen 1990-luvulla syntynyt GS-finalisti. Lähellä oli jo US Openissa, kun 29.12.1989 syntynyt Nishikori finaalissa pelasi. Nishikori lienee vahvoilla myös Australiassa.

Kunnes toisin todistetaan niin suurimmat suosikit Australiassa ovat Nole, Fede, ja Rafa. Viime kausi oli kyllä varsin mielenkiintoinen kun kaksi neljästä gran slamista “lipsahti” Big Fourin ulkopuolelle. Mutta loppukauden esityksen perustella mikään ei mielestäni viittaa siihen etteivätkö Fede ja Nole olisi iskussa ensi kaudenkin alussa. Rogerin selkävamma ei ainakaan kahdessa viimeisessa DC ottelussa paljon näkynyt. Uskon myös, että Rafa tulee lähes puolen vuoden lomaltaan hurjassa iskussa. Eli yllättävä ennustukseni on, että finalistit löytyvät noiden kolmen pelaajan joukosta.

Jos jotain yllättäjiä haetaan, niin Nishikorin luulisi viihtyvän Australian hitailla kentillä. No, Nishikoria ei ehkä mihinkään “yllättäjä” kategoriaan voi laskea kun ranking on 5. Wawrinka tietenkin viihtyy myös Ausseissa, mutta loppukauden vaikeuksien jälkeen tittelin puolustamiseen en jaksa uskoa. Myös Monfilsin peli Davis Cupissa oli aivan huikealla tasolla, mutta jotenkin Le Monfin korvienväli ei ainakaan toistaiseksi ole kestänyt 2 viikkoa yhtäjaksoisesti. Top 30 ulkopuolisista nuorista tulijoista Dominic Thiem lienee tällä hetkellä se mielenkiintoisin nimi.

Sitten comeback pelaajista Rafan lisäksi mielenkiintoisia ovat DelPo ja Murray. Murrayhän pelasi ihan kohtuullisen loppukauden, vaikka WTF:ssä saikin tukkapöllyä Fedeltä. Jotenkin oma gutfeeling kuitenkin on, että Murray on gran slaminsa voittanut. Lendelin lähdön jälkeen on ollut vaikeaa. Del Potro puolestaan on ilmoittanut pelaavansa Melbournen esiturnauksen. Vaikea kuitenkaan nähdä, että noin pitkältä sairaslomalta noustaisiin suoraan ihan terävimpään kärkeen. DelPolla on kuitenkin potentiaalia voittaa kenet tehansa.

Aika samoilla linjoilla edellisen kanssa, vielä kun yleensä tämä pisempi tauko tehnyt hyvää Federerinkin pelille niin kuin männeen kauden alussa oli kovassa iskussa Australiassa ja Dubaissa. Toki itse uskon Nishikorin semi paikkaan, saa ladata rauhassa paikat kuntoon kauden alkuun mennessä. Stan the man se suurin jokerikortti mielestäni, jos Norman hio miehen pelin ( ja pääkopan) huippuiskuun niin finaalipaikan puolustaminen ei ole ihan utopiaa. Rafa aina palannut näiltä “tauoiltaan” huippu iskussa mutta nyt en usko miehen mestaruuteen tai finaaliin yltävän, mutta semeissä voidaan silti nähdä. Delpo täysi arvoitus.

Todella toivon, että Stan the Man löytää viime kauden alun kuntonsa. Stanin peliä on todella mukava seurata. Erittäin taitavaa ja viihdyttävää peliä ja muutenkin mielenkiintoinen persoona. Go Stan!

Tuolla Facebook-sivuni puolella jo asiaa pohjustin, mutta esimerkiksi aussien villit kortit, Brands sekä Lacko ovat todella mielenkiintoisia pelaajia AO:ta silmällä pitäen.

Alusta on todennäköisesti totutun hidas, joka luonnollisesti suosii flatina lyöviä shotmakereita, kuten Nishikoria.
Oma suosikki gs-kisa ilman muuta!

Missä roolissa Brands on turnauksessa mukana? Ei ainakaan pelaajalistoilla näy. Paljoa en luottaisi siihenkään, että Lackoa toisella viikolla nähdään. Nopeilla sisäkentillä Challengereissa toimii, mutta paras viidestä Australiassa? No, yksittäisissä matseissa on joskus väläytellyt.

Jep kumpikaan näistä ei tule etenemään 2.kierrosta pidemmälle, voi ottaa talteen. Varsinkaan läskiperse-Lacko, joka sulaa tolla Australian kuumuudessa. En siis varsinaisesti pidä miehen pelityylistä, kun on niin laiska kentällä. Brandsilla olisikin potentiaalia olla hyvä pelaaja, mutta tainnut loukkantumiset sotkea miehen uraa viime aikoina.

Jep, mietinkin juuri tuota Lackon ‘tankkaan joka matsin’-asennetta. Eipä nuo Lackon mahdollisuudet hitaalla alustalla paras 5 kovin hyvät ole, mutta potentiaalia olisi kyllä.

FootFaultille: Brandsin pitäisi karsia avoimiin sisään, joten toivotaan parasta, pelityyli hieman Del Potron jne. tapaisena kyllä miellyttää silmää.

Niitten oikeasti hitaitten AO-kenttien aikaan Veli Paloheimokin muinoin (v. 1990) nyrjäytti nilkkansa tappiollisessa 4. kierroksen ottelussa Mats Wilanderia vastaan.

Joidenkin mielestä nämä silloiset Rebound Ace -kentät eivät “pehmeytensä” takia olleet oikeastaan “kovia” kenttiä ollenkaan (tahmeutensa vuoksi myös liian hitaita).

Pinnoitteen epäterveellisyys jalkaosastolle oli kai kuitenkin se pääsyy, miksi sitten vihdoin 2008 vaihdettiin normaalimpaan kovien kenttien pintaan. Sittemmin ei pinnoite ole nopeus/hitaus -akselilla juurikaan poikennut esim. siitä millä US Open pelataan.

Molemmat asettuvat siltä osin jonnekin massa- ja nurmikenttien puoliväliin.

Olen samaa mieltä osittain kanssasi, Lackon lyöntivalikoimassa on potentiaalia, mutta miehen asenne on paska. Brandsissa on kyllä samaa kuin näissä kovaa ja korkealta lyövissä pelaajissa kuin Delpo että siinä samaa mieltä. Aussi wildcarsit kyllä mielenkiintoisia.

Ja tosiaan, en ollutkaan huomannut, Brands ei ole mukana edes karsinnoissa (ei edes alternatena, kun rank tippunut alemmas kun muistinkaan)

AusOpenin loukkaantumisten takia väliin jättää näillä näkymin ainakin Haas. Myös Cilic on ainakin kauden ekan turnauksen varikolla ja pahat kielet kertovat että myös DelPon paljon odotettu paluu saattaa antaa odottaa itseään vielä Australian kiertueen yli.

Wawrinkan peli ei mielestäni valitettavasti näytä siltä tällä hetkellä, että viime kauden finaalipaikan puolustaminen olisi realistista tittelistä puhumattakaan. Ei tuo Rafakaan missään parhaassa tikissä ole, vaikken miehen peliä ole katsonut kuin vartin verran tänään ja eilen en nähnyt ollenkaan. Mutta silti erityisesti Stanin mentaalinen puoli ei tunnu olevan kuosissa, kun niin paljon helppoja virheitä tänään ja eilen Djokoa vastaan. Eilen ei pysynyt ollenkaan Nolen kelkassa. Niin kun sanoin niin miehen pelissä on kuitenkin mittaamaton potentiaali imo, niin kovaa lyö molemmilta puolilta ja puhtaasti. Saas nähä kuka Nolea vastaan pystyy pistään kampoihin, jossei miehellä mitään vaivaa ole. Kertoimetkin ovat surkuhupaisia näissä Nolen matseissa, tänäänkin olisi ollut 1.20 Murrayta vastaan :slight_smile:

Heitetään nyt top-4 ennustus AO:hon.

  1. Djokovic
  2. Murray
    3/4.Federer/Nishikori

En liikaa tuijottaisi Abu Dhabin “turnauksen” tuloksia, koska kyseiseen turnaukseenhan mennään lähinnä vain hakemaan se osallistumisshekki, ei pelaamaan tennistä. Etenkään Rafan heikkoja otteita en ottaisi turhan vakavasti.

Siinä olen kyllä samaa mieltä, että Nole on ihan hurjassa tikissä ja puolestaan Wawrinka on jotenkin kujalla. Stan the Man on kyllä omalla suosikkipelaajalistalla todella korkealla juurikin tuon huikean potentiaalin takia ja toivon että hän löytää taas parhaan pelinsä. Ensimmäinen erä viime vuoden AusOpenin finaalissa oli käytännössä täydellistä tennistä.

Syystä, jota en itsekkään ihan tiedä, en luota Nishikoriin. Pysyn siis alkuperäisessä kannassani, jossa Nole on ykkössuosikki ja suurimmat haastajat tutusti Rafa ja Fede. Jos jokerikorttia pitäisi heittää, niin tarjoaisin sitä Monfilsille - paljolti hänen maagisen Davis Cup ottelunsa takia Fedeä vastaan. Muutenkin Le Monfin potentiaali on kyllä huikea, mutta korvien väli ei vain ole ollut ainakaan toistaiseksi vielä ihan kunnossa…

Aika monimielinen ilmaisu. Siitä voisi vetää sellaisenkin johtopäätöksen, että hitailla kentillä (kuten esim. RG) yläkierre-spesialistien (kuten esim. Nadal) mahdollisuudet pärjätä olisivat huonommat kuin nopeilla kentillä!

Mitä taas kovien kenttien keskinäiseen hitausvertailuun tulee, niin lähelläpä toisiaan ovat ainakin USO ja AO. Aika yleinen käsitys tuntuu kuitenkin olevan, että USOn kentät olisivat “nopeita” ja AOn kentät “hitaita”.

Onko niin kuitenkaan? Tie-break-erien määrän voidaan uskoa jossain määrin korreloivan kentän nopeuteen. Viime vuonna joka viides erä kaikista päättyi AOssa tb:hen mutta USOssa vain joka kuudes.

Syötönmurtoon pystyttiin molemmissa tasavahvasti, keskimäärin joka viidennessä geimissä. Eiköhän Australiassa pelata -aivan kuten USA:ssakin- GS-turnaus puolinopeilla kentillä.

JK. En malttanut olla tutkimatta myös niitä kahta muutakin. Ääripäitä näissä tarkasteluissa edustivat viime vuonna selvästi massa-RG ja nurmi-Wimby. Nopeinta peliä pelattiin viime vuonna Wimbledonissa: Joka neljäs erä oli tb-erä, ja vain joka seitsemännen geimin pystyi palauttaja voittamaan. Roland Garros’ssa luvut menivät juuri päinvastoin: vain joka seitsemännessä erässä tb-loppu mutta joka neljännessä geimissä syötönmurto.

On siis selvä, ikävähkö paradoksi siinä, että sinällään mielenkiintoiset tie-breakit tärkeine pisteineen merkitsevät myös tapahtumaköyhempää erää aina sinne 6-6:teen. Mutta toisenlaisen erän “normaalivaiheen” monet jännittävät käänteet yleensä merkitsevät sitä, ettei erä sitten kulminoidukaan katkaisupeliin. Tästä kai johtuu, että jako kahteen vastakkaiseen leiriin (RG:n massavääntäminen on tylsää tai toisaalta Wimbyn lyhyissä pisteissä ei juuri ole katsottavaa.) on yllättävän vahva (sama laji kuitenkin!), vaikka mielipidejyrkkyydet eivät kai enää ole edellisten vuosikymmenien kaltaisia.

Taitaa AO:ssa olla hitaammat kentät kuin USO:ssa, mutta Melbournessa pelataan 32-40 lämpöasteessa, kun New Yorkissa lämpöä on vain 18-25. Tämä seikka tekee olosuhteista lopulta yhtä nopeat.

Tarkennan. Sanoin vaan että hidas suosii shotmakereita. Ei mitään muista pelaajatyypeistä. Toki Nishikorilla on muitakin ominaisuuksia, jotka sopivat hitaille alustoille.

Ja minulla on tietokannassa AO ja US Open yhtä nopeita - vai pitäisikö sanoa hitaita.

Mutta siis se fakta, että massakentät sopivat hyvin flat-shotmakereille on se pointti.

Taitaa jäädä hämäräksi ainakin minulle, mutta kirjataanpä tähän ehkä nuo parhaiten alustojen nopeuksia (tai ainakin olosuhteiden nopeutta) kuvaavat suureetkin, ässät viime vuoden GS-kisoista (miehet) AOsta USOon: 8.8 % kaikista pisteistä, 5.9 %, 10.1 % ja USOssa 8.6 %.

Jarkko Nieminen pelaa neluria Ivo Karlovicin parina AO:ssa!

Henri Kontinen / Marin Draganja menossa komeasti GS-turnauksen kaavion sijoitetuiksi. Nähdäkseni heidän yhteenlaskettu nelinpeliranking on AO:n pelaajalistalla 15. kovin pariranking, kun kaaviosijoituksiin huomioidaan vaan nelurirankingit, kun taas turnaukseen sisään pääsee kaksinpelirankingin perusteellakin. 64 parin kaaviossa sijoitetaan 16 paria.

Kaksi suomalais-kroatialaisparia turnauksessa.

1 tykkäys

Ei voi hävitä Ivon syötöllä, joten pitäisköhän tässä alkaa jo Grand Slam voitto- skumppia laittaan kylmään :smile: