Challenger- ja ITF-turnaukset 2022

Vuonna 2018 tiukkaa keskustelua aiheutti seuraavan vuoden pisteuudistus. M15-kisan voitosta sai ennen 18 pistettä, mutta konsulttiryhmän selvityksen perusteella yksikin piste riitti. Omasta mielestäni uudistus oli täysi katastrofi, mutta puolustajiakin riitti. @Arbitro puolusti uudistusta vapaasti lainaten syksyn 2018 ja kevään 2019 välillä mm. seuraavasti:

“Helpottaa hyvien nuorten nousua huipulle” (todellisuudessa ei. Ei edes sen terävimmän kärjen)

“15-tonnisia ei lasketa enää ammattilaispeleiksi” (tämä ammattilaistenniksen kaventaminen oli ilmeisesti hyvä asia).

“Muutos pelottaa aina varsinkin suomalaisia” (Pelotti myös satoja valituksen allekirjoittaneita pelaajia)

Uudeksi M15-voittopotiksi päätettiin keväällä 2019 10 pistettä, ja alkuvuoden pisteet jaettiin takautuvasti. Tänä vuonna tuo pistemäärä on ilmeisesti 15, vaikka tietoa on ATP:n Rankings FAQ:sta turha etsiä…

Vieläkään en ymmärrä miten tuo uudistus saatiin läpi. Arbitron mukaan oli ajettu kymmeniä tietokonesimulaatioita, ja ne näyttivät hyviltä. Miten ihmeessä, kun amatööriseuraaja (lähes kaikkien pelaajien ohella) näki heti, että ei tule toimimaan?

Vielä helmikuussa 2019 Arbitron mukaan 700 asiasta valittanutta pelaajaa olivat “niin heikkoja, ettei ATP halua antaa pisteitä”. Seuraavassa kuussa ITF-kisojen määrä alkoi selvästi pudota, koska kukapa järjestäisi kisoja, joiden tuloksilla ei ole juuri mitään merkitystä.

Toukokuussa järki voitti, ja pisteet tulivat jossain määrin takaisin, ja kasvoivat nyt siis lähes ennalleen tänä vuonna.

Toivotaan, ettei uudistuksia enää koskaan anneta rahavirtojen maksimointia hakevien konsulttien käsiin, vaan tennis pysyy ennen kaikkea urheiluna, ja bisneksenä vasta sen jälkeen. Seuraavaksi voisi haudata ITF-rankingin, joka ei kiinnosta ketään, vaan jarruttaa täysin turhaan uusien pelaajien turnauksiin pääsyä.

Hienoa kautta odotellessa. Villien korttien määrästä (ja siihen nähden keskinkertaisesta menestyksestä) 2021 kritisoimani Luca Nardi avasi jo turnausvoitolla Challengereissa.

3 tykkäystä

ITF-ranking on kyllä niin turha tällä hetkellä enkä muistanut edes sen olemassaoloa enää. Harvassa ovat ne kerrat kun ainakaan seuraamiemme suomalaispelaajien elämään tämä ranking on vaikuttanut missään vaiheessa mitenkään. Onhan tuo Anastasiakin taas ITF-rankingissa neljäntenä, mutta eipä taida silläkään olla mitään väliä. Kuinka moni tällä palstalla oli tietoinen edes asiasta? Niinpä.

Toisaalta ei kai tuosta paljon harmiakaan ole kun ketään ei kiinnosta. Jossain nurkassa pyörii tietokone, joka nämä rankingit laskee kerran viikossa. Sähköä menee jonkin verran.

2 tykkäystä

Kyllähän jokainen vähänkään tennistä seuraava tietää, että maailman listan (ITF) kakkonen on 32-vuotias kiinalainen Bai Yan… Siitä olen eri mieltä, ettei tuosta ole harmia. Tällä hetkellähän jokainen M15-karsintamatsin voittaja voi viedä nuoren, vasta junnupelejä pelanneen, paikan. Eli Top100:n ulkopuolinen junnu pääsee aikuisten matseihin lähinnä kotimaansa villeillä korteilla, ja jos kotimaa ei kisoja järjestä, niin toivottavasti joku maksaa matkoja Tunisiaan tai Egyptiin karsintapaikkoja kärkkymään.

3 tykkäystä

Aika sekavaa on kauden alku Challengereissakin. On lisätty piste tai pari sinne ja tänne, ja näköjään karsinnoissakin voi saada pisteitä voittamatta yhtään ottelua. Esim. Pedro Boscardin Dias on saanut Buenos Airesin karsinnasta pisteen, vaikka ensimmäinen kierros oli bye, ja ratkaisukierroksella hävisi…

Turkin Antalyassa hienot olosuhteet. Pelien pitäisi alkaa näillä hetkillä, ja lämpötila on 4°C (tuntuu kuin -1). Tuulta mukavat 7m/s (puuskissa 13). Siitä vaan järjestämään Suomessakin ulkokisoja heti huhtikuussa…

No ei nyt ihan huhtikuussa, mutta melkein.

1 tykkäys

Vaasassa siis touko- kesäkuun vaihteessa. Onko tuonne tulossa lisääkin turnauksia?

1 tykkäys

Miamissa WC:llä pelaava Draper on voittanut tänä vuonna Italian Forlin CH-turnaukset 1,2 & 4. Kaikki kolme turnausvoittoa tuli vajaan 1,5kk sisään ja joista saldolle sievoiset 240p. Kahdessa viimeisessä voitti ATP-turnausvoittajan ja luultavasti sellaisena historian lyhimmän top-100 uran (?) tehneen Mirza Basicin.

1 tykkäys

ITF-turnaukset Suomessa:

16.5. Kouvola M15 kova kenttä
30.5. Vaasa M15 kova kenttä

Kai tuohon väliin vielä kolmas saadaan, että voitaisiin puhua pitkästä aikaa Suomen ITF-kiertueesta?

Kouvolaa ennen Ruotsissa pelataan yksi turnaus Kalmarissa, ja Vaasan jälkeen peräti neljä turnausta Enköpingissä, kaikki massalla. Kerrankin olisi mahdollista pelata Pohjoismaissa koko touko- ja kesäkuu.

3 tykkäystä

Wawrinka ja Thiem pelaa ensi viikolla Marbellan Challenger turnauksessa

2 tykkäystä

Mitähän tuossa Ivan Gakhovin villissä kortissa Murciaan on takana? Tässä maailmantilanteessa hieman erikoinen valinta…

Aikoinaan hyvinkin lupaava (mm. Wimbledonin junnumestari) 1994-syntynyt Filip Peliwo on siirtynyt edustamaan Puolaa. Syntyi Kanadassa, mutta vanhemmat sisarukset vielä Puolassa.

2 tykkäystä

Stefan Kozlov kipuamassa kohden top100 viimein 24-vuotiaana hurjasta tappioputkesta huolimatta.

Teininä saavutettu ATP115 ranking meni rikki edellisellä listalla viiden vuoden jälkeen. Tällä viikolla ATP112. Helmikuussa Acapulcossa otti uransa yhden parhaista voitosta, kun Grigor Dimitrov kaatui. Sen jälkeen Rafa Nadal pöllytti Stefanin kuukausien mittaiselle kuutamokiertueelle, kunnes se tällä viikolla viimein päättynyt - kiitos ruohoalustan, jossa tämä(kin) Stefan aina viihtynyt.

2 tykkäystä

Sarjassamme erikoisempia tennisuria: Omar Jasika (s. 1997)

  • 2014 US Openin junnusarjan voitto alaikäisenä, ja seuraavan vuoden alkajaisiksi ranking 6.

  • 2015-2017 mukavan tasaista suorittamista nuorten pelaajien joukossa, ja ranking-nousu sijalle 239.

  • Vuoden vaihteessa kärysi kokaiinista, ja pelikieltoa kaksi vuotta.

  • 2020 paluu kentille helmikuussa. Ehti pelata yhden karsintaottelun ennen koronataukoa.

  • 2022 paluu kentille käytännössä neljän vuoden tauon jälkeen, ja nyt ottanut pari ITF-titteliä, ja tänään Kreetalta tulossa ehkä kolmas.

Kyllä tuolta ainakin Challenger-tasolle voi vielä yltää…

3 tykkäystä

Thompson voitti aika helposti finaalissa Kudlan suoraan kahdessa ja voitetut pisteet 77-58. Tuosta voi ehkä päätellä, että kyllä Otolla olisi ollut finaalissakin hyvät mahdollisuudet voittoon, varsinkin kun keskuskenttä näytti minusta vähän nopeammalta kuin se vähän perunapeltomainen sivukenttä.

2 tykkäystä

Totta. Huomattava ero myös pelaajien liikkumisessa tuoreella nurmella versus vähän kuluneempi ”perunapelto”.

Kokkinas matsissa molempien liike näytti tosi vaikealta ja siinä kun pelaajilla osui tarkka ykkössyöttö niin mitään ei ollut tehtävissä.

2 tykkäystä

Zizou Bergs nousi komeasti Sockia vastaan Ilkleyn finaalissa, ja taitaa sillä napata tuo viimeisen jakamatta olevan Wimbledonin villin kortin.

2 tykkäystä

Michael Mmoh on uudestisyntynyt! Yksi tennishistorian fiksuimmista teoista. Lopettanut ilmeisesti ‘kuntosalilla käymisen’ tai ajaa siellä korkeintaan enää kuntopyörää, kun lihasten määrä ja massa silminnähden puolittunut, varsinkin yläkropasta. Sen myötä pallo saa vihdoin kyytiä letkeästi.

ATP-profiilin (vanhoissa tiedoissa) painaa 90 kg ja on harteikas. Ei ole enää vastaava kroppa tällä hetkellä. Laiha luikku näyttää olevan tuoreessa CH voitossaan ja en ole aiemmin nähnyt häneltä yhtä tulivoimaisia ja suoraviivaisia lyöntejä sitten 15v Osaka GA junnuvoiton.

Toisen pelille tekee hyvää nadalmainen kroppa ja toiselle se ei sovi. Moni huippujunnu tuhonnut mielestäni uransa rakentamalla itselleen siinä noin 18-22v liian raskaan kropan. Esim. Ryan Harrison.

Michael Mmoh haiskahti jo menetetyltä kyvyltä, mutta otteet ovatkin nyt ripauksen vajaa 25-vuotiaana yhtäkkiä raikkaan teräviä.

1 tykkäys

Mmoh’sta tuli mieleen, että Yhdysvalloilla oli viime vuosikymmenen loppupuolella kolme peräkkäistä nuorten ikäluokkaa, joissa kaikissa oli kolme lupaavaa pelaajaa. Kovin erlaisia ovat urapolut olleet:

1996-syntyneet:
Jared Donaldson, 21-vuotiaana ennätysranking 48, ja ura ohi vuotta myöhemmin.
Ernesto Escobedo, 21-vuotiaana ennätysranking 67, jonka jälkeen ranking on pyörinyt viisi vuotta enemmän 200:n paikkeilla.
Noah Rubin, 22-vuotiaana ennätysranking 125, mutta nyt 500:n ulkopuolella.

1997-syntyneet:
Taylor Fritz, nyt 24-vuotiaana ennätysrankingissaan 12, ja mm. Masters-voittaja.
Reilly Opelka, 24-vuotiaana ennätysranking 17, ja nyt ATP-39 ja loukkaantuneena sivussa.
Tommy Paul, nyt 25-vuotiaana ennätysrankingissaan 29.

1998-syntyneet:
Frances Tiafoe, nyt 24-vuotiaana ennätysrankingissaan 19, ja tuore GS-semifinalisti.
Michael Mmoh, 20-vuotiaana ennätysranking 96, ja nyt neljä vuotta myöhemmin ehkä nousemassa ATP-tasolle.
Stefan Kozlov, nyt 24-vuotiaana ennätysranking 103, ja ehkä myös nousemassa ATP-tasolle

1996-syntyneet päätyivät siis melkoisiksi flopeiksi, ja 1997-syntyneet taas vähintäänkin ovat täyttämässä odotuksia. Noihin kolmeen pelaajaanhan voi vielä lisätä alunperin ranskalaisen Maxime Cressyn.

1998-syntyneet olivat kaikki kolme ikäluokkansa Top5-nimiä 17-19-vuotiskausilla. Tiafoe nousi tasaisesti, vaikka Tsitsipas ja Ruud ohi lopulta menivätkin. Mmoh hiipui läpimurron kynnyksellä, ja Koxlov suorastaan romahti vuosiksi.

Näitä kannattaa aina tarkastella, kun hakee realismia suomalaisten nuorten odotuksiin. Isolla maalla voi olla kolmessa vuosiluokassa yhdeksän huppulupausta, joista ATP-tason on vakiinnuttanut alle puolet. Suomessa tuon tason lupauksia on ehkä sen kerran 20 vuoteen, ja viime aikoina molemmat ovat onnistuneet. Se, että kahdesta “seuraavan tason” lupauksesta näiden välissä tuli nelurihuippuja, on jo menestyksen maksimoimista. Otto Virtasen tähänastinen urakaari antaa odottaa Challenger-uraa, mutta toivotaan toki, että löytäisi ATP-tasolle riittävää tasaisuutta.

2 tykkäystä

Osaako esim. @Arbitro vastata suoralta kädeltä? Jos pelaaja läpäisee karsinnan, mutta jättää pääsarjan pelaamatta, niin menettääkö todella myös karsinnasta ansaitsemansa pisteet?

Näin näyttää käyneen Comossa Argentiinan Navonelle, joka voitti karsinnassa kaksi matsia (4 pistettä), mutta ei osallistunut rannevamman takia pääsarjaan. Jos noin todella on, niin aika erikoinen sääntö. Navonenhan olisi kannattanut pisteiden valossa käydä pelaamassa yksi game loukkaantuneenakin…