Argentiinalla kaks matsia, ehkä Australia?
Kyllähän niillä periaatteessa riittäisi porukkaa vaikka kahteen DC-jengiin tälle tasolle.
Korjataan
Mielestäni Eero on kyllä osoittanut, että on kyvykäs pelaamaan vähintään CH-tasoa säännöllisesti ainakin nopeammilla kentillä, enemmän kyse on siitä uskooko kokonaiskuvassa omiin voittomahdollisuuksiin tiukoissa matseissa/tärkeissä otteluissa, vaikka pystyy yksittäisissä erissä tuottamaan kovemman luokan vastustajille harmaita hiuksia. Ei olisi isoista asioista kiinni, niin voisi alkaa tapahtumaan merkittävimpiä loikkia uralla eteenpäin rankingillisesti, ehkä se vaatisi esim. ensimmäistä pro -titleä kaksinpelissä tai muutaman muun yksittäisen asian osumista kohdilleen esim. kentän ulkopuolella.
Eilisessä ottelussa tuo 26 erä oli malliesimerkki siitä, mihin kyllä kykyä riittää…mutta sitten pelitapa, jolla se tuli voitollisesti oli näyttävä…Sen takaa toisaalta paljastuu se, että tyyliltään sellainen tennis edellyttää kokoajan äärimmäistä keskittymiskykyä suorittaa. Se voinee olla tässä vaiheessa liikaa pyydetty huomioiden ottelun venyessä/panokset huomioiden ja väsymyksen astuessa kuvioon+vastustajan aavistuksellisen pelitason nousun ja lyöntivalintojen tekeminen ongelmatilanteissa ja epäröikö näissä tilanteissa miten liikkuu suhteessa palloon, josta sitten voi seurata “avopaikan missejä” esim. verkolta tai heppoisia lyöntejä suht. helpoista paikoista kovemman paineen alla…Nämä tälläiset yksittäiset tekijät ovat sellaisia, jotka antavat näille kärkipään rankatuille pelaajille enemmän uskoa, roikkua matseissa mukana vaikka muuten tuntuisi että eihän tästä tule oikein mitään.
Sen lisäksi hommaa ei helpota se, että tavallaan jos omassa pelissä ei ole riittävästi ulottuvuuksia jahdata tietyssä tilanteessa murtoa takaisin aidosti se menee epätoivoiseksi rämpimiseksi. Lähtökohtaisesti muutenkin joudut lähtemään otteluun altavastaajana, niin joudut jotenkin lyömään rajalliset pelilliset “kortit pöytään” alkuvaiheessa matsia (tavallaan yksi yllätysmomentti tippuu heti alkukättelyssä pois, siinä kohdin jossa on käytössä rajallinen määrä)…Sen jälkeen kysyttäisiin väsyneenä “löydätkö keinoja monipuolistaa peliä/suorittamaan tietynlaisia suoritteita paineen alla”? Eilen pisti myös sekin seikka silmään Eeron pelistä, että liika-aika pallon kanssa oli totaalista myrkkyä suhteessa kuin olisi joutunut lyömään paljon kiireemmästä asetelmasta takakentältä.
Viihdyttävä neluri, mutta kyllä toi 5-0 johto olisi pitänyt pitää. Perhana!
Voidaan miettiä mikä olisi tilanne jos Heliövaara ei olisi jättänyt tätä väliin.
Turha pohtia, mutta tosiasia on että jokaisessa ottelussa oltiin 1-1 erätilanteessa ja kaikki hävittiin. Oliko lopulta uskonpuutetta kuitenkin?
No ei se olis kokonaiskuvaa muuttanut, Itävalta olisi jatkanut suosikkina ottelusarjavoittajaksi tämänkin matsin jälkeen.
Sitä paitsi vaikka miten hienoja palautuksia takoivatkin itävaltalaiset kolmosen tb:ssä niin 5-0 johdon hassaaminen, ei sellaista saisi tapahtua.
Arvelisin, että on kyse myös uskonpuutteesta…Sen lisäksi myös kokonaisvaltaisuus on kysymys, joka kääntää helposti näitä tiukkoja matseja suuntaan tai toiseen…eli siis ei ole yksistään tietyn pelillisen kaavan varassa (joka luhistuu pahimmillaan kriittisellä hetkellä)+kummalla parempi kyky roikkua mukana pisteissä tavalla toisella, niin saa imettyä toiselta virheitä, jos peli ei muuten ratkea voittavalla pelillä, tapoja on useita riippuen ottelukohtaisesti. Massa on alustana vielä sellainen, joka on prosentuaalisesti sellainen alusta, joka tietää useammin pidempiä pisteitä, tällöin se korostuu entisestään. Nopeammissa oloissa voi tämän asiantilan tietyissä tapauksissa selvittää vähemmällä.
Pelit jatkuvat ilmeisesti sitten vasta syksyllä. Onko tuosta seuraavan vastustajan ja pelipaikan määräytymisestä tietoa jo jollain tasolla?
Tais nelurissa tulla hyvä olo puseroon pistettä tai kahta liian aikasin ja sit aika nopee iski paniikki ja hyytyminen…
Ei löytyny nopealla googletuksella, koska viime vuonna on World group ykkösen parit arvottu. Mut eiköhän ne tässä alkukeväästä tule, mahdollisesti hyvinkin pian.
Varmaan menee samalla formaatilla, että isäntä arvotaan jos ei aiempia kohtaamisia. Jos taas kohtaamisia löytyy, sitten se pääsee vieraisiin joka viimeksi ollut isäntänä.
Seedit näköjään maarankingin mukaan, ainakin viime kaudella. Sija 28 riitti vielä sijoitukseen, kaiken järjen mukaan noin alas ei tulla rankingeissa vajoamaan joten saadaan paperilla heikompi maa vastaan.
Siellä jo vähän eksoottisempia maita mahdollisesti tarjolla, miltä kuulostaisi ottelusarja Barbadoksen ulkomassoilla tai vaikkapa visiitti Perussa. No toistaiseksi play-offseista tuohon samaan vaiheeseen edenneet Puola, Peru, Bulgaria ja Bosnia-Herzegovina. Pidän todennäköisenä, että valtaosa Qualifiers-vaiheen häviäjistä on World Group ykkösessä sijoitettujen joukossa, joten Suomen tuleva vastus suurella todennäköisyydellä löytyy World Group 1 play-offsien voittajista
Harri ja Henry aloitti näköjään viime kaudella päävammojen trendin tenniksen puolella.
E. Miksi muuten belgilaista ei hylätty tuon tilanteen seurauksena? Selvästi joo vahinko, mutta onhan sitä vahingossa tenniskentällä tehty yhtä sun toista. Ei mikään kova taklaus, mutta päähän kuitenkin osui.
Toihan ratkes siihen kun Garinille alettiin latomaan sääntökirjasta rangaistuksia kun se ei suostunu jatkamaan, tietysti otti lopulta geimirangaistuksen millä matsi purkkiin. Jostain syystä kun selaa somea niin siellä puhuttu defaultista Chilen kohdalla, näinhän se ei sääntöteknisesti mennyt.
Kyllä kai Bergsin törmäys olisi antanu mahdollisuuden hylätä belgialainen, mutta jos ottaa tilanteen huomioon eli kolmoserä 6-5 niin ehkä siinä vähän sitten haluttiin nähdä asia enemmän sitä kautta ettei tarttis antaa hylkäystä. Sitä nyt ei voi kukaan kiistää etteikö olis ollut puhdas vahinko, mutta vastuu se tietenkin aina on pelaajilla ettei tälläistä tapahtuisi
Suomelle vaivainen yksi sija pudotusta maarankingeissa ja ainakin Wikipedian mukaan ollaan kakkosseedejä tulevassa World group ykkösessä
Eli tuleva vastus unseeded-listalta, nämä maat ovat:
Kazakhstan, Israel, Peru, Norja, Turkki, Puola, Kolumbia, Bulgaria, Intia, Ecuador, Kreikka, Luxemburg, Tunisia
Kazakstan, Norja, Puola, miksei Kreikka toivottavasti vältetään.
Tämä matsi siis pelataan 12.-13.9. tai 13.-14.9. vissiin. Onko arvonnan päivästä tietoa?
Hyvä syysreissu voisi tulla, jos sopiva maa osuisi (Kreikka, Tunisia tms.).
Joo, vaikka onkin alempi taso nyt kyseessä siinä on jonkin verran maita joita ei ehkä haluta kohdata.
Noista ainakin Peru, Kolumbia ja Kreikka varmaan massaa tarjoaisi. Norjalla alkaa olemaan sen verran kovan luokan kaksarikombo, että ei tulis helppoa iltapuhdetta.
Puolalla ei kummoinen jengi ehkä kuitenkaan ilman Hurkaczia, ei viime viikonloppuna ollut rosterissa. Davis Cupin data sanoo, että Dimitrov ei ole Davis Cupia pelannu kymmeneen vuoteen joten Bulgaria ei sinänsä ole mikään iso pelote.
Näistä koti-vierasjutuista: Intia, Bulgaria, Kreikka, Puola, Luxemburg, Turkki menisi automaatilla vierasreissuksi. Oletuksena, että koko matsihistoria huomioidaan 1900-luvulta lähtien.
Israel, Norja, Tunisia olisi automaatilla kotimatseja, Kolumbia, Ecuador, Peru ja Kazakhstan menis arvalla.
Oma näkemys:
Koti:
- Israel
- Tunisia
- Norja
Vieras:
- Turkki
- Luxemburg
- Bulgaria
- Intia
- Kreikka
- Puola
Arpa: (ottaen huomioon erilaiset muuttujat alusta/vierasottelumahdollisuus)
- Ecuador
- Kazakstan
- Peru
- Kolumbia
Tossa on aika paljon “varmoja” vierasvaihtoehtoja ja vain kolme varmaa kotivaihtoehtoa. Arpakohteet 50/50 et kyl tässä todennäköisyyslaskennalla vierasreissu on todennäköisempi vaihtoehto, valitettavasti. Aina voi tuurit käydä mut jos haluaa puhtaalla matikalla laskea, voipi olla et lentokone taas kutsuu.
Tulevasta arvonnasta ei ole virallista infoa mut vähän kun kaiveli niin löytyi kuin löytyikin viime vuoden World group 1-arvonnan päivämäärä, mikä ollut 8.2. Voinee siis olettaa, että ihan lähiaikoina on jotain tapahtumassa
61,5 % todennäköisyys vieraissa ja 38,5 % kotipeli…Prosentti laskee 30,77:een ns. toivottavan kotipelin osalta, jos oletus halu välttää Norja. Saa nähdä, miten käy tällä kertaa.