Davis cup


#846

Toki absoluuttiselta parhaalta tasoltaan, mitä Hardcourt taisi tarkoittaakin, tämä on validi väite. Olemme HC:n kanssa toisaalta “syyllistyneet” sotkemaan käsitteitä jo tuolla toisella palstallakin ;).


#847

Djokovic (vuoden 2009 jälkeen 7-6 vs. Nadal massalla) ainoa pelaaja, joka pitkällä aikavälillä pärjännyt Nadalille massalla. Thiem 2016-2017 2-4 vs. Nadal.


#848

Joo, katsellaan vaan, ja olen kyllä itsekin Thiemin bandwagonissa ja toivon, että voittaa paljon suuria massaturnauksia. :muscle:


#849

Kunhan ei poika kättään riuhtoisi irti olkapäästä, kun sellaisessa “forcella” aina pamauttelee niitä lyöntejään että heikompaa pelottaa… Tosiaan siis, peikkona on että ei paikat pysy kondiksessa tuolla tyylillä sitä kymmentä vuotta, tai edes vähempää aikaa.


#850

Joo, Thiemillä on varmaan maailman painavin kämmen, kun otetaan huomioon kierre ja vauhti, laittaa ihan valtavan voiman aina siihen lyöntiin. Toivottavasti kuitenkin käsi kestää vielä ainakin muutaman vuoden, että saa otettua muutaman RG-tittelin.


#851

Toiseksi massiivisinta kämmenpelaamista kiertueella Sockin jälkeen (huomioituna vauhti ja kierre), ja kun yhdistää rysty- ja kämmenpelin, eittämättä ykkönen. Virittää kyllä niin laajasti ja leipoo niin rajusti, että kysyy fysiikkaa moinen pelitapa. Ennen kuin oppii pelaamaan lähempänä takarajaa, huippumenestys rajoittuu massalle. Kick-syöttönsä tennishistorian varmasti top-5 tunnettujen pelaajien joukosta.


#852

Heh, viestimme tupsahtivat samaan aikaan :).


#853

Tässä Aus Open 2014:stä keskinopeudet kämmenistä. Niin joo, tämä ei Davis Cupiin liity…

Otantamäärää kuvaa ympyrän koko.


#854

Mikäli Suomi kairaa voiton Egyptistä, niin tällä hetkellä on vielä 18 vaihtoehtoa ensi vuoden vastustajaksi 1.ryhmään.

Näistä 6 olisi kotona, 6 vieraissa ja 6 menisi arvontaan.

Kotona: Itävalta, Alankomaat, Israel, Portugali, Etelä-Afrikka, Romania

Vieraissa: Unkari, Ruotsi, Puola, Bosnia, Valko-Venäjä, Iso-Britannia

Arvontaan: Venäjä, Tshekki, Serbia, Sveitsi, Ukraina, Slovakia

Toki avauskierroksella ei voisi olla näistä vastassa kuin ainoastaan sijoitetut kovat maat.

Lisäksi huomiona että Jarkko Nieminen pitää DC-sivuilla kaikkia Suomen henkilökohtaisia DC-ennätyksiä omissa nimissä, mutta yksi tilasto saa kohta uuden nimen.

Eniten dubbelivoittoja:
Jarkko Nieminen 15 kpl (tappioita 16)
Henri Kontinen 13 kpl (tappioita 5)


#855

Ykkösessä 4 maata sijoitetaan ja ne saavat byen ekalle rundille ja jos maita on ensi vuonna 12 tai vähemmän. Silloin kaikki muut pelaavat avauskierroksen keskenään (onneksi). Jos maita on 13, niin 4 sijoitettu joutuu pelaamaan ekalla, jos 14 myös kolmas jne.
Ei silti - kyllä niissä sijoittamattomissakin voi olla tosi pahoja maita, DC ranking kun ei pelkästään perustu maan pelaajien rankkiin, vaan myös edellisten vuosien menestykseen Cupissa.


#856

Suomen tenniksen tilanne näyttää hyvältä, mutta näyttääkö hyvältä syyskuun ennakkotilanne Egyptin kohtaamiselle?

Kun aiemmat voitot hoitaneet Ruusuvuori ja Heliövaara tarpoo massapeleissä läpäisemättä karsintoja, niin Safwat eteni CH-finaaliin ja voitti Laaksosen selvästi ja eteni Roland Garros pääsarjaan.

Mutta on toki Suomi aiemminkin Tunisiaa ja Liettuaa vastaan hävinnyt ykköspelaajalle kahdesti.
Egyptin kakkonen pitää pystyä voittamaan ja se vaatii massalla FU-voittotasoa.
Elokuun Suomen futuret tuon viimeistään näyttää onko jostain suomalaisesta siihen. Kahdesta pitäisi olla. Onneksi on hyvä nelikko kaksinpelaajina ja vielä on syyskuuhun aikaa.


#857

Kolmessa kuukaudessa ehtii vielä paljon tapahtua, suuntaan jos toiseen. 15 tonnisista on niin eri tasoisia, että jossain kisassa semi on parempi tasomittari kuin heikon kaavion voitto. Oma veikkaukseni on, että Vimpelin jälkeen moni tähyää entistä enemmän niihin kisoihin, joista voi saada ATP pisteitä ensi vuodelle ja 15 tonnisten taso laskee, joten Suomen kisoissa pitäisi tulla menestystä.


#858

Pitäiskö ylläpidon siirtää “Suomen futures-kiertue”-ketjussa olevat DC-spekulaatioviestit tänne?

Taitaa kovassa olla, että kenelläkään olisi palaa Safwatille massalla, kun miettii sitä, että Laaksonen hävisi hänelle RG:n toisella karsintakierroksella 1-6 4-6.


#859

DC kuukauden päästä, itse lähden katselemaan Unkari-Tsekki peliä ja tänään Orlandossa päätettiin, että DC formaatti muuttuu täysin 2019 maailmanlohkon ja ykkösen osalta. Pitää päästä läppäröimään tarkemmat tiedot.


#860

Tarkoittaako tämä sitä jos Suomi nousee ykköseen niin ei nähdä enää kotimaisia ja ulkomaisia tähtiä pelaamassa Suomessa?


#861

Juurikin näin se taitaa valitettavasti mennä


#862

Eka kierros taidetaan kyllä pelata paikallisesti ja sit voittajat menee ,jatkoon, jossa on valmiiksi edellisen vuoden semifinalistit. Odotellaan tässäkin nyt virallisia prujuja , ITF:n lehdistötiedote oli melko suppea.


#863

Selkeästi tarkoituksena on kehittää jalkapallon tapaan “tenniksen MM-kisat”. Tennis on kuitenkin maailman suosituimpia lajeja ja jos tuo konsepti lyö läpi niin tarjolla on isot rahat.


#864

Avainsana rahat. Davis Cupista ei voi enää puhua.


#865

Tulevina vuosina on mielenkiintoinen tilanne kun on noin 3kk sisään kolme tiimikilpailua eli Laver Cup, Davis Cup ja ATP World team cup.