Olen vuosien varrella jutellut tästäkin asiasta aika monen Tour-pelaajan kanssa eikä kukaan ole se kummemmin puhunut “arpaonnesta”. Useimmat top 100 pelaajat pelaavat noin 25 kisaa vuodessa ja niihin18 parhaaseen laskettavaan kisaan mahtuu kevyempiä ja vahvempia kasvioita ja joskus voi kisan voittaa kohtaamatta ainoatakasn sijoitettua. 500:ssa ja 1000:ssa pitää yleensä voittaa parikin sijoitettua ennenkuin pääsee isommille pisteille ja ei se Khachanovkaan välttämättä hyvänä päivänä ole juurikaan helpompi vastus kuin Metukka.
Jarkolle sattui uran loppuvaiheissa samana vuonna vaikeat GS vastukset, olikohan 3 top 20 espanjalaista ja sitten ehkä Djoko, vai mustanko väärin, mutta tuskin Jarkkokaan sitä kauheasti harmittelee, että tuli uralla 18 vai 19 kertaa niin huono kaavio, että joutui Rogeria vastaan 
Katsoin paikan päällä Astana ATP 500:ssa toissa vuonna Empun matsin Metukkaa vastaan ja hyvin Emppu silloinkin aloitti, mutta silloin matsi oli tasainen vain 7-8 geimiä. Nyt oli jo lähellä, joten ei syytä pelätä mahdollista seuraavaa kohtaamista.
Varmasti tulee uusia kohokohtia Ruusuvuoren uralla, ja eiköhän yllä vielä Niemisenkin saavutuksiin etenemällä GS-puolivälieriin, kunhan kaavio sopivasti aukeaa. Mutta pääseekö enää koskaan yhtä lähelle suurpelaajan voittoa slamissa?
Kun Jarkko vuonna 2005 hävisi Lleytonille, tuo menetetty mahdollisuus totta kai kirpaisi. Mutta harmitusta helpotti tuolloin luotto siihen, että Nieminen vielä kaataa jonkun ison nimen lähivuosina ja saavuttaa todellisen jättipotin tuolla tasolla. Tuolloinhan 24-vuotiasta Niemistä pidettiin vielä kokemattomana ja siten alati kehittyvänä ja nousevana pelaajana.
“Niemisen otteista näkyi jonkinlainen kovien ottelujen puute”, ja: “Parempaa voi vielä odottaa, sillä Nieminen on vasta 24-vuotias pelaaja”, Ylen otteluanalyysissa tuolloin todettiin (Hewitt löi Niemisen viidessä erässä | Yle).
Tuo ennakointi oli sikäli oikeassa, että US Openin menestystä seuraavan vuoden aikana Nieminen pelasi uransa parasta tennistä, meni mm. Wimbledonissa kvartseihin, voitti Aucklandin kisan ja nousi ennätysrankingiinsä. Mutta ei hän tuon Hewitt-tappion jälkeen enää päässyt lähellekään suurpelaajan kaatamista GS-kisassa.
Niemisen esimerkin valossa Ruusuvuoren parhaat saavutukset GS-tasolla ja muutenkin saattavat hyvin olla käsillä seuraavan 12-24 kuukauden aikana. Samalla viime yön matsi voi hyvin jäädä erityislaatuiseksi kohokohdaksi hänen urallaan sikäli, että hän haastoi aivan tasapäisesti GS-voittajan ja top3-pelaajan ja pääsi aivan hilkulle tämän voittamista. Tällaista temppua ei mielestäni kannata väheksyä. Pikkukisoissa isotkin nimet varmasti vielä kaatuvat tulevina vuosina, mutta slamit ovat jotain täysin erityistä tenniksessä.
Jarkko voitti kuitenkin Agassin samana vuonna RGssä. Selkävaivaisen Agassin, mutta kuitenkin.
Mikä ihmeen erityislaatuinen kohokohta se on uralla kun häviää ja vielä kakkoskierroksella?
Tappio on tappio. Mieluummin erityislaatuinen pettymys.
Jossain kohtaa niitä kärkipelaajiakin on alettava voittaa, jos kärkitiuhun meinaa päästä. Kyllä Emil menee kolmoskierrokselle tai pidemmällekin tänä vuonna.
Ihan täysin ymmärrettävä ja perusteltu näkökanta moyalta. Ymmärrän pointin hänen, mutta silti eilinen tuntuu omalla kohdalla tappiolta siinä missä muutkin. On hieno, että esim Harskilla on luottoa siihen, että Emil voisi yltää kirkkaimpaan kärkeen, mutta oma fiilis alkaa olla, että Niemisen kaltaisen uran saavuttamisessa on jo tarpeeksi tavoitetta.
Tiu=20.
Miksei Niemisenkin ennätyslukemaan eilisellä pelillä, jos terveenä pysyy.
Kaiken kaikkiaan eilinen peli oli lopussa suuri pettymys, mutta vaikka se on samalla karvaampaa, on se silti parempi ottaa tappio vastaan hyvän pelin jälkeen kuin huonon. Lisäksi vaikka toisen erän meno ja myös kolmannessa takaisin otettu breikki olivat merkkejä vahvasta henkisestä kehityksestä, eli ei se siitäkään ollut kiinni. Vahvinkaan ei voi aina voittaa ja tällä kertaa tappio tuli nyt vaan pienistä asioista. Ei vain tainnut riittää bensaa tankissa sitten kuitenkaan Emilillä.
Alkuvuosi on nyt ollut kuitenkin niin paljon parempaa pelillisesti kuin viime vuoden loppupuolisko, että se on vain positiivista ja kyllä se jossain vaiheessa kääntyy myös kärkihemmojen voittamiseksi. Näin ainakin itse uskon vielä.
Itse olen nimenomaan viimeisen parin vuoden aikana toistuvasti nostanut esille Emilin henkistä puolta ja toivonut chellegereita itseluottamuksen korjaamiseksi jne ja minä ainakin näen nyt sillä puolella kehitystä.
ATP-finaalipaikka ja tiukka viisieräinen aivan top-pelaajaa vastaan. Olisi sen vuoden voinut heikomminkin aloittaa, vaikka nyt harmittaa niin vietävästi.
On eri asia miten huippupelaajan ja katsojan tulee suhtautua onneen. Jos huippupelaaja suhtautuu onneen ratkaisevana tekijänä, hän voi laittaa mailan naulaan. Joka kerta kun pelissä tulee onnenkantamoinen tai huono kaavio, pää räjähtää jos tilannetta arvioi realistisesti kyseisen onnenkantamoisen todellisen merkityksen kannalta. Juuri tällaiset ajatukset aiheuttavat Auger-Alliassime tyyppisiä 0/7 finaalisaldoja. Pelaajat jotka ovat fiksuja tyyppejä, mutta perusluonteeltaan liian realisteja tennikseen. Huippupelaaja ei siis saa olla realisti, eikä aitoja realisteja varmasti huipulla montaa, jos yhtäkään, olekaan.
Lapsihan, miltei riippumatta kenestä puhutaan, ajattelee hänestä tulevan joka tapauksessa lajissa kuin lajissa maailman ykkönen. Jos näin ajattelevat hänen vanhemmat, ei heillä ole kovin montaa neuroyhteyttä tainnut otsalohkoon muodostua. Tällaisten tyhjien otsalohkojen lapsia toki suurin osa huipuista onkin ja varmasti uskomisella on merkitystä menestykseen. Kuinka monta lienee kuitenkin onnetonta kärsimystapausta, joissa lapsen oli kannattanut siirtyä vähemmän tavoitteellisen tai aivan jonkin muun harrastuksen pariin.
Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen. Tuurilla todellakin on väliä, varsinkin mitä kauemmaksi absoluuttisesta huipusta ja muihin nähden ylivertaisesta kestävyyskunnosta siirrytään. Huippu tai taidollisesti ylivertainenkaan pelaaja ei välttämättä aina voita kisaa, jos joutuu käyttämään energiaa liikaa liian aikaisin.
Huono tuuri kaavioissa on ehkä määriteltävissä pelaajan otteisiin, menestymiseen ja sen hetkiseen rankingiin. Sijoitus TOP50 ulkopuolella on lähtökohtaisesti huonoin starttipaikka turnaukselle. Vähän kuin alppihiihdossa TOP15 ulkopuolella oleminen, kuluneella radalla on haastavaa tehdä tulosta verrattuna kärkipään sileään.
Tenniksessä huipulle nouseminen vaatii tasaisuutta ja huippu pelejä, myös yllätyksiä ja itsensä ylittämisiä. Heikolla rankingilla on turnauksissa myös isompi arpa saada kärkeen korkean rankingin vasustaja. Varsinkin tonnisissa ja GS kisoissa. Kuten näimme nyt.
Itsensä ylittäminen oli Emilillä pienestä kiinni ja tälläisen päänahan saaminen isossa kisassa voi olla avain menestysputkelle.
Medvedev kohtaa 3.kierroksella Auger-Aliassimen ja mitä ilmeisemmin 4.kierroksella Dimitrovin. Kaavio on siis jäätävän kova jo ihan Medvedevillekin. Puhumattakaan Emilistä.
Pidän silti Emilin suoritusta sellaisena 8 arvoisena. Pettymyksinä ehkä nousee ne ratkaisupaikkoken ja breikkipallojen hukkaamiset sekä fyysisen kunnon romahtaminen 4.erän tappion jälkeen. Aina voi toki jossitella olisiko päiväpelissä riittänyt virtaa, mutta nykymaailman aikatauluilla kaikkeen on vain oltava valmis.
Ei voi pettymyksenä pitää, jos Emil pääsee kahden pinnan päähän voitosta Medvedeviä vastaan. Erinomainen saavutus ja voi tosiaan olla, ettei vastaavaa tapahdu enää uralla top3 pelaajaa vastaan.
Ja onnella on iso merkitys rankingin kannalta, sen ymmärtää kaikki, jotka aktiivisesti seuraavat. Erityisesti suosiollinen arpa saisi olla isoissa kisoissa. Periaatteessa nytkin oli ihan ok arpa Emilillä, Medvedev olisi voinut tulla jo ekalla vastaan.
Tuo oli yksi Niemisen uran ehdottomia kohokohtia. Siitäkin huolimatta, että fiilistä hieman latisti se, että ottelun loppupuoli tosiaan oli läpihuutojuttua Agassin pelatessa käytännössä keskeytyskunnossa.
Agassi muuten oli tuossa kisassa kuutossijoitettu ja oli samalla ainoa top 8:aan sijoitettu pelaaja, jonka Jarkko onnistui uransa aikana voittamaan slameissa. Lisäksi Nieminen voitti kaksi muuta top-16 sijoitettua, Massún vuoden Ausseissa 2004 (seed 12) ja Lópezin Wimbledonissa 2012 (seed 14). Yhteensä Nieminen voitti uransa aikana yhdeksän sijoitettua pelaajaa GS-kisoissa.
Ruusuvuorihan on toistaiseksi ottanut yhden voiton sijoitetusta pelaajasta slameissa, ja komeasti suoraan 10-sijoitetun heti kolmannessa slamissään eli Monfilsin. Sikäli on jo lähellä Niemisen “parasta” voittoa grand slam -tasolla.
Yhtään Emppua väheksymättä, niin Monfilshan hävisi tuohon aikaan kaikille ja tuo oli jopa peli, joka ehdottomasti pitikin voittaa. Paperilla toki vahva suoritus.
Tämä Medvedevin voittaminen olisi ollut aivan järkyttävän kova suoritus. Käytännössä uransa primessa pelaava ATP-3 oli jo köysissä Grand Slamissa. Harmi, ettei aivan kantanut loppuun saakka, mutta yhtä lähelle aivan ehdottoman huipun voittamista Emppu ei välttämättä tule enää koskaan pääsemään GS-tasolla. Minäkään en tätä silti pysty pitämään minään tähtihetkenä, koska tuloksena oli kuitenkin tappio.
Alkukauden perusteella on joka tapauksessa lupa odottaa Empun uran selkeästi parasta kautta.
Emil on 24v ja pelaa terveenä vielä 20-30 GS:ää. En todellakaan usko, että Medvedev ottelu oli paras mahdollisuus voittaa top 10 pelaaja GS:ssä. Mielestäni hänen peli on nyt niin tikissä, että nousu sijoitettujen joukkoon esim. US Openiin mennessä on täysin realistista. Siellä voi kaatua todella kovia nimiä jo tänä vuonna. Tärkein kehityskohde olisi edelleen syöttö, joka on jo nyt erinomainen, mutta jää vielä aivan absoluuttisia huippuja vastaan kakkoseksi ja ne yksittäiset breikit ratkaisee isoja pelejä useimmiten.
Eiköhän top10 pelaaja joskus kaadu, mutta Medvedev ei ole mitenkään verrattavissa noihin loppupään top10 pelaajiin, sama kuin vertaisi top100 ja top20 pelaajaa, ero on valtava.
Juuri näin. Medvedev on Grand Slam -voittaja ja mikä tuosta tekee vielä kovemman, niin finaalissa piti voittaa läpi koko kauden voitosta voittoon marssinut lajilegenda. Ei ole pelaajana mitenkään verrattavissa mihinkään Rubleviin, puhumattakaan jostain Hurkaczista tai De Minaurista yms…
Viime kaudella jenkkituplien jälkeen pyörittiin jonkun aikaa sellaisella etäisyydellä, että hiukan paremmat massatulokset olisi voineet riittää Garrosin seediin.
Sijoitus tuohon kisaan irtosi rankilla 37, Ruusuvuori jäi viiden sijan päähän.
Nyt se maaliskuu on tällä kaudella puolustuskuu, Miamin puolivälieräpaikka muuttuu tietyllä tapaa rasitteeksi jos samanmoisia nousuja halajaa massakauden alkajaisiksi. Indianissa myös ei nyt viitsis avauskiekan tappiota ottaa.
Mut sitten massoilla ei kyllä kummoista tulosta tullu, kaikki kolme tonnia päättyi R64-vaiheessa ja paras tulos Barcan viissatasen R16 josta 45 pinnaa. Tai no Garrosin kakkoskierroksesta sai saman verran.
Ruohoilla onkin varaa parantaa, Hertogenboschin 90 pistettä ainoa isompi rasite. Muutenhan koko ruohokausi meni aivan vihkoon. Ja sitten tietysti se kunnon iskun paikka eli loppukausi, ei juuri pisteitä lähdössä kun ei paljoa siellä kisoja edes viime kaudella pelannut. Siellä sitä plussaa olisi sitten tarjolla vähän enemmänkin aina US openista lähtien.
Emil on race listalla sijalla 20 ja korkeintaan kaksi pelaajaa voi CH menestyksellä nousta vielä ohi eli tosi hyvä kauden avaus!
ATP:n sivuilla on mielenkiintoinen listaus pelaajien syötön, palautuksen ja paineen alla pelattujen pisteiden osalta. Emilin sijoitus syötössä on 43. Vastaanoton osalta 31 ja painepisteissä yllättäen peräti 10. Tästä saadaan keskiarvoksi 28. Mielestäni Emilin kämmen, rysty, smashit, lentolyönnit ja liikkuminen kestävät myös kriittisen tarkastelun. Tämä tarkoittaa sitä, että Emil nousee hyvin todennäköisesti pian 30 parhaan joukkoon.
Emilin korkeaa sijoitusta paineen alla pelaamisessa selittää lähinnä erinomainen ratkaisuerien voittoprosentti 73,3. Se oikeuttaa vertailussa peräti 4. sijaan. Mutta sehän ei oikeastaan mittaa lainkaan suorittamista painepisteissä.
Varsinaisten painepisteiden kohdalla Ruusuvuoren sijoitus selkeästi alempana: murtopallojen hyödyntämisessä sijalla 39, murtopallojen pelastamisessa sijalla 35 ja tiebreakien voittamisessa sijalla 38.
Oleellisimpina muina tilastoina ATP:n koosteissa voidaan pitää omien syöttövuorojen voittoprosenttia, jossa Emil sijalla 47, sekä vastaanottovuorojen voittoprosenttia, jossa Emil sijalla 31.
Pääosa tilastosijoituksista viimeisen 12 kk:n ajalta osuu siis haarukkaan 30-40, mikä sinänsä positiivista.
Lentolyönnit ei kyllä Empulla kaksisia ole. Tappaa yleensä toki helpohkot pallot, mutta jos joutuu vähänkin huonommasta asennosta lyömään, niin hyvin usein tekee suoran virheen. Lentolyönneissä selkeä kehityksen kohde. Sen sijaan drivevolleyt ovat jopa kiertueen parhaimmistoa. Tuntuu että lyökin niitä nykyään enemmän kuin moni muu? Ehkä arastelee verkolle menoa, mutta on kuitenkin terävänä kyttäämässä drivevolleypaikkoja tulemalla takarajalta puoleen kenttään?