Hienoa että Emppu pääsi pisteeseen jossa on valmis avaamaan tilannettaan. Toivon, ja uskonkin että tuo mahdollistaa lukkojen avautumisia. Kaikki kannustus kenelle tahansa joka mielensä kanssa tarvitsee isompaa työstöä.
Itse kullakin on omia demoneja. Ei täälläkään olla selvitty puhtain paperein, eikä se onko mielen kanssa isoja haasteita vai onko ollut tasaisempaa menoa määrittele millään tavalla kenenkään arvoa. Osa elämää. Toivottavasti Emil saa tasaiseen tahtiin otetta kiinni siitä miltä elämä toivon mukaan pidemmälläkin tähtäimellä taas maistuu.
Tsemppiä läheisille myös. Sivusta toisen sisäisten taistelujen seuraaminen on rankkaa puuhaa sekin. Oman avun rajallisuus voi monia vaivata paljon. Mutta yhdessä tuumin ja ilman valtavia odotuksia saati odotusten tuomaa painetta on aina elämässä hyvä edetä, meni juuri nyt hyvin tai huonosti.
EDIT: Tuli vielä mieleen tarkennus, että korkealle on hienoa tähdätä ja itsekin tulee tavoiteltua melko hulluja asioita. Omalle mielelle on kuitenkin eri asia tavoitella asioita ja olla sinut sen kanssa jos tavoitteisiin ei pääse, kuin että tekee asioita lopputulos edellä. Kun sisäisesti onnistuu hyväksymään että mitä ikinä lähteekin tekemään riittää oli lopputulos mitä tahansa, niin alkaa olla jo tosi vahvoilla.
Emil mahtui Zagrebin 75-pääsarjaan ja samalla hylännyt Oeirasin karsinnat. Joten kun vetäytymistä ei näy eikä kuulu, eiköhän tuo ensi viikolla kentille palaa.
Mielenkiintoista seurata, että onko nyt vähemmän paineita ja iloisempaa peliä, kun ei enää tarvitse teeskennellä voivansa hyvin.
Totta. Nyt voi olla alkukierroksilla hyvinkin iloista ja rentoa peliä. Loppuviikosta ehkä taas suurempi riski alkaa kiristämään mies mailaa ja panta päätä.
Zagrebissa ensimmäisellä kierroksella vastaan kroatialainen WC Luka Mikrut. Heittopussista ei kuitenkaan ole kysymys, mies on voittanut edelliset pelaamansa neljä ITF-kisaa häviämättä erääkään. Ja juurikin massalla.
Ei paljoa pahempaa matsia ois voinut laittaa ekalle rundille, noh katotaan miltä tekeminen näyttää ja toivotaan et Emilin vointi paranemaan päin
Huomenna matsi kentän kolmantena, NB-ajaksi merkitty 15.00
Kakkossyöttöjen kammosta. ATP4 ennätysrankingin omaava Ukrainan Andrei Medvedev hävisi vuoden 1999 Ranskan avointen finaalin 2-0 eräjohdosta Andre Agassille. Sen jälkeen ehkä vuonna 2000 katselin Medvedevin matsia eurosportilta. Teki noin 30 tuplaa ottelussa. Myös WTA-kiertueella nähnyt joskus vastaavaa.
Itse pelasin kansallisissa kisoissa vuosina 1993-1999. Joka ikisessä ottelussa oli kakkossyöttökammo päällä. Lähes aina tein ottelussa 10-20 tuplaa. Nousin takakenttäpelin ja nopeiden jalkojen ansiosta kansalliselle A3 tasolle. Mutta pää ei kestänyt syöttämisen painetta ja lopetin sen vuoksi kokonaan tenniksen harrastamisen ja siirryin katselujoukkoihin.
Tennis on henkisesti kova ja vaativa laji, yksin olet kentällä ja penkillä.
Koko ajan tulee “pieniä tappioita” eli hävittyjä pisteitä jotka pitää pystyä nollaamaan heti.
Ja usein voittavan ja häviävän pelitavan ero on pieni - kuinka kovaa lyödä, ja kuinka lähelle rajoja?
Jos yrität liian kovaa ja/tai liian lähelle rajoja, omat virheet lisääntyy. Liian hiljaa ja/tai liian keskelle, vastustaja pääsee dominoimaan.
Olen joskus miettinyt että henkisesti tennis voi olla jopa lähellä nyrkkeilyä tai muita kamppailulajeja.
Itselläni oli myös joskus syöttökipsiä aikanaan kun pelasin (90-luvun B-luokassa), toisinaan taas syöttö kulki kuin itsestään koko matsin. Ihme juttuja nuo henkimaailman asiat!
Nykypelaajista Sabalenka voisi toimia hyvänä roolimallina Emilille. Oli aivan kammottavaa katseltavaa joskus 2020-2021, syötti helposti 20 kaksoisvirhettä per ottellu ja yli 400 vuodessa. Yhdessä ottelussa rupesi syöttämään kakkossyöttönsä alakautta, kun ei muuten saanut kenttään. Mutta sitten päätti tehdä asialle jotain, kohtasi pelkonsa ja haki apua. Edellen syöttö välillä hajoaa, mutta nyt on jo sinut pelkonsa kanssa ja pystyy lähtemään seuraavan pisteeseen täysillä. ja tulokset ovat kai olleet ihan ok viime aikoina. Lähtökohdista huolimatta.
Nopeella vilkasulla Ruusuvuoren kaksoisvirhetilastot ei esimerkiksi Sinneriin nähden näytä huonoilta. Taisi olla Sinnerillä yli 80kpl enemmän 2020 alkaen.
Ei ne Emilin tuplat enää ole näkyneet. Siinä yhdessä vaiheessa uraa oli sellanen mutulla ~1,5vuoden jakso kun usein esim vastustajan breikkipallossa Emil sortui tuplaan syötön kipsin /lukon takia.
Mä itse sitä mieltä, että tuplissa olisi hyvä erotella painepalloissa syötetyt tuplat ja muuten vaan syötetyt tuplat. Mut eihän näitä tietenkään tilastoista irtoa. Lähtökohdat kuitenkin yö ja päivä, syöttääks tuplan 40-0 vai 30-40-tilanteessa.
Kokonaisuutena tällä kaudella ollu ihan ok-lukuja, pari matsia siellä pistää silmään esim. Luganossa Chidekhiä vastaan tuplaprosentti aikamoinen 14,5 ja 9 tuplaa. Muutama matsi selvitty yhdellä tuplalla useampi matsi 2-3 tuplaa
Siellä on pari matsia 2010-luvun lopussa missä on kyllä aika hurjia lukuja. Shenzhenissä 2018 Mukundia vastaan 16 tuplaa. Saman vuoden tammikuulta Bangkokin Challenger siellä kaksi matsia missä vedetty 11 tuplaa.
2020-luvulla alkupuolella aika monta matsia 8-9 tuplaa mut mitä lähemmäs nykypäivää tullaan, tuossa näkyy selkeä laskeva trendi et on saatu kuriin tää vitsaus.
Tuplat on siitä hauska tilasto, että ei se nyt välttämättä ole katastrofi jos niitä tulee vähän liikaa, kysehän on puhtaasti siitä et koska niitä tulee.
Joo, murtopalloihin ei yhtään tuplaa kyllä ole aiheen tehdä.
Tupla tehdään 0-0 tai 40-0 tilanteissa.
Geneven karsinnassa on iso liuta poisjääntejä, ja Emil saattaa hyvinkin mahtua mukaan. Saa toki myös painella Zagrebissa päätyyn asti, ja huilata Ranskan avoimiin asti…
Jep. 8 tyhjää ruutua jo. Ja lähes varmaan on, että Galan, Quinn, McCabe ja Van Assche menevät RG:n karsintaan. Schoolkate ja Nava saivat WC:n RG:n pääsarjaan (miksi?) ja on vähän riski, että Herbet saa myös, eikä joudu karsimaan.
Mutta karsintapaikan saisivat siis Geneveen Passaro, Opelka, Faria, Schoolkate, Fuskovics, Nava, Ofner ja Brooksby. Emil olisi toisella varasijalla ja kaksi SE:tä vielä pääsarjaan vapaana. Ja siellä ei enää ole yhtään mahdollista SE:tä olemassa. Eli ainoastaan villit kortit RG:seen saattavat mun laskujen mukaan Emilin karsintapaikan vaarantaa Geneveen.
Van Assche saattaa hyvinkin saada nuoren ikänsä ja Top100-historiansa takia saada villin kortin Ranskan avoimiin. Schoolkate ja Nava ovat noita vaihtareita, jotka AO, RG ja USO ovat sopineet. Eli jokainen antaa toisille maille omaan Grand Slamiinsa yhden villin kortin.
Totta. Ei meinaa muistaa tuota, että Van Assche oli Ranskasta. Eli ei ihan vielä voi kirkossa kuulutella karsintapaikkaa, kun jopa nuo kaksi ison todennäköisyyden villiä mahdollisia.
https://x.com/OtherLists/status/1922303972586434880?s=19
Eli Herbert ja mm. Wawrinka saivat villit…
Mutta Sultanov nousi RG karsintaan. Eli Emil kyllä saa paikan Geneven karsintaan, jos haluaa.