Yleensä minuakin kiinnostaa tilastopohjainen tarkastelu ennen kaikkea ja olen sen unohtanut tulevaisuuspovailuissa kerran aiemmin. Kun näin Henri Kontisen ensimmäisiä kertoja pelaamassa 2007 niin oli selvä että niillä pelikyvyillä tehdään kovaa ammattilaisuraa sanoi sen hetkiset ITF90 ja ATP1800-rankingit mitä hyvänsä. Monet muutkin näki saman asian viimeistään huhtikuussa 2008 DC:ssä kun 17v Henkka pääsi irti varapelaajan paikalta.
Sen jälkeen ei ole tullut vastaavaa oloa kymmeneen vuoteen, kunnes tämän vuoden aikana vakuuttunut kahdesta suomalaisesta yhtä kovin, Virtasesta ja Ruusuvuoresta, joskin Otto vakuutti jo lähes 2 vuotta sittenkin mutta nyt alkaa homma näyttämään oikeasti pirun lupaavalta.
Ruusuvuoresta povasin vielä vuosi sitten Tuomas Ketolan tasoista ammattilaista jolle olisi tulevaisuudessa tullut hyvä CH-ura, mutta jonka fletkun olemuksen vuoksi ei olisi asiaa top100. Mutta mitä ihmettä Emilille on tapahtunut tämän vuoden aikana. Nykyisin kaikkea muuta kuin fletku. Lyöntitaidot aina hivelleet silmää, mutta nyt on pelitilanteissa myös puristusta ja asennetta kunnolla.
Minulla on hyvin vahva tunne että 2020-luvulla saadaan nauttia kahdesta suomalaisesta kaksinpelin ATP-kiertueella.
Kaikki osa-alueet ovat näillä kahdella lupauksella juuri sellaisia, joita piirteitä etsin ulkomaalaisista junnuista kun pohdin tulevia ATP-nimiä. Löytyy letkeyttä, kovaa syöttöä, monipuolisia peruslyöntejä ilman selvästi heikompaa puolta, löytyy fyysisesti kehityskapasiteettia ja ovat puheissaan jämäköitä ja äänestä huokuu sellainen etteivät ole kitisijöitä. Kentälläkin pienestä asioista huomaa kuinka suuret “härän kassit” kaksikolla on. Tiukoissa paikoissa junnuiksi ihan käsittämättömiä suorituksia, mitä harvoin junnuilta näkee. Ovat pitkiä ulottuvia pelaajia joilla koutseina sellaiset nimet jotka valmentajina parasta a-luokkaa.
Ylihehkutustako? Ihan miten vaan. Hehkutan lähinnä tässä vaiheessa sitä, ettei tämän paremmalta juuri voisi tässä vaiheessa näyttää. Ainoa suurempi huoli tulevaisuuden suhteen vakavat tai toistuvat loukkaantumiset. Yksi sellainen kuntoon tuleva loukkaantuminen ei tätä kaksikkoa pysäytä.
Ja jos puhun tai media puhuu tulevista top100 pelaajista niin kaukana se on vielä siitä kun media rummutti 17-18v Aki Rahusta tulevana top10 pelaajana vuosina 1989-1990.
Toki Yle ottanut esille sen 8v Ruusuvuoren puheet top10 tason saavuttamisesta ja Emililtä kysyttiin siitä asiasta nyt uudelleen 18-vuotiaana, johon Emil vastasi “että pyritään edelleen samaan”. Ei pelaaja tuollaisia puhuisi välttämättä ellei tunnistaisi kykyjään. Moni kyllä puhuu top100 haaveesta ja tavoitteesta mutta paljon harvemmassa on top10 puheet. Toki Henri Laaksonen myös niistä junnuna 15-vuotiaana sportmagasinetissa puhui. Monesti se onkin niin, että jos tavoite ATP1, käytäntö top10, jos on top10 haaveet niin käytäntö top50 tai top100… ja jos tavoittelee uran maksimiksi top100, niin silloin on tasoa top200 kuten Heliövaara ja monet muut.
Kyllä se vielä aikaa ja paljon jätkiltä duunia ottaa, että kovimman tason ammattilaispelit realisoituu ja myös voi tulla vaisumpaa ajanjaksoa, joskaan en usko että ne kovin pitkiksi jäävät, vaan kehitys on nousujohteista. Se on koko homman a ja o. Kehity nousujohteisesti ja halua oppia uutta ja älä lannistu takapakeista. Kontinenkin voitti kovia matseja heti loukkaantumistaukojen jälkeen ennakkoluulottomalla rohkeudella.
Kehitysharppaukset tapahtuu 16-23 vuotiaana myös osin automaattisesti luontaisenkin fyysistymisen myötä. Monesti miettii Ruusuvuoren ja Virtasen osalta, että kun ovat aikanaan miehen mitoissa niin miltä peli näyttääkään noilla teknillisillä aseilla siinä vaiheessa.
Mutta älkää kundit vaan ylpistykö, vaan pitäkää fokus olennaisessa ja lähtekää juoksulenkille myös talven räntäsateeseen, niin se palkittaan vielä suuresti myöhemmin.
Ja olisiko se jokin ihme että Suomesta tulisi pari uutta ATP-nimeä. Minusta aivan normi juttu joka kuuluu kuvaan, sillä tulee näitä pelaajia myös naapurimaista ja aivan kaikkialta tasaisena virtana, joten miksei myös taas välillä Suomestakin. Sitten jos puhutaan jostain top20 tai top10 tason saavuttamisesta, niin juuri tässä kohtaa se olisi ylihehkutusta mutta ans kattoo miten tulevaisuudessa. Mutta se vaatisi 20-vuotiaana mieluusti top100 sijoitusta ja 21-vuotiaana top50.
Ruotsilla historiassa 19 kpl top10 nimiä. Suomella 0.
Suomen Kuvalehti 1989 Aki Rahusen yhteydessä kirjoitti: “missä olet meidän oma messias - me kyllä palvoisimme sinua”.
Jarkko Nieminen lähes tuon saavutti kuten Henri Kontinen myös lähes. Mutta Kuvalehti tarkoitti 28-vuotta sitten kaksinpelin top10 suomalaista jollaisia naapurimaalla riittänyt.
Minä kyllä tyydyn myös uusiin top100 nimiin. Sekin olisi todella hienoa - mutta ei yllättävää minusta.
Toki senkin jälkeen on kehitysvaraa kun on vielä nuori, mutta haluan nähdä edelleenkin lähivuosina kun Emil lähtee vaikkapa tonne Etelä- Euroopan massakisoihin CH-tasolle vääntämään jotain Gastao Eliaksia vastaan että miten pärjää siellä sitten ja toki Euroopassa kohtuu kovatasoisia CH-kisoja indoorsilakin jos Emppu tykkää enemmän nopeista kentistä, mistä minulla ei ole hajuakaan vielä mikä se lempialusta on. Mutta hyvä Emil!