Taitaa Vavassorilla vanne muutenkin hieman kiristää päätä, sillä AO:n finaalin ja Rotterdamin turnausvoiton jälkeen tuloskunto on ollut surkea.
Shelton ymmärtääkseni ihan mukavan miehen maineessa kietueella, joten Ben tuskin ottaa pahan pojan viittaa jatkossakaan. Vaan eihän sitä koskaan tiedä
Nelurin puolella kuitenkin aika surutta käytetään tuota taktiikkaa, että kohti vain. Spesialistit kyllä ymmärtää, että se kuuluu pelin henkeen. Mutta ei siinä, sattuuhan se kun 230km/h kroppasyöttö osuu maaliinsa! Toki kaksamiehillä on helposti nelurin puolella vähän tapana harrastaa tuota verkkomiehen keihästämistä ja sitä myötä saada kaveri ottamaan pari askelta taaksepäin.
Somessa pyörii tasaisin väliajoin joku 2010-luvun neluripätkä Wimbledonista, jossa Mahut (näin muistelen) saa osumaa vähän joka puolelle kroppaa. Ainakin yksi smäshi verkolta suoraan sukukalleuksille. Ei siinäkään matsissa käsirysyä nähty
Nää ison egon pelaajat on vähän tollasia, että siellä on kuitenkin sitä kuumakalle-piirrettä seassa. En kyllä muista et Shelton olisi isommin pimahtanut ATP-uransa aikana, mutta nää pari muuta top20-egopelaajaa eli Fils ja Tiafoe, kyllä siellä egon kylkiäisinä tulee kuuma veri joka välillä hieman saattaa kiehahtaa.
Joo ei siinä oikein mussutus auta jos vastustajat käyttää päin pommitus-taktiikkaa. Et se vaan pitää sit niellä, tietysti joku vois lähtee kostoretkelle mut mitä se sit lopulta hyödyttää. Pää kylmänä vaan ja koittaa pahimmat osumat väistellä ettei nyt kulkuset ainakaan moneen kertaan matsin aikana kilise.
Barcelonasta vetäydytty. Harrin blogissa eilen oltiin sinne vielä menossa mut ei tässä nyt tarvii kummoinen ennustaja olla veikatakseen, et Pattenin tilanne on vaikuttamassa päätökseen.
Reilu 6500$ napsahti tilille pienen detourin kautta kuitenkin avauskierroksen paikasta, joten Harrin sanoin - tuntipalkoille päästiin vartin pyörähdyksellä kisapaikalla
Täytyy sanoa, että hieman erikoinen systeemi. Kyllä tossa pystyy ymmärtämään pointteja kuten et sakkojen välttämiseksi pitää kisapaikan lääkäriltä hakea lappu.
Mut tietysti jos olis lapun saanut Monte-Carlon kisalääkäriltä niin miksi ihmeessä se ei sitten kelpaisi.
Pidän myös hieman erikoisena tuota palkintorahojen maksatusta vaikka ei pelaisi sekuntiakaan, pääasia et käy koukkaamassa kisapaikan toimistolla. No kaksareissa ja slämeissä on myös näitä systeemeitä, kai siinä joku logiikka sitten. Vai pitääkö tää ajatella vähän kuin sairauskorvauksena.
Mut kylhän tuo Harrin tarina nyt hieman huvittavalta kuulostaa, lennellä nyt sinne tänne ja varailla lentokenttähotelleja ihan vaan et vältetään sakot ja saadaan pikku korvaus vetäytymisestä.
Todella kummallinen systeemi. Jos kerran Monte Carlon kisapaikalla lääkäri voi tehdä diagnoosin, niin luulisi kelpaavan seuraavassakin kohteessa. Palkintorahojen osalta olkoon käytännöt mitkä ovat, mutta luulisi ATP:n pystyvät järjestämään systeemit niin, että yhtään turhaa lentoa ei tarvitse kenenkään lentää. Tenniksen puolella niitä matkakilometrejä kertyy kauden mittaan ihan älytön määrä, joten luulisi olevan itsestään selvyys että lääkärin lappu yhdeltä kisapaikalta kelpaa automaattisesti seuraavan viikon kisajärjestäjälle.
Ymmärrän toki pelaajan näkökulmasta sen, että sakot halutaan ilman muuta välttää ja haetaan samalla se 6,000$ “saikutuskorvaus”. Enemmän kritiikki kohdistuu ATP:n puoleen.