Harri Heliövaara - Wimbledon-mestari

HH keskiviikkona avausmatsi klo 14.

1 tykkäys

HH kvartsi Granollers/Zeballosta vastaan torstaina kakkos-stadionilla ekana matsina
klo 14 alkaen.

1 tykkäys

Tappio siis tuli, 180p kuitenkin puolustettu.

Arevalo/Pavic taasen voittivat omansa, ja jatkavat hurjaa putkeaan, tästä turnauksesta tähän mennessä +360p ja mahdollisuudet venyttää eroa taas isosti.

Tappio tosiaan tuli, ja lopulta ehkä ihan ansaitusti. Vastustajat vei kokonaispisteet melko selvästi 69-53, joten kokonaispisteiden valossa pitkästä aikaa sellainen selkeämpi tappio. Toki tuo olisi voinut toisinkin päättyä, mutta tällä kertaa kyllä paremmat voitti.

Madridin kisa oli Harrin kohdalla uran 23 tonnikisa ja näistä saldona nyt neljä semifinaalia ja kahdeksan kvartsipaikkaa. Pattenin kanssa tosiaan Miamin ja Monte Carlon semit sitä parasta antia. Tonnikisan voittaminen on haastavaa, mutta näin kahden slämivoiton myötä odotukset pienempien kisojen kohdalla on luonnollisesti nousseet. Näin ollen alkukauden tonnikisat ovat olleet ehkä kuitenkin lievä pettymys… Onhan se vähän erikoista, että vuosi yhteispelejä Pattenin kanssa takana ja saldona on kaksi slämivoittoa ja jokunen 250 kisa. Siihen väliin ei ole oikein kunnon huippuvetoja osunut. Samaan aikaan Arevalo / Pavic on puhdistaneet pöytää aika tehokkaaseen tahtiin, vaikka pelillisesti eivät kyllä mitään täydellistä dominointia ole edes esittäneet. MTB:n osalta vaan ovat olleet ihan hemmetin tehokkaita. Näin ollen rankinglistan kärkipaikan tavoittaminen lähikuukausina ei vaikuta kyllä kovinkaan todennäköiseltä.

Edelleen kaipaisin Harrin kohdalla vähän tasaisempaa työskentelyä palautuspelin suhteen. Sitä kautta saisivat tiiminä vielä vähän enemmän painetta vastustajien syöttövuoroissa, joka sitten mahdollisesti syö vastustajan pelihuumoria kokonaisvaltaisemminkin. Murtopalloja toki siunaantuu joissain peleissä vino pino, mutta niitä kyllä sopisi hyödyntää vielä vähän paremmalla prosentilla. Harrin syöttöpeli on kokonaisuutena matsista toiseen varsin hyvällä mallilla (ja kehitys vaikkapa kauteen 2022 verrattuna on melkoinen), olkoonkin että ykkönen tippuu vähän vaihtelevalla menestyksellä. Pienestähän nämä ovat toki tällä tasolla kiinni, joten joka kisassa on kyllä ihan rehti mahdollisuus hoitaa pytty kotiin.

2 tykkäystä

Se on vaan fakta, mitä korkeampi ranking sitä enemmän odotetaan.
Tonnitason kaks semipaikkaa tältä kaudelta, ei voi sanoa et vihkoon meni nuo kisat mut kyllä ainakin minä sitä ensimmäistä tonnifinaalia odottelen tällä kaudella tapahtuvaks, sitä nyt ei ole näkynyt.

ATP-puolelta tämän kauden kisavoitot edelleen uupuu, kisatappioista moni on tullu vähän yllättävissä paikoissa yllättäviä pareja vastaan. Tietysti nelurissa päivän vire korostuu entisestään, usein nähdäänkin yllättäviä parikokonaisuuksia melko pitkällä eri turnauksissa.

Mut ei se sitä faktaa poista, jokainen neljästä pelatusta tonnista tällä kaudella sinne jäi parantamisen varaa HH:lla, tai sitten kisat päättyivät kun tuli vähän heikompi peliesitys kuten vaikka eilen nähtiin melko keskinkertaista HH:ta.

Ei tää nyt AO:n jälkeen ole mitään sellaista riemujuhlaa ollut mitä ehkä jotkut odottivat. Ok-tason tuloksia siellä täällä, mut ehkä kuitenkin se ihan timanttisin terävyys vähän loistanut poissaolollaan. HH nyt tähän mennessä näyttänyt viihtyvän varsinkin GS-areenoilla vallan mainiosti joten kohtahan se on taas aika katsella, millainen vire Pariisin saadaan loihdittua.

Näinhän se menee. Ja jos vähän vertailee tilannetta exien suhteen, niin Glasspool ja Cash ovat pelanneet tällä kaudella jo kahdessa tonnifinaalissa (lisäksi Glasspool oli viime vuoden lopulla Pariisin finaalissa), voittivat Dohan 500 kisan ja Auclandin 250 kisan.

Harrin ja Pattenin kohdalla vähän tuntuu, että slämien jälkeen tullut jonnin sortin ulospuhallus ja se ihan huippuvire on vaikea saavuttaa muissa kisoissa. Jostain se kait kertoo. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että Harri ja Patten on monipuolisempi ja parempi pari kuin Glasspool / Cash, mutta brittiduo on tasaisempi suorittaja ja pystyvät hyvän syöttämisen avulla pitämään pelitasostaan paremmin kiinni. Sääli sinänsä, että Glasspoolin rannevamma meinaa vesittää hyvän alkukauden.

Ilman Aus voitto race listan sijoitus olisi 7 eli ei mikään huono tilanne mutta ei tällä tahdilla ykköspaikalle nousta.

2 tykkäystä

Unpopular opinion. Minusta Harri on pelillisesti TOP10 pelaaja, mutta aika kaukana TOP1stä. Harrin vahvuus on, että isoissa kisoissa hän pääsee ns zoneen ja pelaa jopa taitojensa yläpuolella. Mutta pienikin lasku motivaatiossa ja palautusten ja syöttöjen taso on liian heikko huippuja vastaan.
Perustaso on toki noussut, pitkälti Henryn ansiosta, ja pärjäävät nyt säännöllisesti peruspareja vastaan, mutta tonneissa tulee aina myös todelliset huiput vastaan ja ainakin toistaiseksi ovat olleet liian hyviä.
Vuodessa on vain neljä GSä ja tietysti riittää, jos niissä onnistuu. Mieluummin yksi GS-voitto kuin 10 masters-voittoa. Ehkä RGssä tulee taas jymypaukku ja ATP1-sija, mutta ehkä todennäköisempää, että Wimbledonin jälkeen HH ovat taas siinä TOP10n paikkeilla. Mikä sekin tietysti todella hienoa.

1 tykkäys

Eivät tule tippumaan kymmenen paikkeille, vaikka Wimbledon menisikin penkin alle. Projektiranking reilu viikko sitten päivämäärälle 14.7.2025 näytti tältä:

1. Arevalo 5960
1. Pavic 5960
3. Heliövaara 5160
3. Patten 5160
5. Krawietz 4890
6. Pütz 4800
7. Glasspool 4130
8. Mektic 4100
9. Thompson 3990
10. Cash 3715
4 tykkäystä

Toivotaan, et HH keskittyy GS:iin ja pelailee näitä muita turnauksia pois vähän fiiliksen mukaan. Nythän on tärkeetä kuntoutuu ja säilyy ehjänä RSään ja Wimbledoniin sekä menestyy molemmissa. Jos niissä onnistuvat, niin kaudesta tulee megamenestys. Wimbledon ja nopeet alustat on luontaisia HH:lle, et menestynevät niissä turnauksissa vähintään kohtuullisesti. Sen jälkeen sit USopen ja ATP-finaalit vielä, niin nähdään vuoden lopun ranking…??? Arrevalo/Pavic on kyl niin kovassa vedossa, et niitten ohittaminen on iso haaste! :tennis::+1::blush:

Kyllä se riski on olemassa. Neljä pelaajaa pelaa RG:n finaalissa ja neljä Wimbledonin. Ellei Harri ole näiden joukossa, niin aika moni menee vielä ohi. Mutta toivotaan toki, että HH pärjäävät näissäkin GS:ssä ja miksi ei pärjäisi.

Hyvä neluripari korjaa jatkuvasti itseään ja yhteispeliään.

Tämän hetken tiimin heikoin osa-alue on Harrin palautuspeli, joka ei ole koskaan päässyt lentoon tuossa kakkosruudussa. Rystykrossi on Harrin bravuuri, paha vain että vastustajatkin tietävät sen, joten prosentuaalisesti se kannattaa ottaa aina kiinni. Taktisesti sitä voidaan käyttää myös syötöissä hyväksi, eli syötetään sopivan helppo, mutta kuitenkin voimakaskierteinen (linjalyönnin hankaloittaminen) rystylle, jolloin verkkomies leikkaa, ellei sitten ajatella että Harrilla alkaa olemaan jo painetta linjalyöntiin, tsek Harrin palautusvideot. Glasspool-häviönelurissa Harrin vastauspeliä luettiin kuin avointa kirjaa, varsinkin kakkossyötöissä. Ykkösethän tuottivat solkenaan suoria pisteitä.

Kämmenpuolen syötönvastaus taas on melkoinen sekasotku, kunhan pallon saisi jotenkin takaisin. Pääsääntöisesti niihin ilmeisesti yritetään vääntää yläkierrettä, joka a) tekee osumista epävarmoja, varsinkin kierteisissä syötöissä b) hidastaa pallon vauhtia c) menee verkon yli aivan liian korkealta, jos leikkuu päällä d) vie fokuksen suuntaamisesta. Tuo vaatisi sekä lyöntiteknillisen että liikekulma-resetoinnin.

Ne harvat puhtaat vartalonojakämmenkontrat (palautus lähtee kuin tykinpiipusta) tai löysät alakierreroikut verkolle tulevan syöttäjän jalkoihin ovat toimineet hyvin, mutta niitä tulee pelin aikana vain muutama, jos sitäkään. Jotta noita pystyy lyömään hyviä tarkkoja syöttäjiä vastaan, niin se tulisi tehdä oman vinottaisliikkeen kautta, pelinlukutaito, sillä harvoin parempi syöttäjä niitä paikkoja ilmaiseksi tarjoaa. Silloin kun pelataan heikompia syöttäjiä vastaan, niin niissä onnistumiset ei pidä antaa hämätä sitä, että tässä pyritään ykköspallille, jolloin ne kova- ja tarkkasyöttöisetkin on kaadettava säännöllisesti.

Pattenin yksinkertainen lyöntityyli sopii hyvin voimantuottoon, kun Harrin ase voisi olla oveluus, eli syötönvastauksena voi tulla mitä vaan. Myös nostot ovat hyviä, mutta ne eivät saa olla syötön takia pakotettuja hätäreitä, vaan sellaisia, joihin voisi lyödä myös jonkin muunkin lyönnin. Se että Patten lyökin helposta kämmenpaikasta noston, yllättää vastustajan joka kerta. Niitä voisi harrastaa enemmänkin.

Syöttäjän psyykkaaminen puuttuu kokonaan, kiltisti aina samaan vakiopaikkaan, suurinpiirtein keskelle, joka antaa syöttäjälle kaikki aseet pistää pallo ohi. Vaikka erässä ei saisi yhtään kunnollista syötönvastausta, niin toiseen erään ei mikään juurikaan muutu, ehkä pientä alle metrin syvyyssäätöä, jolla ei kauheasti vaikutusta, jos mikään muu ei muutu.

Se että Patten viritteli viime pelissä omaa syötönvastaustaan, optimaalista asentoa ja vastauspistettä, ihan vimosen, oli vähän kuin pantteri olisi valmistaumassa loikkaan. Siinä oli oikeaa tekemisen meininkiä. Pattenillakin oli tässä välillä jähmeämpi palautuskausi, joka johtui juurikin liian staattisesta lähtöasennosta, jossa reagoitiin vasta palloon. Kun lähtee vinottain liikkeelle jo pallon noston aikana, auttaa kummasti palloihin ehtimisessä.

Pattenille on nyt alettu useammankin vastustajan toimesta, systemaattisesti syöttämään T-pisteeseen niitä tärkeitä pisteitä, kuten no-add-sellaisia varsin onnistuneesti, joten siinä hänellä pähkinä purtavaksi, millä vastaustaktiikalla tuon saisi eliminoitua, ilman että rystypalautuksesta tulisi liian haavoittuva.

Vielä muutama havainto. Oman tiimin syöttäessä, reunaan ei kannata jättää sitä houkuttelevaa tilaa, vaan pistää reuna kunnolla kiinni, niin että vastaanottaja sen selkeästi näkee. Jos oma verkkotaktiikka on ottaa reuna kiinni, ei tarvitse liikkua ollenkaan. Siitäkin ulottuu jo varsin pitkälle, koska painopiste on valmiiksi keskustaan ja pienellä loikalla saa peitettyä vieläkin enemmän.

Jos taas leikkuu päällä, niin voi lähteä liikkeelle sähköjäniksenä, heti kun pallo suhahtaa verkon yli. Vastaanottajan on jo tuossa vaiheessa katsottava palloa, joten ei hajuakaan mitä verkolla tapahtuu, ellei sitten verkkomiehellä ole päällä jotain huomiovärejä. Yleensähän nuo vastauslyöntien suuntaukset päätetään jo ennen syöttöä ja niistä tiedotetaan pelikaverille, joka peittää ne suunnat, johon verkkomies yleeensä pallon toimittaa, jos pääsee niihin väliin.

Tuo linjapeitto on myös hyvä tapa psyykata vastaanottajaa. Ei tunnu hyvältä, jos menee lyömään vastauksen suoraan linjaa pitäneen verkkomiehen lapaan, joka ei sitten leikannutkaan. Nyt linjat ovat valskanneet huolestuttavan usein, koska tiedetään, että molemmilla painopisteet on varsin usein keskustaan päin.

Myöskään se että verkkomies leikkaa kakkossyöttöihin, ei ole ollut aikoihin vastustajille yllätys. Se että pallon tinttaa kakkossyötöissä pääsääntöisesti linjaan, on ollut vastustajille hyvinkin edullista. Tuo leikkuutaktiikka vaatii myös sen, että sen kakkosyötön on oltava tosi laadukas. Nyt moni niistä on mennyt suoraan suoraan vastustajan lapaan, jolloin verkkomies saa huutia ja takamieskään ei ehdi mihinkään.

Harrin ykkösruudun syöttö jyrkästi kierrettynä ulos on tuottanut paljon suoria pisteitä, mutta sitä yleensä käytetään aivan liian vähän. Vastaanottajan on silloin helppo keskittyä kohti tuleviin kierresyöttöihin tai T-piste-syöttöihin, eli vain kahteen syöttösuuntaan.

Viime pelissä alun syöttöpeli oli molemmilla erinomaista. Sitten tapahtui jotain, joka ei ollut rohkeudesta kiinni, vaan syötöt olivat vähän leveitä tai pitkiä, ei niinkään verkkosyöttöjä. Se että tuulee, aurinko paistaa silmiin ja joka turneessa vähän eri pallot, tekee syöttämisestä haastavaa.

Harkoissa kannattaa miettiä, miten syötön sivuttaissuuntausta korjataan, alkaen esim. jalkojen alkuasennosta, ilman että itse syöttöliikettä tai pallon nostoa aletaan muuttamaan, joka on aina lopun alkua. Nyt monesti kun syöttö ei ole uponnut sen takia, että ne ovat olleet vähän ulkona, niin siitä on seurannut sitten kasa verkkosyöttöjä, joka on yleensä merkki siitä, että syötöstä on nyt rikottu jotain, henkisen paineen takia.

Pituuskorjaushan on paljon helpompaa, lisätään vain yläkierrettä.

Se Harrin blogivinkki, että mennään syöttämään rinta rottinkilla, on psyykkisesti erinomainen ohje, mihin tahansa tenniksessä tapahtuvaan toimintaan. Kaikki tuollainen fyysisesti käynnistettävä tsemppaaminen on helposti toistettavissa ja antaa mukavaa mielenrauhaa. Siinä että puhaltelee ennen toimintaa syvähenkityksen kautta keuhkot tyhjäksi, on vähän sama ideaa. Keho tiedostaa, etteihän tässä ole mitään akuuttia hätää, joten ei panna kättä jäykistäviä stressihormoneja liikenteeseen.

Jännäksi menee kyllä taistelu maailmanlistan kärkipaikasta. Pelaakohan Arvelo/Pavic Hampurissa? Harri edelleen kuitenkin nousemassa Ranskan Avointen jälkeen maailman ykköspelaajaksi jos pelaa samat tulokset Rooma, Hampuri, RG kuin Arevalo/Pavic.

1 tykkäys

Niinhän se edelleen omissa käsissä.

Mutta käyrä valitettavasti ollut sellainen, että samoja tuloksia ei ole kevään mittaan tullut mistään muualta kuin Monte-Carlosta. Kaikki muut kisat menneet vastustajille ja reilulla erolla, nytkin hävittiin tämän viikon pisteissä 420 ja se ero Harri hyväksi alkaa olemaan luokkaa marginaalinen.

Eniten olen huolissani tästä kahden parin tuloskäyrien suunnasta, Arevalo / Pavic pelaa tulikuumaa kevättä HH taas jotain muuta. Ja tässä nyt nähdään se lopputulos sitten, aivan jättimäinen puskuri mitä sinne RG:hen oli HH:n hyväksi laskettu kauden alkupuolella, se on syöty kevään mittaan kokonaan pois.

Tietysti tää varmaan ratkotaan lopullisesti RG:ssä kävi Roomassa miten vaan. Mut olis se kutkuttavaa jos RG:ssä lähdettäis vaikka samalta viivalta ja kumpi nyt kovemman tuloksen pöytään lyö se ykköspaikan ottakoot.

Näistä voi laskeskella mahdollisuuksia. Projektirankingit Top10, eli näille päivämäärille jo nyt kerätyt pisteet:

9.6. Roland Garros’n jälkeen

1. Heliövaara 7340
2. Patten 7340
3. Arevalo 7190
3. Pavic 7190
5. Krawietz 5910
6. Pütz 5820
7. Thompson 5280
8. Purcell 4500
9. Mektic 4430
10. Glasspool 4400

14.7. Wimbledonin jälkeen

1. Arevalo 6560
1. Pavic 6560
3. Heliövaara 5340
3. Patten 5340
5. Krawietz 5250
6. Pütz 5160
7. Mektic 4280
8. Glasspool 4220
9. Thompson 3990
10. Cash 3805

18.8. Cincinnatin jälkeen

1. Arevalo 5200
1. Pavic 5200
3. Heliövaara 5160
3. Patten 5160
5. Krawietz 4480
6. Pütz 4390
7. Mektic 4100
8. Glasspool 4085
9. Cash 3715
10. Thompson 3585

8.9. US Openin jälkeen

1. Heliövaara 4980
1. Patten 4980
3. Arevalo 4480
3. Pavic 4480
5. Glasspool 3995
6. Mektic 3740
7. Cash 3520
8. Krawietz 3280
9. Pütz 3190
10. Vavassori 3115
8 tykkäystä

Arevalo/Pavic ei ole ilmoittautunut Hampurin 500 -kisaan, mutta ovat Geneven 250 -kisan ykkössijoitetut tuolla viikolla.

Pavic tosiaan viihtyy Geneven kisassa, voittanut sen jo neljä kertaa. Muutenkin Pavic / Arevalolla sellainen tilanne, että heidän ei tarvitse paljon rankingia tässä kohtaa miettiä kun kisakalenteriaan suunnittelevat.

Harri vähän pohti Madridin kisan päätteeksi, että tällä viikolla saattaisi olla pari treenipäivää Lontoossa ohjelmassa. Sen verran surkeat kelit olleet viime päivinä pääkaupunkiseudulla, että ehkä LTA on tarjonnut tälle viikolle hieman paremmat puitteet Lontoon päässä.

Kuten tuonnekin kommentoin, on vähän omituista suorastaan, että tällaisia teknisiä yksityiskohtia ei ole yleisesti kaikkien ammattivalmentajien ja pelaajien tiedossa. Siis joku tekninen tapa olkapään käytöllä muuttaa merkittävästi mahdollisuutta kääntää palautus pitkin linjan. Ei kait tämä nyt luulisi olevan sellainen asia, että vain joku yksittäinen guru tietää näistä?

Ja yhtä omistuista, että kolmessa päivässä tällaisia muutoksia saa upotettua selkärankaan, jonne on ensin kolme vuosikymmentä upotettu jotain toisenlaista tekniikkaa.

1 tykkäys

4 tykkäystä