Indian Wells 2018

Miten Djokovic syöttää? Yhtä huonosti kuin Australiassa?

Kieltämättä kyllähän tässä toivoisi että Djokovicin taso ei kuitenkaan romahtaisi ihan täysin tai ura peräti loppuisi jo. Ei järkeä jos Federer tikissä, uudesta sukupolvesta ei vielä kypsynyt vastaavanlaisia tähtiä ja vanhasta kaartista muut pois pelistä.

1 tykkäys

Mitä mä sanoin Vajdan sanoneen jo viime kesänä…

Djokovic kuitenkin palasi kentille vasta vuoden alussa eikä varmasti vieläkään ole 100-prosenttisesti kunnossa, joten ei nyt vielä liputeta sitä ulos. Ero Federeriin on tietysti se, että peli perustuu Nolella enemmän fysiikkaan ja hyvään liikkumiseen, joten vaikeaa voi olla enää GS-voittoja ottaa. Ja tiellä tulee vielä olemaan näitä Zverevin, Chungin, Kyrgiosin ja Thiemin kaltaisia nuoria haastajia, jotka ei pelkää Nolea enää ollenkaan.

Pystyisiköhän nole vielä palaamaan agressiivisempaan pelityyliin kuin mitä on esittänyt viime vuosina. Uskon että pystyy. Kun kroppa ja mentaali puolikin palautuu vaikean jakson jälkeen niin mikä ettei, tekniikkahan on aina ollut hyvä.

Federer murretaan heti alkuun ja muutenkin heikon näköistä miehen peli… Edelleen ihmettelen jos kauden lopussa keikkuu vielä top5/10 sijoilla toki ei se varmaan sinne ch-kisoihin tule tippumaan :slightly_smiling_face:

Kyllä se ihmeellisesti pystyy tuolla yhden temmon pelillään vieläkin myllyttämään kunnioitetussa iässä vaikka rysty onkin yksi puutteellisimpia mitä tiedän top-50 varsinkin puolustaessa ei ole muuta kuin slaissi…

Federer voinee tehdä vielä Jimmy Connorsin kaltaisen teon syyskuussa 2020 ja etenee vielä silloinkin 39-vuotiaana US Openin välieriin saakka.
Connors eteni 39-vuotiaana US Openin semiin vuonna 1991.
Tuonne Rogerilla vielä kahden ja puolen vuoden matka säilyttää nuoruuden taika.
Ihmemieheltä vähitellen näyttää mitä tulee uran pituuteen. Minusta Roger näytti fyysisesti vanhemmalta 2 vuotta sitten ihan kasvoiltaankin. Tänä vuonna ollut freesin oloinen monilla tavoin. Tietty sekin kun saa taas terveenä pelata niin siitä syntyvä hyvä olo näkyy kasvoillakin, kun pari vuotta sitten oli kurttunen naama fyysisistä vaivoista johtuen.

Laitetaan nyt muutama sana tähän kun tuli luvattua.

Olin siis paikan päällä Indian Wellsissä lauantaina 10.3. Ilma oli kovin pilvinen, ja välillä tuntui aina vesipisaroita iholla. Tulin vaimoni kanssa sisään noin 15 minuuttia myöhässä. Parkkimaksu autolle oli muuten $25. Mitään verkkoyhteyksiä ei minulla ollut, joten ensimmäiseksi ostamaan ohjelmaa. Siitä sitten ei mitään erikoisen kiinnostavaa löytynyt päivän ensimmäisten pelien joukosta, joten menimme harjoituskentille katsomaan, kuka on harjoittelemassa. Ja kukapa siellä muuta kuin Serena Williams. Oli laitettu kaukaisimmalle kentälle, niin että melkein kiikaria olisi tarvittu, että olisi hänet kunnolla nähnyt, mutta kyllä ilman kiikareitakin selvisi, että on se iso ja massiivinen nainen. Ei kyllä liikkunut ollenkaan, korkeintaan kääntyi puolelta toiselle lyömään kämmentä tai rystyä. Ei tuolla massalla kovin nopeasti varmaan kyllä liikahdetakaan.

Ykkösstadionille eivät lippumme oikeuttaneet, joten Thiem jäi katsastamatta.Menimme sitten kakkosstadionille, joka rakennettiin vasta pari vuotta sitten, ja jossa en ole aikaisemmin käynyt. Hieno tennispyhättö tuokin. Box-tason ravintolapaikat ikkunan ääressä maksoivat kuulemma $100 tai yli sen. Joten sinne ei ollut meillä mitään asiaa. Tarkastimme Berdychin kunnon, ja samanlainenhan se on kuin aina. Ei oikein kiinnosta millään tavalla. Yksi Tsekin lippu sentään näkyi katsomossa. Menimme sitten katsomaan vitosstadionille Rohan Bopanna/Edouard Roger-Vasselin - Giles Muller/Sam Querrey matsia. Siinä oli jotain tunnetta, kuten pienemmällä stadionilla ja nelinpelissä usein on. Tasainen oli peli, mutta Muller/Querrey hoitivat sen lopussa itselleen.

Sieltä sitten kolmosstadioniin, jossa vanha harmaaparta Jeremy Chardy oli hätää kärsimässä Fabio Fogninia vastaan, mutta otti hienosti kuitenkin toisen erän itselleen ja Fabiolta loppuivat paukut. Lähdimme pois stadionilta, mutta myöhemmin näimme toiselta stadionilta, kun golf-kärryllä vietiin ensin murjottava mies pukukoppiin ja sitten viiden minuutin päästä iloisesti myhäilevä mies takaisin pukukoppiin. Tämä jälkimmäinen oli vanha mies Chardy, ensimmäinen Fognini. Tai tarkemmin tsekatessa ei miehillä taida olla ikäeroa kuin vuosi Chardyn eduksi, hän vain näyttää paljon vanhemmalta.

Kakkosstadionilla oli sitten pelaamassa FAA:n kaveri Shapovalov. En ollut ennen tätäkään miestä nähnyt peleissä. Vähän vaisun kuvan hän antoi itsestään. Silloin tällöin aina väläytti, mutta kyllä kokenut Cuevas oli nyt ihan liian kova vastus. Sehän nuorilla on usein ongelmana, ettei tule sellaista tasaista koko matsin esitystä.

Sitten taisikin jo olla lounasaika, ja lounaan jälkeen menimme pienemmälle kentälle katsomaan Damir Dzumhurin ja Nicolas Kickerin taistelua. Pääsimme istumaan melkein kentän laidalle. Ekaa erää energinen Dzumhur vei, ja sen jälkeen Kicker poistui paikalta ja oli poissa pitkään. Kun hän lopulta tuli takaisin, miehellä oli voimaa ja energiaa ihan eri lailla, ja hän paukutteli kovien syöttöjen avulla helposti pisteitä. Mitä lie pillereitä nauttinut tauollaan.

Seuraavaksi piti mennä ihailemaan Caroline Wozniackin kauneutta kakkoskentälle. On se vähän vaisun oloinen nainen, mutta jotenkin se sitten vaan sen voiton ottaa, vaikka näyttää, että ihan yhtä hyvin voisi hävitä. Menimme vielä seiskakentälle takaisin katsomaan vähän Mitchell Kruegeria ja Filip Krajinovicia, mutta eivät he oikein meitä kiehtoneet. Krajinovic vaikutti selvästi paremmalta ja Krueger teki virheitä. Sitten olikin taas kakkoskentän aika, ja siellä Bryan brothers nelinpelissä. Heitä on aina kiva seurata. Nyt oli tasainen matsi Zverevin veljeksiä vastaan. Seurasimme ensimmäisen erän loppuun ja vähän toista erää. Stadioni oli ihan täynnä ja jouduimme istumaan penkkien väliin kulkuväylälle ja sieltä meitä tultiin hätistelemään pois. Löysimme onneksi paikat ekan erän jälkeen kahden ihmisen lähdettyä pois.

Illallisen jälkeen olikin sitten päivän tai illan kohokohta jäljellä, eli iltatiketeillä päästadionilla Roogeri. Kyllähän se vähän sellaiselta pienien marginaalien mieheltä näyttää, eli tuntuu, että se voisi ihan yhtä hyvin hävitä kuin voittaakin, mutta jotenkin se vaan kääntää sitten erät ja matsit voitoiksi. Nyt eka erä murron avulla kotiin, ja toisessa oltiin 2-2 tilanteessa, kun kunnon sade viimein alkoi. Tiesin, ettei sitä kenttää kuivata hetkessä, ja vaimoni tarkisti, että sateen ennustettiin jatkuvan ainakin pari tuntia, joten lähdimme pois. Delboniksen syöttöliike jäi kyllä mieleen, miten voikin olla noin nytkähtelevä pallonheitto tuon tasoisella miehellä?

Harjoituksissa nähtiin vielä kentiltä toisille siirtymävaiheissa mm. Azarenka ja Halep sekä Cilic. Paljon jäi katsomatta, mm. Korean ihme Chung, ja tietenkin Kontinen ja muut, jotka eivät pelanneet lauantaina.

3 tykkäystä

Näitä on aina mukava lukea!

6-2, 6-1 Fedexille suvereenisti.

1 tykkäys

Aika vähissä ovat myös haastajat, jos vedonlyöntitoimistoilta ei saa Federerin kisavoitolle edes kakkosen kerrointa tässä vaiheessa turnausta…

2 tykkäystä

Borna Coricilla on muuten ollut vakuuttava alku. Erät: 6-0, 6-2, 6-0, 6-3, 6-1, 6-3. Olisiko aika alkaa lunastaa muutaman vuoden takaisia lupauksia vaikka semifinaalin muodossa? Bornahan on niitä todella harvoja 1990-luvun lupauksia, jotka ovat olleet edes jossain vaiheessa uraansa samalla tasolla 1980-luvulla syntyneiden maailman ykkösten kanssa.

2 tykkäystä

en nyt viitsisi alkaa mihinkään väittelyyn, ei ole edes aikaa sellaiseen, kunhan silloin tällöin ehdin tänne lueskelemaan näitä kirjoituksia… arvostan palstalla muuten kaikkia kirjoittajia ja erilaisia näkemyksiä, kyllä nettiin ääntä mahtuu.

mutta tätä en millään ymmärrä… Federer yhden temmon pelaaja ? tai one-trick pony ? kaikista mahdollisista pelaajista juuri Federer ? joka pelaa monipuolisempaa peliä kuin juuri kukaan, vaihtaa taktiikkaa usein kesken ottelun kun sille on tarvetta, tuo peliinsä usein uusia elementtejä joilla sekoittaa vastustajia ja ilahduttaa katsojia, sitten hylkää ne ja jatkaa taas uudella pelityylillä. yhden temmon pelaaja ? jos nyt muistellaan esim Federerin ja A Zverevin kohtaamisia, niin Federerhan ei nimenomaan halua lähteä mihinkään takakentän ralleihin vaan voittaa nuorempia pelaajia ihan pelkästään kokemuksellaan ja vaihtelevalla pelityylillä, jota nämä yhden temmon pelaajat vihaavat. ymmärrät selvästi paljon tenniksestä vaikket sitä itse pelaa, joten tätä juttuasi on tullut ihmeteltyä useasti…

2 tykkäystä

Ei tuon HC:n kommentteja kannata noterata. Jostain syystä juuri RF on hänelle punainen vaate. Miten sokeasti voikaan tennispeliä seurata.

2 tykkäystä

Nimenomaan kuten @Einari totesi, kannattaa jättää ihan omaan ”arvoonsa”, kaverihan suoltaa tota kuraa täällä ihan tarkoituksella ja koittaa provosoida.

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee… Ymmärrän että kaikki eivät osaa asiantuntevuuttani arvostaa, mutta tässä puhutaan kuitenkin kohta 20 vuoden kokemuksesta huipputenniksestä tv:n ja striimien välityksellä mikä minulla on :muscle:

Tästä vahvasta kokemuksesta ja asiantuntijuudesta osoituksena suora lainaus vuoden 2017 Australian avointen ketjusta:

Kieltämättä on huipputennis 20 vuoden ajalta hallussa…

Siinä mielessä kyllä olet oikeassa, että Federerin karavaani näkyy kulkevan haukuistasi huolimatta aika mallikkaasti, 14-0.

1 tykkäys

Ja Bornahan voitti Andersonin, ja otti sen semipaikan. Jos Chung yllättäisi Federerin, niin saataisiin erittäin mielenkiintoinen semifinaali 1996-syntyneiden kärkikaksikon kesken.

2 tykkäystä

Tänään selviää seuraava uusi Top10-pelaaja. Jos Querrey voittaa Raonicin, niin nousee kolmantena 1987-syntyneenä kymmenen joukkoon (ja muuten ikäluokkansa ykköseksi). Jos taas ei voita, niin Lucas Pouillesta tulee ensimmäinen sinne nouseva 1994-syntynyt. Heikko on kyllä tuo 1994-ikäluokka. Toiseksi kovin ennätysranking on Jordan Thompsonilla (63), ja hän on myös ainoa, joka tällä hetkellä mahtuu sadan joukoon. Muista sadan joukossa vierailleista Monteiro on jälkeen laskussa, kun taas Pavlasek ja Coppejans ovat viimeksi esiintyneet Futures-tasolla.

2 tykkäystä