Kansainvälinen junioritennis


#1326

Vierumäen G4 semissä 2-sijoitettu 2001 Oscar Weightman voitti niukasti 6-sijoitettu 2003 Ruotsin 15v Måns Dahlbergin 2-6, 6-4, 6-4.
Toisessa semissä finaalipaikkaa tavoittelee Ruotsin 2003 sijoittamaton 15v Leo Borg.

Vuonna 2011 samassa Vierumäen kisassa turnausvoiton otti 8-sijoitettu 15v Karen Khachanov. Otto Virtanen oli myös 8-sijoitettu 15v vuonna 2016 mutta ei edennyt pitkälle.

Khachanov nykyisin 22v ATP19. Nykyinen ATP20 Medvedev puolestaan 15v 2011 hävisi 2.kierroksella ja 16v vuotta myöhemmin meni päätyyn saakka.

Vierumäen G4 voittajalistalla siis “useita” nykyisiä ATP top20 nimiä. Niin ja Virtanen voitti kisan viime vuonna 16v samassa iässä kuin Medvedev.

Weightman puolestaan voi olla vaikka kuin britti Dominic Inglot joka voitti Vierumäen kisan 17v vuonna 2003. Inglot ATP top20 dubbelisti.


#1327

… mutta Leo Borg Vierumäen loppuotteluun. Vau! On tässä Björnin pojassa potentiaalia. Melko harva pystyy 15v-kaudella G4-finaalipaikkaan.
Vertailun vuoksi Suomen lupauksista 15v-kaudella yhteen G4 finaaliin ylsivät Otto Virtanen jo helmikuussa 2016 Kaarinassa ja Emil Ruusuvuori eteni Tampereen G4 finaaliin marraskuun alussa 2014 jonka hävisi kaksi vuotta vanhemmalle Niklas-Salmiselle 57 57.
Tämä Borgin teko syksyllä on siis Ruusuvuoren tasoa ja finaalissa vastassa myös kaksi vuotta vanhempi.

Pitääkin tämän kunniaksi laittaa jalkaan Borgin kengät kun lähtee kauppaan. Mutta kalsarit jätän hankkimatta.


#1328

Mastersin välierät
Tseng vs Gaston 4-6, 6-2, 6-3
Nakashima vs Andreev 7-6, 6-3

Juuri se finaalipari kuin ennen turnausta jo näytti.
Tämä korostaa sitäkin seikkaa ettei Otto huonolle hävinnyt US Openin 2.kierroksella.

25K futuren voittaja ATP400+ Tseng vs 15K futuren voittaja ATP700+ Nakashima.


#1329

Holger Rune hyvin aktiivinen instagramin päivittäjä. Lisännyt uuden treenivideon jossa esittelee kämmentekniikkaansa. Halukkaat varmasti löytää.
Jäin pohtimaan että mistä tuo ylikorostunut mailan taaksevienti hyvissä ajoin ennen lyöntisuoritusta on tuttu. Sitten tuli mieleyhtymä johonkin ruotsalaiseen ja hetken pohdittuani päätin tarkistaa YouTubesta Magnus Gustafssonin kämmenen. Löytyi 2001 US Openista kooste Hewittiä vastaan.
Joo, oli se varmaan hän joka tuli mieleen Runesta vaikkakaan ei täsmälleen samanlainen olekaan, mutta kyllä Gustafsson myös viritteli ylikorostuneella tavalla. Vuoden 1991 ATP10 ja 14 ATP-titteliä.

On tuossa 15-vuotiaan tanskalaisen lyönneissä vaan sellaista brutaalia tekemistä jossa palloa oikeasti lyödään eikä vain hivellä. Mutta erityisen kauniiksi sitä ei voi sanoa, mutta ammattimaisen tehokkaaksi paketiksi jo nyt, jolla varmasti noustaan tietylle tasolle saakka kuin juna.


#1330

Chengdu Junior Masters finaali.
ITF13 Brandon Nakashima vs ITF1 Chun Hsin Tseng

6-2, 6-1

Viime vuoden toisinto paitsi numerot selvemmät. Eli poisjääntien johdosta kisaan päässyt kaataa finaalissa listaykkösen.
Nakashima 17v 2kk toki lähes puolitoista vuotta nuorempi kuin Ruusuvuori 18v 6kk vuosi sitten.


#1331

Pohjoismaiden parhaat poikajunnut käyvät kilpajuoksua kuka päättää kauden ykkösenä.

Tilanne:

  1. ITF42 Otto Virtanen (FIN) 17v
  2. ITF58 Holger Rune (DEN) 15v
  3. ITF68 Gustaf Ström (SWE) 17v

Tällä viikolla Rune ja Ström etenivät Meksikon G1 kisassa kvartsiin, mutta hävisivät ja eivät nosta asemiaan.
Ensi viikolla pelaavat pisterikkaan Meksikon GA-kisan ja Virtasen ykköspaikka voi olla vaarassa.
Sen jälkeen Ström pelaa Floridassa Virtasen tavoin Eddie Herr G1 ja Rune pitää väliviikkoa, kunnes Orange Bowlissa koko kolmikko samassa kisassa.

Ensi vuonna kiintoisaa katsella minkälaiset voimasuhteet GS-kisoissa, kun Virtanen ja Ström pelaavat 18v-kautta ja Rune 16v-kautta.
Rune on sen tason lupaus että pelannee jo ensi vuonna GS-kisoissa semi/kvartsissa. Ström lienee kaksi vuotta vanhempana ehkä R16 tasoa ja Otto toivottavasti pelaa sitten vieläkin paremmasta etenemisestä kuin semi/kvartsi jos nappiin sujuu.


#1332

Oton Tali-vastus voitti välierämatsinsa selvemmin numeroin ja finaalin about samoin numeroin kuin Ottoa vastaan. Otto hävisi matsissaan 7 pistettä häntä vähemmän. Mitä matsia katsoin, tasaista oli, Oton (tietenkin) vastaten huikeimmista yksittäisistä lyöntisuorituksista.

Oton peli on mennyt eteenpäin, ja kiukuttelusta huolimatta keskittyi/ei pistänyt lekkeriksi touhua.

Monikohan ikäluokkansa pelaaja olisi pärjännyt tuona torstaisena iltana Talissa Ottoa vastaan? Maksimissaan laskettavissa yhden käden sormilla.


#1333

Kiinan 16v Bu Yunchaokete s.2002 noussut jo sijalle ITF12. Voitti viikko sitten Aasia/Oseanian mestaruuden. Finaalissa kaatui Australian paras 17v Hijikata 63 61 ja semissä aussien toinen kärkinimi Sweeny 62 61.
Kaikki muut voitti murskaluvuin paitsi 2002 ikätoveri Korean Parkin kolmessa erässä.
Roni Hietaranta puolestaan nuiji Thaimaassa kesäkuussa Parkin selvemmin 63 62 kuin mihin nykyinen ITF12 kykeni.

Yunchaokete voittanut hiljattain GB1 ja G1 sekä GA finaalissa.
Ensi vuoden kärkijunnuja 17v-kaudella.
Syntynyt Mongolian rajavyöhykkeellä “Kiinan muurin toisella puolella” ja onkin Kiinan mongooli.


#1334

Tammikuun alussa pelattava Tukholman Salk Open nostaa statusta!

2019 tammikuussa on G3-kisa ja 100p jaossa.

Salk ITF pelattiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1986. Ensimmäiset 10 vuotta oli G3 kisa. Viimeisen kerran vuonna 1996 oli G3 kun Tero Vilen eteni kvartsiin.
Jarkko Nieminen kun osallistui vuosina 1997-1998 niin oli G4 ja siitä lähtien 22 vuotta G4, kunnes reilun kuukauden kuluttua G3.

Kelpaa suomalaisten mennä tuonne tavoittelemaan 100 pistettä. Poislukien tietty Virtanen.


#1335

On nuo Tanskan 2003-syntyneet ihmeellisiä poikia. Holger Rune tosiaan nousemassa jo 18v-rankingin top50 15v-kauden päätteeksi ja Elmer Moller lähenee top200 tasoa.

Israel G2
R32Moller vs Hietaranta 6-4, 6-3
R16Moller vs (6) Von Der Schulenburg 6-1, 6-4
QFMoller vs Ginat 6-4, 6-4
SFMoller vs Ionel

Nyt näyttäytyy Ronin tappio vähän “paremmassa valossa”. Kuitenkin 02 huippu Sveitsin ykkönen hävisi selvemmin ja Israelin 01 ykkönen Ginat samaan tyyliin kuin Roni ja Ginat kaatoi ennen Molleriä 1-sijoitettu Shumeikon selvästi.

Kuitenkin täytyy muistaa että Hietaranta nuiji Tampereella Ruotsin 15v huippu Strömbergin 6-2, 6-2 joten melko harva kaksi vuotta nuorempi tuskin pärjää Ronia vastaan. Ehkä näitä noin viidestä kahdeksaan 03 nimeä on jotka Ronin pystyy voittamaan. Eli ne jotka pelaavat jo ensi vuonna 16v-kaudella GS-pääsarjoissa.


#1336

Meksiko GA puolivälierät (500p jaossa)

Nicolas Mejia (COL) 2000
Santiago De La Fuente (ARG) 2002

Juan Bautista Torres (ARG) 2002
Roman Burruchaga (ARG) 2002

Holger Rune (DEN) 2003
Drew Baird (USA) 2000

Nicolas Alvarez Varona (ESP) 2001
Liam Draxl (CAN) 2001

Kuusi amerikkalaista vs kaksi Euroopan pelaajaa.

15v Rune kohtaa 18v jenkin joka puolustaa vuoden takaa turnausvoittoa. Baird voitti 2017 finaalissa Kordan.

Peräti kolme 2002 ikäluokan argentiinalaista esillä.


#1337

Rune - Baird 61 62.

Välierät
De La Fuente (ARG) s.6.2.2002 (16v 9kk)
Torres (ARG) s.2.4.2002 (16v 7kk)

Rune (DEN) s.29.4.2003 (15v 6kk)
Draxl (CAN) s.5.12.2001 (16v 11kk)

Pisteet 185-300-500

Runen ranking
SF ITF45
F ITF33
W ITF17

Nyt alkaa olemaan hurjia lukemia 15v-kausilaiselta. Nämä ohittaa jo muun muassa 1996-ikäluokan silloisen kärkikaksikon Quinzin ja Coricin lukemat.
ja mikäli voittaa turnauksen niin vertautuu jo 1998 Tiafoe, Kozlov, Mmoh osastoon sekä 1992 Tomic ja Harrisoniin.

Otto Virtanen menettää pohjolan ykkösjunnun paikan junnulistan puolella mikäli Rune voittaa kanadalaisen. Rune jäi pois Orange Bowlista joten tämä on kauden päätöskisa hänelle ja Otto voi ohittaa toki Runen uudemman kerran kauden päätteeksi jos tanskalainen nyt ensin ohittaisi Oton.

1997 Alexander Zverev
15v-kausi 2012 ITF86
16v-kausi 2013 ITF1

Rune syntynyt huhtikuun lopussa aivan kuten Zverev ja on tosiaan paremmin nyt rankattu. Siinä on vaan huomioitava se, että Zverev eteni samaan aikaan marraskuussa 2012 käsittämättömästi FU-finaaliin 15v-kauden päätteeksi jenkkien prokisassa ja nousi ATP tonnin sakkiin tuossa iässä. Tiedä vaikka Rune pystyisi samaan mutta ei ole vielä pelannut yhtään futurea.

Edit
Felix Auger-Aliassime oli 15v joulukuussa 2015 ITF16.
2000-syntynyt sensaatiokanukki voitti tuossa iässä kaksi G1-kisaa 280+280 mutta ei yhtään GA-kisan 500p.
Rune voittamalla turnauksen olisi samoilla sijoilla kuin FAA oli kolme vuotta sitten.
Mutta kaksi kovaa matsia on vielä voitettava.
Toki Felixin ihmeteot tuossa iässä oli ennen kaikkea miesten CH-kisoissa.


#1338

Tällä hetkellä ATP 110 joukossa on 30 kpl 24v tai alle pelaajia ikäluokista 1994-2000. Eli tämä porukka ensi tammikuussa miesten Australian avointen GS-pääsarjatasolla.

Runen tulevaan ITF17/33/45 rankingiin liittyen, millaiset 15v päätösrankingit oli tällä nykyisellä nuorehkolla ATP-poppoolla samassa iässä?

ATP-rankingjärjestyksessä.
Zverev ITF86
Khachanov ITF270
Coric ITF68
Edmund ITF100
Tsitsipas ITF267
Medvedev ITF255
Chung ITF414
Shapovalov ITF108
De Minaur ITF154
Pouille ITF352
Kyrgios ITF243
Tiafoe ITF8
Jarry ei ranking
Fritz ei ranking
Berrettini ei ranking
Rublev ITF146
Marterer ei ranking
Munar ITF365
Nishioka ITF341
McDonald ITF642
Garin ITF180
Hurkacz ITF390
Norrie ITF744
Ivashka ei ranking
Djere ITF529
Opelka ITF621
Humbert ITF457
Mmoh ITF9
Sonego ei ranking
Auger-Aliassime ITF16

Peräti kuudella nykyisellä ATP top110 nuorella U24 pelaajalla ei ollut ITF-rankingia 15v-kauden päätteeksi. Joten tulevia 2003-syntyneitä ATP-nimiä voi löytyä joilla ei tällä hetkellä junnurankingia.

Otto Virtanen oli 15v ITF421
Eli nykyisistä nuorista GS-pelaajista 11 heikompaa 15-vuotiasta kuin Otto ja 9 oli suunnilleen samalla tasolla ja 10 selvästi parempia kuin Otto 15v.

Mutta millaiseen 15v ITF-rankingiin päädytään joka olisi ns. “hyvä olla” jotta ATP top10 lupauksena voi pitää?? Vai voiko tuohon edes vetää rajaa. Ehkä ITF top500 voisi toimia rajana tuolle. Pouille kuitenkin nousi ATP10 sijalle ja oli 15v ITF352. Chung ehkä nousee myöhemmin ja oli ITF414.
Tsitsipas ja Khachanov myös vain ITF267 ja ITF270.

Opelka voi myöhemmin pistää ITF top500 “säännön” murskaksi jos ATP top10 porukkaan joskus nousee. Oli 15v ITF621. Mutta poikkeustapaus 211 cm.


#1339

Tanskan 15v 4kk Elmer Moller voitti Israelin G2 kisan ja nousee top200. Ylläolevassa tilastossa huomaa että tuo 100-200 taso on varsin riittävää 15-vuotiaalle.

Runen tasoa kun vertaa aivan kovimpiin historian 15-vuotiaisiin, niin Moller puolestaan lähestyy jo Rublevin ja de Minaurin 15v tasoa.


#1340

Meksikossa finaaliin Santiago De La Fuente ja Liam Draxl, joka kukisti Holger Runen.
2003-ikäluokan ykkönen “jäi” siis toistaiseksi tasolle ITF45.

Tuli sellainen mieleen että kuka ollut edellinen pohjoismaalainen ikäluokkansa maailman ykkönen 15v-kauden päätteeksi junnurankingissa poikien puolella.
Tuskin näitä on juurikaan nähty. Veikkaan että täytyy mennä jopa vuoteen 1981 saakka jolloin 1966 syntynyt Ruotsin Stefan Edberg oli 15v. Edberg voitti vuonna 1983 kaikki neljä junnujen GS-kisaa saman vuoden aikana 17-vuotiaana. Mutta ei ole kyllä tietoa että oliko 1966-syntyneiden ykkönen jo 15v.

Ruotsilla ollut toki tuon jälkeenkin useita tasokkaita ikäluokkien top5 nimiä mutta eipä tule sellaista mieleen joka ikäluokan ykkönen olisi jossakin vaiheessa junnuna ollut sitten Edbergin.

Lähihistoriasta Ymerin veljekset olivat 1996-syntyneiden ja 1998-syntyneiden porukassa maailmassa vain tasoa 5-8 parhaimmillaan.
Sellainen huomio myös että 15v-kaudella.
Mikael Ymer G4 voitto ja G2 R16
Elias Ymer G4 voitto ja G2 SF

Tanskan Elmer Moller nyt G4 voitto ja G2 voitto. Eli Mollerkin on parempi kuin Ymerit ja Rune sitten tuosta vielä korkeammalla tasolla.


#1341

Argentiinan 16v Santiago De La Fuente voitti Meksikon GA-kisan ja sai 500p.
2002-ikäluokan toiseksi kovin teko Italian Lorenzo Musettin US Openin finaalin 600p jälkeen.

Esim. viime vuonna yksikään 2001-syntynyt ei pystynyt voittamaan GA-kisaa.

2002 ikäluokassa on lisäksi mainittujen kahden lisäksi GA-finalisti 300p Kiinan Yunchaokete joka voittanut GB1 280p ja G1 voittajat 280p Svrcina, Cazaux ja Mayot… Musetti toki myös G1 voittaja mutta tuo GS-finaali parempi saavutus.

Santiago De La Fuente, nimi mieleen. Niin hieno nimi, että helposti jääkin mieleen.


#1342

Monesti urheilussa menestys on pienen erittäin aktiivisen porukan työn tulosta. Näin tuntuu nyt käyvän myös pienessä Burundissa, jonka edustaja 2001 syntynyt Sada Nahimana on tehnyt jo jonkin aikaa keskiafrikkalaista tennishistoriaa. Tämä tyttöhän on jo G1-finalisti Marokosta ja ehkä vielä kovemmin G1-semifinalisti USA:sta ja noussut ITF-listalla sijalle 33 parhaimmillaan. Viime viikon GA-kisassa selvisi puolivälieriin eli jatkaa tasaisen kovaa suorittamista.

On siellä jotain treenikeskusta saatu Burundissa kuntoon, sillä myös seuraavasta ikäluokasta (2002) on kelvollinen pelajaa putkessa: Aisha Niyonkuru on G5-finalisti ja kolminkertainen semifinalisti. Ja sitä seuraavasta: 2003 syntynyt Kitambala Hoziane on jo 15-vuotiaana selvinnyt kolmesti puolivälieriin G5-kisoissa. Eihän noilla suorituksilla vielä ammattilaisuraa tietysti kannanta luvata, mutta onpahan jotain.


#1343

Alexandra Anttila ja Saara Orav etelänaapuristamme ovat edenneet Orange Bowling GA karsintafinaaleihin.


#1344

Poiminta 2007 Orange Bowlin kaaviosta.
Sieltä löytyi 9 kpl vuonna 1990-syntyneitä ATP-tason saavuttaneita jotka olivat siinä kaaviossa iältään 17v.

Raonic karsija ja tappio 3.kierroksella.
Myöhemmin ATP3

Janowicz 9-sijoitettu ja tappio välierissä
myöhemmin ATP14

Pospisil sijoittamaton ja tappio 1.kierroksella
myöhemmin ATP25

Lajovic karsija ja tappio 1.kierroksella
myöhemmin ATP48

Kontinen sijoittamaton ja tappio 1.kierroksella
myöhemmin ATP1 dubbelisti

Berankis 2-sijoitettu ja turnausvoitto
myöhemmin ATP50

Elias 12-sijoitettu ja tappio kvartsissa
myöhemmin ATP57

Klahn sijoittamaton ja tappio 1.kierroksella
myöhemmin ATP63

Rufin sijoittamaton ja tappio 2.kierroksella
myöhemmin ATP81

Elikä tämän vuoden 2001-syntyneillä 17v sijoittamattomilla jotka häviää 1.kierroksella ei ole tulevaisuuden suhteen tuon perusteella mitään menetetty.

Löytyi tuolta 2007 kaaviosta myös 18v Albot, 16v Dimitrov, 15v Harrison ja 15v Bhambri, mutta se toinen tarina.


#1345

Orange Bowl puolivälierät

Otto Virtanen (FIN) 2001
Anton Matusevich (GBR) 2001

Liam Draxl (CAN) 2001
Lorenzo Lingua Lavallen (ARG) 2001

Jonas Forejtek (CZE) 2001
Zane Khan (USA) 2002

Mateus Alves (BRA) 2001
Cannon Kingsley (USA) 2001