Kansalliset kilpailumme

Pelataan nyt eka semit ja katsotaan kuka pääsee finaaliin.

@urheilija otteluthan muuten näkee Tennisliiton youtube -sivuilta.

Kiitos, täytyy vilkaista kun tuo Kiisken ylivoima oli jopa selvempää kuin odotin.

Tämä kohtalaisen nimetön 2001 syntynyt Magga nappasi kiiskiltä yllättävänkin monta geimiä. Lieneeköhän syynä juurikin se, että kiiski parantaa yleensä peliään kisojen loppua kohden. Ronilta olisin tosiaan jos ei voittoa niin edes vähän tiukempaa ottelua odottanu. Todennäköisesti Ronilla painaa jo pitkä kausi jaloissa. Tulee varmasti loma hyvään saumaan. Sitten hyvä jatkaa ensi vuoteen mahdollisesti ITF top200 sijalta.:muscle:

Haphap tiesi mitä puhui ja ennusti finaalin oikein. Korkeatasoinen välierä ei kyllä ollut, mutta se ei ollutkaan Clarissan vika.

1 tykkäys

On kyllä ollut ihmeen vahvaa menoa Clarissalta tämä kisa. Semissä siis kaatui (vielä hetken) WTA-rankattu ja naisten $15 000 kisan puolivälierissä tällä kaudella pelannut Mariella Minetti. Eipä ole kovin moni suomalaistyttö 14-vuotissyntymäpäivänsä korvilla WTA-rankattua pelaajaa kaatanut. Milloinkahan mahtoi Oona Orpanaltakaan onnistua ensimmäisen kerran… taisi olla jo 13-vuotiaana kun kaatoi Ella Leivon. No, aivan mainiota loppukautta pelaa Clarissa silti.

1 tykkäys

Välierän nähtyäni en oikein tajua, miten Minetti on noita WTA pisteitä voinut saada…

Kiiski vs Valtteri Ahti. 6-1 6-0. Kiiski ollut hyvin vahva. Ei ole vielä kovinkaan montaa geimiä hävinnyt yhteen otteluun. Clarissa pelaa todella hyvää turnausta. Jokohan ensi vuonna alkaa itf ranking nousemaan? Ainakin potentiaalia siihen olisi.

Melkoinen tuittupää ja epäurheilijamainen käytös nelurissa tuomaria ja neluriparia kohtaan finaalin hävinneen parin toisella pelaajalla . Tuollaista ei haluaisi nähdä .
Hietarannoilla vielä mestaruusmahdollisuus mixtissä oliko siinä 4 vai 5 paria mukana.

Surulliseksi vetää tämä vaatimaton kansallinen taso heti terävimmän kärjen takana. Kiiski dominoi läiskimällä palloa old school tyylillä vastapuolelle kunnes toinen tekee helpon virheen. Noin niin kuin karrikoidusti. Tilaisuuden tullen osaa toki pistää kuin “ampiainen” lyhyeksi / korkeaksi jääneeseen palloon. Rutiini ja varmuus rulez okay. Helppoa on.

Eivätkö nuoret haastajat todellakaan kykene matsaamaan tasaisuudessa ja peliälyssä tälle palloa näppärästi siirtelevälle kehäketulle? Entä heikkouksien targetointi? Ja mitä ne olisivat? (Liike? Rysty? Jälkimmäinen on joko helppo slice tai pragmaattinen cross court “viuhka”-topsspin 99 %…) Niitä ei joka tapauksessa päästä juuri edes koettelemaan kun otteluiden luonne ja taso ovat tämänpäiväisen semifinaalin luokkaa.

Summa summarum: Vaikea. turhauttava, jopa “ärsyttävä”, vastus tämä Lauri Kiiski, Suomen “djokovic” lol. No, aika tekee tehtävänsä niin nuoret pääsevät lähitulevaisuudessa “loistamaan”, ehkä joskus 10 vuoden päästä. :smiley:

1 tykkäys

Sellainen huomio SM-kisoista.

Jarkko Nieminen lopetti SM-tenniksensä vuoteen 1999 (18v)
Emil Ruusuvuori lopetti SM-tenniksensä vuoteen 2016 (17v)
Otto Virtanen lopetti SM-tenniksensä vuoteen 2017 (16v)

Jarkko ei voittanut koskaan SM-kultaa ja tuskin voittavat koskaan Emil ja Otto.

Se pieni ero noissa on, että nykyään SM-kullasta kuittaa 2000e, mikä on ihan kiva raha jos kansainvälinen ura sakkaa hetkellisesti. Onhan tänäkin vuonna mukana PNS ja pelaa huomenna tuosta summasta. Tonni on jo varma.

Kuka tuolla on tuituillut?

Vaatii sitä loukkaantumista ja sen jälkeistä pelin hakemisvaihetta jotta Emilin ja Oton kaltaiset pelaajat SM-kisoihin osallistuisivat.

Henri Kontinen voitti SM-kultaa parikymppisenä kun oli loukkaantumisia taustalla.

Virtanen taisi tietää jo marraskuussa että etenee Orange Bowlissa pitkälle kun ei edes ilmoittautunut SM-kisoihin jotka alkoi melko pian OB:n jälkeen. Jos OB:ssa olisi tippunut ajoissa niin hyvin olisi ehtinyt.
Mutta palveleeko tuo enää Ottoa kun SM-kisojen 1-sijoitetun Niklas-Salmisen voitti juuri Helsingin futuressa suorissa erissä ja rahasta tuskin pula.

Ulkokenttien SM-kisat on kansainvälisiin peleihin keskittyville juhannuksen jälkeen aina hankalat mutta voisi olettaa että joulukuun treenikaudella saisi enemmän parhaimmistoa mukaan. Varmaankin kisat pitäisi olla Helsingissä jotta tämä mahdollista, vaan ei varmaa. Ehkä Emilillä ja Otolla piakkoin tilanne sellainen että noin 5000 euron potti houkuttaisi rahallisesti?
Jossain futuressa tai ITF World Tourilla voittaja saa tuon pari tonnia mutta motivaattori noihin kisoihin huippujunnuille on kansainväliset pisteet, eikä niinkään raha, koska sponssit ilmeisen hyvällä mallilla.

Eikö tuomari puuttunut epäurheilijamaiseen käytökseen, vai oliko sinne tuolille laitettu vaan joku laskemaan pisteitä?

Voisiko jiku selventää tapahtumia?

Boh. Ilmeisesti tämän Hietaranta/Eerola tms. parin lyhempi edustaja kimitti turhautumistaan misseihinsä ja tuomioihin yli soveliaan desibeli-/herzirajan.

Ei mitään mainittavaa. Disperse och god natt, guys.

Kaikki paitsi Patti olisivat olleet Otolle nyt läpihuutojuttuja, ml. Kiiski.

1 tykkäys

Kerrottakoon (kun otteluohjelmaa ei Tennisässään ole saatu), että naisten finaali tänään klo 13 ja miesten klo 15. Livekuvaa Tennisliiton Youtube-kanavalta.

1 tykkäys

Etkö tunne Kiiskiä? Rystyhän on ehdottomasti Laten vahvuus, ja on ollut aina se selvästi vahvempi puoli. Kämmentekniikka on pahasti vajavainen ja se pahin este ollut Laten uralla.

1 tykkäys

Vopite olla niinkin. En nyt kaverin vahvuuksia/heikkouksia ole sen tarkemmin analyseerannut. Kaikki Kiisken lyönnit ovat mielestäni jossain määrin “heppoisia” modernin voimantuoton näkökulmasta. Hänen vahvuutensa ovatkin toisaalla.

Rystyssä vain pistää silmään a) slicen tarjotinpositio olkapään päällä taakseviennissä (a bit old school) ja todellisen hyökkäävän knife-slicen puute, mielelään vielä ilkeällä sivukierteellä sekä b) topspin-rystyn liikeradan ja suuntaamisen rajoittuneisuus.

Syöttö on ihan oma lukunsa pakottamisen ja jäykän iskemisen lyhyessä menestyshistoriassa. Sanoisin että tässä on Suomen tenniksen pragmaattisin ja älykkäin peluri. Respectit siitä.