Ei pelannut.
Alun perin piti pelata, tai oli ilmoittautunut, mutta vetäytyi kaksinpelistä viime hetkillä.
Jostain syystä ei myöskään Harri ole blogissaan kirjoittanut SM-kisoista.
Pidetään tämä ketju hengissä kertomalla, että liigassamme kohtasivat eilen hieman eri ikäluokan ja aikakauden pelaajat:
Tero Vilen - Felix Alopaeus 6-4, 2-6, 10-6
Vilen täyttää tänä vuonna 43 vuotta ja Alopaues 15 vuotta. Saas nähdä kummalla on lopulta parempi ennätys ATP-rankingissa, sillä Alopaeusin lupaavilla junnutuloksilla Vilenin ennätys (ATP 640) voi aikanaan hyvinkin rikkoutua. Mutta vielä siihen on hurjasti matkaa ja montaa treenituntia edessä.
Miksi Matteo Viola, ATP 343 pelaa meillä kansallisia kisoja?
Pro tennis voi olla yksinäistä touhua. Liigapelien kaltaiset hiukan rennommat sosiaaliset kokoontumiset pitävät mielialaa yllä ja ylhäällä. Normia helpommat voitotkaan eivät haittaa tässä mielessä. Miksipä siis ei silloin kun aikataulut sallivat?
Toisaalta Matteo Viola tuskin koskaan nousee top-100:aan jos edes 200:aan, joten kuupalle tekee vain hyvää pelata väliin muitakin kuin vannetta kiristäviä Challenger-karsintoja ja Futures kisoja jossain “kamelinv…ssa” ja nauttia vain pelaamisesta.
Just my two cents though.
Rahalla, eiks noi seurat maksa 1k viikonlopun keikasta.
Tennisliigan monimuotoisuudesta kertoo OVS-LVS ykköspelaajien kamppailu: Vasilenko-Immeli 6-0 6-1, Entinen ATP-441 vs Lahtelainen pappi
Mikä v…un H. Immeli “Hän immen kanssa synnittä eli ja saarnasi siveyttä ja nuhteettomuutta.” – No sori, ei voinut vastustaa kiusausta. : High Five ja kolme hurraahuutoa herra Immelille hienosta taistelusta. Tennisliiga on värikäs kuin bazaari ja sen monenkirjava elämä…
Kesän SM-kisat pelataan viikon päästä ja naisten puolelle ilmoittautui lopulta hyvä edustus lukuunottamatta ykkösnimeämme Anastasia Kulikovaa. Ja aikamoinen läpsyttelykisa se hänelle olisi ollutkin, sen verran on tasoeroa maamme kakkoseen. Ehkä myös Oona Orpana olisi ollut mielenkiintoista nähdä mittaamassa tasoaan. Mestaruus tultaneen näiden puutteessa ratkomaan Ella Haaviston, Laura Hietarannan ja Liisa Vehviläisen kesken - mainitaan myös Clarissa Blomqvist mustana hevosena.
Miesten sarjassa odotettavissa lienee tasaista vääntöä sillä kultamitalista voivat hyvänä päivänä taistella mm. kumpikin Vasa, kumpikin Ahti, Peetu Pohjola, Roni Hietaranta ja vaikka Hermanni Tiainen. Kovimmat karjut loistavat poissaolollaan Aleksi Löfmania myöten, joten nyt on monille tarjolla harvinaista jalometallia. Jos jotain pitää veikata, niin olisiko se tuo nuorempi Vasa eli Iiro ykkössuosikki.
Turkulaiset veljekset Helsingissä SM-finaalissa vastakkain.
Kun ‘helsinkiläiset’ veljekset olivat SM-finaalissa vastakkain Turussa, niin olin katsomossa, joka oli töpösen täynnä. Sen matsin voitti vanhempi veljeksistä.
Näinhän siinä kävi! Clarissa tuli ja yllätti kaikki. Finaalissa kaatui Venla Ahti luvuin 7-6(3), 6-7(2), 7-5. Ykkössijoitettu Liisa Vehviläinen kaatui välierissä.
Miehissä pikkuveli ei päässyt yllättämään:
Eero Vasa - Iiro Vasa 6-3, 6-2
Urheiluruudussa oli padelin SM-finaalista kuvaa ja haastettelut, mutta ei tenniksen vastaavista.
Siellä näytti tutut tennispelaajat Saska Huttunen ja Pyry Hyrkkönen juhlivan padelin Suomen mestaruutta.
Kun olet tuollainen kansallinen 30-50 sijojen tennispelaaja ja siirryt padelistiksi, niin mainetta saa. Paikoin näemmä enemmän kuin tenniksessä top10 kansalliset nimet.
Suora vertaus ei ole kovin hyvä, sillä kumpikin laji on erikseen ja Padelissa ei huipulle pääse enää kovin helposti. Vanhojen junnupelaajien hautausmaa Padel kuitenkin vaikuttaa olevan, nytkin finaalissa oli neljä pelaajaa juuri tuolta top 20-50 väliltä ja tuskin tennis enää kovin paljon kiinnostaa, kun padelissa pääsee henkisesti ja fyysisesti paljon helpommalla. Näitä esimerkkejä löytyy todella paljon.
Väittävät Tennisliiton somessa, että viikonlopun liigassa olisi sekä Harri Heliövaara että Henri Laaksonen mukana kaksinpelissä - ja sattuisivat todennäköisesti vieläpä vastakkain. Se olisikin mielenkiintoinen ottelu, mutta ei näillä pelaajien ennakkoasetteluilla useinkaan ole paljon tekemistä sen kanssa, ketä kentälle lopulta astelee. Myös Otto Virtanen ja Patrik Niklas-Salminen nimetty joukkueisiin. Lisäksi Heliövaara/Glasspool -paria lupaillaan nähtäväksi.
Vastaavasti joulukuun SM-kisoihin ei saatu naarattua yhtään kärkipään nimeä. Ahteja on kolme sekä vakiokalusto Lauri Kiiskeä myöten. Mutta ei Ruusuvuorta, Virtasta, Pattia tai edes Löfmania. Peetu Pohjola lienee myös vahvoilla.
Heliövaara Classpool taisi kuitenkin käydä pelaamassa ainakin yhden nelurin. Oliko se viime talvena ja Henri Laaksonenkin minusta aika hijattain on pelannut matsin? Kyllähän liiga alkaa olla aika kovatasoinen ja siellä varmasti nähtävissä laadukasta tennistä. Niemisen Jarkkoa sen sijaan on taidettu lupailla kentälle viimeiset 10 vuotta, mutta onko käynyt kertaakaan?
2020-2021 kaudella kävi yhden nelurin pelaamassa. Kokoonpanoon on nimetty useamminkin, mutta kentällä asti päätynyt kyllä harvoin Jarkko Nieminen | Turun Verkkopalloseura | Miehet | Tennisliiga
Henri Laaksonen - Harri Heliövaara 6-4, 6-2. Aika odotetunlaiset lukemat.
Laitetaanpa vielä muutama kentien mielenkiintoinen poiminta viikonlopulta:
Henri Laaksonen - Aleksi Löfman 6-4, 7-6
Ville-Petteri Ahti - Otso Martikainen 6-2, 7-6
Otso Martikainen - Peetu Pohjola 6-7, 7-6, 11-9
Jami Savolainen - Hermanni Tiainen 7-6, 3-6, 10-8
Harri Heliövaara - Niila-Tapio Magga 6-1, 6-3
Eero Vasa - Lauri Kiiski 7-6, 6-3
Kylläpä on tulosten poiminta valikoivaa hommaa. Edellisiltä kierroksilta ei tainnut olla ihan niin positiivista luettavaa.
Mutta on positiivista, että joku sentään jaksaa seurata muutakin kuin vain ammattilaisia ja lupaavia junioreita. Ilman vahvoja kansallisia kirittäjiä ei olisi kumpiakaan edellisiä.