Muut suomalaiset tennismiehet 2016

Henrik johtaa keskinäisiä matseja Nedelkoa vastaan 2-1, eli tuo välttämättä ole ollenkaan huono arpa. Julin ja Virtanenkin vieneet eriä Nedelkolta.

Toivotaan näin. Ykkössijoitettu Nedelko kuitenkin pelannut Tunisian massalla miltei koko alkuvuoden ja viimeistä edellisestä tuli turnausvoittokin, niin onhan asetelma kilpakentille juuri palaavaan Henrikkiin aika drastinen.

Oikeastaan keskinäiset kohtaamiset ovat 2-2 sillä kotimaassakin on kohdattu pari viikkoa sitten TaTS - Smash-Kotka -liigataistossa. Nedelko vei sen 6-7, 0-6. Tuossa ei alustana varmaankaan ollut massa niinkuin muissa kohtaamisissa.

Mutta katsotaan nyt selvittävätkö molemmat ensin avauskierroksen vastustajansa. Sillanpää voi huonona päivänä hävitä melkein kenelle tahansa eikä tuo Nedelkon vastustaja Larrierekaan ihan kädetön voi olla, kun voitti viime kaudella mm. Raisman.

Henrik tänään kentällä toisessa matsissa klo 10.30 alkavassa ohjelmassa eli puolenpäivän tienoilla.

Sillanpää/Nedelko ovat Tunisiassa edenneet semifinaaliin yhdellä voitolla ja yhdella luovutuksella.

hapap mikä on muute sun oikee nimi, ku sun kommentit on välillä aika rumasti sanottuja😕

Sillanpää/Nedelko romahtivat semifinaalissa tappioon tilanteesta 6-4, 5-3. STB meni 5-10.

Sillanpää kohtaa Tunisiassa avauskierroksella Marc Sieberin(GER, ATP 664), joka oli viime viikolla semissä kaadettuaan mm. Granollersin (ATP 296). On siinä Henrikillä tekemistä, mutta ehkä kovempi vastus siivittää omankin pelin uomilleen. Toisella kierroksella sitten olisi taas tarjolla Nedelko, joka viime viikon kisassa jyräsi Henrikin kaataneen Ben Hassenin 6-0, 6-1.

Tunisia $10 000, 1. kierros
Marc Sieber(GER) - Henrik Sillanpää 6-2, 6-0

Henrik taisi voittaa toisessa erässä neljä palloa.

Sillanpää/Nedelko Tunisian futuren finaaliin, jossa vastustajiksi huomenna Hampel/Safiullin (Aut/Rus).

Tuosta nelurifinaalista tuli sitten tappio.

Tällä viikolla Henrikin ensimmäisen kierroksen haasteena on neljänneksi sijoitettu Espanjan David Vega Hernandez (ATP 476). Ei neluria tällä viikolla.

Henrik yllätti Hernandezin nousemalla murron takaa ja keskeytyksen jälkeen ensimmäisen erän 6-4 voittoon.

Breikit myös toisessa erässä 2-1 Henrikille ja virkistävä 6-4, 6-3 voitto.

1 tykkäys

Hienoa! Enpä olisi kahden aiemmin kisan perusteella montaa senttiä Henrikin puolesta lyönyt. Hernandezin alkukausikin on ollut aika takkuista, sillä on päässyt parhaimmillaan vain toiselle kierrokselle kymppitonneissa.

Toisen kierroksen vastus on Balleret(MON), ex-ATP 153, joka on tuttu suomalaisille myös Davis Cupista. Ei toki parhaiden päiviensä vedossa enää ole, mutta voitti viime vuoden alussa kaksi USAn futurea ja siellä kolmesti huippulupaus Tiafoen. Tämä kausi vähän nihkeämpää, mutta varmasti hankala ja vaarallinen vastus.

Viikko vielä ja alkaa 1997 kaksikon Unkarin futurekiertue massalla kymppitonnin karsinnoilla lauantaina 23.4. Keväällä on paljon kisoja samalla viikolla ja sitten päätyvät pelaamaan turnausta jossa mukana kolme 1996 ikäluokan kovaa nimeä. Quinzi, Miedler ja Majchrzak.

Toisaalta kun miettii, että pelaavat 19v-kaudella samassa turnauksessa kuin vuotta vanhempien ex-huippujunnut vielä 20v-kaudella, niin ei tuo huonosti ole. Quinzi EM14-kultamitalisti ja Wimbledonin voittaja. Miedler EM16-kultamitalisti ja Majchrzak U18 Youth Olympic voittaja sekä CH-finalisti ja kaikki nämä tahkoavat vielä osin kymppitonnin kisassakin, tosin välillä myös CH-tasolla.

1997 pelaajamme jatkavat toukokuun alussa Unkarissa, vaikka samaan aikaan pelataan muun muassa Ruotsissa, jossa mukana Sillanpää, Kosonen ja Tuomi ainakin.

Kunpa jo vihdoin aloittaisivatkin PNS ja EV turnauksensa ja selviäisi heidän nykytasonsa. Toivottavasti selviävät nyt ensin karsinnasta pääsarjaan.

On tosiaan kova taso tuossa tulevassa Unkarin 10000 dollarin turnauksessa. Nuorten lupauksien lisäksi mukana on kovia kokeneita pelaajia kuten Dancevic(Can) - Talissakin pelannut - jonka paras ranking on ollut jopa ATP65. Alimman tason turnauksista joutuvat tälläisetkin pelaajat aloittamaan. Pitkä on heillä matka challeger-turnauksiin ja niissä menestymiseen - ATP-turnauksista puhumattakaan.

Onhan noissa Unkarin tulevien viikkojen futureissa mukana myös poikien rankingykkönen Mate Valkusz Unkarin suurin tulevaisuuden lupaus. Saapa nähdä kuinka pelit lähtevät nyt käyntiin miesten puolella. Poikien turnauksissa Valkusz ei ole juuri menestystä saavuttanut GS-turnauksissa vaan pisteet ovat tulleet enemmin muista turnauksista.

Niklas-Salminen ja Vasa ovat tänään vetäytyneet pois Unkarin ensi viikon $10K turnauksesta. Vapun jälkeisen viikon Unkarin futuren listalla kumpikin pelaajista on vielä mukana: Patrik karsintalistan ykkösenä ja näin nousemassa suoraan pääsarjaan. Vasa on karsintalistan 5. ja Mika Julin myös mukana karsintalistalla. Jokohan vihdoinkin silloin starttaisivat kevätkautensa.

Karlskronan saman viikon $10k futuressa Sillanpää noussut suoraan pääsarjaan ja Mika Kosonen karsintalistalle. Alternate-listalla mukana Werneri Tuomi ja Ville-Petteri Ahti - sijoilla 6. ja 8.

Vasan ja PN-S:n kuulumisia Tennis-lehdessä: http://tennislehti.fi/issues/13/lahikuvassa/niklas-salminen-ja-vasa-yhdessa-maailmalle-ei-tule-ainakaan-tylsaa

Unkarin kymppitonnin jälkeen Ruotsiin ja kesällä tietysti kotimaan futurea. Vasa se haikailee ensi kaudeksi jo haastajakisoihin - ja hyvä niin, turha nuorena on ihmisen nöyristellä!

2 tykkäystä

Niklas-Salminen suoraan ensi viikon Unkarin futuren pääsarjaan ja Vasa siinä rajoilla että pääseekö suoraan vaiko aloittaako karsinnan kärkisijoitettuna.

97 miehet jääneet jostain syystä kuitenkin pois toukokuun Båstadin futuresta, vaikka Unkarin listan perusteella ovat pelikunnossa.

Aaro Pölläseltä muuten mielenkiintoinen linjanveto, kun hän löytyy Båstadin listalta, eikä lähtenyt Kaukovallan ja Ruusuvuoren kanssa kiertämään Italian junnukisoja. Joten Aaro skippaa jo junnupelinsä ja keskittyy miesten peleihin. Hyvä päätös, sillä ITF-ranking niin kaukana GS-peleistä, ettei enää hyötyä junnupeleistä olisikaan.

Karlskronan karsinnoista vetäytyneet Kosonen, Tuomi ja V-P Ahti. Ainoana suomalaisena osallistuu Sillanpää, suoraan pääsarjassa.

Eero Vasa mahtui nähtävästi suoraan Szegedin pääsarjaan. Karsinnoissa Mika Julin, huomenna vastaan tulee isäntämaan Peter Balla (ei rankingia).

Julin hävisi 6-7(6), 4-6.