Nelinpelin kilpailumuoto

Tuli mieleen, kuinka tämä nykyinen käytössä oleva no-ad-sääntö on latistanut nelinpelinkiin kuuluvaa draamaa jännitysmomenttien jäädessä sekä kovin harvoiksi että lyhyiksi.

Sen päätarkoitushan oli saada parhaat pelaajat (=parhaat kaksinpelaajatkin) nelinpeliin mukaan useammin, kun porkkanaksi tarjottiin nelurin huomattavaa keventämistä. Noinhan siinä ei tainnut kuitenkaan käydä! En ole tutkinut, kuinka moneen nelurikisaan esim. kaksarin 20 tämän vuoden parasta ovat osallistuneet, mutta vähiin tuo on tainnut jäädä.

Miksei korjata tilannetta ja siis lisätä nelurin kiinnostavuutta katselukokemuksena? Normaaliturnauksen (32 kaksarikaavio ja 16 nelurikaavio) kaksinpelin 1. kierroksella maanantaina tai tiistaina hävinneet (16 pelaajaa) saisivat osallistua sitten (vasta) torstaina alkavaan neluriin. Voisivat parikseen hankkia lähinnä joko jonkun muun pudonneen tai sitten kaavioon mahtuessa jonkin varsinaisen neluristinkin. (Tämän yksityiskohdan saavat sitten jotkut muut miettiä!)

Keskiviikko riittäisi näihin järjestelyihin (jolloin myös pelattaisiin kokonaan kaksinpelin 2. kierros) ja torstaina aloitettaisiin nelurikaavion pelaaminen.

Otteluja tulisi maanantaina 8 kaks., ti 8 k, ke 8 k, to pelkkiä nelureita 8, pe 4 k ja 4 n, la 2 ja 2 sekä kaksi finaalia olisi sitten sunnuntaina.

Tuolla pelisysteemillä kaksinpelispesialistit osallistuisivat ilman muuta nelurisarjoihin nykyistä paljon paljon enemmän. Tuskin heillä olisi mitään sitäkään vastaan, että tuo tenniksessä oikeastaan lajin suolana oleva etukamppailu palautettaisiin entiseen arvoonsa keskeisen tärkeänä jännityselementin luojana.

Luulenpa, että ainakin John McEnroe syttyisi tälle ajatukselle!

Kyllähän parhaat kaksinpelaajat - ehkä top 5:ttä lukuun ottamatta - pelaavat kohtuupaljon dubbeliakin. Näitä asioita ovat pohtineet niin pelaajat, kisajärjestäjät kuin markkinointi-ihmisetkin melko paljon ja nykyistä käytäntöä pidetään tällä hetkellä parhaana ja sopivimpana kaikille.
Esittämäsi malli ei toimisi ollenkaan, koska jos nelurin cut muodostuisi vasta tiistai-iltana tai keskiviikko-aamulla, miten saataisiin paikalla olemattomat nelinpelaajat paikalle. Monella viikolla on kolmekin tourin kisaa, joista aina yksi eri mantereella kuin muut.
Tietyissä tapauksissa säännöt sallivat myös ensimmäisen kierroksen otteluiden pelaamisen keskiviikkona (esim DC-viikonlopun jälkeen)
Osassa ATP 250 kisoja pelataan myös vain 28 pelaajan kaavio, jossa 4 parasta aloittaa vasta keskiviikkona tai torstaina suoraan toiselta kierrokselta, mutta silloinkin on vielä voimassa lucky loser sääntö, eli karsinassa hävinnyt voi korvata vaikkapa torstaina kipeäksi tulleen Federerin.
Perinteisesti on myös ollut vaikeaa saada maanantaille tuota periaatteessa ideaalista 8 ottelua, koska aika moni pelaaja on vielä kiinni edellisen viikon ATP tai challenger kisassa lauantaina ja sunnuntaina.
Suuri yleisö tulisi tuskin paikalle, jos torstaina pelattaisiin vain nelinpeliä ja varsinkaan jos mukana olisi yleisölle tuntemattomia Draganjoja, Kontisia, Brunströmejä, Rohereita jne.
Ja ihan periaatteellisella tasolla karkeasti yleistäen: Haluaisitko itse tehdä täyden työpäivän jälkeen pari tuntia ylitöitä viidesosa palkalla?
No-ad sääntö lyhensi nelureiden keskimääräistä kestoaikaa noin puolella tunnilla ja se on otettu nyt käyttöön kaikissa kv. sarjoissa DC:tä Fed Cuppia ja Slämejä lukuunottamatta, joten tuskin siihen enää palataan.
Vielä lopuksi tuli mieleen, että tällä mallilla nykyiset neluristit jäisivät melko lailla työttömiksi.
Nyt voisi yrittää jatkaa myrskytuulen keskeyttämiä yöunia, tuuli paukutti äsken peltikattoa niin ettei saanut nukutuksi, muuten en olisi aikaani jaksanut tähän kommenttiin tuhlata :wink:

Nykyisillä säännöillä neljä paikkaa jaetaan ATP-kisoissa on-site ilmoittautumisen kautta. Lykkäämällä on-site ilmoittautumisen takarajaa ja nelinpelien aloitusta kaksinpelistä pudonneista pelaajista siis kahdeksan voisi mahtua nelinpeliin (lisäksi kaksi villin kortin paikkaa). Etukäteis- ja on-site -ilmoittautumisen takarajojen siirtäminen muutamalla päivällä ei muuttaisi nykytilannetta nelinpelaajien kannalta (paitsi että on-site cut-raja saattaisi olla tiukempi).

Aika moni ensimmäisellä tai toisella kierroksella putoavista pelaajista kuitenkin osallistuu jo nelinpeliin, sillä he itsekin olettavat putoavansa kaksinpelistä aikaisessa vaiheessa. MarkusK:n ehdottamalla mallilla voitaisiin saada siis korkeintaan muutama sijoitettu yllätysputoaja mukaan nelinpeliin. Veikkaisin, että moni näistä yllätysputoajista lähtisi siltikin mielummin totuttelemaan jo seuraavaan turnauspaikkaan.

Muller, Janowicz, Nieminen, Zverev, Wawrinka, Elias, Delbonis, Rosol, Thiem, Chiudinelli, Berlocq, Johnson, Gulbis, Gabashvili, R-Vasselin ja Bolelli olivat Baselissa 1. kierroksen pudokkaat.

Näistä Johnson, Chiudinelli, Thiem, Rosol olivat jo ilmeisesti hyvissä ajoin ilmoittautuneet myös neluriin. Kyllä lopuista 12:sta olisi ainakin kolme mielenkiintoista paria syntynyt (esim. Janowicz-Nieminen, Wawrinka-Muller, Zverev-Gulbis) sinne 16:n joukkoon Kontis-parin kiusaksi.

Sitäpaitsi kyllä sinne torstaille voi mausteeksi jättää pari 2. kierroksen kaksinpeliäkin. Ideana oli tarjota kaikille parhaille kaksareille tasapuolisesti yksi lepopäivä ennen perjantain kvartseja.

Muistelisin, että 00-luvulla (lue nolkytluvulla) ATP-immeiset joutuivat noloina pyörtämään kaksi kovasti rummuttamaansa uudistusta.

Virallinen ranking oli määrä laskea vain kalenterivuoden aikaisista suorituksista. Vanha 52 viikon systeemi oli pelaajien kaavioon sijoittamiseen tarvittava apuranking. Ei siinä montaa vuotta mennyt, kun ATPssäkin huomattiin, että vuoden alussa rankingin kärkipaikoilla saattoi olla aika outoja nimiä. Taisipa joku sitten pyytää faneilta anteeksikin sitä, että eivät olleet osanneet kunnioittaa vanhaa traditiota. Sittemmin nuo “sattumatilastot” korjattiin vanhan käytännön mukaisiksi.

Muutamaa vuotta tuota uudistusta myöhemmin ATPssä hoksattiin, että parhaatkin pelaajat saattoivat pudota jopa ensimmäisellä kierroksella. Koska yleisö halusi nähdä juuri niitä tähtiä mahdollisimman paljon, kehitettiin kaksinpeliin kaaviomuoto, jossa ensimmäisen kierroksen parhaat putoajat pääsivät kuin pääsivätkin toiselle kierrokselle eli vähintään kahteen otteluun. Siinä vielä rajatussa ATP-kokeilussa kävi kuitenkin huonosti. Edes ATP ei välttämättä osannut seuloa parhaita 1. kierroksen hävinneitä kilpailujärjestäjistä puhumattakaan. Melkoisia sekaannuksia syntyi jä todella vähin äänin idea haudattiin.

Mikäs tuo jälkimmäinen järjestelmä oli, kuulostaa kummalliselta.

Muistan vain lohkoturnaukset, jossa jokainen pelaaja pelasi kolme matsia vuoden lopputurnauksen tyyliin ja kaksi parasta pääsivät jatkoon. Vai tarkoititkohan juuri tätä, en ole ihan varma.

Mutta tuo nimenomaan olikin vain kokeilu joka hylättiin turhana. Uudet nelurisäännöt ovat todettu jokseenkin toimiviksi.

Joo, ja pitihän tarkistellakin. Pelattiin 1. ja 2 kierroksen sijasta RR-systeemillä kaksi ottelua (lohkoissa 3 pelaajaa). Vain lohkon 1. pääsi jatkoon. Ensimmäisen ottelun hävinneellä oli mahdollisuutensa. Taisi jäädä kokeilu vain vuoteen 2007.

Onhan myös kokeiltu ns. short set pistelaskua, jossa pelattiin erät neljään geimiin ja paras viidestä erästä, mutta tämäkin kokeilu jäi muutaman kuukauden mittaiseksi.
Samoin no-let säännöllä pelattiin joitain skaboja, mutta se hylättiin yksimielisesti.
Nykyinen dubbeliformaatti on paras tähänastisista.

Kyllähän tänä syksynä joku ATP:n pomoista ehdotti tuota nejän geimin paras-viidestä systeemiä, ja siis kaksinpeliin.

No-ad säännöstä en erityisemmin pidä. Match TB menettelee, normaali paras kolmesta karkottaisi vielä tehokkaammin kaksinpelimiehet.

Lähinnä, jos jotain muutosta kaipaisin, niin no-ad ja match TB pois WTF:stä. Ja Bo5:n näkisi mielellään muissakin slameissa kuin Wimbledonissa, en usko, top 10-kaksinpelimiehiä ei juuri slam-nelureissa näe Bo3:llakaan.

[Las Vegasin sählinki v. 2007][1] Tässä Wikipedian selostus vuoden 2007 Las Vegasin Round Robin -kisasta. Helmi-maaliskuun vaihteen kisa oli jo sen vuoden viides RR. Siihen näemmä uskottiin kovasti. Sählingin jälkeen kuitenkin vuoden loput sen formaatin kisat muutettiin normaaleiksi.

Missään vaiheessa tätä ei voitu ajatella neluriin, koska kaavioon mahtui vain 24, jotka pelasivat saman määrän matseja kuin normaalissa 32-kaaviossa. Yritys oli kuitenkin hyvä: lisää tennistähtien näkyvyyttä. Siksi se kannattaa kertoa tässä yhteydessä. (Nelurikaavio olisi pitänyt kutistaa kahteentoista)

Olisi siihen ennemmin tai myöhemmin tullut muutakin epätervettä: Olisiko jo putoamaan tuomittu aina välittänyt pelata tosisaan sitä toista matsia… Sarjataulukkomuodon ikuinen peikko, vaikka kuinka ottelujen järjestyksellä sen tuhoja yritettäisiin lieventää!
[1]: http://en.wikipedia.org/wiki/2007_Tennis_Channel_Open#Men.27s_Singles