Oskari ainakin ilmottautunut Manacorin CH75-karsintoihin. Näistä ei meinaa poisjääntitietoja mistään saada, vasta kaaviossa selviää mikä on homma. ATP:n sivuilla pääsarja merkattu tiistaina alkavaksi eli varmaan maanantaina eka karsintakierros.
Seuraavalle viikolle Paldanius ilmottautunut Cassiksen 75-karsintaan, sama kisa mihin Otto ainakin toistaiseksi on nimensä laittanut.
Eikös JR-entryjä ollut Oskarilla kahdeksan kappaletta kun kausi alkoi, Roehamptonin jälkeen kuusi käytetty eli JR-pankki tyhjennetty mikäli pelaa nuo tulevat karsinnat suunnitellusti.
Huomenna pääkentän kolmosmatsi, pelit alkaa kello 11 Suomen aikaa et joskus iltapäivästä. Suuntahan Oskarin CH-karsinnoissa on oikea, viimeiset kaks karsintaa päästy kakkoskierrokselle ja kakkoskierroksellakin voitettu avauserä, ehkä viimeinen potku kuitenkin puuttunut.
Toki nää kaks karsintavoittoa yli 500-rankingeista, nyt pitäis kaadella noin 330-ranking ja sehän olisi Oskarin kovin päänahka tähän kauteen.
Yksi Marrero Curbelon ottelu tuli katsottua tuossa Puolan CH:ssa (Kasnikowski vastassa), syöttö ei ole erityinen vahvuus, vauhdit aika vaisuja, oli helisemässä avauserässä puolalaisen yleistemmon kanssa, jokainen piste oli suuren työn takana, mutta onnistui aika köysistä voittamaan toisen erän tuplamurron takaa, tuossa oli selkeä faktori illan hidastuvat olosuhteet, jotka käänsivät ottelun vaakakuppia Espanjalaisen eduksi.
On mielenkiintoista miten kertoimet tuon näin näkevät, onhan rankingero kuitenkin melko iso. Tai sitten Oskarille huidottu isommin betsiä sisään, kyllähän pelivaihdolla aina jokin vaikutus on.
En mä ainakaan espanjalaisen tilastoissa mitään sellaista näe et olisi joku erityisen heikko vaihe menossa, ihan ok-kesäkauden pelannut jos W-L-suhteella tarkastellaan. Viimeksi hävinnyt kaksi matsia putkeen maaliskuussa.
Vai onko kerroinlaskennassa jotain sellaista tiedossa mitä meillä ei ole koskien esimerkiksi kaverin pelikuntoa. No kohta se nähdään.
En tiedä voisiko tuo Jamaikan reissu olevan aikaeroineen jonkinlainen faktori (4 vrk sitten edellinen ottelu), vaikka ollutkin jokunen päivä aikaa sopeutua.
Pelitapa myös sellainen, jolla suorat pisteet syötöllä sekä peruslyönneillä kaukana itsestäänselvyydestä.
Tänään karsintafinaalia tiedossa. Vastaan asettuu Sydneyssä syntynyt, Thaimaata edustava 185 senttiä pitkä ja oikeakätinen, paria päivää vaille 22-vuotias Maximus Jones. Ennätys tällä kaverilla nippa nappa päälle 300, nykyisin majaillaan noin 490-sijoilla.
Todennäköisesti joku loukkaantuminen alla, Manacoria ennen kisattu noin 1,5kk sitten ja siellä avauskierroksella luovutus. Otti voiton eilen 280-rankingin britistä suoraan kahdessa, mutta kertoimissa ei paina Oskari tänäänkin suosikkina matkaan.
Matsi neloskentällä päivän toinen ottelu et joskus ehkä yhden pintaan
Oskari huomenna kentälle alkuiltapäivästä, Cassis CH75-karsintaa tiedossa ja vastassa Ranskan Nicolas Tepmach rankingilla 621. Eipä vastustaja kovinkaan huippuvireiseltä vaikuta, tilastoissa viimeiset viisi ottelua neljässä on tullut takkiin.
Pientä tarkennusta käytettyihin JR-paikkoihin:
Paldanius pelannut JR-entryllä Koblenz, Hersonissos, Zagreb, Milano, Roehampton, Manacor = 6 spottia. Elokuun alussa Grodzisk Mazowieckiin päässyt karsintoihin sisään ilman junnuspottia ja nyt käyttää yhden Cassikseen eli 7 käytetty, yksi pitäisi olla vielä jäljellä.