Otto Virtanen - kausi 2019

Fokus, yritys ja nöyryys loistavat poissaolollaan. Taitaa jäädä junnu-uran rankinghuipuksi se kauden lopun sija.

Orange Bowlin voitto ja sen jälkeen treenit Djokovicin kanssa… vaatii aika paljon sen jälkeen tahkota satalasissa junnukisojen avauskierroksia.
Ilman näitä joulukuun tapahtumia ainakin nälkä olisi taatusti kovemmalla tasolla näihin peleihin.
No, katsotaan vielä Wimbledon, sillä Otolla on lyönnit edelleen olemassa ja siellä ei tarvitse puurtaa pisteitä kotiin samalla tavalla kuin massalla tarvitsee. Ruoholla toki keskittyminen ja ajoitus pitää olla tapissa, mutta jalkatyöltä ei vaadita niin paljon kuin massalla.

Voi jotain vaikutusta otteisiin olla myös kevään loukkaantumisella. Selkä revähti.
Ruusuvuoren 18v-kauden kanssa lähes identtinen tällä hetkellä. Molemmat AO kvartsissa, keväällä loukkaantuminen ja massalla isoissa kisoissa Milanossa ja Pariisissa kumpikin hävisi matsit kahdesti 1.kierroksilla.
Emil pääsi kesällä lentoon. Roehampton G1 semi, US Open semi ja Mastersin voitto.
Vielä on kautta jäljellä, mutta toki Otolla on jo taskussa iso junnusaavutus ja sillä voi olla jotain vaikutusta. Emilillä ei ollut vielä tässä vaiheessa.

3 tykkäystä

Itse muistaakseni arvioit että kyseessä oli seitsemänneksi arvostetuin junnukisa. Ei kai siitä saa niin hattuun kilahtaa ettei GS-kisat enää kiinnosta? Vielä vähemmän starstruck-selfiet Djokon kanssa!
Eivät ne hienot akatemiatkaan mitään muuta takaa kuin rahanmenoa ja sitä mukaa perusedellytysten heikkenemistä. Jos kyse on jostain leijumisesta niin jonkun pitäisi uskaltaa palauttaa jalat maahan ja nopeasti.

2 tykkäystä

Näinhän tuo on, että nykyisin OB ei ole top5 turnaus, mutta legendaarisessa maineessa on ja onhan selkääntaputtelijoita varmasti riittänyt. Kyse ehkäpä lähinnä siitä, miten pelaaja itse tuon kokee ja taustajoukot ym?

Se on muuten yleistä, että junnujen GS-voittaja häviää seuraavassa junnujen GS-kisassa alkukierroksilla, jos edes osallistuu.
Junnu-uran idea oikeastaan se, että voita yksi iso titteli ja siirry propeleihin. Koko ajan pitäisi olla haastavia vastustajia jotka “rutinoituneempia kuin sinä itse”.
Nuorempia vastaan pelatessa tuskin pelillistä kehitystä tapahtuu. Tietty jos nämä onnistuu voittamaan rutiinilla niin on henkisesti tosi kova luu. Haastetta siinä mielessä.
Vuosi sitten Otto hävisi Pariisissa karsintojen avauskierroksella, mutta kuitenkin Wimbledonissa sujui hienosti. Korda kaatui ja dubbelissa titteli.
Punainen massa ei ole paras alusta, mutta silläkin kulkenut välillä melko hyvin.

3 tykkäystä

Sanoisin, että hieman hälyyttävää jos ei tuossa iässä GS-menestys kiinnosta. Olen mielelläni väärässä.

2 tykkäystä

Mutku Otto ei ole GS-voittaja (kaksinpelissä)! Ja tuon “ison” voiton jälkeen propelit sujuneet huonommin kuin poikasena vuosi sitten.
Koko viime vuoden hehkutit sitä Ruotsin semipaikkaa - missä tuo kaikki on nyt?
Tenniksen nuorissa menestyjissä on viime aikoina pistänyt silmään keskittymiskyky ja nöyryys. TA-A, M.Ymer ja Ruud vaikka esimerkkeinä. Ei tarvitse pelätä Kyrgios- tai Tomicmaisia tähden elkeitä, ei edes mailanpaiskontaa. Otosta en ikävä kyllä ole ihan varma.

2 tykkäystä

Suomen media julisti Oton tenniksen junioreiden maailmanmestariksi. Tuo lause on tavalliselle urheiluseuraajalle jopa kovempi kuin junnujen GS-voitto. Koska valtaosassa lajeista MM-kulta on se kovin juttu.
Lisäksi jossakin Talin käytävillä vastaan tulevat +50-80vee tenniksen harrastajat ovat edelleen siinä uskossa että Orange Bowl on junnukisoista se suurin. Näin oli vielä heidän nuoruudessa. Wimbledon ja OB, ne suurimmat. Oton valmentajaisäkin kävi 80-luvun alussa pelaamassa OB:n silloin kun se oli arvossaan ja hänkin hehkutti jossakin kuinka hienolta tuntuu se että poika voitti juurikin tuon turnauksen.
Tukholman Akatemian sivuilla Oton voitto uutisoitiin ja entinen Ruotsin ATP top100 nimikin kommentoi siihen sävyyn, että ohhoh kuinka kova juttu.
Melko harva varmaankaan perehtynyt siihen seikkaan kuinka paljon poisjääntejä sieltä on nykyisin ja luulevat että on edelleen samaa luokkaa kisana kuin oli aikoinaan. Kyllä se ilmapiiri tarttuu varmasti myös itse junioriin.

Ehkä se selkävamma vei momentumia ja hieman lannisti oloa.

“Suomen media” julistaa mitä sille syötetään. Kolme vuotta peräkkäin (Patti,Emil,Otto) hehkutettiin vapahtajan syntyneen Suomi-tennikseen. Vielä tämän vuoden tammikuussa keskenkuntoiset pelaajat kammattiin ja marssitettiin median eteen antamaan toinen toistaan tyhjänpäiväisempiä lausuntoja “maaottelun” yhteydessä! Missä on fokus? Eikö sen pitäisi olla pitkäjänteisten ja onnellisten ammattilaisurien maltillinen rakentaminen? Liian paljon, liian varhain - on tuttuakin tutumpaa niin monella alalla.

Dubbeli hävitty 8-10 MTB

Olette oikeassa, it is all about mone… siis MIND. Ja money, media, glamour, suuret odotukset, kuvitelmat etc. vain korostavat mentaalipuolen, henkisen vahvuuden ja kypsyyden merkitystä. Jos tennis olisi suunnistusta tai vielä paremmin kilpakävelyä kaikki olisi niin paljon helpompaa. Mutta ei ole. Tämä toki tekee osaltaan tenniksestä niin kiehtovaa ja hämmästyttävää kyllä ehkä hyvinkin hienoimman pallopelin joka on keksitty ja kehitetty Englannissa (kehitettiinkö sen esimuoto Ranskassa, muista näitä…) tai missään päin tunnettua maailmankaikkeutta . Vasta Open Era 60-luvulta eteenpäin toki toi tyylikkään yläluokkaisen charmin oheen ja osin sijaan puhtaan rahanhankinnan ja rikastumisen prospektit ja ammattimausuuden kylmähermoiset vaatimukset sekä siten mentaalisen puolen jatkuvastu kasvaneet haasteet.

Otto Virtanen tai kuka tahansa. suuri suomalaislupaus kohtaa nämä samat haasteet eikä median lempilapsen asema ja julistukset “juniorimaailmanmestarista”, “pelastajasta” jne. ainakaan helpota käsittelemään tilannetta asianmukaisella kypsyydellä. Kypsyydessä on se jännä puoli kuitenkin että se edellyttää kypsyyttä. Se tulee siis aikanaan - jos on koskaan tullakseen (Kyrgios, Tomic, anyone?) kuvitelmien ja todellisuuden välisten törmäysten kautta.

Toki mallia voi ottaa edellä sulkeissa mainittujen ongelmanuorten (tai näiden röyhkeiden ja tuittupäisten edeltäjien (Nastase, Connors, McEnroe mitä näitä nyt on; erinomaisia pelaajia aikanaan ei siinä mitään mutta nämä oman aikansa fogninit olisivat nykypäivän fognineja eivätkä absolute top due to being so “mental”) sijaan esimerkiksi edesmenneestä Arthur Ashesta ja tämän tyylikkäästä tavasta “to carry himself on the court”. Ashe harrasti myös transsedenttista mietiskelyä muuten eikä tällaisesta hengenkoulimisests olisi haittaa nykypelaajillekaan olkoonkin että nämä “hihhulijutut” olivat tuollon paljon enemmän tapetilla ja cool & hippie myös ammattiurheilijoiden piirissä. Olen aina ollut sitä mieltä että puoli vuotta jossain eristyneessä buddhistil-tai hinduluostarissa (mitä näitäkin nyt on) vuoriston karuissa oloissa jakkien, kauriiiden ja vuohien vähäpuheisessa seurassa lumihuippuisten taivaansilpojien keskellä tekisi hyvää itse kunkin mielenhallinalle, ammattitoiminnalle ja elämänperspektiiveille. Ei vähiten nuorelle tennispelaajalle jonka päätä sekoittavat kaiken maailman juhlapuheet ja puheenpitäjät, tähtikultit, huvijahdit a loistoautot.

No tämän sanottuani alan itse valmistautua massaturnaukseen kesäpaikan rauhassa. Ehkä täältä tulee se ensimmäinen turnausvoitto ja oma nousuni rankingissa alkaa toden teolla. It’s all about mind.

3 tykkäystä

Tarvitsisitko sinä, tai Sepporädyntäti, hyviä halonhakkaajia saunan taakse? Vois tuo DC-joukkueen kurssi kääntyä kunnon “kesäleirillä”.

Mitä elvetin lippua painoin vahingossa?!Tarkoitus oli vastata… -Niin, en tiedä halonhakkuutalkoista. Nekin kyllä toki järjestyvät täällä maalla, pöllejä on jonoiksi ja pinoiksi asti. Siitä vain Team Finlandin pojat renaa puoliavointa asentoa kirves kädessä hyttyset seuranasi ja tähkäpäiden päällä pian täysikuu…Eli voisin kieltämättä ottaa vastaan DC-joukkueen henkisen valmentajan pestin. Ja loppuis turha kitinä, hermoilu, tuittuilu, ja focus pysyisi tekemisessä.

— Oma turnaukseni meni tietenkin päin P mutta syy oli ns. Pegyssä ja vähäunisessa yössä, ei niinkään mentaalisessa puolessa, ainakaan varsinaisesti vaikka kieltämättä ykkössyötön kadotinkin taas ratkaisuhetkillä kuin sen hyvännäköisen blondin jota olin naurattanut ja narrannut koko illan kunnes valomerkin jälkeisessä yleisessä kaaoksenomaisessa härdelissä kaunotar katoaakin aamuyön usvaan ja taksin takapenkille kiusoittelevasti silmääiskien jonkun tuntemattan komistuksen kanssa, tämän käsivarsilla, oh man. Tiedätte ja tunnette varmaan tämän tappion karvaan toteamisen hetken, tunteen joka hakee hykerryttävässä turhautuneisuudessaan vertaistaan. Se tapahtuu jokaiselle. itsensä alttiiksi laittavalle pelimiehelle jossain vaiheessa uraa. Mutta sen ei pidä tarkoittaa että itseluottamus katoaa iskevän ykkössyötön mukana ja pelin tulee pakottavuutta ja puristamista - jolloin ykkönen pysyy piilossa vain sitäkin varmemmin.

Tästä taantumisen vaiheesta jossa ulkoiset satunnaisuudet, vaikeudet ja vastoinkäymiset saavat otteen pelaajan mielestä, tunnetioista ja itsevarmuudesta, on päästävä suvereenisti yli. On ylitettävä turhat epäilyn karikot, hymyiltävä, iskettävä silmää takaisin ymmärettävä pelin henki ja jatkettava suvereenia pelaamista. Sillä kyse on lopultakin vain pelaamisesta, pelistä. Tämän perusseikan syvällinen, omakohtainen ymmärtäminen tekee pelistä ja pelaajasta paradoksaalisesti jotain paljon enemmän. Mitä? Jotain mikä uhmaa määritteitä ja määritelmiä ja heijastuu peliin sen pelittömältä ulkopuolelta saaden sen loistamaan lähes ylimaallista - sanoisinko transsendenttista - valoa. Pelistä on tullut jotain sanatonta. Osa elämää ja sen rituaalista itseymmärrystä.

Ei muuta tällä erää. Tervetuloa “saunaan ja talkoisiin”, Otto & Co. Halonhakkaaminen ja tennis ovat loppupelissä tai viimeistään ottelupallon pudotessa yhtä.

5 tykkäystä

Otto nyt ITF13. Jos numerotaikaan uskoo, niin tuo ranking nro. 13. ollut hyvä suomalaisessa tennishistoriassa.

13 oli Niemisen ja Virtasen 17v-kauden päätösranking. Tietty myös Jarkon ATP-uran paras jne.
Yritin sitä selvittää mikä oli Jarkon ranking sillä hetkellä kun voitti US Openin 1999.
Kaaviosijoitus 7, mutta poisjääntejä oli myös. 10-13 tais olla ja edellisessä GS-kisassa Jarkko hävisi 1.kierroksella.
Ruusuvuori voitti Mastersin rankingilla ITF14, joten ei aivan tuo 13.
“Takajoukoista” on hyvä ponnistaa ilman paineita.

1 tykkäys