Otto Virtanen - kohti top-50 rankingia

Emilillä on sentään uskottavia näyttöjä pelitasollisesti esim. Washingtonin vaativissa olosuhteissa, hänelle suurempi haaste on kuitenkin tiettyjen alustojen hitauspuoli. Kuitenkin tuo kymppiottelu vertaus on varsin osuva myös Oton ja Emilin kohdalla. Ei kuitenkaan kahta kysymystä, etteikö tuolla puolen Jarkko veisi pidemmän korren (uransa aikana).

Se että on kiertueen huonokuntoisimmasta päästä tarkoittaa kuitenkin vertauksena “3000m cooperkuntoa”. Suurin osa on vain kestävämpiä ja Jarkonkin tulos taisi olla aikanaan 3600m ja pystyi uskottavasti uran jälkeen pelaamaan salibandya korkealla tasolla, joka kertoo monipuolisuudesta. Näkyy kilometrin päähän, ettei Otto nauti pitkistä pisteistä. Ruohotennistä jaksaa vaikka kuinka kauan, mutta tuollainen San Marinon olosuhde voi olla jo ekan erän jälkeen liikaa.

Suurempi este top100 pelaajaksi on kuitenkin pään heikkous. Ei taida ketään muuta olla huipulla, jolla pelitaso nousee aivan eri tasolle kun on panosta, yleisöä ja nimekäs vastustaja. Tässä lajissa vaan ongelma on se, että pitäisi voittaa myös sivukentillä nimettömät kaverit säännöllisesti.

Jotta ei ole vain negatiivista, niin onhan Otto näissä kehittynyt ja nostanut tason sijoille 100-150. Olisi kuitenkin puolin ihan eri juttu olla 50-100 pelaaja ja nyt sen pitäisi tapahtua.

Vastus vaihtuu Cancunissa, M.Echargui

Todettakoon tosiaan myös osaltani sen, että en tarkoittanut Virtasen olevan joku rapakuntoinen peluri. Mutta jos otetaan referenssiryhmäksi 150 kaveria siitä ympärillä, niin tätä nykyä valtaosa näistä kavereistä on kuntopuolen osalta lähellä sitä Jarkko Niemisen kategoriaa, koska tätä nykyä se on pääasiallinen vaatimustaso. Otto ei koskaan ole ollut mikään graindaaja, joka hakee palloa kulmasta kulmaan, vaan peli on perustunut suoraviivaiseen sapluunaan, jossa pisteet pyritään päättämään lyhyeen. Jos olosuhteet on kovat, pisteet pitkiä, niin Otto yleensä hyytyy näissä ennen vastustajaa.

Se että miten sietää ääriolosuhteita on sitten oma juttunsa, jotkut ei sopeudu siihen kunnolla koskaan. Mutta perusfysiikan osalta on aika paljon kuitenkin tehtävissä, ja mielestäni tämä on osa-alue, jossa Virtanen voisi itseään selvästi kehittää.

Otto taitaa olla nyt neljättä kautta putkeen rankingin osalta siellä sijoilla 100-150. Samaan aikaan mies omaa sellaisia pelillisiä ominaisuuksi, ja huipputason, joka on selvästi tuota rankingluokkaa parempi. Jostain syystä se seuraavan askeleen ottaminen on todella tiukassa. Ja onhan Otto jo nyt tehnyt erinomaisen uran, mutta luulen että kaikki palstalla toivoo sitä, että mies saisi ulosmitattua ihan sen koko potentiaalin, mitä arsenaalista löytyy. Tämä vaatii myös pelin peruspalikoiden jatkuvaa kehittämistä sille top-50 vaatimustasolle.

3 tykkäystä

Se on osa ammattisporttia: pelaaja jahtaa unelmiaan, katsojat arvioi ja käy keskenään näistä urheilijoista debattia niin hyvässä kuin pahassa. Negativisuus saattaa usein hallita palstatilaa koska yksinkertainen fakta, että huonot asiat kerää enemmän keskustelua kuin tilanne, missä ei olisi mitään parannettavaa.

Mun mielestä syytä mennä pelaajan omat tavoitteet edellä. Otolla itsellään pyrkimys ATP-tasolle, silloin pitää asioita katsoa kriittisesti siitä näkökulmasta mitä pitää tehdä toisin, jotta päästään ATP-tasolle kun sinne nyt yritetty vuosia eikä ole onnistunut.

Oton kuntopuolesta jahkataan, ei tarkoita et kaveri olisi jotenkin erityisen rapakuntoinen. Mut tuolla ollut matseja missä niin sanotusti rupeaa hieman piiputtamaan, aika moni muistaa muutaman vuoden takaisen Misolic-koitoksen missä Virtanen sammui “varman voiton” kynnykseltä kuin lyhtypylväs, ei kulkenut enää yhtään mihinkään.

Vastaavia sammumisia ei olla onneksi tuon jälkeen nähty, mutta viime aikoina sellainen kuin “struggling with heat”, ei se ole pelkästään Ottoa koskeva asia. Esim. Jaime Faria viime yönä Cincissä oli melko limiiteillä kolmoserässä, ihmettelen miten onnistui matsin voittamaan. Shanghai vuosi sitten meni melkein vitsiksi, nimimiehiä kirjaimellisesti vaappui kentällä armottomassa kuumuus-kosteuskombossa.

Se, että Otolla ei kovemmissa oloissa ole kaikista paras kestävyyskunto ei ole mitään pelaajan “lyömistä” vaan tosiasioiden tunnustamista. Otosta kyllä näkee tietyissä asioissa kun alkaa painamaan ja valitettavasti suht usein mennyt niin, että painaa enemmän kuin vastustajalla. Tämä kuitenkin on asia mihin uskoisin, että voidaan kiinnittää huomiota jotta kestettäis paremmin fyysisiä matseja varsinkin kun mennään tuonne raffien olosuhteiden puolelle.

Sanoisin, että juttelemme kehityskohteesta eikä aihe eroa siitä kuinka Oton syöttöduunista juteltu viimeiset kolme vuotta, melko usein negatiivisissa merkeissä.

3 tykkäystä

Ottoa mitataan sitten tänään toden teolla klo 23 Suomen aikaa päivän ensimmäisessä ottelussa.

1 tykkäys

Olis hauska tietää fysiikkatestien tuloksia tai että mitataanko edes niitä? Esimerkiksi futispuolella tiedän, että testejä tehdään säännöllisesti ja valmennetaan tiedolla ei mutulla.

Nyt on ruvennut myös tenniksen puolella näkymään niitä “älyliivejä”, jotka futiksessa jo arkipäivää. Toki muita vastaavia laitteita on osalla käytössä. Tosin todettava, että aika moni huippupelaajistakin vetää kisojen yhteydessä perustreeniä ns. kommandona. Ilman paitaa, ilman laitteita. Voi toki olla että mittarit enemmän käytössä fysiikkatreenien yhteydessä…

Next Gen tapahtumassa oli monenlaisia testejä, joku vuosi sitten oli äärimmäiset vastakohdat menestymisessä noissa: Fils vs Michelsen.

Michelsen oli yksi verrokki, johon käytin vertailua Oton kohdalla mahdollisesta potentiaalin ulosmittaamisen kannalta.

https://www.atptour.com/en/news/basecamp-2023-results-jeddah

ATP antaa väärän ajan tuon local timezonen kautta, siellä pelit alkaa paikallista aikaa kello 16 ja 8h aikaero eli vielä hetki odotellaan

3 tykkäystä

Näin näyttää olevan…Ei yleensä tuota näe, että on aikatauluvirhe.

Pointtini oli, että jos julistetaan tourin huonokuntoisimmaksi, niin sitten olisi jo hyvä olla jotain faktaa. Yksittäinen Misolic-peli ei käy esimerkistä.

Jos jalkatyö sakkaa, lämpökestävyys sakkaa, paineensieto sakkaa, kämmen sakkaa, verkkopeli sakkaa, lyönti kulkee vain tietyn tyyppisellä alustalla ja lisäksi ei ole riittävässä kunnossa, niin ei se huonosti ole päästä top-150 pelaajaksi.

En epäile yhtään etteikö Otto miettisi joka päivä, todennäköisesti kaikin mahdollisin tavoin yhteistyössä eri saatavissa olevien ammattilaisten kanssa, että miten pelin ja fysiikan osa-alueita voisi kehittää.

1 tykkäys

Ei täällä kukaan ole Ottoa “tourin huonokuntoisimmaksi” julistanut, johan tässä on useampi käyttäjä vääntänyt rautalangasta homman nimen.

Harvoin sitä täydellistä tennispelaajaa missään näkyy, aina on parannettavaa joka sektorilla joskus enemmän joskus vähemmän. Jopa Jannik Sinnerillä

Aika hankala päivä toimistolla, mutta tästä kisasta/matsista voi varmaan sen verran ottaa oppia matkaan, että Cancunit ja Los Cabosit voi jättää ihan suosiolla tulevina kausina väliin. Aika seis tuntui kroppa tänään olevan noissa puitteissa, perustekemisestä tulee sen myötä kovin haastavaa. Samalla kannattaa miettiä, että Aasian ulkokovat syksyllä tuskin on kovin hyvä idea.

Asenne oli kuitenkin tänään sellainen, että mitään hälläväliä menoa ei nähty, vaan maila sai kyytiä ja virheiden kohdalla ketutti huolella. Halu oli voittaa. Vähän huolettaa, että itseluottamus ei neljän hävityn taiskan myötä ole varmaan ihan tapissa. Karsintojen avausmatsin merkitys korostuu kun pitäisi saada siitä hyvää flowta tekemiseen.

Karsintalistalta löytyy kovia pelimiehiä, joten täytyy toivoa taas vähän arpatuuria. Tässä kohtaa Otto taitaa olla karsintojen 10-sijoitettuna, mutta lista voi vielä vähän elää.

1 tykkäys

No minähän tässä olen syyllinen kulmikkaaseen kielenkäyttöön koskien Virtasen kuntopuolta. Lähtökohtaisesti en ajattele, että Otto on ihan koko kiertueen huonokuntoisimpia pelaajia, vaan tarkoitus oli viitata siinä ympärillä olevaan top-150-200 referenssiryhmään. Siinä ryhmässä fysiikkapuolen vaatimustaso on noussut vuosien aikana kokonaisvaltaisesti, ja varsinkin kun mennään top-100 pelaajiin, niin siellä ollaan järjestäen todella rautaisessa kunnossa.

Kaikki varmasti hahmottaa sen, että Virtasen peli on nuoresta pitäen rakentunut nopeisiin olosuhteisiin, jossa pisteet pidetään lyhyinä ja fyysiikalta ei vaadita ihan samalla tavalla kuin hitaammilla alustoilla ulkona vaihtelevissa keleissä. Nyt kun Oton peliä on viime vuosina koitettu kehittää kokonaisvaltaisemmin, jotta pärjättäisiin muuallakin kuin hallissa ja ruoholla, niin nähtävissä on että fysiikkapuolen osalta työsarkaa ja kehityskohteita löytyy kilpakumppaneihin verrattaessa. Kevään raskailla massoilla oli todella tahmeaa ja Tampere ja Barcelona oli ainoat kisat, josta irtosi edes vähän pisteitä. Alkuvuodesta Manaman kisassa semifinaalissa tankki oli jo melkolailla tyhjä, kun avauskierroksilla oli joutunut vääntämään ihan tosissaan. Dubaissa Griekspooria vastaan jäätiin karsintojen jälkeen ihan telineisiin, kun jalat eivät tuntuneet toimivan oikein missään vaiheessa. Näin pienten marginaalien lajissa ei ole oikein varaa antaa siimaa missään pelin osa-alueessa. Joutuihan Ruusuvuorikin kuntokuurille siinä kohtaa, kun pelasi CH-kiertueen läpi. Ensimmäisissä pääkiertueen kisoissa kävi nopeasti selväksi, että vaatimustaso on sitten aika eri luokkaa pääkiertueella.

Tarkoitus ei ole olla ylikriittinen, mutta ei ne tulokset ja peliesitykset lopulta hirveästi valehtele. Kuten aiemmin on monta kertaa mainittu, niin Otto on jäänyt valitettavasti viimeisen neljän vuoden aikana vähän jumiin siihen 100-200 välimaastoon. Se itsessään on näin kilpaillussa lajissa kuitenkin jo erinomainen saavutus. Uskon silti, että tuo ei Virtaselle todellakaan riitä, vaan kova halu on nousta pääkiertueelle. Syitä siihen, että miksi tuo nousu ei meinaa onnistua on puitu täällä moneen kertaan. Varmaan niistä pohdinnoista jokunen hyvä ja osuva arvio myös löytyy.

1 tykkäys

Me puhutaan kilpaurheilijasta, kilpaurheilijan ytimessä pitää olla halu päästä mahdollisimman korkealle, saavuttaa mahdollisimman paljon ja näin varmasti Otto sisimmässään ajattelee. Jos kilpailullista nälkää ja kovia uratavoitteita ei olisi, ei niitä uhrauksia varmaan kukaan tekisi missä koko elämä pyörii urheilun ympärillä.

Ei tällä palstalla ole yhtään kirjoittajaa kuka ei haluaisi nähdä Ottoa kiertämässä ATP-touria, painamassa maailman kovimpia tennispelaajia vastaan viikosta ja kuukaudesta toiseen. Tämä ei ole kongretisoitunut ja miksi se ei ole kongretisoitunut, vaikka Otolla itsellään myös ATP-puoli ollut kiikarissa jo vuosia?

Siellä on pelillisiä puutteita millä voidaan pärjätä kakkostasolla mut ei pääsarjatasolla. Potentiaali ylemmäs on olemassa, käytännön asioissa vielä paljon tekemistä. Tarvitaan tasoloikka, sitä ei ole nähty. Olemme nähneet henkisiä puutteita kun evvk-asenne satunnaisesti hiipinyt otteisiin mukaan, joskus ehkä painetilanteissa ei ole mindset ollut parhaimmillaan. Nämä on asioita mitä voi kutsua “kehityskohteiksi”, enkä oikein ymmärrä miksi Virtasen kuntopuolesta näin paljon pitää väitellä.

Kuntopuolesta riittävä indikaattori et Oton suurin menestys pohjautunut ruoho- ja hallikisoihin missä lyhyet pisteet ja kovan syötön rooli korostuu suhteessa muihin alustoihin. Otto ei ole vääntäjätyyppiä, Otolla ei jalkatyö koskaan ole priimaa ollut jotta se ATP-tasolla kestäisi vertailun näihin kovempiin kavereihin. Sen voi todistaa omalla silmällä striimejä katsellessa. Väsymyksen pystyy tuosta kaverista näkemään paljaalla silmällä kun liike hidastuu, hätäiset ratkaisut lisääntyy. Alkaa polviin nojailu ja sen sellaista. Ehkä jättää joihinkin pisteisiin yrittämättä mihin olisi vielä avauserässä lähtenyt. Viime yön Cancunin matsista ei kovin moni tule sanomaan, että Otto jotenkin freesiltä näytti kakkoserässä.

Suomalaiset kasvaa halleissa hallitennikseen osittain siksi, että meillä ei voi ulkona treenata kesät talvet. Tai voi jos pakkastennistä massoilla tykkää vedellä mut ei se olosuhteiltaan kovin paljoa perinteistä massaa mukaile ja Virtanen aika puhdas hallitenniksen prototyyppi. Ja koska Suomessa Suomen kesä on mitä on, ei täällä edes pääse treenaamaan brutaaleja olosuhteita. Tässä annetaan ehkä tasoitusta, pitää lähteä kuumiin keleihin vetämään treenipätkiä ja Onhan Otto ainakin Dubaissa käynyt missä jo vähän enemmän lämpöjä. Nämä on hyviä paikkoja siitä näkökulmasta, että saatais kroppaa vähän paremmin sietämään kun tulee hc-kelin matseja eteen. Niitä kun nyt tuntuu vyöryvän joka suunnalta, edes Euroopan kesä ei armoa antanut. Silloin pitää pystyä vaan sopeuttamaan itseään

2 tykkäystä

Luonnekysymys myös. Osa ihmisistä nauttii itsensä fyysisestä rääkkäämisestä. J. Nieminen veti Henrik Johansenin alaisuudessa Turussa ylämäkitreeniä 90-luvulla junnuna niin pitkään että oksennus oikeasti tuli. Oli tv:ssä dokkarikin aiheesta muinoin. Osa nauttii 100 km ultramaratoonista saamatta siitä palkkaa, omia rajoja koetellen ja osa mieluummin tekee jotain kevyempää.

2 tykkäystä

Se on varmaan sisäinen ominaisuus, jotkut jollain tavalla saa jotain nautintoa kun alkaa kroppa huutamaan hoosiannaa. En usko, että harraste-triathlonistit pelkästä rääkkäyksen ilosta jaksavat paljon treenata ja käydä kisoissa, itsensä äärirajoille vieminen tuottaa jotenkin nautintoa. Ehkä jopa siinä hetkessä kun keho lyö aivan limiiteillä ja joku toinen ihmistyyppi sanois et kiitos tämä oli tässä.

Eli joo tietyllä tapaa luonnekysymys

Kaipa sitä voisi syvällisesti pohtia myös motiiveja pelata tennistä ja mitä haluaa saavuttaa. Haluaako oman maksimitason, kokemuksia vai yrittää turvata taloutensa ja elämäntavan tulevaisuuteen. Sisäiset motivaationlähteet ovat usein parempia näihin. Ulkoiset motivaationlähteet tuottavat harmittavan usein tämäntyyppisiä tuloksia.

Varmaan voi pohtia joo, myös sitä et tehdäänkö kenttien ulkopuolella töitä sillä vaatimustasolla mitä ATP-taso edellyttää vaikka omasta mielestään tekisikin hommaa ammattimaisesti. Onko siellä jotain mitä pitäisi tehdä vielä enemmän, ehkä laadukkaammin tai kovemmilla vaatimustasoilla.

Tietenkin rahapuoli tulee mukaan koska laadukas tekeminen tarvitsee laatua ympärilleen harjoitusoloista ja valmennuksesta lähtien. En tiedä pitääkö tässä nyt takertua siihen pieneen tietoon, kuinka Ottoa tällä kaudella koutsaillut kokonainen seurakunta aina omista perheenjäsenistä lähtien. Ei se nyt rehellisesti sanottuna tavan tallaajan korvaan kuulosta optimaaliselta vaihtoehdolta.