Ei kukaan Oton uraa seurannut voi väittää, etteikö touhun ympärillä olisi ollut pitkään jo tietynlainen puuhastelun maku. Toisinaan järjettömältä vaikuttava kisakalenteri on siitä yksi esimerkki, mutta valmentajakysymys menee kiistatta nyt sen edelle. Ei se siltä ulospäin vaikuta, että Otto kääntäisi joka kiven uransa eteen. Kaikki kunnia sille, että isäpappa, velipoika, Nieminen tai Kontinen välillä palloja miehelle syötteleekin.
Sitä kautta voi hyvin miettiä sitäkin, että noinkohan Otto on oman fysiikkansa eteen aivan kaiken mahdollisen tehnyt. Oton iso ongelma eli toisinaan rajusti puutteellinen jalkatyö voi kieliä fysiikan riittämättömyydestä, mutta ehkä enemmänkin siitä isoimmasta ongelmasta eli kykenemättömyydestä keskittyä jokaiseen palloon. Väsyneenä keskittyminen toki myös herpaantuu.
Ottohan oli parhaimmillaan syöttökone vailla vertaa. Muut osa-alueet jäivät vähemmälle huomiolle ja kehittämiselle kun tuolla pärjäsi. Ja oli melkoinen hypetyskin tämän lahjakkuuden ympärillä. Tämä yhdistettynä hienoisen laiskapulskeaan ja ylirentoon pelityyliin on johtanut siihen, että paikallaan polkee. En ymmärrä miksi hän viljelee jatkuvasti pysäytyslyöntejä ja ihmeellisiä verkkokauhomisia; onko se niiden harjoittelua, jotta siirtyisivät selkärankaan. Jos sitä, niin harjoittelua paljon lisää, mut mieluummin vielä pelien ulkopuolella. Voihan tenniskuvioissa tietenkin pyöriä noilla taidoilla ilman sen kummempia ambitioita ja tienata jonkinlainen elanto ja kiertää mualimoo. Mutta ei kai silloin pelaajaa niin kauheasti harmittais kun tunaroi esim. joitain murtopaikkoja. Ja Otolla kyllä harmittaa, joskin mailan heittely jne. kentällä on vähentynyt. Ehkäpä siinä on tapahtunut henkistä kasvua. Mutta muutoin valmennusta tarvittais kipeästi, sekä fyysistä että henkistä. Ei näitä viimeaikaisia tappioita kestä katsella, eikä kestä Otto itsekään, kyllä ne syö miestä syvältä. Onko Otto jotenkin valumassa hukkaan ilman ammattitaitoista ja pysyvämpää valmennusta.
Oton kaltaisen vahvan syöttäjän ja aktiivisen peliotteen omaavana pelaajana, joka ei paljoa perusta pitkistä pisteistä, tuleekin pyrkiä etukentälle…Tuo osa-alue on kylläkin tällä hetkellä ihan lapsenkengissä, joten savottaa riittää tuosta valjastaa uskottavalle tasolle.
Sitten tästä tullaan siihen, että miksi Otto heittelee usein stoppareita, se johtuu siitä, että ei luota riittävästi verkkopelaamiseen, jolloin pelinsekoitukseen tarvitaan stoppareita (jotka taitaakin ihan ok tasolla tai ainakin selkeästi paremmin kuin volley -pelin).
Hyvin harvat kuitenkaan pärjäävät pelkällä takakentän paukuttelulla ilman erityisempää volley -peliä tai stoppareita…Emil toki kykeni tähän, joka pystyi tähän taitavana pallonlyöjänä molemmilta puolin luomaan toiselle hyvää painetta, silloin kokonaisuus olisi vielä parantunut jos olisi saanut lisäarvoa noilla muilla osa-alueilla.
Oton ranking maanantaiksi varmistunut 109…Viime vuodelta US Open karsinta Q2 (8p) ja Istanbul CH-75 2. kierros (6p) pisteet puolustettavana US Openin jälkeisellä listalla.
Täten esimerkiksi US Open karsintaläpäisy ja 2. kierroksen paikka toisi sen +66p lisää huomioiden pistemenetykset, tällöin olisi sijoitus listalla aikalailla ±100, riippuen ympärillä olevien tuloksista ja mahdolliset pistemenetykset muilla.
Vertailin nyt vähän Virtasen tuloskuntoa kausien 2024, 2025 ja 2026 osalta. Viime vuosi oli toki loukkien myötä hyvin rikkonainen, joten ei ihan samaa asiaa aja.
Kaudella 2024 Virtaselle kertyi CH-tasolla 4 kisaa, joissa eteni vähintään semeihin (kolme kisavoittoa), lisäksi Wimbledonissa ja US Openissa kellotti neljä voittoa. Eli kaudelle kertyi kuusi vapaasti luokitellen ns. onnistunutta kisaa. Yhteensä Otto pelasi 28 kisaa (päälle Davis Cupit).
Kaudella 2025 samalla laskukaavalla onnistuneita kisoja oli 3, joista kaksi CH-kisavoittoa. Lisäksi Rooman tonnikisan toiselle kierrokselle. Kausi noin muuten oli tosi rikkonainen, silti kalenteriin 24 kisaa (ja Davis Cupit).
Tällä kaudella saldo toistaiseksi sellainen, että ns. onnistuneita kisoja 6 kappaletta, tosin ei yhtään kisavoittoa. Toistaiseksi pelannut 20 kisaa. Jos loppukauden kalenteria katsoo, niin Euroopassa olisi mahdollista pelata vielä 9-10 kisaa, joista ehkä kaksi ATP-250 kisoja, riippuen toki vähän että miten saa alkusyksystä pisteitä kellotettua.
Summasummarum, onnistuneiden kisaviikkojen näkökulmasta tämä kausi on ollut toistaiseksi suhteessa uran paras, harmi vaan ne kolme finaalitappiota CH-kisoissa. Syksyllä olisi sitten iskun paikka jos sinne saisi 2-4 hyvää viikkoa ja mielellään pari kisavoittoa CH-kiertueelta. Että kyllä tässä kaudessa on myös paljon positiivista ja näyttäisi siltä, että otteisiin saadaan koko ajan vähän enemmän tasaisuutta.
E. Tämän kauden finaalitappioiden myötä jäi 150 pinnaa ottamatta. Tuolla saldolla oltaisiin listalla top-80-90 sijoilla… Loppuvuodesta puolustettavana vielä 200 pistettä.
Tänä vuonna sellainen yksi poiminta eräluvuista…Ei yhtään erätappiota 0-6 ja vain kaksi tappiota 1-6 (Martinez ja Paris ottelut -molemmat itseasiassa voitto-otteluja), muutoin erät ollut tiukempia, aiemmilla kausilla olisi ollut rumemmat lukemat, toki noista tiukoista erätappioista pisteitä ei jaella.
Mitä tää entryissä tarkoittaa, Shanghain tonni pääsarjan osalta menetetty tapaus vaikka tulis millainen pommikisa US-openissa. Sinne entryt US:n alussa julkaistavalta listalta koska US:n kakkosviikolla ei rankingit päivity. Siellä ollut pikkasen keskiarvoja löysempi pääsarja-cut mut ei Ottoa nyt jeesaa.
Viikkoa ennen Shanghain alkua pelataan Peking / Tokio 500, siinä sama juttu et entry karsintaan on kuin US:n alussa julkaistava listasija.
Ennen 500-kisoja kaks Kiinan 250-kisaa DC:n jälkeisellä viikolla. Ens viikolla tulee pääsarjalistat ja karsintaan kyllä mahtuis Otto mut karsinta alkaa DC:tä seuraavana päivänä, en usko et lähtisi tuossa aikamääreessä Espoosta Kiinan perukoille varsinkin kun kello siellä tikittää 6h edellä. Ei Otto ole tuollaisia supervauhtisiirtymiä ennenkään suorittanut.
Jos runnotaan US-openissa satkun tuntumaan tai siitä yli, Shanghain jälkeen 250-viikko missä halleja kolmin kappalein. Almaty voi satkurankingilla olla realismia. Lyonista en tiedä kun ei sellaista viime vuonna pelattu, Brysselissä viime vuonna cut hieman yli 80.
Wien ja Basel-karsinnat, siinä ja tässä on satkuranking mielellään oltais jonkin verran alle satasen. Nuo tuppaa olemaan kovaa tasoa.
Sitten alkaa lokakuussa taas pistepuolustelut joku 180 pistettä pitäis hallikaudelta puolustella. Eihän tässä tarvitse edes keskustella siitä, että yksi loppukauden keskeisiä tavoitteita on päättää kausi satasessa ja siitä palkinnoksi AO-pääsarja. Jos Ausseissa tulee viidennen kerran putkeen takkiin avauskiekalla, ainakin on kohtuulliset korvaukset taattuna suoran pääsarjan myötä.
Mielestäni Aasiassa ei kannata tehdä harharetkiä (todennäköisesti on Cancun 2.0 kyseessä) ATP -kisoihin Aasiaan, ainut poikkeus on tuo Almatyn hyvin nopea hallikisa, josta Otolla on kokemusta.
Ottaisi vaan ohjelmaan nuo pari ulkokovan CH:ta (Saint Tropez ja Porto), näiden jälkeen vaikka viikko huilia ja sitten siirtyä turvallisesti sisätiloihin takomaan pisteitä loppukaudeksi (ei välttämättä kannata harkita yhtään ATP -karsintaa).
Samoilla linjoilla. Mieluusti US Openin jälkeen loppukausi Euroopassa. Toki Almaty voi olla ihan hyvä valinta pääkiertueella, sitten kauden lopulla ehkä vielä Tukholma. Muuten maksimointia CH-hallien kautta.
AO:ssa voisi toivoa voittoja vihdoin, täten satsausta off-seasonilla enemmän ulkotennikseen ja alkukaudesta muutoinkin samanlaista riskiä kuin tänä vuonna tuo Manaman kisa hallikisojen kustannuksella.
Loppukaudesta täytyy vaan olla röyhkeä kisavalintojen osalta, jotta tuo AO aukeaisi. AO:n alle olisi toki vihdoin kiva saada kilpailullisesti kovatasoisia kisoja ATP/CH -kisoja Ausseissa. Esim. Adelaide tai Auckland voisi olla ihan hyvä valinta, jos saa hilattua suoran pääsarjapaikan AO:hon, oli se sitten karsinnoilla tai ilman.
Ei näköjään Otto ole kuin vuonna -24 käynyt heittämässä Tokion ja Shanghain karsinnat huonolla menestyksellä ,muuten skipattu tuo rundi.
Hyvä vaihtoehto jättää tänäkin vuonna välistä, puhtaasti pistemielessä järkevintä olisi hakeutua halleihin heti kun mahdollista. Mut ei tuossa jonoksi asti ole vaihtoehtoja näin aikaisessa vaiheessa kun Roanne pelataan viikkoa myöhemmin mitä viime vuonna, lokakuun ekalla viikolla ei ole halleja tarjolla. Siitä lähtis ihan hyvä halliputki päälle 12.10 eespäin jos mahtuu vielä Almatyyn seuraavalla viikolla.
Ranskassa yks 75-halli syyskuun lopulla mut enpä tiedä onko haluja näin aikaisin sisälle hypätä, paljon isompi Porton 125 ulkokovilla samalla viikolla. Loogisempaa olisi nää kaks ulkokisaa Tropez ja Porto lätkiä pois, sitten väliviikko ja Roannesta alottais hallikauden.
Eihän Otto voi loputtomiin alustakikkailuja harrastaa eikä mielestäni olekaan sitä kauheasti tehnyt, rohkeasti painettu menemään myös tuloksellisesti heikommilla alustoilla. Mut pitäis edelleen vaan pystyä kehittämään itseään, ATP-tason yksi edellytyksistä et ulkokovilta tulosta tulee.
Tietysti eihän me tiedetä Oton syys-suunnitelmista tuon taivaallista, voihan sillä olla Aasia hyvinkin mielessä. Oton kalenterit aina ollut vähän sellaisia, että ne ei joka käänteessä ole kovin hyvin ennustettavissa. Ruusuvuorella mielestäni oli paljon selkeämpää, pystyi suht hyvin arvuuttelemaan tulevat kisat. Toki ATP-tasolla kisavalikoima menee paljon pienempään muottiin, tonnit tulee sinne sanelemaan slämien ohella isoa osaa kauden suunnitelmista.
Harkinnanarvoinen olisi tuohon (DC->Saint Tropez->Porton alle jopa pikkaisen treeniä ja jättää jopa Cassis CH-75 välistä US Openin jälkeen, ettei tulee kovaa kuormaa tuohon. Cassis on kuitenkin vain pieni Challenger ja siellä on listoilla CH-75 kisaksi kova lista, aika vähän voitettavaa tuossa.
Kiitti kaikille näistä ranking- ja kisapohdiskeluista. Pelaapa Otto mitä tahansa niin vahvimmalle alustalle pikkuhiljaa siirrytään ja erittäin mielenkiinnolla seurataan seuraavaa 4-5 kuukautta. Samaa mieltä, että Aussien pääsarjapaikka olisi iso juttu, siinä riittää tavotetta loppukaudelle. Toivotaan, että Us Openissa Oton elekieleen ja peliin palaa Kontisen myötä enemmän rauhallisuutta. Nyt pari kisaa (myös olosuhteiden takia) räiskittiin täysiä menemään jos mutkia vetää vähän suoraksi.
Voihan se olla, että US-tuloksella joku vaikutus pelaako kakkosviikolla.
Jos karsinnoissa tipahtaa, tuohon jää sen verran rakoa et kerkiää vetämään huilia ihan kunnolla, vajaa kaks viikkoa ennen Cassista. Jos jättäis Ranskan välistä, yli kolmen viikon pelitauko ennen DC-perjantaita.
Mutta eihän kukaan karsinnoissa halua tippua vaan pääsarja kirkkaana mielessä, jos sattuisi etenemään vaikka pääsarjan kakkoskiekalle siinä olis aika lyhyt rako ennen Cassista, vois hyvin jättää pelaamatta ja alkaa keskittyä DC:hen. Toki silloinkin tulisi noin 2 viikkoa huilia mut tuossa olisi US:n myötä saatu hyvin matsia alle, pelituntumasta ei tarvitsis olla huolissaan.
Ei se taida tosiaan ihan niin hidas olla kuin viime vuonna. Virtasen kohdalla taisi käydä niin, että Cincinnatissa majailtiin aika viime tinkaan ja kytättiin LL-paikkaa, joten Cancuniin matkustettiin aika viime tipassa. Kuuma ja kostea keli, yhdistettynä lyhyen valmistautumisaikaan, niin ei ihme että jalat jäi osin koneeseen ja aika hapokasta oli meno.
Ja Virtasen peitonnut Echargui tuntuu olevan Cancunissa kuin kotonaan ja pyöritteli Ugo Carabelliä aika reilulla kädelle, kunnes argentiinalainen heitti herrasmiesmäisesti pyyhkeen kehään ollessaan tappiolla 6-2 5-0. Kohtaa seuraavaksi ranskalaislupaus Kouamen.
No ei tuolla oikeastaan ässiä +10 kpl syöttänyt yksittäisessä ottelussa kuin korkean profiilin syöttäjät: Hurkacz, Otto, Harris ja Wong…Ainut selkeä yllätys Kopriva 13 ässää, muutoin hyvin matalia lukuja.
Ei toki välttämättä yhtä hidas kuitenkaan kuin ATP-verrokkit Los Cabos tai Acapulco, mutta ei voi edes sanoa keskinopeaksi tuota Cancunia.