Pyörätuolitennis

Sain kunnian seurata aitiopaikalta maailman parhaiden pyörätuolipelaajien suorituksia Israelin suurimmassa tenniskeskuksessa Ramat Hasharonissa pelatussa World Team Cupissa, jossa miesten finnali on vielä käynnissä, kun tätä naputtelen.
Olen nähnyt livenä itse kentällä istuen tai seisoen, roolista riippuen, lähes kaikkien nykyhuippujen esityksiä, mutta nyt veti hiljaiseksi.
Nämä kaverit joiden nimiä kovin moni ei ole edes koskaan kuullutkaan, edustavat sellaista taitotasoa ettei oikein sanat riitä kuvaamaan.
Tämä jalaton ja tynkäkätinen taituri heittää pallon ylös syötössä mailaa pitävällä kädellään ja syöttää erittäin pahoja syöttöjä. Hän pystyy myös koppaamaan pallon vauhdista, vaikka pitää mailaa kädessään!


Sähkökäyttöisellä tuolilla pelaava moniraajahalvautunut nostaa pallon jalallaan ylös syötössä - tähän tuskin pystyisi Ronaldokaan tuoliin hihnoilla sidottuna.
Israelilainen ex-lentäjä, jonka kopteri tippui 1500 metristä täysin romuttuen ja jonka elintoiminnot olivat jo kahdesti pysähtyneet ennen sairaalaan pääsyä, lyö samanlaisia stoppareita kuin RF ja välillä näyttää että hän tekee pallolla ihan mitä huvittaa… yhdestä tai kahdesta pompusta tai volleyllä.

Viikon aikana pelattiin pari sataa matsia, eikä kisoissa annettu yhtään varoitusta huonosta käytöksestä tai varusteiden paiskomisesta ja vastustajan hyvälle lyönnille annettiin aina pienet taputukset.
Palaan aiheeseen tarkemmin myöhemmin, nyt toivottavasti heti finaalin jälkeen ajetaan Jerusalemiin, jossa on ensi viikon ainoa challengeri :wink: ja toivottavasti pari suomalaistakin mukana.

9 tykkäystä

Tuon lyömisen kahdesta pompusta tiedän minäkin. Mutta äkkipäätänsä luulisi, että syötön murtaminen on vielä vaikeampaa huippupyörätuolitenniksessä kuin huipputenniksessä. Hitaammat pallot eivät kai vielä riittäisi auttamaan palauttajaa. Onko jotain muuta helpottamassa palauttajan osaa?

Ei siellä muuta helpotusta ole kuin se 2 pomppua. Parhaat palauttaa kyllä aina ekasta pompusta ja toisaalta parhaiden suöttäjien toka pomppu on takapressussa, ihan niinkuin pystypelasjillakin.

Hieno raportointi, ja kyllä lähtee nöyränä lakki päästä näille herroille monestakin syystä. Hiljaiseksi vetää.

2 tykkäystä


Näihin kisoihin osallistuvat kaikki maailman parhaat suurella innolla - harmi, ettei meidän Taneli mahtunut mukaan.

1 tykkäys


Täällä alkaa mitallipelit. Harmi, ettei paikalla ole yleisöä, sillä eilen nähtiin semeissä niin huikea taistelu, että se veti vertoja pystytenniksen parhaille klassikoille.

2 tykkäystä

Mikähän lie Suomen pyörätuolitenniksen taso Tanelin takana? :thinking: Taneli kai juuri päätti uransa jos oikein muistan. Toivottavasti esimerkin voima on saanut pari nuorta versoa kasvamaan tähtäämään tulevaisuuden paralympialaisiin.

Näin iloitaan kultamitalista - hattu päästä & huge respect!

Voittajan kiitospuhe, jossa on munaa:

Thanks for making the dreams of a young fat disabled kid with a really bad haircut come true because I cant believe I just did it!" he told the Louis Armstrong Stadium crowd.

“I just cant believe I just won the golden slam!”

Then he was off to the Arthur Ashe stadium to watch the men’s singles final between Daniil Medvedev and Novak Djokovic, opening a can of beer for the cameras, pouring it into his trophy, glugging it all down and then plonking the upside-down Cup on his head.

1 tykkäys