Mtä mieltä ollaan suomalaisesta juniorivalmennuksesta seurojen ja liiton tasolla? Entä valmentajakoulutuksesta ja valmentajista?
Hyvä aihe, nyt antakaa palaa!
Samaa kirjoitin jo toisella palstalla niin kirjoitan nyt sitten tähänkin. Suomen valmentajat/seurat paneutuvat liikaa tiettyihin yksilöihin ja sulkevat toiset pelaajat pois liian aikaisessa vaiheessa. Yritetään panostaa liikaa yhteen tai kahteen pelaajaan, jotka saatetaan “menettää” urheiluvamman tai lajiin kyllästymisen takia. Enemmän yhteistyötä muiden pelaajien ja seurojen kanssa on kaikkien etu!
Toinen asia, jota olen aina halunnut nähdä enemmän suomalaisilta valmentajilta on vapaaehtoinen kiinnostus pelaajia kohtaan. Valmentajien pitäisi käydä enemmän katsomassa pelaajiensa kisoja, valmentaa heitä tenniskentän ulkopuolella (fysiikkaharjoitukset jne.), keskustella pelaajien kanssa heidän tenniksestään ja vakuuttaa pelaajalle, että heitä kiinnostaa tämän ajatukset ja fiilikset. Liikaa on tullut nähtyä valmentajia, jotka menevät kentälle saadakseen rahaa, katselevat kentän laidalla treenejä, eivät puutu tekniikkaan tai peliin ylipäätään ja lopettavat valmentajatyönsä heti, kun kello soi.
Jos kysymyksessä on valmentaja, joka saa elantonsa valmentamisesta, totta kai hänen täytyy saada työstään riittävä korvaus. Se, kuinka pajon hänellä on mahdollisuutta kilpailujen seuraamiseen, fysiikkavalmennukseen, pelaajien kanssa palaveeraamiseen jne. riippuu tietenkin siitä, mitä työnantajan ( yleensä seuran ) kanssa on työsopimuksessa sovittu. Saattaa olla, että kellon soidessa valmentajalla on jo kiire vetämään seuraavan ryhmän harjoitusta. Mielestäni valmentajalla ei ole mahdollisuutta hoitaa hyvin kilpapelaajien valmentamista, ellei hän voi seurata pelaajiensa kisamatseja. Ilman sitä on mahdotonta tietää, mihin suuntaan valmennettavan peliä pitäisi kehittää. Jos seurassa on useita valmentajia, täytyy tiettyjen pelaajien valmennuksen kokonaisvastuu olla tietyllä valmentajalla. Ääriesimerkkejä ovat tapaukset, joissa pelaajalla on useita viikottaisia harjoituksia, ja harjoitukset ovat jakautuneet useammalle valmentajalle, joilla ei ole kovin tarkkaa kuvaa siitä, mitä muut valmentajat pelaajien kanssa puuhaavat. Suuremmassa seurassa käytäntö voi hyvin olla se, että jotkut valmentajat vetävät treenit tenniskentällä, mutta erillinen fysiikkavalmentaja vetää kuntoharjoittelua kentän ulkopuolella suuremmalle ryhmälle. Silloinkin jokaiselle pelaajalle tulisi olla nimetty vastuuvalmentaja, jolla on vastuu määrättyjen pelaajien kokonaisvalmennuksesta.
Ongelmahan suomessa ei ole valmentajat. Pelaajat pelaa ja valmentajat valmentaa. Ongelma on siinä, että täällä panostaa vain ne, joilla lompakosta löytyy muutakin kun lasten kuvat. Se, että Jarkon akatemiaa markkinoidaan kaikkien mahdollisuutena on pelkkää roskaa. Kahden opettajan palkalla ei pysty panostamaan, kylmä totuus. Ja vaikka en tiedä varmasti, niin tuntuu ettei tennisliitolla ole mitään toimivaa ohjelmaa, jos täältä potentiaalinen juniori löytyisi.
1 tykkäys
Juuri näin. Suomen junnutennis on polkenut karkeasti sanottuna siitä asti paikallaan kun Jarkko ponnisti sieltä kovalla duunilla parikymppisenä huipulle ja teki hienon uran. Ihan sama kuinka paljon näitä nykyjunnuja hehkutetaan, mutta jossei ole samanlaista paloa ei sieltä kukaan nouse. Toki on ollut näitä Heliövaaroja, jolla olisikin ollut potentiaalia top-100 mutta sitten tuli muut jutut ja ura jäi.
Tervehdys!
Hyvä aihe =)
Olen itse juuri päättelemässä 9 vuoden tennisvalmennus “uraani” Tampereen Tennisseurassa. Itselläni ajauduin tenniksen pariin varsin myöhään noin 20 vuotiaana, kuitenkin hurahtaen lajiin aivan täysin! Nopeasti noin 5 vuoden jälkeen alkoi opettaminen kiinnostamaan ja tuhansien omien tuntien jälkeen (itse panostettu aikaa netissä yms. Ja kahden koulutuksen jälkeen tennisohjaaja koulutus ja seuravalmentaja koulutus) löysin tieni Tatsille ja tästä alkoi innostava ja “pitkä pilku” kohti tätä päivää.
Sain nopeasti paljon vastuuta ja valmennusta on saanut tehdä laidasta laitaan 2-70 vuotiaille, tenava tennistä, lasten/nuorten tenniskoulua, kilpavalmennusta, aikuisvalmennusta, starttikursseja, liigassa pari kertaa penkillä kun pelaajat pyysi mukaan, tennis esittelyjä tuhansille ja kilpakoutsina aikoinaan kisareissuja.
Oma kilpavalmennus vastuuvalmentaja roolini jäi kovin lyhyeksi (noin 4-vuotta), mutta siitä sai kyllä erittäin paljon =). Kilpavalmennuksesta oli valitettavasti jäätävä aktiivisesta vastuu roolista pois kun siihen ei enää pystynyt antamaan tarpeeksi aikaa ja fokusta (tapasin vaimoni ja samalla saatiin 6 hkl uusio perhe =D ).
Pelaajilleni annoin aikoinaan aivan kaikkeni, mitä vain pystyin. Kaiken ajan fokuksen ja tuen. On kiva nähdä, että ne ketkä panosti ovat jatkaneet noin 80÷ ja panostavat kovalla omalla “sisäisellä palolla”.
Tulevat edelleen juttelemaan ja kyselemään apua kun välillä jostain löydän aikaa seurata reenejä 30 min.
Väitän että nyt on ainakin viestittelyssä menty liiton osalta ja monen seuran osalta paljon eteenpäin viimeisen 2-1,5 vuoden aikana. Hyvä lisä on ollut myös siinä että vihdoin tuntuu olevan pätevä “Mentor couch” Hrvoje Zmajic joka on ollut apuna Suomen tennisseuroille noin 3 vuotta.
Tatsissa tuntuu nyt ensimmäistä kertaa olevan sellaiset systeemit että pelaajapolku alkaa vaikuttamaan siltä että pelaajaa/pelaajia on mahdollista oikeasti auttaa, ohjata ja kehittää.
Aikaisemmin oli paljon niin että pelaaja saattoi vaikka reenata viikossa 3-4 eri koutsin kanssa yhtä monessa eri ryhmässä. Siinä on sitten aika hankalaa pitää hommaa kokonaisvaltaisesti käsissä. Paljon helpompi vaikuttaa kun pelurin kanssa pääset vetämään 80÷ reeneistä ja ympäristö ei vaihdu kokoajan. Lisänä erittäin tärkeää meillä on ollut erittäin ammattitaitoisen kaverin löytäminen Fysiikkavalmennukseen. Ainot miinus Tampereella edelleen on kilpailun puute (kilpailevia seuroja ei ole), pelaajien vähäinen määrä (tämä pitäisi olla kyllä ratkaistavissa), valmentajien järjettömän pitkät työpäivät, jonka johdosta suuri osa koutseista on aivan puhki loputtomasta työmäärästä.
1 tykkäys