Suomalaiset juniorit 2014

Isossa kuvassa on mielestäni varsin hyvä uutinen, että -97 pojat ovat vielä 17 vuoden iässä tasollisesti hyvin lähellä oman ikäluokan maailman kärkeä. Seuraavat muutamat vuodet ovat varmasti erittäin tärkeitä, mutta jo tämä antaa uskoa päivittäisen työn tasokkuudesta.

Tietysti olisi kiva saada enemmän ITF-pisteitä, nousta paremmin rankingissa, päästä GS-kisoihin jne, mutta tärkeintähän on se, että kehitys jatkuu kv-kärjen kanssa samaa tahtia eikä ns. juna ole mennyt tai junioriuran huippuvuodeksi jäänyt se 12v-kausi.

Oona Orpana vs Amber Marshall (ei se näyttelijä) tulosta odotellessa. Löytyi aika paljon artikkeleja tuosta Oonan vastustajasta ja tuollainen seikka kertoo jo pelaajan tasosta. Marsall voittanut juuri ITF1200 pelaajan ja tosiaan tässä turnauksessa voitti avauskierroksella -01 romanialaisen TE14 top50 hujakoilta. On siis selvästi Joukasta kovempi, mutta onko Orpanaa. Tuskin, ainakaan massalla, sillä onhan ikäeroakin puolisen vuotta.

Oonan panoksena tämän viikon turnauksessa EM14-kaavion sijoitetun paikka! Turnausvoitolla taitaisi yltää EM-kisoissa alaikäisenä top16 sijoitetun joukkoon. Ensi viikon Itävallan turnaus ei enää ehdi vaikuttaa EM-kaavion sijoituksiin, mutta tämän viikon turnauspisteet vaikuttaa.

Orpana - Marshall 6-3, 6-1, joten ei ollut aussien ikätoverihuipusta vastusta. Finaalissa 1-sijoitettu Orpana kohtaa 2-sijoitettu Buzkovan CZE, joka Oonaa vuotta vanhempi. Hyvä testi ajatellen EM14-kisoja, sillä Buzkova on Tshekin edustajana tuolla. Buzkova voittti 2.kierroksella helposti Auray super openin kvartsi-kanukin, joka voitti avauskierroksella Johansenin.
Oispa taas kova voitto, mikäli tuon kaataa. Tiukkaa tekee.

Tuloksia vuotta vanhempia vastaan: Pelaajan edessä tämän hetken TE14-ranking
Orpana vs 2.Yastremska 6-7, 2-6
Orpana vs 4.Makarova 4-6, 2-6
Orpana vs 24.Solovyeva 6-4, 6-3
Orpana vs 26.Lansere 7-5, 6-1
Orpana vs 28.Chivu 3-6, 2-6
Orpana vs 32.Buzkova ???
Orpana vs 73.Muntean 6-3, 6-4

Buzkova on siis saman tason -00 pelaaja, kuin Chivu, jolle Oona hävisi toukokuussa selvästi. Toisaalta Oona voittanut alkuvuodesta Solovyevan, joka sittemmin noussut myös listalla. Pitäisin voittoa Buzkovasta Oonan toistaiseksi parhaana voittona vuotta vanhemmista. Melko hyvin haastanut sijoilla 2-4 olevat -00 huiput ja sitä tasoa Buzkova ei toki ole.

Korjaus, paras voitto olisi edelleen Lanseresta, joka pelaa tällä viikolla Pariisin Roland Garrosin 1.kategorian turnauksen semifinaalissa! Orpana voitti hänet helmikuussa Tukholmassa. Kertoo paljon Venäjän tasosta, että kolme venäläistä pelaa Pariisin turnauksen välierissä, eikä yksikään näistä mahdu Venäjän EM-joukkueeseen.

Katsoin tuota EM14-listaa, niin taitaa Orpana jo varmistanut sijoitetun paikan sijoille 13-16. Huomisen finaalin voittamalla, voinee nousta jopa 12.sijoitetuksi ja sillä välttäisi EM-turnauksen 4.kierroksella 1-4 sijoitetut.

Aaro Pöllänen Viron G4:n välieriin. Tällä viikolla 2.kierroksella -99 Ruusuvuori oli voittaa 2-sijoitettu -96 Chepikin, mutta taipui 6-4, 5-7, 3-6. Ruusuvuori nousussa! Aaro kohtaa semissä tuon Chepikin, joten finaaliin pitäisi päästä. Finaalissa sitten kenties -98 kova venäläinen Kotov, joka 1-sijoitettu ja Venäjän EM16-edustaja. Kotov voitti Kaukovallan 6-4, 6-2. Humaloja hävisi puolivälierissä.

Aaron ranking:
SF 345
F 315
W 280

Harmi ettei EM16-turnauksessa sijoitettuja oteta ITF-rankingin perusteella, sillä EM16-turnauksessa parhaat pelaajat ITF-rankingin perusteella:

  1. Moutet FRA 91 (s.1999)
  2. Kecmanovic SRB 96 (s.1999)
  3. Ymer SWE 105 tms
  4. Guell Bartrina ESP 123
  5. Osmakcic SUI 132
  6. Tsitsipas GRE 156
  7. Raisma EST 157
  8. Ruud NOR 188
  9. Nesterov RUS 216
  10. Humbert FRA 217 (Kaukovalta voittanut hänet maaliskuussa!)
  11. Cacao POR 276
  12. Ruehl GER 289
  13. Kotov RUS 294
  14. Valkusz HUN 342
    12-15. Pöllänen FIN ensi viikolla ranking mikä lie)
  15. M.Siimar EST 348

Joten Aaro on edelleen tasollisesti last 16 kamaa, kuten oli kaksi vuotta sitten EM14-turnauksessa. Isoveljen Herkon EM16 pronssiin kuitenkin vaaditaan samanlaista ihmevenymistä. Kovalla kentällä voisi onnistuakin, mutta tuskin massalla, kun Pajulahdessakin tuli pataan Kroatian edustaja Gojolta.

Tuo Tallinnan G4 pelataan kovalla kentällä, joka selittääkin Ruusuvuoren tuloksen 2-sijoitettua vastaan. Massalla se oliskin ollut ihme juttu. Emil on tosi potentiaalinen nopeilla alustoilla. Aaro lienee tuolla suurin voittajasuosikki johtuen alustasta. Kotov kaadettavissa.

Katsokaas Saksan TE12-kaaviota. Siellä Ella Haavisto ilmestynyt turnaukseen WC-pelaajana, kun ei ollut ilmoittautunut. Puolivälierissä Ella kohtasi Saksan ykköspelaajan, joka ollut tänä Euroopan vuonna -02 ikäluokan top5 nimi. Haavisto - Strombach 6-3, 4-6, 6-4. Ensimmäinen kunnon pommi Ellalta kovassa 12v-turnauksessa. Aiemmin Haavisto menestynyt 14v-turnauksissa. Tuo Strombach voittanut tänä vuonna kolme turnausta, joista yksi 14v-sarja, lisäksi yksi finaali. Joten saksalaisella kasassa pisteet 60-42-42-35 ja on ensi kauden alussa tosi korkealla TE14-rankingissa, mutta niin on Haavistokin näillä otteilla. Strombach voittanut TE12-turnauksen finaalissa Tshekin ykkösen Hindovan, joka puolestaan voitti TE14 1.kategorian turnauksessa maailman kovimman -02 pelaajan Japanin Saton.
Haavisto kohtaa semissä ranskalaisen, joka ei aivan yhtä kova kuin tuo saksalainen. Finaalisssa sitten olisi toinen ranskalainen, joka maansa suurimpia lupauksia. Tuossa turnauksessa pelaa keskisen Euroopan parhaat -02 pelaajat ja lisäksi Kanadan parhaat -02 pelurit. Toivottavasti suomalainen korjaa koko potin kotiin. Mikäli Haavisto jatkaa näitä otteita, niin on mahdollista, että ensi tammikuussa U14 Les Petits huipputurnauksen pääsarjassa pelaa kolme suomalaista. Täysi-ikäiset Orpana ja Joukanen ja alaikäinen Haavisto. Les Petitsin pääsarjaan pääsee alaikäisenä vain kourallinen pelaajia, mutta Haavisto nousemassa kohden top10 ikäluokassaan, mikäli voittaa tällä viikolla.

Toivottavasti tosiaan finaali olisi Ella Haavisto vs Salma Djoubri FRA, sillä kohtasivat keväällä Bressuiren 3.kierroksella ja silloin Ella taipui 1-6, 6-3, 6-7. Olisi revanssin paikka. Ella syntynyt maaliskuussa ja tuo ranskalainen ilmeinen huippulupaus joulukuussa, joten yhdeksän kuukauden ikäero. Voi toki ranskalainen hävitä tänään alkuvuonna syntyneelle itävaltalaiselle ja Haavistollakin riittänee semissä haastetta.

Loistavaa Ella! Haavisto onkin ollut vähintään Orpanan vauhdissa jo pitkään lukuunottamatta 12-vuotiaiden TE-kisoissa menestymistä. Hyvä, että sekin alkaa vähitellen korjaantua. Saapa nähdä kumpi on puolestaan ensi kaudella kovempi 14-vuotiaiden kisoissa, Joukanen vai vuoden nuorempi Haavisto. On täysin mahdollista, että Suomella on kolme tyttöä kahdenkymmenen joukossa listallla eikä Johansenkaan varmaan muutamaa kymmentä sijaa kauempana tulle olemaan.

Itävallan 2.kategorian TE14-turnauksen finaalissa Orpana - Buzkova 7-6, 3-6, 4-6. Niukka tappio kovalle vuotta vanhemmalle. Taitaa tuo Buzkova myös nousta EM14-kaavion samoille 13-16 sijoituksille kuin missä Orpana tulee olemaan.

Mikäli Haavisto voittaa tämän viikon Saksan TE12-turnauksen, niin on kerännyt pisteitä -02 eurooppalaisista peräti 9:s eniten. Niin on myös finaalitappiolla jo top10:ssä, sillä nuo kaksi TE14 semiä ovat kovia juttuja olleet myös pisteiden puolesta.

Neljän parhaan turnauksen yhteenlaskettu lukema:

  1. Strombach GER 179p
  2. Plakk EST 179p
  3. Novikova RUS 168p
  4. Kostyuk UKR 161p
  5. Vinnik RUS 154p
  6. Pellicano MLT 149p
  7. Falkner SLO 129p
  8. Frayman RUS 126p (Auray superin voittaja)
  9. Haavisto FIN 123p mikäli siis voittaa ja finaalitappiolla 116p
  10. Bartone LAT 115p ja Semenistaja LAT 115p
    Ella voitti siis komeasti eniten pisteitä keränneen -02 eurooppalaisen, tosin saksalaisella pistetili karttunut myös heikkotasoisen Islannin 14v-turnauksen voitolla, eikä ole kovin -02 nimi oikeasti.

SAKSA TE12 VÄLIERÄ:
Ella Haavisto - Selena Janicijevic FRA
6-2, 6-1
Olipa selvä voitto siihen nähden, että tuo ranskalainen pelannut Auray superissa tiukan kolmieräisen Ranskan ehkä kovimman pelaajan kanssa, eli Morletin ja lisäksi edennyt Bukarestin turnauksen finaaliin. -02 japsisensaatio Himari Sato voitti tuon ranskalaisen Bressuiressa samoin lukemin kuin nyt Haavisto.

Ella kohtaa finaalissa itävaltalaisyllättäjä Sinja Krausin, joka kaatoi Djoubrin. Itävaltakin melkoisen kova maa naisten tenniksessä, joten ei liene helppo vastus.

Ei ole kyllä aikaisemmin suomalaisessa mediassa kirjoitettu 12-13 vuotiaista urheilijoista, saati tennispelaajista tämmöiseen sävyyn, kuin nyt.


(no tuo ylen vanha linkki ei löydy kuin googlettamalla)

www.iltasanomat.fi/tennis/art-1288707468777.html

Junnujen ruuhkaviikot jatkuu.

Viron G4 välierässä Aaro Pöllänen voitti 2-sijoitettu -96 Chepikin 6-3, 6-4 ja eteni myös nelinpelissä finaaliin. Aaro pelaa kolmannessa kaksinpelin G4-finaalissaan. Sanooko kolmas kerta toden? Mikäli Pöllänen voittaa kaksin ja nelinpelin, niin pisteitä kasassa 155p ja ranking voisi olla jopa ITF-270 ja sehän olisi 16v-kausilaiselta suomalaiselta poikajunnulta likipitäen jo toiseksi paras Henri Laaksosen ITF-97 rankingin jälkeen. Vai millä sijolla Patti ja Eero olivatkaan viime vuonna, taisivat olla loppuvuodesta jo jossain 240-sijoilla. Herkko Pöllänen oli 16-vuotiaana ITF-333.

Finaalissa Aaro Pöllänen s.7.4.1998 (16v 3kk) vs Pavel Kotov RUS s.18.11.1998 (15v 7kk). Kotov lienee Venäjän kovin -98 lupaus. Pelasi juuri Moskovan G2-puolivälierissä ja voitti G2-nelinpelin. Vuonna 2012 Kotov TE14-rankingin 36:s ja Pöllänen 50:s. Venäjällä toki heikko -98 ikäluokka, kun vertaa tosi koviin -97, -99 ja -00 pelaajiin.

Ella Haavisto voitti keskisen Euroopan parhaat ikäisensä ja vei koko homman himaan!
Saksa TE12-finaali: Ella Haavisto - Sinja Kraus AUT 6-0, 6-1.

Ensi viikolla pelataan Saksassa toinen TE12-turnaus ja mukana Haaviston lisäksi muitakin suomalaisia. Suomen poikien kärkikaksikko Aleksi Löfman ja Iiro Vasa mukana. Siellä haasteena Saksan parhaimmisto ja kanukki, joka voitti tämän viikon turnauksen. Löfman pelaa vasta kauden kolmannen kansainvälisen turnauksen. Auray super openissa hienosti 2.kierroksella ja Pajulahden TE14-turnauksessa voitti kaksi vuotta vanhemman TE14 top200 venäläisen. Kansallisesti Löfman s.helmikuussa voittanut I.Vasan s.syyskuussa luvuin 6-3, 6-4. Kutina on, että myös -02 pojat voivat saada jotain aikaan ensi viikolla ja tietty myös Haavisto.

Tallinna G4-finaali: Pavel Kotov - Aaro Pöllänen 6-3, 6-2. Kaukovalta sai avauskierroksella Kotovilta yhden pelin enemmän kuin Pöllänen finaalissa. Onneksi Aaro voitti sentään nelurifinaalissa Kotovin. Aarolla kasassa 145p ja ranking noin ITF-290. Kolmas finaalitappio kuitenkin, harmi. Toki oli kova vastuskin. Suomalaisten tämän viikonlopun finaalisaldoksi jäi siis 1-2 luvut kaksinpelissä.

Itävalta TE14
1-Orpana kohtaisi puolivälierissä Dadaciun, joka melko kova -01 pelaaja. Oona turnausvoitto tällä viikolla todennäköinen, kun Buzkova keskittyy EM-kisoihin. Oonan yllättävä tappio voisi olla fyysisesti hyvä ajatellen EM-kisoja.
7-Joukanen kohdannee 2.kierroksella Kanadan Tabunshchykin(viime vuodan Aurayn kvartsipelaaja), joka voitti helposti viime viikolla Johanssenin, mutta hävisi Strombachille, jonka Orpana voitti erin 2-1.
Mukana myös 11-sijoitettu Ussher ja Johansen.

Pojat:
9-Pohjola kohtaa -01 Vasiliyevin RUS, joka melko kova. 3.kierroksella olisi Tshekin ykköspelaaja, -01 ikätoveri 8-sijoitettu Forejtek. Peetu voitti hänet Eddie Herrissä niukasti. Kvartsissa 4-sijoitettu puolalainen tai Ruotsin -00 parhaimmistoon kuuluva. Tiukkaa tekee semipaikka.
14-Kinnunen kohtaa joulukuussa -01 syntyneen jenkin ja 3.kierroksella olisi 2-sijoitettu ikätoveri, joka aloitti kauden top10:ssä.
Lisäksi kaaviossa -01 Hietaranta, jolla kova testi avauskierroksella 13-sijoitettu vuotta vanhempaa vastaan.

Saksa TE12
Haavistolla hyvä kaavio, kun Strombach toisella puolen kaaviota.
Poikien kaaviossa mielenkiintoni keskittyy Aleksi Löfmaniin. Avauskierroksella ilmeisen kevyt saksalainen. 2.kierroksella Venäjän ehkä kovin -03 pelaaja Andrey Beketov, mutta 12v - 11v iässä vuoden ikäero on huiman suuri. Puolivälierissä olisi kunnon testi, kun vastassa sveitsiläishuippu Jeffrey Von Der Schulenburg, joka pelannut tänä vuonna kaksi turnausta, joista voittanut toisen ja toisessa pelannut finaalissa. Sveitsiläinen voittanut Italian Fausto Tabaccon 7-5, 7-5, jolle Löfman hävisi Auray superissa erin 1-2. Mikäli tuon Sveitsin ykkösen selvittää(syntynyt muuten Löfmanin kanssa helmikuussa), niin finaalissa oliskin sitten Kanadan Ilya Tiraspolsky, joka jyräsi viime viikolla turnausvoittoon erääkään menettämättä, mm. Saksan parhaimmistolle. Tuo kanukki voitti Auray Super openin avauskierroksella Aurayn ehkäpä suurimman voittajasuosikin ranskalaisihme Harold Mayotin 6-4, 6-7, 6-0 ja hävisi 2.kierroksella Tshekin ykköselle Kubikille vain 6-4, 3-6, 5-7 ja tuo Kubik eteni ASO:n semiin. Joten nähdäkseni tuon Saksan turnauksen kolme kovinta voittajasuosikkia tuli lueteltua.

Päivän mielenkiintoisin ottelu ehdottomasti Itävallan TE14-turnauksessa Anttoni Kinnunen 14v 2kk vs Andrew Puscas USA 12v 7kk. Tuo Puscas hävinnyt niukasti aiemmissa turnauksissa Kinnusen tasoisille TE14-turnausvoittajille, joka huima suoritus tuon ikäiseltä. Lienee siis jenkkien ikäistensä parhaimmistoa. Aika paljon löytyi matskua tuosta pelurista. Youtubesta löytyi video kaukaa vuosien takaa, jossa 6v Puscas uhoaa haastavansa ikätoveri Jan Silvan :smiley:

Joukanen vs Malygina EST s.00 myös mielenkiintoinen, sillä tuo virolainen pelannut tasaisesti -01 ikäluokan top5 pelaajien Krupchenkon ja Orpanan kanssa. Mikäli Joukanen tuon kaataa, niin kertoo hyvästä tasosta.

Tuloksia:
Orpana voitti 6-1, 6-0 ja Löfman toisaalla 6-4, 6-0.
Joukanen - Malygina 6-2, 6-2. Paulalle selvempi voitto tuosta pelaajasta, kuin mihin pystyneet tänä vuonna(kts ylhäältä)
Ussher - Jessica Zaviacic AUS 6-2, 6-1. Asiallinen voitto, sillä tuo aussi voittanut maansa U12 -mestaruuden, tosin nurmella. Massalla tuo -00 aussi ilmeisen heikko.

Joukaselta tosiaan todella mainio voitto tänään! Tässä vielä listana Malyginan tämän vuoden tuloksia vastustajien listasijoineen:
Elena Malygina - Katyarina Paulenka(TE 86) 6-4, 6-2
Elena Malygina - Daniela Vismane(TE 35) 7-5, 6-2
Polina Krupchenko(TE 12) - Elena Malygina 6-4, 7-5
Elena Malygina - Sabina Drabkova(TE 49) 6-4, 6-4
Ania Hertel(TE 8) - Elena Malygina 6-3, 4-6, 6-2
Elena Malygina - Dina Chayka(TE 86) 6-4, 6-2
Paula Joukanen(TE 82) - Elena Malygina 6-2, 6-2

Joukasellakin alkaa pisteitä olla niin tasaisesti, että pitäisi oikeestaan päästä vähintään välieriin tällaisessa kisassa, että olisi merkitystä listasijan kannalta. Ja välierä kakkoskategorian kisassa alaikäisenä olisi aikamoinen temppu. Jos Paula pitää tämän tasonsa, niin seuraavat kaksi ottelua pitäisikin mennä helposti sillä vastustajien taso on aika kaukana Malyginasta. Mutta välieriin päästäkseen pitäisi kaataa vielä Medvedeva tai Drabkova ja siihen vaaditaan kyllä ihan uran parasta tennistä Joukaselta.

Peetu Pohjola hävisi Venäjän -01 ikäluokan kuutospelaajalle 6-4, 3-6, 3-6. Oli odotetun tasaista, sillä Suomen ykköspelaaja on yleensä saman tasoinen kuin Venäjän kuutospelaaja, kun katsoo esim -97 ja -99 ikäluokkia. Tosin olisin odottanut Peetun olevan poikkeustapaus suomalaiseksi, eli että olisi pystynyt kaatamaan Venäjän kuutosen, mutta ei tällä kertaa. Peetu on edelleen TE14-rankingissa 20:s vuonna -2001 syntyneistä ja paras pohjoismaalainen, sillä tanskalainen romahtanut, kuten moni muukin, kun moni menettää viime vuoden TE12-pisteitään, ja niitä Peetulla ei ole ennen joulukuuta puolestettavana. Vielä tarvitsee tälle vuodelle yhden 30p viikko-onnistumisen, jotta varmistaisi ensi kauden alkuun Les Petits pääsarjapaikan. Ei paljoa vaadita.

Kinnunen meni häviämään 12-vuotiaalle jenkille 5-7, 4-6, joten ei mennyt U14 pojilla tänään putkeen.

Saksassa 12-vuotiaiden TE-kisassa Aleksi Löfman, Oskari Antinheimo ja Elli Uusitalo kolmannelle kierrokselle. Ella Haavistolle yllätystappio kenties siksi, että tänään oli ohjelmassa kaksi matsia.

Itävallassa 14-vuotiaista kolmannelle kierrokselle alaikäistriomme Orpana, Joukanen ja Johansen. Ussher sen sijaan putosi. Huomenna Orpanallakin on ihan asiallinen vastus ja Johansenilta vaaditaan pöljää päivää. Joukanen jatkanee jos hyvä vire pysyy yllä.

Itävallan kakkoskategorian 14-vuotiaiden TE-kisa, 3. kierros

Paula Joukanen - Yana Lavrentieva(RUS) 6-4, 6-0
Oona Orpana - Maja Chwalinska(POL) 6-4, 6-3
Oana Smaranda Corneanu(ROU) - Cecilia Johansen 6-4, 6-4

Joukanen jatkaa tasaisen hyvää työtä. Näillä otteilla ranking nousee vielä kauden mittaan varmasti. Oonalla ensimmäinen kunnon vastus tässä kisassa ja hyvinhän tuo hoitui. Johansenkin pelasi varsin hyvän tuloksen, sillä vastustaja on TE-sijalta 44 ja oli jo ykköskategorian kisassakin semissä. Turhan usein Cecilia on saanut selkäänsä tämän tasoisilta rumasti, mutta nythän tuo oli lupaava tulos.

Orpana jatkanee huomenna helposti välieriin kaatamalla slovakialaisen tytön, mutta kuten aiemmin mainittiin niin Joukasella on vastassa pirun kova Medvedeva. Varsinkin viime kaudella tuo venäläinen oli ihan ikäluokan kärkeä (viidesti finaalissa, joista kaksi voittoa), mutta tällä kaudella peli on hieman yskinyt. Ei ole tosin vielä täyttänyt edes kolmeatoista vuotta. Silti tämä olisi Joukaselle yksi uran makeimmista voitoista.

Saksassa kaikki loput 12-vuotiaamme putosivat kolmannella kierroksella.

Itävallan kakkoskategorian TE-kisa, puolivälierät

Oona Orpana - Kiara Petrovicka(SVK) 7-5, 6-4
Paula Joukanen - Daniella Medvedeva(RUS) 6-4, 7-6(0)

Oh yeah! Nyt tuli Paulalle hurjan kova voitto! Medvedeva oli juuri edellisessä ottelussaan pudottanut Joukasta vuoden vanhemman Drabkovan (TE 45) suoraan kahdessa erässä, mutta sai nyt itse saman kohtalon. Välierässä Joukanen kohtaa romanialaisen Corneanun, joka voitti aiemmin Cecilia Johansenin niukasti 6-4, 6-4. Sanoisin, että aika Medvedevan tasoinen vastus, joten finaaliin on mahkut. Siellä sitten Orpana vastassa ellei ihmeitä satu. Joka tapauksessa tästäkin jo hyvät TE-pisteet.

Mielenkiintoista on myös se, että Paulahan ei treenaa JNTA:ssa, mutta on silti kehittynyt todella hyvin. Ei tyttö viime kaudella ikäluokan kahdenkymmenen parhaan joukossa ollut tuloksiltaan, mutta on tällä kaudella ohittanut ison kasan pelaajia, mm. viime kaudella loistaneen Medvedevan.

Tämä 2001 syntynyt triomme on muuten jo kuolettanut kaikki 12-vuotiaista viime kaudella saadut pisteet, joten loppukausi on pelkkää plussaa. Senkin vuoksi tulee vielä nousua oman ikäluokan rankingissa, sillä osalla ikäluokasta tämä pisteiden puolustaminen ei tunnu onnistuvan.

Missäs Paula treenaa, onko tietoa?

Paula treenaa Pajulahdessa…

Paulan profiilissa treenipaikkana Kroatia ja kroatialainen valmentaja myös. Mikäs tuo juttu on ja kuinka usein käy siellä treenaamassa?

Joukaselle tiukka tappio semissä luvuin 46 57.

Parempaa tietoa ei ole, mutta luulin hänen harjoittelevan Talissa kuten muutama muukin kovatasoinen JNTA:n ulkopuolella oleva juniori. Ainakin edustaa kotimaassa HVS:aa.

edit. Orpanalle ensimmäisen erän tappion jälkeen selvä voitto 57 63 61.

Alustavat ensi viikon EM14-turnauksen sijoitetut tytöissä:

  1. Pervushina RUS 1
  2. Yastremska UKR 2
  3. Potapova RUS 3 (s.2001)
  4. Danilovic SRB 6 (s.2001)
  5. Karanusic CRO 7
  6. Cadar ROU 8
  7. Kankova CZE 9
  8. Hertel POL 10
  9. Walter SUI 12
  10. Swiatek POL 13 (s.2001)
  11. Jones GBR 14
  12. Zavatska UKR 17
  13. Kynclova CZE 19
  14. Orpana FIN 21 (s.2001)
  15. Ristic SRB 22
  16. Buzkova CZE 26

Orpana kohtaisi siis 4.kierroksella 1-4 sijoitetun. Yastremskan kanssa vääntänyt tänä vuonna tiebreakin, joten siinä olisi revanssin paikka. Tuo -01 kärkikaksikko ovat kyllä Oonaa kovempia. Ainoa mahdollisuus puolivälieriin lienee siis päästä 2-sijoitetun lohkoon. Toki paikka 4.kierroksellekin lienee alaikäisenä kovan työn takana.

Itävallan finaalissa siis Suomen ja Romanian -01 ikäluokan ykköset vastakkain. Orpanan haastaa Corneanu, joka voittanut tänä vuonna -01 Swiatekin 7-5, 6-3 ja tuo puolalainenhan on -01 listalla juuri Orpanan yläpuolella. Viime viikolla Corneanu hävisi -01 aussi Marshallille erin 1-2 ja Orpana voitti tuon aussin helposti. Tällä viikolla Johansen ja Joukanen antaneet hyvän vastuksen, joten Orpana romanialaisen voittanee. Saisi +30p ja ranking voisi nousta välille 16-18. Tosin ensi vuoden rankingia tässä jo kovasti katsellaan ja sehän näyttäisi olevan 4-5, ellei jopa kolmonen.