Suomalaiset juniorit 2017

Toivottavasti Otolla nousi itseluottamus ATP-pisteestä ja jalat olisi myös kunnossa, niin voisi edetä pitkällekin Eddie Herr G1 ja Orange Bowl GA-kisoissa. Lopulta melko tasaista pelaajamassaa tuolla eikä rankingsijoitukset kerro paremmuusjärjestystä. Lisäksi voisi ajatella Oton pelityylin soveltuvan puolinopealle vihreälle massalle, vaiko?
Oona Orpana myös mukana ja Oonahan hävisi Helsingin 2.kierroksella lopulliselle turnausvoittajalle jota oli jo kaatamassa, joten hyvässä iskussa lähtee 01 kaksikko Floridaan.
Ensi vuodesta tulee kyllä mielenkiintoisempi junnukausi lähtökohtaisesti kuin koskaan aiemmin! Nyt meillä on samana vuonna kaksi pelaajaa, sekä tyttö että poika vuoden alaikäisenä 17-vuotiaina pelaamassa jopa ITF:n top20 rankingeista. Aivan yhtä hunajaa jos toteutuu. Paljon vaatii kuitenkin menestystä, mutta ihme on ellei sitä vuoden kuluessa tule jossakin vaiheessa, niin hyvin pelaavat kumpikin. Ensi viikolla se homma pyörähtää käyntiin, sillä EH ja OB ovat nykyisin uuden kauden alku eikä edellisen loppu kun pelaajalistoja käy läpi. Eli näiden kisojen pelaajaporukka on hyvin pitkälle sama kuin esim. tammikuun Australian avoimissa ja se kuka voittaa OB:n on lähellä ykkössuosikin asemaa AO:ssa.
Eddie Herrissä hyvä tavoite kvartsipaikka 60p ja Orange Bowlissa 3.kierros 62p.
Näitä paremmat lukemat olisi jo maailmanlaajuinen huippusaavutus 16-vuotiaana, ainakin poikien puolella, mikäli Eddie Herristä tulisi semipaikka 80p tai Orange Bowlin kvartsi 100p.
Kovia matseja kuitenkin varmasti jo 1.kierroksesta lähtien ja jokainen matsivoitto olisi hyvä tässä kohtaa vielä.

2 tykkäystä

27.11.

USA        G1  Otto Virtanen ja Oona Orpana
Norja      G5  Rikkonen, Vasa, R. Hietaranta, Vehviläinen ynnä muita
Suomi    TE14  Otto Leikolan ja Emilia Hartmanin johtama kansallinen rintama
Liettua  TE12  Tyttöjen kärkikaksikko ja pari muuta

4.12.

USA        GA Otto Virtanen ja Oona Orpana
Norja      G5  Rikkonen, R. Hietaranta, Vehviläinen ynnä muita

Siihenpä taitaakin kansainvälinen junnukausi sitten päättyä. Seuraavat ITF-kisat heti vuodenvaihteen jälkeen ja mukana perinteisesti Ruotsin pikkukisat, joissa suomalaisia usein näkynyt.

8.12.

Kotimaan JPG Masters, osallistujat ei vielä tiedossa.
1 tykkäys

Ensi viikolla Norjan G5-kaaviossa 2002 Iiro Vasa ITF848 menossa 7-sijoitetuksi ja 2000 Roni Rikkonen ITF849 kaavioon 8-sijoitetuksi.

Iirolla pistesarakkeet täynnä kun voittanut kuudesti 1.kierroksen matsin 10+10+10+10+10+5. Joten ensimmäistä kvartsipaikkaa kaipaa ja G5-tasolla se toisi 10p, jolla viitosen voisi vaihtaa kuudenneksi kympiksi.
Ei tuolla menestys tule helpolla kun Norjan 18v 6kk Sulen kehtaa olla mukana selvästi nuorempien joukossa ja lisäksi mukana tukku ok-tasoisia 2001-nimiä sieltä 500+ sijoilta ja turnauksen suurimpana tähtenä Ranskan paras 2003-syntynyt Max Westphal, EM14-kisan kvartsissa pelannut. Katselin kesällä streamistä tuota ranskalaista, niin on jo yli 180-senttinen ja fyysisesti kuin 2002-nimet.

Mukana siis myös 2001 suomalaisista Roni Hietaranta ja Liisa Vehviläinen joka myös sijoitetaan.

Hietaranta pelasi Helsingin FU-karsinnoissa ATP-rankattua vastaan 3-6, 3-6 näennäisen tasaisen väännön ja vastus eteni lopulta pääsarjaan Tom Jombyä vastaan.
Hietaranta 16v pelaa sillä tasolla että ITF-turnausvoitto ajan kysymys, jos vain löytää tasaisuutta otteisiin. Roni lyö muuten pallottelussa yhden käden rystyään yläkierteellä rennosti paukuttaen kuin suurikin tekijämies, mutta heti kun matsi alkaa niin siirtyy lyömään lähes pelkästään slaissia. Itseluottamusta kaivannee, mutta on siinä sitäkin ettei pysty puristamaan yhden käden yläkierrettä vielä juoksevassa lyöntiasennosta tai kovatempoiseen palloon. Mutta lyönti on kyllä olemassa. Roni Hietarannan pelissä on paljon hyvää ja potentiaalia jahka saan heikkoudet hiottua ja varmuutta otteisiin.

1 tykkäys

G1-tason Eddie Herrissä Oona Orpana saa avauskierrokselal vastaansa 12-sijoitetun Ellie Douglasin (USA), joka oli jo vuosi sitten Meksikon GA-kisan finaalissa ja voittanut tällä kaudella mm. ITF-listan nelosen, WTA-sijalla 435 olevan Elena Rybakinan (RUS). Aika pirun kova vastus siis eikä vielä kannata Oonan ohjelmaa pidemmälle katsoakaan.

Otto Virtasella on vastassaan sangen mielenkiintoinen tapaus: 2003 syntynyt Toby Alexander Kodat (USA). Taitopelaaja on hänet pari kertaa maininnut yhtenä ikäluokan kovimmista lupauksista, mutta eiköhän tuo parin vuoden ikäero pitäisi Otolle vielä riittää.

1 tykkäys

Otto kohtaa tosiaan Nicole Vaidisovan pikkuveljen. Toby Kodat oli pikkujunnuna käytännössä ikäluokkansa hehkutetuin nimi Tanskan Runen ohella. Edelleen toki sangen kova ikäisekseen, mutta en pidä häntä enää 2003-ikäluokan isompien lupauksien joukossa pitkällä tähtäimellä, ellei saa tekniikkaan ja asenteeseen ratkaisevasti muutosta.
Katselin häneltä kaksi matsia tammikuussa Les Petitsissä. Voitti kyllä hienosti Espanjan parhaan erittäin lupaavan Carlos Alcaraz Garfian, mutta hävisi Italian Luca Nardille.
Kodat pelaa paljon syöttö-volleypeliä vaikka on melko pienikokoinen ja hänen pelinsä on aikamoista kikkailua muutoinkin. Tuulettaa lähes jokaisen voittolyönnin jälkeen nyrkkiä puiden ja huutaen kovaäänisesti. Silloin kun ei kulje niin mussuttaa pitkin kenttää ja yleisilme erittäin turhautunut. Tavallaan asenne aivan hurja tuon ikäiseksi, mutta kun pään sisään pääsee, niin se kääntyy Kodatia vastaan.
Pelasi juuri Evert G4-kisan finaalissa ja tuo on kyllä kova teko 14v-kausilaiselta. Kodat täyttää 15v jo tammikuun alkupuolella, joten ikäeroa Virtaseen on, mutta ei lopulta kovin hurjasti.
Roni Hietaranta voitti Kodatin reilun vuoden ikäeron turvin 2015 Tshekin TE14-kisassa 6-3, 6-1. Toki ei enää voittaisi välttämättä.

Mikäli Otto moukaroi Kodatin katsomoon, niin 2.kierroksen matsissa tarjolla Ranskan ehkä paras 2000-syntynyt Hugo Gaston, jolla pari ATP-pistettäkin. 3.kierroksella tarjolla Tshekin paras 2000-syntynyt Tomas Machac. Vaikka tarjolla isojen tennismaiden parhaita vuotta vanhempia, jotka tosin syntyneet syksyllä, niin pidän tuota kaaviota hyvänä kvartsipaikkaa ajatellen. Puolivälierässä olisikin sitten 2001-ikäluokan huippunimi Tseng mahdollista kohdata ellei Tseng häviä viime viikosta väsyneenä ennen sitä.
Eddie Herr on kuitenkin lämmittelyä Orange Bowliin ja tärkeämpää miten siellä sujuu, joskin otetaan ilolla vastaan pitkälle eteneminen myös EH:ssa.
Kvartsissa olisi luultavasti itse asiassa Drew Baird, joka voitti viikko sitten Meksikon GA-finaalissa Kordan.

Edit. Ehkä Otto kohtaisi 2.kierroksella kotikentällä pelaavan Nick Hardtin, eikä Gastonia. Dominikaanisen Tasavallan Davis Cup-pelaaja treenaa tuolla Bradentonissa ja voi aivan hyvin voittaa sijoitettu Gastonin kun tilastoja vertailee.

1 tykkäys

Otto on toki ailahtelevainen, mutta pelipäällä ollessaan ei ole uhassa tippua tälle yli vuoden nuoremmalle.

Toby Kodatin twitterissä video 18.pv tätä kuuta kun 14v jenkkitshekki treenaa Kei Nishikorin kanssa. 24 sekunnin otos peruspallottelusta löytyy sieltä.
Mitä muistelen aiemmin Kodatin syöttöä nähneeni, niin iso ero Virtaseen. Kodatilla matala nosto ja lähinnä vai laittaa sivukierrettä eikä varsinaisesti lyö palloa ns. läpi.
Kun Kodat pelasi juuri tosiaan 14v 10kk iässä G4-finaalissa, niin Virtanen pelasi Kaarinan G4-finaalissa nuorempana 14v 8kk iässä helmikuussa 2016. Otto syötti jo silloin tutkaan 207 km/h. Kodat ei tuolla tekniikalla pääse syöttölukemissa kuin max 180 lukuihin. Lisäksi häneltä puuttuu painavat peruslyönnit nähdäkseni. On kyllä erittäin ovela lyönneissään ja taitava käyttämään koko kenttää ja sekoittamaan vastustajan rytmiä. Tuossa voi olla Otolle huonona päivänä ansan mahdollisuus kun tuskin Kodat pelaa ns. normaalia takakenttävääntöä juuri ollenkaan.
Harmi kun livescorea saati streamiä ei löydy.
Oiskohan Orange Bowlista ensi viikolla sentään livescore?

1 tykkäys

Virtanen hävisi Kodatille 6-7(3), 3-6

1 tykkäys

Orpana vs (12) Douglas
6-2, 6-2

1 tykkäys

Nonni - siinä nähtiin Oton haavoittuvuus. Onkohan vastus kikkaillut ikävästi, ja Otto on koittanut lämiä saamatta rytmiä.

Olipa Oonalta jämäkkä esitys. Toisella kierroksella on vastassa Mana Kawamura (JPN), jonka parhaat saavutukset ovat G1-puolivälierä ja G2-välierä. Melko Oonan tasoinen saavutuksiltaan siis, ehkä pykälän kevyemmät meriitit. Ikää puoli vuotta vähemmän. Merkittäväksi voinee osoittautua se, että japanilainen ei ole kilpaillut massalla tällä kaudella eikä noita massakisoja koko uraltakaan montaa ole. Kaatoi kuitenkin hyvätasoisen massatytön Gemma Heathin eilen ekalla kierroksella, joten on tässä pientä uhkaa Oonalle. Mutta laittaisin Oonan melko vahvaksi ennakkosuosikiksi.

3 tykkäystä

Virtanen pelaa dubbelia Kiinan Tao Mun kanssa, joka on kaksinpelissä 5-sijoitettu ja jonka kanssa pelasi hyvän väännön Pekingissä syyskuussa. Vastassa Meksikon 18v Rubio Fierros ja Kazakstanin 17v Tashbulatov.
Toivottavasti dubbelin kautta löytyy vire vihreälle massalle ensi viikon isompaan kisaan.
Otolla on vielä dubbelissa sarakkeita tyhjänä, joten kaikki matsivoitot nostaa pistemäärää sekä rankingia.

Pajulahdessa pelataan TE14-kisaa.
Päivän positiivinen uutinen että Suomen 2004-ikäluokan ilmeinen ykköspoika Lucas Forsström eteni puolivälieriin. Ahvenanmaalainen voittanut kaksi ikätoveriaan. Portugalilainen kaatui 6-0, 6-2 ja tänään 7-sijoitettu venäläinen 6-2, 7-6(5).
Tuo Forsström voittanut muutamia JGP-osakisoja ja osoittanut olevansa tämän hetken paras 04 poikamme ja hyvä huomata että pärjää myös kansainvälisesti. Maarianhamina noussut viime vuosina esiin Suomen jalkapallossa ja nyt myös saarelaiset saaneet ainakin yhden tasokkaan tennispelaajan.

Pajulahdessa P14 kvartseissa Suomi vs Viro maaottelu.

(1) Murrand (EST) vs Stumph (FIN) 6-0, 6-0
Soome (FIN) vs (6) Sillaste (EST) 6-3, 6-2
Forsström (FIN) vs (3) Jakobi (EST) 6-4, 6-4
(2) Leikola (FIN) vs (5) Kristianson (EST) 4-6, 6-2, 7-5
Näistä Forsström ja Sillaste 2004-ikäluokkaa ja muut 2003. Viron paras 2003-nimi Mark Lajal ei mukana.
Forsström kaatoi hienosti tasokkaan vuotta vanhemman Jakobin, joka pelannut tänä vuonna 2.kategorian Narva Cupin semissä. Jakobi voittanut tänä vuonna 5 Suomen kärkipään 2003 syntynyttä. Kettunen, Soome, Matikkala, Stumph ja Goman, mutta ei voittanut 2004 Forsströmiä. Jakobin ranking 133.

Laura Hietaranta eteni myös semiin tyttöjen 2-sijoitettuna.

2 tykkäystä

Eddie Herr:
Otto putosi heti myös 4pelissä, mutta Oona jatkaa vakuuttavasti molemmissa lajeissa 3. kierrokselle:
2peli. O-Kawamura 60 64.
4peli. O/Hindova-Novak/Volynets 64 64.
Seuraavat ottelut pelataan tänään, 4pelissä vastassa 1. sijoitettu Usan pari.

1 tykkäys

Oonan tämän päivän vastus, Avelina Sayfetdinova (RUS), on tuttu reilun kuukauden takaa kun Oona takoi Osakan GA-kisassa venäläisen maanrakoon luvuin 6-2, 6-0. No, se oli kovalla alustalla ja nyt pelataan massalla, missä Sayfetdinova on selvinnyt kahdesti G2-kisan puolivälieriin. Ja pitää myös huomioida, että avauskierroksella venäläinen löi Oonaa paljon paremmin rankatun Natasha Subhashin (USA) suoraan kahdessa erässä.

Mutta kyllä minä Oonan puolesta rahani tänään laittaisin. Tämä kierros on vedenjakaja ITF-pisteiden puolesta, sillä kolmas kierros ei tuo Oonalle yhtään plussaa saldoon mutta puolivälierä nostaisi rankingia ehkä reilut 10 sijaa.

1 tykkäys

Norja G5, 1. kierros
James Mackinlay(GBR) - Iiro Vasa 6-3, 7-6(8)
Karol Paluch(POL) - Anttoni Kinnunen 6-4, 6-2
Roni Rikkonen - Piotr Pawlak(POL) 6-3, 6-4
Lukas Ridemar(SWE) - Roni Hietaranta 6-3, 6-2
Liisa Vehviläinen - Ivonne Juric(GER) 6-2, 7-5

Norja G5, 2. kierros
Roni Rikkonen - Matas Vasiliauskas(LTU) 4-6, 7-5, 6-3
Ine Soltveit Stange(NOR) - Liisa Vehviläinen 2-6, 6-2, 7-5

Norja G5, puolivälierä
Roni Rikkonen - Johan Garpered(SWE) 6-3, 6-3

Tämä on Ronin ensimmäinen ITF-välierä. Siinä Roni kohtaa vuotta nuoremman isäntämaan Herman Hoeyeraalin, joka vaikuttaa kyllä aika samantasoiselta kaverilta. Finaalissa saattaa olla jopa kevyempi vastus, joten tässä on Ronilla mahdollisuus päättä kautensa komeasti.

1 tykkäys

Pajulahdessa 2-sijoitetut Otto Leikola ja Laura Hietaranta finaaleihin 1-sijoitettuja vastaan. Elikä tulossa joko 50 tai 60p.
Suomen paras 14-vuotias Leikola voitti maan parhaan 13-vuotiaan Lucas Forsströmin 6-2, 6-4.
Leikola tähtää huomenna kolmanteen kotimaan turnauksen voittoon. Tällä hetkellä Leikola sijalla 100 ja ennätysranking 63. Finaali vie noin sijalle 85 ja voitto sijalle 75.
Niin vain 2003-ikäluokka ei tehnyt poikkeusta sääntöön, eli Suomen paras poikajunnu lähes vuosittain top100 tasoa TE14-rankingissa. Tähän pystyneet ikäluokat: 2003, 2002, 2001, 1999, 1998, 1997, 1995, 1994, 1992, 1991, 1990, 1989. Eli vain 1993, 1996 ja 2000 jääneet ilman tasokasta 14-vuotiasta, joskin 1996 tuotti hyvin kolme pelaajaa sijoille 100-200.
1993 se kaikkein heikoin mutta vaisu oli myös 2000, mutta Kinnunen oli 100+ sijoilla ja sittemmin Tiainen, Rikkonen ja Martikainen nostaneet tasoaan, joten ainoa täysin pimeä ikäluokka tuo 1993. Siltä näytti ennen tätä kautta myös 2003, kunnes Leikola nousi hyvin esiin.
Ensi vuoden 14-vuotiaista Lucas Forsström siis päätti 13-kautensa semipaikan 30 pisteeseen, joka on hyvä lähtökassa ensi vuodelle.
2005-ikäluokasta lähtien (05 kovuuden tietää toki moni) tulossa taas hyvä putki 2006, 2007 jne mitä huhuja kuullut, että eiköhän tuo top100 sääntö päde jatkossakin riippuen nyt hieman minkälainen ikäluokka lopulta on tuo 04.
Tyttöjen puolella 2004 Laura Hietaranta kohentaa asemiaan ajatellen ensi kauden alun rankingia. Hietaranta menossa Les Petitsin pääsarjaan näillä näkymin ranking puolesta ja onhan hän jo ITF-rankattu, eikä edellä ole maailman 04 pelaajia U18-rankingissa kovin montaa kymmentä.

2 tykkäystä

Eddie Herrissä Oona puolivälieriin: O-Sayfetnidova 46 75 75.
4pelissä O/Hindova luovutti 2. erässä. Toivottavasti ei Oonalle sattunut mitään loukkaantumista.

2 tykkäystä

Oona kohtaa puolivälierässä ranskalaisen ikätoverinsa Clara Burelin, joka on melkoinen massajyrä: saldossa jo kolme G1-semiä tältä kaudelta massalta. Eilen Burel pudotti kakkossijoitetun, masters-semifinalistin ja viime vuoden Eddie Herrin voittajan Maria Lourdes Carlen (ARG). Erittäin kova matsi Oonalle luvassa ja aika selvänä altavastaajana joutuu lähtemään.

Liettuen 12-vuotiaiden TE-kisassa suomalainen tyttö finaaliin, mikä ei tule minkäänlaisena yllätyksenä tämän 2005 syntyneen kaksikon aikaisemmat tulokset huomioiden. Eivätköhän nuo hyppää aika sulavasti ensi vuonna 14-vuotiaiden kisoihin.

1 tykkäys