Suomalaiset juniorit 2017

Kotimainen ranking on tämänikäisissä melkoinen vitsi nykyisellään. Katsoo vaikkapa viimeisen Jgp:n tuloksia.Ykkös ja kakkossijoitetut heti ulos karsijoita vastaan. Nuoremmat saavat voittamalla nuorten pelejä liian korkean rankingin aivan kuten seniorit omissa peleissään.

Tuossa on kieltämättä epäkohtansa, sillä eihän 12 vuotias ole 14 vuotiaita parempi vaikka 12 vuotias olisi Euroopan kärkipelaajia ikäluokassaan ja vaikka 14 vuotiaat eivät olisi ikäluokassaan edes 100 parhaan joukossa.
Tästä hyvä esimerkki löytyy Suomen TE14 kisoista vuodelta 2009
1995 Telinkangas 14v vs 1997 A.Zverev 12v
Helsingin Volvo Openissa Valtteri voitti nykyisen(ja myös silloisen) superlupauksen 6-0, 6-1 ja toistamiseen myöhemmin samana vuonna Pajulahdessa luvuin 6-1, 6-3. Zverev oli jo tuolloin 1997 maailman kärkinimiä ja Telinkangas TE14 listalla 100+ sijoilla.

Mitä tulee nykyiseen kansalliseen P14 rankingiin ja edellisen JGP:n tuloksiin, niin tosiaan rankingin kärjessä on 2004 Biggs ja rankingin kakkosena 2005 nimi, joka voitti tammikuussa ikäluokkansa Ruotsin, Iso-Britannian, Puolan ja Latvian ykköspelaajat jokaisen murskaluvuin.
Kolmantena rankingissa Leikola, joka oikeasti tämän hetken kovin P14 nimi, sillä Leikola tosiaan voitti tuon JGP osakisan ja on suomalaisista 2003-2004 nimistä korkeimmalla TE14 listalla.
Tuo 2003 karsija jolle 2005 nimi hävisi jopa melko niukasti luvuin 3-6, 4-6 oli muuten Joensuun Samuel Kettunen - koululaisten SM-kultamitalisti P12 sarjasta reilun vuoden takaa(14kk sitten). Kettusen sijoitus 8. vasta vitsi onkin ja myös se miksi ei pelaa maajoukkueessa!! Kettunen kun voitti JGP:n osakisan välierissä helposti maajoukkuepelaaja, pääkaupunkiseudun Vujasinovicin ja tosiaan on ikäluokkansa SM-kultamitalisti. Mutta kun asut Joensuussa ja pelaat vähän kisoja…

En ole edellisinä vuosina törmännyt samaan rankingongelmaan. Tämä johtunee siitä, että 2005 nimi ollut poikkeuksellisen ylivoimainen P12 kiertueella ja kerännyt jättipisteet ja vastaavasti 2003 nimet kiertävät kisoja harvakseltaan ja eivät ole pystyneet ottamaan minkäänlaista asemaa kovaa 2002 ikäluokkaa vastaan 13v-kaudellaan 2016. Viime vuonna JGP:n osakisojen kärkiporukassa oli toistuvasti 2002 nelikko Löfman, Saarinen, Vasa, Antinheimo ja sen vuoksi 2003 ikäluokka saanut vähän pisteitä.

EDIT. Lisäys, tuohon tavallaan samaan rankingin epäkohtaan törmää jokaisen vuoden alussa TE14 rankingissa, kun top50 joukkoon ilmaantuu iso tukku 13v-kautta aloittavia, mutta kauden lopussa vain muutama 13 vuotias pystynyt säilyttämään asemansa. Suurimmalla osalla ranking laskee rajusti 13v-kauden aikana, joka on tavallaan erittäin hassua.
12v-kaudella turnausvoittorivi tietää paljon 42p lukemia, jotka helpompi saavuttaa 12 vuotiaana oman ikäisiään vastaan, kuin seuraavana vuonna vuotta vanhempia vastaan. Harva alaikäinen 13 vuotias pystyy saavuttamaan 3.kategorian TE14 turnauksen finaalipaikan 50 pistettä yhtä kertaa useammin, vaan pisteet pyörivät välillä 20-30 ja kun vuotta aiemmin saatu lukuisia 42 pisteen lukemia, niin ranking laskee kuin lehmän häntä.
Kauden lopussa näkyy usein sellaisia 13 vuotiaita, joiden ennätysranking tammikuussa esim. nro 6. top10 porukassa ja kauden lopussa joku 136.
Kansallisesti siis sama ongelma kuin kansainvälisesti.

2 tykkäystä

Suomelta P14-sarjassa kehiin Leikola ja Vujacinovic. Kroatia puolestaan lepuuttaa ykköstykkiään Poljicakia ja ratkaisu voi hyvinkin jäädä nelinpeliin.

Toivottavasti Suomen Milos yllättää positiivisesti. Kroatian kakkonen 2003 ikäluokassa ei vaikuta tilastojen perusteella kummoiselta, tosin siitä huolimatta nähdäkseni Vujasinoviciin nähden selvä suosikki.
Leikolalla mielestäni haaste koveni merkittävästi kun kohtaakin ikätoveri Ercegin. Mielenkiintoista nähdä tulos. Neljästä saadusta pelistä kirjoitin ennen kaavioita, pysytään siinä.

T14 Winter Cup
Anika Jaskova (SVK) - Emilia Hartman 6-2, 6-2
Sara Suchankova (SVK ) - Laura Hietaranta 6-1, 6-2

Tunti ja 17 minuuttia siihen kuitenkin meni, joten kai Emilia jotenkin pelissä mukana oli. Enempää geimejä ei taida olla luvassa Hietarannalle Slovakian ykköstyttöä vastaan.

Ja niinhän siinä kävi. Sijoitusotteluihin sitten seuraavaks.


P14 Winter Cup
Alen Bill (CRO) - Milos Vujasinovic 6-2, 6-3

Taitaa ensimmäisellä kierroksella katketa suomalaisten lento tänäkin vuonna.

Suomalaiskolmikko Roni Hietaranta, Oliver Saarinen ja Iiro Vasa hakevat voittoisaa virettä viikon kuluttua Liettuan 2.kategorian TE16 turnauksessa. Hyvä veto taitaa olla tuohon kohtaan, sillä ITF-peleissä näillä 14-15 vuotiailla on vielä tekemistä menestyksen suhteen ja tuo Liettuan kisa toimii näin hyvänä pelivireen kasvattajana juuri ennen Kaarinan G4 ITF-kisaa.

Kasataan vielä tulokset viime viikonlopun 14-vuotiaiden Winter Cupista:

Alen Bill (CRO ) - Milos Vujasinovic 6-2, 6-3
Albert Porsmyr Hansen (NOR) - Milos Vujasinovic 6-3, 7-5
Daniils Snaiders (LAT) - Milos Vujasinovic 7-5, 6-2

Lovre Erceg (CRO) - Otto Leikola 6-4 6-1
Henrik Lynum (NOR) - Otto Leikola 6-3, 6-2

Renards Skutels (LAT) - Juho Eric Biggs 6-1, 6-4

Erävoittokin jäi siis pojiltamme haaveeksi ja luonnollisesti näillä tuloksissa Suomi sijoittui viimeiseksi. Kaikki nelinpelitkin hävittiin


Anika Jaskova (SVK) - Emilia Hartman 6-2, 6-2
Emilia Hartman - Nika Strasek (SLO) 6-4, 6-1
Emilia Hartman - Sophia Wurm (AUT) 6-2, 6-3

Sara Suchankova (SVK) - Laura Hietaranta 6-1, 6-2
Daniela Glanzer (AUT) - Laura Hietaranta 6-3, 6-4

Fiona Kallio - Nina Plieber (SLO) 4-6, 7-6(7), 6-4

Voitolla Sloveniasta Suomi päätyi kuudenneksi kahdeksan joukkueen porukassa. Emilia Hartmanille hyvä voitto Wurmista, joka oli jo viime kaudella 14-vuotiaiden TE-kisan välierissä. Kallio ja Hietaranta ovat juuri ja juuri 13-vuotiaita, joten odotukset eivät olleetkaan suuret.

Tänään päättyvät poisjääntiajat kahden viikon kuluttua alkaviin Kaarinan G4 ja Liettuan G2 kisoihin. Kaarinassa Virtanen 1-sijoitettuna ja Liettuassa Ruusuvuori 1-sijoitettuna, sekä 3-sijoitettuna JNTA:n Emilin treenikaveri Kravchenko ja tyttöjen puolella myös Orpana nousemassa sijoitetuksi.

Tilastoknoppina voidaan sanoa, ettei aiemmin G4 poikien kaavion 1-sijoitettuna olla nähty 15 vuotiasta suomalaista. Laaksosenkin oli tuon ikäisenä G4 kisoissa vain 2. ja 3.sijoitettu, tosin pelasi jo 2008 alkuvuodesta G2 kisoja.

Vuodelta 2013 muistuu mieleen Kaarinan G4 kisan loppukahinat kun semeissä pelasivat kolme 16v-kausilaista. 3-sijoitettuna Bublik, 4-sijoitettuna Niklas-Salminen ja 5-sijoitettuna Hurkacz, joka vei kisan ja Bublik sekä Patti hävisivät semissä. Bublik sittemmin ATP:n top200 joukossa jo 19 vuotiaana ja Hurkacz sekä Patti kenties myöhemmin nousevat - saa nähdä.
Kaksi vuotta sitten Ruusuvuori oli Patin tavoin 16v-kaudella Kaarinan 4-sijoitettu ja hävisi semissä.

Kaarinan listalla edelleen 2001 kovista nimistä Virtasen lisäksi Ranskan Anselmo ja Hollannin Weststrate ja tuolla kolmikolla voisi olla potentiaalia olla tämän vuoden vastaava kolmikko semeissä kuin 2013 vuoden -1997 mainittu kolmikko.


Lisäksi päivän mielenkiinnon aiheena voisi pitää, että näkyykö Thaimaan G1 listalla suomalaisia. Oisi tuo maaliskuun kaksi kovien kenttien G1 kisaa Thaimaassa sekä Malesiassa otollisia ainakin Ruusuvuorelle ja Orpanalle ja miksei myös Virtaselle ennemmin kuin Ruotsin G4 kisat.

Ella Haavistolle Hampurin ITF G4-kisassa harmillinen kolmen erän tappio ekalla kierroksella saksalaista 2000 syntynyttä karsijaa vastaan.

Ella Haavisto - Lena Greiner 1-6 6-4 1-6

Ei ole vastus korkealla ITF-rankingissä, mutta yhdessä naisten kymppitonnissa edennyt jopa kvartseihin saakka.

Liisa Vehviläinen puolestaan aloittaa urakkansa huomenna, veikkaan vastaan espanjatarta.

Kaarinan poikien alustavat sijoitetut:

  1. Virtanen (FIN) ITF277 (s.2001)
  2. Skowronski (POL) ITF331 (s.1999)
  3. Garpered (SWE) ITF362 (s.2000)
  4. Anselmo (FRA) ITF364 (s.2001)
  5. Parts (EST) ITF368 (s.2000)
  6. Admiraal (NED) ITF389 (s.2000)
  7. Grevelius (SWE) ITF411 (s.2000)
  8. Vesanen (FIN) ITF418 (s.1999)
    ensimmäiset sijoittamattomat:
    Örnberg (SWE) ITF450 (s.2000)
    Weststrate (NED) ITF460 (s.2001)
    Sarpola (FIN) ITF473 (s.1999)
    Inserra (ITA) ITF480 (s.1999)
    Wassermann (NED) ITF490 (s.2001)
    ja poiminnat:
    Adamek (POL) ITF613 (s.2001)
    Chen (GBR) (s.2003) TE14 listan kärkinimiä - tuskin tulee karsintoihin.

Turnaukseen tulossa Ruotsin kolme parasta 2000 syntynyttä ja vielä neljäskin tasokas ruotsalainen.

Turnauksessa pelaa kuusi tasokasta 2001 nimeä. Virtanen, Anselmo, Weststrate, Wassermann, Adamek ja Hietaranta ja osa näistä varmasti tulevien vuosien GS-junnuja. Nuo lukuisat 2000 nimet myös sellaisia, joista osa noussee ensi vuonna lähellä top100 rankingia.
Kyllä tuolla taas seurattavaa riittää.

Rikkonen pääsemässä mahdollisesti viimeisenä suoraan pääsarjaan ja ei vie näin ollen yhtä WC-paikkaa, joka hyvä juttu.

Varmin WC menee tietty järjestävän seuran Iiro Vasalle, joka tähtää tuolla ITF-rankingiin jo 14v 5kk iässä - lähellä oli tuo jo Norjan kisassa joulukuussa. Muut kolme villiä korttia vaikeampia spekuloitavia. Itse antaisin ne Vasan lisäksi Hietarannalle, Saariselle ja Löfmanille.

Listalla lisäksi muun muassa Espanjassa treenaava 1999 Järvi, Tiaisen veljekset, Martikainen ja suoraan pääsarjaan pääsevä Stenfors.
Onpa listalla myös ÅLK:n 2002 syntynyt Kasper Byskata, eikä hänen villi kortti olisi suuri yllätys. K.Byskata on tuon lietolaisen tennisperheen veljeskatraan vanhimmainen, ja nuorimmainen 2005 peluri ollutkin esillä tennis.fi sivuilla uroteoillaan viime aikoina useasti.

Lähivuosina, jahka nämä 2004-2005 pelaajat kasvavat yli 13 vuoden sallittuun ITF-ikään, niin kelpaa ÅLK:n kisajärjestäjien jaella villejä kortteja omille pojille, sillä kansallisesti ÅLK jyrää näissä ikäluokissa aika laajalti.

No Vehviläistä vastaan tulikin 2000 syntynyt Kanev, jolla ei vielä otteluvoittoja naisissa eikä rankingiä junnuissa, mutta kotikenttäetuko ratkaisi saksalaiselle 6-2 6-3 voiton? Harmi. Suomi-tytöt eivät pelaa neluria, joten kisa oli siinä.

Reilun viikon kuluttua Liettuan G2 kisassa Ruusuvuori on ainoa top50 pelaaja, sillä Puolan Zuk, joka listalla kakkosena romahtaa ensi viikon listalla rajusti.
Taitaa Ruusuvuoren ITF22 takana turnauksen 2-sijoitetuksi nousta Emilin JNTA:n treenikaveri Ukrainan 2000 syntynyt Kravchenko ITF56, joka voitti hiljattain komeasti kotimaansa G2 kisan.
On muuten tuon Kravchenkon asema 17v-kauden alussa melko kova, esim Ruusuvuori oli vuosi sitten jossain 200+ sijoilla samassa iässä. (johon syy toki oli rasitusmurtuma selässä)

Saas nähdä kuinka monta JNTA:n pelaajaa esiintyy kesällä GS-kisoissa tai viimeistään US Openissa, sillä nelikko Ruusuvuori, Kravchenko, Orpana, Kulikova jokainen sillä tasolla, että New Yorkin reissua nyt ainakin pukkaa. Jarkko Niemisen nimellä varustetut kamppeet pian GS-areenoilla tuttu näky.

Orpana on alustavasti Liettuassa 6-8 sijoitettu. Orpana lähdössä maaliskuussa Thaimaan ja Malesian G1 kisoihin. Myös Ruusuvuori oli tuonne ilmoittautunut, mutta vetäytynyt jo pois, joten Liettuan kisan jälkeen koittanee maaliskuun lopussa alkavat Euroopan massakenttäkisat. Pisteiden kannalta olisi ollut Aasian kisat Ruusuvuorelle otollisia, mutta eikös pisteitä tärkeämpää ole pelin kehittyminen ja siltä kannalta noilla kisoilla ei olisi ollut mitään painoarvoa.

Otto Virtasta ei näy vieläkään G1/G2 listoilla, eikä myöskään Ruotsin G4 listalla. Suunnilleen kaikki muut Virtasen tasoiset 2001 pojat keskittyvät jo G1 kisoihin, tosin melko huonolla menestyksellä keskimäärin. Oiskohan Oton seuraava kisa Kaarinan jälkeen Qatarin Dohan G4 maaliskuun loppupuolella, kun tuolla päin maailmaa tuntuu usein käyvän(?)
Eiköhän Virtanenkin puolittain pakostakin ole kohta näissä G2/G1 kisoissa, viimeistään kevään massalla.

Ensi viikolla suomalaisia Tanskan G4 kisassa. Joukanen, Haavisto, Rikkonen, Järvi…

Eiköhän noiden rankingien ja Ässä-pisteiden katselun voi jo unohtaa, kun Jussi Juvakoski - pelaaja, joka lienee viimeisen 2 vuoden aikana voittanut korkeintaan yhden A-pelaajan - voittaa M60 SM-välierässä B3-pelaajan (joka on aidosti B3-pelaaja eikä vain alirankattu pelaamattomuuttaan) ja saa korkeammat pisteet kuin Kaukovalta voittaessaan Futures-kisan toisella kierroksella ATP-1000-pelaajan. Pistelaskusysteemi on huonompi vitsi, kuin Donald Trump hallituksineen - parodiaa, joka naurattaisi ellei olisi niin traagista.

Nykyisen systeemin huonous on kyllä kaikilla muilla paitsi tennisliitolla tiedossa. Toki nykyisellään on ollut huomattavissa kisoihin osallistumisen lisääntymistä, ja vaikka siihen tuskin tämä nykyinen pistelaskusysteemi on vaikuttanut oikeastaan lainkaan, niin tennislitto ei varmaankaan tässä tilanteessa kun osallistujamäärät ovat kasvussa kautta linjan ole kiinnostunut tekemään muutoksia kovin helposti.

Seniori- ja junioripelaajien väärät tasoitukset ovat olleet aina ongelma ja tietyssä määrin tulee aina olemaan. On melko mahdotonta olla sellainen systeemi että se osaisi ennustaa tulevaisuutta, rankinghan on tuloksia menneisyydestä ja kun menneisyyden tai tulevaisuuden pelaajat pelaavat keskenään, niin vääristymiä tulee väkisin. Seniorimatsien heikommat pisteet oli minun mielestäni kyllä ihan järkevä systeemi. Jos joku seniori olisi kiinnostunut erityisesti yleisestä tasoituksesta eikä tasosta verrattuna ikätovereihin, niin ainahan voi osallistua silloin yleisiin kisoihin. Minusta kisat voisi palauttaa tietyn tasoisiin kisoihin takaisin, ja noudattaa jotain simppeliä kaavaa joka antaisi pohjapisteet kisalle osallistujien määrän ja rankingin mukaan ja pisteitä saisi kierrosperusteisesti. Sarjapeliranking voisi olla vaikka erikseen. Siinä katsottaisiin ranking shakin elosysteemin mukaan, muutokset aina per vastustaja.

Liettuassa 2.kategorian TE16 turnaus meneillään. Kaaviossa tukuttain 2002 ikäluokan top50 nimiä, jotka olivat viime vuonna 1.kategorian TE14 turnauksien pelaajia, joten hyvää haastetta varmasti saavat loppuvuonna 2002 syntyneet, lähempänä 14 vuotta kuin 15 olevat Iiro Vasa sekä Oliver Saarinen. Normaalisti jopa dissaan TE16 turnauksia, mutta oishan se hieno juttu jos juuri vasta 14v täyttäneenä 2.kategorian TE16 kisan voittaisi tai menestyisi muutoin. 3.kategorian kisa aivan toinen tarina.

Avauskierroksella Iiro Vasa aloitti hyvällä 6-3, 6-2 voitolla paikallisesta Justas Trainauskasista, joka oli viime vuonna TE14 listalla 113:sta.
2.kierroksella tarjolla 8-sijoitettu Italian Mattia Bernardi, joka oli viime vuonna listalla 28:s tai BLR:n Moroz joka oli viime vuonna 37:s.

Saarinen kohtaa tänään 5-sijoitettu Puolan Jasha Szajrychin, joka oli viime vuonna 63:s, kun Saarinen oli 96:s. Polski syntynyt huhtikuussa ja Oliver joulukuussa.

Ovat pojat löytäneet kehityksen kannalta tähän kohtaan juuri passelin turnauksen.

Tanskassa Haavistolle harmittavan tiukka tappio isäntämaan tytölle: 4-6 6-7 (6). Nelurissa vielä myöhemmin tänään.

Algeria G5, 1. kierros
Youssef Sader (MAR) - Peetu Pohjola 6-3, 1-6, 6-3
Alexandra Anttila - Maria Fedosenkova (ESP) 6-4, 7-5

Sader on pari vuotta Peetua vanhempi ja paras saavutus viime kaudelta oli G5-semi. Peetu tuli pääsarjaan karsintojen kautta, jossa voitti kolme otteluaan.

Tanska G4, 1. kierros
Marko Vejnovic (SWE) - Roni Rikkonen 6-0, 6-1

Liettua TE16, 2. kierros
Mattia Bernardi (ITA) - Iiro Vasa 2-6, 6-4, 6-0

Vähän kehnompi junnuviikko tulosten puolesta.

Kiitos tuosta Algerian turnauksen infosta. Olisi jäänyt huomaamatta muutoin. Jäi Peetulta vieläkin ranking ottamatta, mutta ensi viikolla tuolla uusi yritys.
Pohjolan kaatanut 1999 marokkolainen hävinnyt kaikille muille kohtaamilleen 2001 nimille murskaluvuin, kuten tänään Ranskan Tempahcille, joka oli max Peetun tasoa kaksi vuotta sitten.
Tennisconceptin sivuilla treenivideota Algeriasta ja kuvagalleriaa viime viikolta kun Peetu istuu urheilupsykologin vastaanotolla Espanjassa valmistautuessaan kisakauteensa. Saa nähdä näkyykö joskus panostukset tuloksissa positiivisesti, aikaa on. Nopeilla kentillä tietty lienee edelleen aivan toinen pelaaja kuin massalla, mutta jotain kummallista on siinä ettei TE14 rankingin sijan nro. 13. saavuttanut voita pääsarjamatsia 16 vuotiaana G5 tasolla vaikka treenaa kovaa. Kaikki muut kahden vuoden takaiset top50 nimet kruisailevat näissä kisoissa ainakin muutamiin matsivoittoihin.

Algerian ITF G5:ssä Alexandra Anttila oli toisella kierroksella tunisialaista parempi:

Alexandra Anttila - Sarah Lisa Aubertin 5-7 6-4 6-4.

Tämä kvartsi taitaa olla tähän mennessä ennätystulos, mutta nyt on mahiksia vielä parempaankin, Anttila on kaavion 3.-sijoitettu.