Suomalaiset juniorit 2021

Hyvä voitto 07 pelaajalta 04-syntyneestä. Varsinkin kun Tylek kaatoi aiemmin viikolla Suomen 04 kakkosen Erikssonin.

Turnauksen taso on koronan vuoksi todella heikko, mutta tuo matsivoitto oli paljon kertova. Alopaeus kuitenkin pelaa vasta 14v-kautta ja aiemmin tässä vaiheessa suomalaisilla ei ole ollut mahdollisuuksia saada edes ITF-rankingia.
Toki Virtanen oli 15v-kauden helmikuussa 14v 8kk kun eteni näiltä noin ITF1400 sijoilta Kaarinan G4 finaaliin.
Alopaeus sen noin 14v 4kk.
Mutta yleensä ITF-menestystä ryhtynyt tulemaan GS-junnuille lähempänä 15v 6kk ikää.

Semissä vastassa tasan vuotta vanhempi 15v Otso Martikainen. Edellisen kohtaamisen viime marraskuussa vei Martikainen 64 64.

2 tykkäystä

Martikainen finaaliin luovutuksella. Syynä kaiketi Alopaeusin pelaamattomuuteen varattu lento Slovakiaan(?) Ensi viikolla siellä 1.kategorian TE14 kisat ja U14 maajoukkue lähtee varmaankin tänään sinne.

1 tykkäys

Stella Remanderille ensimmäinen ITF-turnausvoitto. Toivotaan näitä lisää kauden mittaan ja ehkä myös koronan hellittäessä hieman tasokkaampia turnauksia, jotta tyttö voisi kehittyä tasaista tahtia.

2 tykkäystä

Pajulahden G5 finaalissa 2006 Otso Martikainen voitti 2004 Juho-Eric Biggsin 6-0, 6-1. Edellisen kohtaamisen viime syksyllä vei Biggs 6-1, 6-3. Otsolla oli eilen lepopäivä ja Biggs pelasi 3.eräisen. Siinä selitys selvänumeroiselle tulokselle kaiketi.

Otsolle siis G5 ITF-titteli 15v 3kk iässä. Eihän näitä 2006-syntyneitä ITF voittajia poikien puolella löydy kuin kourallinen. Tarkkaa määrää en tällä hetkellä suoralta kädeltä tiedä, mutta max 5 kpl.

2 tykkäystä

Taisi olla vammaa myös Biggsillä.

Lagerbohm Slovakiassa tänään 62 62 voitto minimaalisen massatreenin jälkeen paikallisesta.
Pääsarjassa siis kolme suomalaista.
Yleensähän homma mennyt niin, että kovimmatkin suomalaiset saaneet näissä kevään ensimmäisissä 1.kategorian TE14 massakisoissa kylmää kyytiä, vaikka kuukautta paria aiemmin menestyivät hyvin kovilla kentillä.
Ruusuvuorikin aikoinaan 2013 sai massalla näissä kisoissa yhtä vähän pelejä kuin nykyisin saa ATP massalla.
Uskoakseni 07 kundit pärjää paljon paremmin.

Slovakiassa näemmä ensi tiistaina +27 helle. Kelpaa pelata. On Suomessakin keskiviikoksi ennustettu +20.

2 tykkäystä

Martikainen nousee noin sijalle ITF510.
Top500 joukossa on kolme Otson ikätoveria.
ITF277 Razeghi (USA), ITF331 Bigun (USA) ja ITF366 Landaluce (ESP).
Mahdollisesti nelonen siis, riippuen onko tällä viikolla myös muita 06 menestyjiä.
Ensi viikolla Pajulahdessa toinen G5 ja top500 ranking sen jälkeen mahdollista. Top400 raja lähenisi toisella turneevoitolla.

3 tykkäystä

07 pojat pisti tuulemaan Slovakian 1.kategorian massakisan pääsarjassa avauskierroksella tänään.

Lagerbohm vs Chudura (CZE) 63 64
Alopaeus vs Smejcky (CZE) 63 63
Paldanius vs Drab (SLO) 63 60

Lagerbohmin vastustaja Tshekin 07 maajoukkuenimi joka 11kk vanhempi kuin Linus. Alopaeus kaatoi Tshekin vuotta nuorempien kärkinimen.

2.kierroksella vastassa sitten TE14 top10 pelaajia ja katsellaan missä mennään.

3 tykkäystä

Päivän ottelut Slovakiassa. Voittajat puolivälieriin.

Felix Alopaeus 14v 4kk ranking 27.
Timothy Bezar 14v 3kk ranking 22.
Itävallan ykkönen

Oskari Paldanius 13v 11kk ranking 52.
Jan Kumstat 14v 4kk ranking 8.
Tshekin kärkinimiä

Linus Lagerbohm 13v 5kk ranking 108.
Egor Pleshivtsev 14v 3kk ranking 5.
Venäjän kärkinimiä

3 tykkäystä

Aika hurjaa jälkeä. Etenkin Lagerbohmilta.

Linus Lagerbohm - [2] Egor Pleshivtsev (RUS) 2-6, 6-4, 6-0
Felix Alopaeus - [8] Timothy Bezar (AUT) 6-2, 6-2
[3] Jan Kumstat (CZE) - Oskari Paldanius 6-3, 6-4

3 tykkäystä

Hyviä tuloksia. Oskarilla oli kovin vastustaja ja hänkin pärjäsi hyvin.
Massakentillä pärjääminen on myös tyyppikysymys.
On Suomestakin tullut massalla pärjääviä, vaikka selvänä vähemmistönä on. Henri Laaksonen menestyi 14-18v parhaiten juurikin massalla ja samoin teki Herkko Pöllänen sekä tietty Micke Kontinen.
Näillä hyviä massaominaisuuksia lyöntien puolesta, mutta liikkuvuuden/juoksuspiritin kautta eivät hekään olleet täydellisiä massapelaajia, sillä hieman kankeaa/laiskaa juoksua oli/on.

07 pelaajissa myös havaittavissa sellaista seikkoja joilla pärjää varmasti massalla. Alopaeus monipuolinen ja käyttää lyönneissä kierrettä. Lagerbohm sporttinen joka kiertää paljon kämmenelle.
Esim. Ruusuvuorihan ei kierrä juurikaan kämmenelle, vaan lyö rystyltä tilanteissa joissa parhaat massavääntäjät ovat nopeiden ja ketterien jalkojen ansiosta siirtyneet lyömään kämmenelle. Tämän seikan johdosta pystyvät saamaan kulmia aikaan ja avaamaan kenttää.

3 tykkäystä

Tänään suomalaisilla ottelut kovenee entisestään. Lagerbohm saa vastaansa siis Saksan 4kk vanhemman Lieven Mietuschin ja Alopaeus pelaa Unkarin Kincsesiä vastaan.
Varsinkin Lagerbohmin vastustaja vaikuttaa olevan 07 kärkinimiä. Tilastot vakuuttavampia kuin oli voitetulla venäläisellä.
2019 syyskuussa Mietusch pelasi massalla Mouratoglou Cupin finaalissa. Voittanut yhteensä 5 kpl TE-kisoja ja seitsemästi finaalissa. Esim. voitti huhtikuussa finaalissa Itävallan ykkösen Bezarin 61 61, jonka Alopaeus voitti eilen 62 62.
Lisäksi kaatanut monien muidenkin maiden ykköset.
Helmikuussa Mietusch voitti finaalissa 08 ikäluokan 13v-kausilaisten ykkösen Sveitsin superlupaus Flynn Thomasin 64 75 ja Lagerbohm joulukuussa 07 syntyneenä käytännössä samaa ikäryhmää Thomasin kanssa.
Joten huippujuttu on mikäli tasainen matsi tulee.

Alopaeusilla varmaankin paremmat mahdollisuudet edetä semiin, vaikka kova hänenkin vastustaja vaikuttaa olevan. Lienee tosin väsynyt eilisen maratonottelun jälkeen tuo Unkarin pelaaja.

EDIT. Lagerbohmin taso voi olla kyllä yllättävän kova. Ehkä sittenkin saumaa on Saksankin kärkeä vastaan. Mietusch treenaa Sveitsissä ja pelannut siellä hiljattain matsin 18v ITF200+ Van Herzeeleniä vastaan saamatta peliäkään 06 06.
Ja Linushan pelasi juuri 46 67 Soomea 18v ITF600+ vastaan. Toki 18veet sijoilta 200 ja 600 aivan eri tasolla.

2 tykkäystä

Nämä mitään kovia vastuksia meidän junnuille ole! :grinning: Erääkään ei tarvinnut menettää.

Linus Lagerbohm - [6] Lieven Mietusch (GER) 6-4, 6-4
Felix Alopaeus - [4] Kolos Kincses (HUN) 6-3, 6-3

On kyllä huikeeta tekemistä tältä kaksikolta nyt.

5 tykkäystä

Slovakian Piestanyn perinteikkään 1.kategorian semit.

Felix Alopaeus (FIN) 14v 4kk
Jacopo Vasami’ (ITA) 13v 5kk

Linus Lagerbohm (FIN) 13v 5kk
Duje Markovina (CRO) 13v 8kk

Jos… katsotaan.

Lisätty ’ Vasami’ nimen perään

Tuolla pelattiin alkuviikko +24/+28 täydessä auringossa. Nopea massa siis joka suosi suomalaisia. Torstaina ja perjantaina sää muuttuu. +16 ja sadekuuroja = hidas massa ja peli muuttuu toisenlaiseksi joltain osin semissä ja finaalissa.

EDIT
Felixin vastustaja Italian vasenkätinen Vasami’ voittanut tällä viikolla kolme 07 huippua erin 2-0. Ensin kaatui Ranskan Sborowsky, joka 2019 Auray Super openin finalisti. Sen jälkeen turnauksen 1-sijoitettu tshekki Mrva, joka voitti pari viikkoa sitten Venäjällä Super kategorian turnauksen. Kvartsissa Vasami’ voitti Saksan kärkinimiä olevan Engelin.
Saas nähdä mitä Rafa Nadal akatemian peluri ‘tuumaa’ kun vastassa semissä 11kk vanhempi Suomen Alopaeus ITF1088, jolla maailman 07 nimistä tällä viikolla toiseksi paras ITF-ranking Intian Dhamnen jälkeen.
Kun katsonut muiden 07 kärkinimien ITF-tuloksia G5 U18 kisoista, niin eipä ole tämä suomalaiskaksikon jyrääminen Slovakiassa ihme. Sillä suomalaiset pärjäävät paremmin vanhempien ikäluokkien nimiä vastaan kuin muut 07 eurooppalaiset. Esim. 2020 Les Petitsissä vakuuttanut, kvartsiin saakka alaikäisenä edennyt Federico Cina ITF1400+ onnistunut yhden G5 ottelun voittamaan ja on Alopaeusin jälkeen 07 porukan ITF-rankingin kolmonen kait.

2 tykkäystä

Parhaat suomalaisten poikien 1.kategorian saavutukset.

2006 heinäkuussa 14v 3kk Henri Laaksonen Hollannissa massalla finaaliin ja siinä tappio Filip Krajinovicille

2015 elokuussa 14v 2kk Otto Virtanen Saksassa massalla finaaliin ja siinä tappio Peter Makkille

2015 marraskuussa 14v 10kk Peetu Pohjola Venäjällä hallikentällä finaaliin ja siinä tappio Timofey Skatoville

Ei turnausvoittajaa siis. Myöskään kahta suomalaista ei ole pelannut samaan aikaan semissä, eikä edes kvartsissa, mutta nyt pelaa.

Toisaalta kerran aiemmin kaksi suomalaista voittaneet samassa 1.kategorian TE14 kisassa kolme ottelua. Tämä tapahtui EM-kisoissa 1995, jolloin Jarkko Nieminen 14v 0kk ja Timo Nieminen 13v 7kk etenivät kumpikin 4.kierrokselle saakka 16 joukkoon 128 pelaajan kaaviossa.
Nyt Alopaeus ja Lagerbohm myös voittaneet kolme pääsarjamatsia 32 pelaajan kaaviossa.
Kovempi juttu kyllä tämä kuin EM R16, johon usein vaatii vain yhden kovan päänahan.

Slovakiassa semit määrä alkaa klo 09.30. Ei toteudu. Runsasta sadetta klo 08-13. Viiden tunnin aikana 6-7 millimetriä kentänpehmentäjää ja illansuussa sitten pääsevät kentille.
Elikäs, tuskin kannattaa katsoa Tennis Europen sivuja tuloksien toivossa ennen klo 17.

Tämä seikka sataa suoraan vastustajien laariin, sillä jo kuvien kämmenotteet kertovat, että Vasami’ ja Markovina ovat hitaissa olosuhteissa viihtyviä massavääntäjiä mitä suuremmissa määrin.
Toisaalta hitaissa olosuhteissa korostuu myös fysiikkaseikat ja niissä suomalaiset ehkä edellä näissä pelipareissa. Vaikutus lopulta +/-0.

1 tykkäys

Näköjään ovat päässeet pelaamaan sateesta huolimatta. Vasami’ vs Alopaeus 63 75.

Lagerbohm pelannee kolmen erän ottelua, koska tulosta ei ole tullut vielä.

Linus Lagerbohm vs (7) Duje Markovina (CRO)

6-3, 6-1 !!!

Finaalissa siis 13v 5kk ikäiset Lagerbohm ja Vasami’ (ITA)

Esim. Tanskan Holger Rune voitti ensimmäisen 1.kategorian TE14 kisan 13v 4kk ja tuo oli poikkeuksellisen nuorena jota harvoin näkee.

6 tykkäystä

Dubbelin turnausvoittoon suomalaispari Alopaeus/Paldanius.
Tais olla ensimmäinen kerta laatuaan. 2013 Hollannin 1.kategorian dubbelin finaalissa pelasivat Ruusuvuori/Sarpola ilman voittoa.

Pajulahden G5 ITF-semissä kohtaavat 15v Martikainen ja 18v Soome. Viime viikolla 13v Lagerbohm haastoi Soomen 46 67.
Martikaisen (s.tammikuussa 2006) ja Lagerbohmin (s.joulukuussa 2007) ikäero käytännössä kaks vuotta, vaikka peräkkäisinä syntymävuosina ovatkin.

Saiskohan muuten Martikainen villin kortin tuleviin Suomen 15K prokisoihin Kouvolaan ja Helsinkiin Suomen ykkösjunnun statuksella.
Aiemminkin 15vee kausi ollut se ensimmäinen prokisoissa villillä kortilla tuon tason kyvyillä.

2 tykkäystä

Alopaeus nousee sijalta 28 noin sijalle 18.

Lagerbohm nousee sijalta 115 noin sijalle 38 tai 45 riippuen miten finaalissa käy

Paldanius nousee sijalta 54 noin sijalle 48

Lagerbohmilla vielä paljon tyhjiä sarakkeita pienen kisamäärän johdosta ja kaikki voitetut matsit nostaa jatkossa pistemäärä ja rankingia.

U14 ‘MM-kisat’ Les Petits Etelä-Ranskan Tarbesissa pelataan tänä vuonna pääsarjan osalta 6.-12.9.
Siirrettiin tammikuulta syyskuulle koronan vuoksi. Suomalaisten kannalta hyvä niin. Lagerbohm ei olisi mahtunut turnaukseen mukaan, mikäli olisi pelattu normaalisti tammikuussa, mutta syyskuun turnaukseen mahtuu selvällä tavalla suoraan pääsarjaan ja ties vaikka sijoitetun paikkakin olisi vielä tulossa.

07 pelaajien seuraava turnaus on Virossa 16v-sarjan TE-kisa 24.5., joka 2.kategoriaa. Siellä 1-sijoitettuna 06 huippuihin lukeutuva Ranskan Papamalamis ITF600+ sijoilta. Joten siellä sitten 1-2 vuotta vanhempia vastaan.

Tänä vuonna myös hyviä menestysmahdollisuuksia U14 maajoukkuekisassa Summer Cupissa. Ties vaikka Suomi pääsisi historiassa ensimmäisen kerran U14 joukkue-MM-kisoihin. Sinne pääsee 16 maata ympäri maailmaa ja Euroopan Summer Cupin perusteella tuonne syksyllä pelattavaan turnaukseen pääsee.
Vai sotkeeko korona nämä kisat. :thinking:

U16 Davis Cupin finaaliturnauksessa 16 maan joukossa Suomi ollut kerran mukana Henri Laaksosen johdolla. Tuonne erinomaiset mahdollisuudet Suomella vuosina 2022 ja 2023. Esim. ensi vuonna 16v Martikainen ja 15vee kautta pelaavat 07 nimet muodostaa varsin tasokkaan DC-junnuporukan. Junnujen DC siis U16 turnaus.

1 tykkäys