Suomalaiset juniorit 2022

Hyvä taistelu kuitenkin Juholta. Tappio tuli lukemin 16 76(5) 46. Ei muuta kun kohti uusia haasteita.

1 tykkäys

2007 syntyneiden ikäluokastamme Linus Lagerbohm esitti hienoja otteita pari viikkoa sitten ja eilen myös Felix Alopaeus avasi kansainvälisen kautensa mainiolla voitolla Norjan G5-kisassa. Vastassa oli kaksi vuotta vanhempi 7-sijoitettu romanialainen, joka oli viime kaudella parhaimmillaan G3-kisan puolivälierässä. Nähtävästi näillä 14-vuotiaiden TE-kisoissa menestyneillä kavereillä ei tule olemaan ongelmia hypätä ITF-junan kyytiin. Kolmas ikäluokan kova luu, Oskari Paldanius, on lämmitellyt kotimaassa ja vei JGP-osakilpailun näytöstyyliin (6-1 6-0 6-1 6-1 6-1 6-0).

3 tykkäystä

Kahden viikon kuluttua Ranskassa pelataan kauden suurin U12 turnaus Auray Super Open. Listalla Suomen kova 2010-syntyneiden poikakolmikko.
Jostain käsittämättömästä syystä eivät ole saaneet suoraa pääsarjapaikkaa, vaikka ovat top30 tasoa ikäluokkassaan. No karsintojen kauttakin onnistuu mukaan pääseminen.

Tänään Felix Alopaeuksella mielenkiintoinen ikätoveri vastassa. Alaa Trifi (TUN) on viime marraskuulta 14-vuotiaiden Afrikan mestari ja sen jälkeen otti vielä Eddie Herrissä ja Orange Bowlissa kolme otteluvoittoa kummassakin (14-vuotiaiden sarjassa siis). Hyvin ikäluokan kärjen menossa mukana olevia poikia nämä Felix ja Alaa.

Tasaiset lukemat, mutta Afrikan mestari voitti.

Norja G5, 2. kierros
Alaa Trifi (TUN) - Felix Alopaeus 6-4, 6-4

2 tykkäystä

Turnaus nyttemiin peruttu eikä suunnitelmissa ole järjestää sitä tänä vuonna toisena ajankohtana. Seuraavan kerran siis 2023.

1 tykkäys

Ohhoh! Siellä on järjestäjillä näköjään vähän muitakin huolia kuin koronavirus.

Tällä viikolla suomalaisia junioreita pelasi sangen laajalla rintamalla pitkin Eurooppaa, mutta laihoin tuloksin. Annetakoon viikon parhaan pelaajan kruunu pojallemme, joka on vielä näin perjantaina jatkaa Rotterdamin TE12-kisassa mukana voitettuaan kaikki alkulohkon kolme matsia selvin numeroin.

Ensi viikolla suomalaismaila heiluu sitten hyvin tiuhaan Tartton G5-kisassa. Jospa vaikka 2007 syntyneet Felix Alopaeus ja Oskari Paldanius saisivat pelinsä hyvään uomaan ja taistelisivat jopa turnausvoitosta.

1 tykkäys

Edellä mainittu poikamme otti lopulta turnausvoiton ja ainoa erätappiokin tuli vasta finaalissa. Hienoa! Ei näitä ulkomaisen TE12-kisan voittajia ihan joka ikäluokasta meillä löydy.

3 tykkäystä

Kaiken huipouna kyseinen kundi tunnettu Suomen 2010 porukan kolmosena.
Voitti tuolla muun muassa ranskalaispelaajan, joka pelasi tammikuussa Ranskan suuressa 1.kategorian kisassa 3.kierroksella.

2010 porukka haiskahtaa vahvasti uudelta 2007 poppoolta.

2 tykkäystä

Hyviä uutisia myös Bumerangin mainitsemasta 2007 syntyneiden joukosta: 14-vuotias Oskari Paldanius selvisi tänään ensimmäistä kertaa urallaan ITF-kisan puolivälieriin Tarttossa. Tämä kausi lienee koko tuolle ikäluokan kärkiporukalle lähinnä itseään vanhempien vastustajien tempoon totuttelua ja G4/G5-tasoilla pisteiden metsästystä. Turnausvoitto olisi jo todella kova juttu, sillä ei siihen Emil Ruusuvuorikaan vastaavalla 15-vuotiskaudellaan pystynyt. Joten annetaan poikien tällä kaudella rauhassa treenata, pelata ja kehittyä ilman kummempia menestysodotuksia.

1 tykkäys

Paldanius jatkaa Tarttossa välieriin. Se on kyllä mainio saavutus, kun ikääkin vasta 14 vuotta.

3 tykkäystä

Otso Martikainen pelannut ahkerasti G4 kisoja. Kuitenkin hävinnyt toistuvasti jo 2.kierroksella. Tuloksellisesti taso ei ole noussut vuoden takaisesta.

Otso sai kutsun Davis Cup joukkueeseen ja treenannut tämän viikon Espoossa Suomen kärkimiesten kanssa.

Voinee olla hyvä piristysruiske juuri 16v täyttäneelle. Veikkaan DC-viikon jälkeen Otson olevan vireessä G4 kisoissa.

Mainio käytäntö tuo ollut, jossa Jarkko nostanut rinkiin treenaamaan viikon ajaksi jonkin junnuteinin. Edeltävällä kerralla mukana oli Iiro Vasa.

4 tykkäystä

Oskari Paldanius finaaliin kaadettuaan ykkössijoitetun kaksi vuotta vanhemman virolaisen! Aika kovaa jälkeä tulee heti kauden ensimmäiseen ITF-turnaukseen. Katsotaan saadaanko suomalaisfinaali, sillä toisessa välierässä pelaa parhaillaan Axel Eriksson.

5 tykkäystä

‘Otto Virtasen’ tasoa tämä.

Otto ja Oskari molemmat syntyneet kesäkuussa ja Otto eteni 15v kauden alussa 14v 8kk Kaarinassa G4 finaaliin. Silloin kaatui muun muassa kaksi vuotta vanhempi 1-sijoitettu ITF top300 joukosta ja Oskari tempaisi nyt käytännössä prikulleen samassa iässä vastaavan voiton.

Toki tämä turnaus G5, mutta ei kaus jää Oton ihmeteosta.

Molemmat fyysisesti lahjakkaita atleettisia. Kypsiä ikäisekseen, mutta menestys menee luontaisen atleettisuuden piikkiin, josta hyötyä myös aikuisena.

Oskari pelasi tosi isosti Les Petits nelinpelifinaalissa viime syyyskuussa. Katselin 2007 huippujen matseja tuolta enemmänkin ja Paldanius oli lyöntien suuruudeltaan parhaimpien joukossa. Ei siis ihme kun pärjää jo vanhempia vastaan. Varmaankin pärjää suhteellisesti jopa paremmin vanhempia keskivertojyystäjiä vastaan kuin oman ikäluokkansa kärkeä vastaan. Pärjää siis paremmin vanhempia vastaan kuin moni 07 huippu.

2 tykkäystä

Suomalaisfinaali mahdollinen, kun Axel Eriksson toisessa välierässä, joka nyt käynnissä. Nelurissa Paldanius/Alopaeus tänään finaalissa.

Suomalaisfinaali huomenna Tartossa. Eriksson voitti seminsä kolmessa erässä.
Finaali alkaa noin klo 11.

1 tykkäys

Saas nähdä pystyykö Paldanius kaatamaan kolme vuotta vanhempansa.

Eriksson s.2004 voitti tässä kisassa aiemmin viikolla Venäjän Ilya Maltsevin, jonka ITF700 sijan tuntumassa oleva ranking on 2007-syntyneiden parhaimmistoa.

Lisäksi muistuu mieleen Kaarinan G4 finaali, jossa 14v Virtanen hienon viikon jälkeen lopulta finaalissa taipui kolme vuotta vanhemmalle tusinaruotsalaiselle. Kolmen vuoden ikäero junnuissa usein ratkaisevan suuri.

Mutta eiköhän saumat Oskarilla ole. Suomalainen voittaa joka tapauksessa.

Oskari Paldanius voitti tuon Viron G5 kisan. Ikää 14v 8kk
Suomen poikien historian nuorin ITF-voittaja.

Henri Laaksonen voitti Bulgariassa G5 kisoja 15v 0kk huhtikuussa 2007, muutamaa kuukautta aiemmin kuin Oskari syntyi.

Ensimmäinen suomalainen 14v ITF-voittaja pojissa. Hyvät on näkymät ajatellen matkaa junnujen GS-tasolle tulevina vuosina. Jos voitat tuossa iässä ITF-kisan, niin se on selkeä signaali kyvyistä ja kehityksen oikeasta suunnasta.

On sekin aikamoista, että Suomen historian nuorimmat ITF-finalistit, Otto Virtanen 14v 8kk ja Oskari Paldanius 14v 8kk, kumpikaan ei mahtunut 14-vuotiaiden EM-joukkueeseen puolta vuotta aiemmin.

Ikäluokkien kolmosista tuli hetkessä ikäluokkiensa maan ykkösiä. Tuo 14v-15v kausien välinen treeniaika on tärkeä suunnannäyttäjä.

Joskin eiköhän 07 porukassa muutkin vielä kyntensä näytä ja voimasuhteet voi jatkossakin vaihdella.

6 tykkäystä

Suomen 2010-syntyneiden nro. 3 voitti siis helmikuussa tasokkaan 2.kategorian TE12 turnauksen Hollannissa.

Tällä viikolla Suomen tuon ikäluokan ykkönen aloitti TE-kisansa Portugalissa 1.kategorian kisalla. Tuo Suomen ykkönen voittanut usein selvänumeroisesti tuon Hollannin kisan voittaneen, joten voinee pärjätä 1.kategorian kisassakin.
Kyseinen suomalainen voitti helmikuussa Viron parhaita kaksi vuotta vanhempia 08 nimiä, kun eteni Viron 14v sarjan JGP:ssa finaaliin.

Kohtaa Portugalissa huomenna 2.kierroksella Saksan maajoukkuepelaajan ja sen jälkeen kvartsissa tarjolla Ranskan kärkinimiä oleva, joka pelasi tammikuussa 1.kategorian semissä Ranskassa.

Myöhemmin tässä kuussa Suomessa pelataan 14v sarjan TE ja listalla useita Suomen kaksi vuotta alaikäisiä 12vee kausilaisia. Ovat kärkinimiä Suomen 14-vuotiaissa, joten toki mukana jo kv 14v sarjassakin.

Tuo Suomen 2010 ykkönen on vieläpä syntynyt joulukuun lopussa, joten käytännössä pärjää siis kolme vuotta vanhempia vastaan. Artikkeleja löytyy jo vuosien takaa.
Ranskan Mouratoglou akatemiassakin käynyt treenailemassa jo pari vuotta sitten.