Suomalaiset tennismiehet 2017

Harrin ura on pariin kertaan kaatunut sitkeisiin vaivoihin. Miehen analyyttisen luonteen tietäen en olisi lainkaan yllättynyt, jos hän olisi pelitaukonsa aikana tehnyt paljonkin kuntouttavaa treeniä ja vahvistanut kroppaansa mahdollisesti vielä yhteen yritykseen. Ainakin tulosten perusteella hän on ollut jäähdyttelijänäkin Jarkon jälkeen paras kaksinpelaajamme.

Toinen Harrin edellistä “top-200 projektia” kuvannut asia on se, että mies teki todella paljon itse ja yksin. En tiedä mitä käytännön apua hänelle on JNTA:n mukana toimimisesta, mutta jotain saattaa olla ja se saattaa viedä eteenpäin. Ainakin kisareissuille löytyy nyt suomalaista seuraa ja varmaan myös valmentajaa, fysiota ym.

Haluaisin uskoa, että rankingennätys on vielä tehtävissä. Toki se edellyttää sitä, että pidempiaikaisia loukkaantumisia ei enää tule.

Näiden kahden mainitun rajapyykin eroa on tällä hetkellä 61 ATP-pistettä, eli ei oikeasti suurta merkitystä kumpaan kastiin kuuluu - top 300 päässee lähes aina sisään challengereihin - ei juuri muuta eroa. Suomessa asuva ei sillä tasolla pääse omilleen / elätä itseään.

Tuskinpa tuotantotalouden Diplomi-insinööri panostaisi kaksi vuotta tennikseen, jos tavoitteena olisi top 400 taso kaksinpelissä :slight_smile:

Mielenkiinnolla katsellaan kesän loppuun miten ja missä Harrin peli kulkee!

Lisättynä se, että top300 rankingin pelaaja voi elätellä toivoa pääsystä Grand Slam-karsintaan, kun taas top400 pelaaja ei. Ainakin Australian avoimiin ja Wimbledoniin mahtuu usein karsimaan jollain ATP270-300 rankingilla, mutta Ranskan avoimiin ja US Openiin vaaditaan sijoitusta usein 250 joukkoon.
Varmasti Harria houkuttaa tennisuralla ainakin ATP ja GS-karsinnan läpäisy, jotka jäivät nuorena tekemättä. Esim. Kim Tiilikainen ja Tapio Nurminen etenivät ATP-pääsarjoihin vaikka ennätysranking Heliövaaraa huonommat. Tuomas Ketola pelasi usein GS-pääsarjoissa vaikka oli vain sijojen ATP130-200 pelaaja.
Näissä kisoissa kuitenkin ne isot palkkiot pyörivät ja lisäksi mainetta pelaaja saa pelkästä GS-pääsarjaan osallistumisesta aivan toisella tavalla kuin CH-kisoissa pärjäämisistä ja maine tuo taas lisää sponsoreita - eikös.

EDIT
Pelaajien tavoitteet ja tuleva taso harvoin kohtaavat. Lähes kaikki tosissaan treenaavat tavoittelevat top100 tasoa ja osa top10 tasoa.
Eikös Harrin blogin nimikin ollut takavuosina joku top100 tason saavuttamiseen viittaava. Rankingiksi jäi kuitenkin silloin ATP194. Jopa Henrik Sillanpää antoi muutama vuosi sitten kommentin, että top100 tähtäimessä. Juho Paukku kun oli tuollainen nippanappa top400 pelaaja ja treenasi vähän aikaan jenkeissä, niin ilmoitti silloin tavoitteekseen jopa yllättävän ATP160 lukeman, kun kaikki top500 pelaajat puhuvat usein top100 haaveesta.

Natti siis povasi omalta osaltaan mihin uskoo Harrin rahkeet riittävän, kuten muutkin tässä ketjussa ovat omia veikkailuitaan kertoneet ja niillä ei ole tekemistä sen asian kanssa mitä Harri tavoittelee.

Tiedä nyt haluaisiko Harri odottaa pari vuotta päästäkseen tienaamaan satunnaisia tonneja ATP-karsinnoista tai muutamaa kymppitonnia miinus verot GS-karsinnan läpäisystä, jos ajatellaan vain taloudelliselta kannalta… Veikkaan, että ihan oikeita töitä tekemällä pääsee parempaan lopputulokseen kahdessa vuodessa :slight_smile:

Faron karsinnoissa PN-S ykkössijoitettu, eli jäi harmittavasti juuri pääsarjan ulkopuolelle. Vastaan tulee puolitoista vuotta nuorempi Jacopo Berretini (ITA, ATP 1427).

Harri Heliövaara vs Giovanii Fonio (ITA, ei rankingia).

Tony Petrolan nimeä ei löydy karsinnoista.

Patrik N-S hävisi Berrettinille 57 57. Ei mennyt Patrikin Portugalin matka ihan toiveiden mukaisesti.

Parhaimmassa tapauksessa Harrilla on tänään kaksi karsintaottelua. Toivottavasti jalat kestävät.

Harri selvitti ekan matsin 6-3, 7-5. Myöhemmin tänään vielä vastaan tulee Ukrainan Aleksey Prokopchuk, ei rankingia.

2 down, 2 to go. Harry jatkoon 6-4, 6-4. Kolmannen kierroksen vastustaja tulee brasiliasta; Eduardo Dischinger (ATP 962).

Harri jaksoi vääntää tiukan kolmieräisen: 4-6, 7-6 (5), 6-2.

Karsintafinaalissa Italian Gian Marco Moroni (ATP 809).

Pääsarjassa hyvät mahdollisuudet päästä toista karsijaa tai villikorttilaista vastaan, mutta huomisen voiton kautta tietenkin.

2 tykkäystä

Harri pääsarjan, taas kovan väännön jälkeen: 6-2, 6-7 (4), 6-4.

Päivitettyä pääsarjakaaviota odotellessa…

Pääsarjassa vastaan 20v Antoine Bellier ATP599, jos siitä selviää niin seuraavana kakkossijoitettu Gigounon ATP-281

Kyllä Harrilla täytyy olla kova motivaatio vielä yrittää ammattilaiseksi kun jaksaa kiertää näitä Portugalin kisoja ja 128-kaavion karsintoja. Toisaalta ilman rankingia ei muuta vaihtoehtoa olekaan, jos uran jatkon alkua ei halua kesään lykätä.

2 tykkäystä

Näyttäisi olevan oikein streamiakin noilta faro:n kovilta kentiltä, ainakin batmanstreamista löytyy kenttä jossa heliövaaran ottelu on vikana

1 tykkäys

Näyttää menevän aika myöhään. Voi tulla pimeetä

Valot löytyvät, ekassa erässä 4-5 tilateessa, harri johtaa, syötti jo erää kotiin mutta breakattiin, tiukkaa vääntöä

Harrille harmittava tappio 6-7 (4), 4-6.

Poikkeuksellisen mielenkiintoinen tennisviikonloppu ja toivon mukaan myös ensi viikko tulossa tämän ketjun pelaajilla.

Heliövaara pelaa tosiaan kovilla kentillä melko eksoottisessa Persialahden saarivaltio Bahrainin Manamassa ja Kroatian massalla esiintyy 20v täyttänyt Niklas-Salminen ja ripauksen vajaa 18v Ruusuvuori. Nämä ovat aina mielenkiintoisia hetkiä, kun GS-junnukisassa menestynyt suomalainen pelaa sen jälkeen ensimmäistä kertaa miesten henk.kohtaisia pelejä, että mihin taso riittää. Voivat Patti ja Emppu osua vastakkain jo karsinnoissakin. Toki massalla Ruusuvuori ei liene aivan parhaimmillaan, joten siinä valmiina selitys mikäli menestystä ei tässä kohtaa tule mutta en yllättyisi Ruusuvuoren pääsarjan kvartsipaikastakaan.

Heliövaaralla lienee hyvät saumat nyt mennä pitkälle kun Bahrainin pelaajalistaa katsoo, jossa taso aavistuksen väljempi kuin Kroatiassa pelaavilla.

Bahrainin Manamassa on viikonloppuna lämpöä 25-30 astetta ja Kroatian Umagissa 14-16 astetta.

Reus (ESP) futures karsinnat:

Lucas Leivo - Petar Gazivoda (MNE)
Matias Järvi - David Sanchez Herrero (ESP)

Mikäli menestystä tulee, vain toinen kavereista voi edetä pääsarjaan; kohtaisivat karsinta-semissä. 128 pelaajan kaavio.

Heliövaaraa ei näy Bahrainin karsintakaaviossa. Harri kuitenkin viikko sitten SM-liigan jälkeen antoi haastattelun että Bahrainiin menossa. Villi kortti pääsarjaan? Tuolla päin arvostetaan Futures-tasolla ATP194 ennätysrankingin pelaajaa, jolla diplomi-insinöörin paperit, joten ihme ei olisi pääsarjan villi kortti.