Se on kauden matalin palautuspisteistä voitettu ottelu Oton osalta 28 %, edellinen oli Struff voitto 32 % palautuspisteistä Dubain karsintafinaalissa.
Oli muuten aika viilipyttymäinen ratkaisu tuohon, huomioiden pelitilanne ja nauru perään.
se oli ![]()
Otto ei varmasti ole urallaan ollut vastaavassa paikassa et pari tuntia armotonta kisatennistä alle ja sitten parin tunnin huililla uuteen matsiin.
Nyt on kyllä iso haaste edessä, finaali on tällä hetkellä merkitty NB 17.15 Suomen aikaa. Toki Bu tarvitsi myös kolme-eräisen mut se oli paljon suoraviivaisempaa alle kahden tunnin ottelu
Otolta etenkin syöttöstatsien valossa erittäin hyvä 3 erä, vaikka murron antoikin takaisin. Ykkönen 65% ja voitti molempien syöttöjen takaa hienosti pisteitä.
Bu:lla tänä vuonna 2x finaalitappiota Aasian kovilla kentillä…Edellinen CH-voitto Granbyn kovilta kentiltä vuonna 2024.
Ehkä pieni yllätys, että Bu pärjää ruoholla näin hyvin…Historiallisesti heikoin alusta hänelle tuloksellisesti, yllättävän korkeita ässälukuja syöttänyt tavanomaiseen nähden ja Bu:n kämmen mielestäni aika epäsopiva ruoholle. Enemmän kyllä pidän häntä kovien kenttien pelaajana.
No. Sai kaverikinTB:n alkuun yhden aika halvan pompun kurotuksella.
Virtanen - Bu alkamaisillaan
Joo siellä Otto jo 3-0 johdossa avauserää. Hyvältä näyttää
Otto näyttää hiukan väsyneelle, mutta hyvä että sai pidettyä tiukan syötön ja kaivettua väkisin pallon takaisin etukentältä viimeiseen murtopalloon.
Syöttö on tosi kriittinen ja mielellään pitäisi Oton viedä avauserä. Oton kannalta toistaiseksi hyvä uutinen on, kun Bu ei suostu vetäytymään takaviivasta paljoa, tuo suosii Oton isoa syöttöä.
Keskuskenttä on selvästi paremmassa kunnossa ja nopeampi kuin se perunapelto, Virtasen näyttää olevan helpompi pelata tässä omaa peliään. Lähtee terävämmin peruslyönnit, varsinkin kämmen.
Puhdas syöttö Oton lapaan, kun ei Bu vetäydy kauemmaksi palauttamaan. Hankala täten tuottaa myös pidempiä ralleja, joten ei Otto joudu tositestiin tuolla osa-alueella.
Oton rohkeus palkittiin paineen alla, Otto tekee tuplia, koska hakee enemmän riskiä kakkosella, osin varmaan syynä Bu:n kenttäasetelmat. Monet näistä siis ei ole ns. “huonoja tuplia”.
Nyt alkaa olla olosuhteet aika riskirajoilla, toivottavasti ei satu mitään. Nyt ollaan kuitenkin erän “sydämessä”.
Olosuhteet? No. Otolta kysyi tuomari “are you still feeling ok?”
Toinen erä nyt sitten tais mennä. Perhana. Ei oo Otto ihan täydessä iskussa.
Virtasen peli alkaa hiipua, Bu on freesi ja pelaa virheettömästi.
Kolme helppoa kämmenvirhettä, joista kaikki taisi tulla omissa syötöissä. Tuollainen maksaa helposti tiebreakin. Kolmas erä kutsuu..
TB:n alkuun tuli harmilliset pari kämmenvirhettä, tuossa tuli sitten annettua liikaa eteen…Bu:lta toki yksi hyvä rystysyötönpalautus. Siinä oli muutama ralli, jotka olisivat voineet kääntyä parhaimmillaan toisinpäin, ei tällä kertaa, vaaditaan päätöserä.
“Bathroombreak please”
Ja nyt alkoi sataa…
Harmi, että jäi Otolta hyödyntämättä kolme murtopalloa, Otto söi kivasti palloa, mutta Bu ei lopulta murentunut.
Bu:lla oli pieni momentum henkisesti ja pelillisesti. Sadetauok pitäisi auttaa meitä. Nyt vaan eka syöttövuoro solidilla pelillä himaan niin ihan otettavissa![]()