Suomalaispelaajien otteluseuranta 2026

Olipa maratonpallo jonka Otto valitettavasti häviää, ottelupallo Bulle ja eka tuo tuloksen.

Tappio on tosiasia

2 tykkäystä

Kolmas erä oli Otolta parempi kuin toinen erä, mutta Bu sai enemmän irti tärkeissä pisteissä, harmi kun ei saanut uusittua mestaruutta.

Bu teki Otolle “Majchrzakit”…Tässä ottelussa häviäjä voitti 6 pistettä enemmän, kuten semifinaalissa.

Kolmoserän ainoa breikattu syöttövuoro päättyi Oton tuplaan, tähän päivään mahtunut kaksi kardinaalisen huonoon paikkaan osunutta tuplavirhettä.

Näitä on nähty aiemminkin tällä kaudella useat kerrat kun tuplavirhe osuu kriittisen huonoon paikkaan. Toki tämän ilmiön voi yhdistää sinne pääkoteloon ja painepuoleen, mut ei näitä vaan kestä liikaa syötellä mielellään ei yhtään kappaletta. 40-0 omalla syötöllä, siellä voi tuplatilastoa kaunistella ihan vapaasti

Joo olihan tuo päätöserän tupla enemmän sitä paineen alla heikkoa suorittamista, noista kuudesta tuplasta tuo oli surkein kaksoisvirhe ei pelkästään ajoituksellisesti vaan myös laadultaan, muihin käytännössä sitoutui paljon paremmin, vaikka tulikin tupla, ne oli niitä ns. “parempia tuplia”.

Yleisesti ottaen tämän turnauksen paineen alla pelaaminen hyvin kaksijakoista, omissa syötöissä pelasti ihan kelvollisesti murtopalloja ja peruspeli toimi näissä tilanteissa normaalia paremmin, mutta palautuspelissä nuo painepisteet jäi enemmän piippuun. Oli tämä turnaus sellaista suht. tappioiden minimointia pisteiden puolesta, toki olisi ehdottomasti voitto otettu vastaan, tuo oli kuitenkin otettavissa.

Pelillisesti itsessään tulos oli ehkä mairittelevampi kuin olisi jopa ansainnut. Majchrzak ottelun voi nähdä suurena venymisenä, finaalin ei saatu samaa hyvästä avauserästä huolimatta. Toivottavasti parempaa olisi sitten luvassa ATP-kisassa, koska tuolla tarjolla paremmin pisteitä eikä näitä tule liialti mahdollisuutena (suoria pääsarjapaikkoja). Mielellään ehkä olisi myöhäisempi startti turnaukseen parempi palautumisen kannalta ja tappion nollaamisen kautta, saa nähdä mille päivälle osuu startti Hollannissa.

Vaikka tulos oli hyvä kokonaisuudessaan, niin olisi ajoittain agressiivisuutta tarvinnut lisää. Oli paikkoja painaa painavampaa löyntiä, mutta tyytyi lyömään nätin kohtuullisen hyvin sijoitetun lyönnin kerta toisensa jälkeen.

Joka paikassa sataa, Vaasa tai Hollanti

Kyllähän Vaasassa pelataan taas. Ahti vei nelurissa ensimmäisen erän saksalaisparinsa kanssa 17 minuutissa 6-1.

Martikainen kolmanteen erään 6-3, 3-6…

3 tykkäystä

näköjään se oli match tie-break, jonka Martikainen voitti

4 tykkäystä

8 siis pääsarjaan kun Otso ainoana karsinnoista läpi

2 tykkäystä

Otto vs Majchrzak ottelu osa 2 alkamassa pian…

Ottelussa ennakolta ässämäärät pitäisi olla selvästi matalampia kuin esim. Birminghamissa…Viime vuonna Otolta voitto-ottelussa 7 ässää…Tämän viikon top 3 lukemat…Zhang 14, Atmane 13 ja Damm Jr 12.

Majchrzak avaa puhtaalla pidolla, Otolta ei napsunut kämmenet…0-1
Otolta kelpo aloitus…1-1
Otto saa ensimmäisen iskun sisään, teemana rystylyönti…2-1
Majchrzak nappaa samointein murron takaisin, pari vahvaa linjarystyä…2-2
Majchrzak jatkaa puhtaalla pidolla…2-3
Otto sai tärkeään paikkaan tarkan ykkösen…3-3
Otto kokeilee ottaa palloa vastaan lähempää takarajaa tai jopa sisäpuolelta, mutta puolalainen pitää…3-4
Otolta pari laadukasta syöttöä…4-4
Majchrzakille puhdas pito…4-5…Oton kämmen ja ohituslyönnit olleet toistaiseksi pettymyksiä.
Otolle ei erityisen kivuton pito…Syötöt eivät olleet mitään tarkkoja pääsääntöisesti, mutta Majchrzak ei lukenut syötönsuuntia…5-5
Majchrzak saa tässäkin ottelussa helppoja pitoja…5-6
Otolle ykkösruutuun ulos laadukkaita syöttöjä…6-6
Otto teki tb:n vaikeimman kautta itselleen, mutta sai sitten lopulta hyvät syötöt tukalassa tilanteessa, tb:n alussa oli monipuolista peliä…7-6

Avauserä 7-6 Otto

Toisen erään alkuun Otolle vähän onnistumisia kämmeneltä ja pito…1-0
Majchrzakille puhdas pito, Otolla vaikeaa tällä kertaa rystysyötönpalautuksessa…1-1
Otolle tukku suoria pisteitä syötöllä…2-1
Otolla kämmenessä vaihtelua…2-2
Otolle köyhä syöttövuoro, kämmen oli pitkälti juurisyy…2-3
Otto käyttää toisen murtopallon, Majchrzakilla rystyn kanssa ongelmia…3-3

Sadetauko luvassa, hyvä että Otto sai murron takaisin ennen taukoa…

2 tykkäystä

W15 Madridissa Ella Haavisto on aloittanut Ottelunsa. Ottelu aloitettu kahdella murrolla. Ella aloitti häviämällä syöttönsä puhtaasti.

W50 Guimaresissa Anastasia Kulikova on jo hieman pidemmällä erässään. Martinez Vaquero aloitti voittamalla neljä peliä putkeen, mutta Anastasia kuitannut nyt kolme takaisin, mutta on murron perässä.

Liian pehmeitä ykkösiä tuossa toisessa syöttövuorossa Virtasella, oli helppoja palautettavia puolalaiselle, ja siksi syötönmenetys. Ykkösen sisään saaminen ei pelkästään riitä, vaan pitää olla myös tarkkuutta ja kovuutta niissä tällä vähän hitaammalla ruoholla.

Vähän huteralta vaikuttaa Oton peli edelleen, kuten Birminghamissa.

1 tykkäys

Kesti tosiaan Anastasialla hieman herätä tänä aamuna, mutta mainisti käänsi 0-4 tilanteen erävoitoksi 6-4! Hyvä erävoitto siinäkin mielessä, että espanjalaisvastus on monta kymmentä sijaa Kulikovaa paremmin rankattu.

Toinen erä jatkuu Anastasian komennossa "2-0. Kahdeksan peräkkäistä geimiä siis suomalaiselle.


Unkarissa Oskari Paldanius oli pitkään avauserää murron perässä, mutta viime hetkellä otti murron takaisin 4-5" tilanteessa. Tämän jälkeen Oskarilla oli itsellään kolme eräpalloa 6-5" tilanteessa, mutta ei onnistunut hyödyntämään ja nyt tahkotaan tiebreakkia.

M15 Nyíregyháza (HUN), 1. kierros
Oskari Paldanius - Péter Makk (HUN) 7-6(2), …

Hyvä Oskari!

4 tykkäystä

Anastasia tosiaan voitti ne 6 peliä ilman ainuttkaan pelipalloa vastustajalle tai edes tasatilannetta. Toinen erä alkanut siihen mihin jäi, eli 2-0 Anastasialle. Tosin nyt molemmat pelit päättyi kahden deucem jälkeen ja vastustajalla oli yhteensä 3 pelipalloa noissa kahdessa pelissä.

Ellalla jatkuu murtovoittoisena. Ella pääsee nyt syöttämään otteluvoitosta 5"-3. Ella on pitänyt 2/4 ja vastustaja 1/4.

Oskari nappasi erän 7-6(2).

Otolla 15 pakottamatonta virhetta (5) ja ykkösellä voittanut vain 60% (94%). Kakkosilla Otto voittanut 71% (50%). Nämä tilanteessa 5"-6.

Ykkönen kyllä osuus kelvollisesti 78%. Onko ottanut tehoja pois ja ajattelee että ruoholla riittää vähenpikin?

Ellalle eka erä 6-4. Vastustaja piti vain kerran.
Anastasia syöttää tilanteessa 4"-2. → 5-2"… → 5"-3…
Oskarin matsin toinen erä vasta alkutekijöissään 0"-1…

Anastasia GSM 6-4, 6-3. Jotenkin näytti ihan hyvältä. Ei viime viikko pelkästään ihan hyvän kaavion ansiota ilmeisesti. Liike hyvää ja hyvin puolusti slaissilla sopivalla pituudella.

Ella johtaa toista 2-0… 3-0"…
Oskarilla toisessa erässä pitkä kolmas peli käynnissä tasatilanteessa 1-1"… 2"-1…

1 tykkäys

W50 Guimaraes (POR), 1. kierros
Anastasia Kulikova - Maria Martinez Vaquero (ESP) 6-4, 6-3

Hyvä voitto! Mitä toista erää katselin niin aika helpolla Anastasia pääsi. Kun vaan painoi omat lyönnit riittävän hyvänä kenttään, ei vastustajasta ollut ottamaan otetta. Eikä Kulikova itse tänään ollut järin virheherkällä tuulella.

3 tykkäystä

Vuoristoratamaisessa taiskassa Otto yrittää tupeksia johdon mutta kahden ässän turvin saa uuden mahdollisuuden vastustajan syöttöön ja vie 9-7!

2 tykkäystä

Huh huh, tulihan se tiebreak kotiin, vaikka taas oli choketus ilmassa. Ei Virtasen pelissä ole tällä hetkellä muuta vikaa kuin, että kämmen on “liability”, johon ei voi luottaa ollenkaan ratkaisuhetkillä. Nytkin kaksi eräpalloa meni karkeaan kämmenvirheeseen. Syöttöpeli varsinkin tiebreakissa ihan parasta Ottoa.

1 tykkäys

Kuitenkin 8 ässää ihan hyvä lukema, mut tosiaan kakkosella voitti paremmalla prossalla pinnoja kuin ykkösellään.

Ykkössyöttöprosentti Oton keskiarvoihin nähden hyvin korkea et ehkä siellä vauhteja otettu jostain syystä pois

1 tykkäys