Voitto kotiin kuitenkin 10-5 mtb
Ensimmäistä erää en nähnyt. Toisessa vastustajat, etenkin umlaut-Putz, olivat selvästi parempia. Silti loistava venyminen MTB:ssa. On ne kovia tällä hetkellä.
Edelleen 100% otteluista, taiskoista ja MTB:stä voitettu tänä vuonna. Ensimmäistä kertaa tosin Harrin syöttäminen huolestutti tänä vuonna. Murrettiin kolmasti.
Semissa vastassa Arevalo/Rojer, jota vastaan seuraava tilasto:
Torino, ATP-finaalit, 13.11.22: voitto 7-5, 7-6(2)
Tukholma, ATP250, 23.10.22: tappio 3-6, 3-6
Dallas, ATP250, 13.02.22: tappio 6-7(4), 4-6
Joo, Umlaut-Putz oli vahva, Mahutilla alkaa ikä näkymään etenkin liikkumisessa… ![]()
Kumpikihan pisti suhteen poikki, Mahut vai ERV? Tulokset jäivät kyllä heikoiksi.
Eiks Mahut/Herbert ole se orkkis pari joka erosi kun Herbert pelaa challengereissa kaksinpeliä. Erv on ollut vain varamies Herbertille.
Herbert on erityislaatuinen ja vallan mainio esimerkki siitä, miten huipulle voi päästä monenlaista polkua pitkin.
Ensin nelinpelissä aivan absoluuttiseen kärkeen ja siinä samalla kovaa treeniä ja kovien kisojen karsintoja kaksinpelissä. Lisäksi miehen persoonalliset lyöntitekniikat hivelevät oudolla tavalla silmää.
Sellainen korjaus, että finaalit pelattiin Torinossa.
Niinpä tietenkin, korjattu.
Harri&Lloyd luovuttanu ottelun… ![]()
Syy:

Tästä seuraamaan Anastasia Kulikovan puolivälierää Thaimaan W40-kisasta: Video - ITF Tennis - Pro Circuit.
Vastassa japanilainen Haruka Kaji WTA-sijalta 333, jonka ranking olisi lähempänä tuhatta ilman kahta kotimaansa turnauksen voittoa. Loput 11 kuukautta viime kaudesta oli melko ulapalla. Toivotaan, että tänään on edelleen se off-päivä.
Avauserässä Anastasian syöttö töksähteli kolmannessa vuorossa ja kahden kaksoisvirheen säestyksellä japanilainen meni 2-3" johtoon. Hetken päästä Kulikova kuitenkin ottaa murron takaisin nollilla ja tilanteeksi "4-4 ja siitä "5-5. On kyllä painavia Anastasian pommit, mutta kova on Kaji juoksemaankin. Saa nähdä jaksaako juosta vielä toisessa erässä. Kyllähän nämä juoksijat yleensä jaksaa.
W40 Nonthaburi (THA), puolivälierä
Anastasia Kulikova - Haruka Kaji (JPN) 7-5, …
Hyvin murjoi Anastasia lopussa murron väkisin ja on oman pelin kulkiessa koko ajan askeleen edellä. Jos japanilainen yhtään väsyy niin toinen erä voi olla hyvinkin nopea. Samoin jos Anastasian pommit alkaa jäädä verkkoon, japanilaisen varmuus voi olla tuhoisaa.
On itse asiassa sangen viihdyttävää tennistä, kun Anastasiakaan ei uskalla pelkkää pommia takoa vaan sekoittelee mukaan alakierrettä, stoppareita ja kuutamopalloja. Japanilainen ei saa itse laitettua vauhtia palloon noista korkeista nostoista, joten niillä saa kätevästi pelin aina rauhoitettua. Tilanne toisessa 2-1".
4-3" Tasaista vääntöä eikä murtopalloja. Taitavasti neppailee kyllä Kaji palloja kenttään hankalistakin paikoista, mitään ei tule ilmaiseksi.
“5-5 Deucen kautta on pari syöttövuoroa nyt menty, mutta ei vieläkään murtopalloja.
6-5” Nyt on vakava paikka japanilaisella. Anastasia on ollut viime syöttövuoroissa hyvin mukana ja tämän vastaavan tilanteen mursi avauserässä.
… ja sitten tässä välissä hoidetaan Anastasian selkää. Tuskin pelkkä taktinen veto. Toivottavasti saa katkaistua kahteen erään.
W40 Nonthaburi (THA), puolivälierä
Anastasia Kulikova - Haruka Kaji (JPN) 7-5, 7-5
Nollilla murtamalla matsi kotiin! Teki selän hierominen nähtävästi hyvää, sillä tämä tuli nimenomaan omalla mainiolla pelillä. Välierässä vastaan tulee Mananchaya Sawangkaew (THA), jonka Anastasia voitti joulukuussa Intiassa kolmessa erässä. Jos selkä toipuu, suomalainen lähtee ennakkosuosikkina.
Samalla Anastasia nousee takaisin kolmensadan joukkoon WTA-listalla.
…meni ilmeisesti MTB:n taistelupallossa tilanteessa 7-4. Toivotaan, ettei mitään vakavampaa ![]()
![]()
Tulee tähänkin ketjuun vilskettä jos Pariisiin on menossa viisi pelaaja.
Neluri Portgugalissa etenee suotuisasti. 7-5. 2-0…
7-5,6-4
Finaalissa tappio 3-6, 6-7. Patin kaveri Bart ei ollut tänään vireessä.
Käytin sitten 20 minuuttia siihen että löydän Eurosportin sivuilta Ruusuvuoren matsin. Eipä löytynyt. Ihmekös tuo kun kuumuuden vuoksi otteluja siirretty. Tiedoksi jos joku muukin etsii.
Alkoi juuri
Tilastojen mukaan vastustaja hyökkää hulluna (paljon voittopisteitä, myös verkolla, ja toisaalta myös paljon pakottamattomia virheitä) ja on murron edellä.
Jos joku katsoo kuvaa, voinee vahvistaa onko näin?
Kuvaa en itse ehdi seuraamaan … mutta, toivottavasti Emil löytää keinot tuohon hyökkäys-flowhun.