Suomen naistennis 2022

Laura kävi jo kahden pisteen päästä erävoitosta. Mutta Bayerlova tasoitti erän lukemiin 5-5 ja mursi sen jälkeen (2 murtopalloa Laura pelasti). Nyt pitäisi tehdä kolmas peräkkäinen heti perään murto takaisin.

Ja tulihan se. TB alkaa.

Ikävästi takkiin eka erä 6-7(5). Vuorotellen minibreikkejä ja pitoja. Lopussa minibreikki ja voitto erästä Bayerlovalle.

2 tykkäystä

Avauserän kesto 1h 39 min. Onneksi Laura nuorena vielä jaksaa.

Pärnu W25, 2. kierros
Michaela Bayerlova (CZE) - Laura Hietaranta 7-6(5), 6-3

No, oli tämä turnaus joka tapauksessa vahva viite siitä, ettei Lauran tarvitse loppuvuotta keräillä avauskierroksen tappioita W15-kisoissa. Turnausvoitto tuolla alimmalla tasolla lienee ihan realismia. Turnausten taso kasvaa toki loppuvuotta kohden, kun kisoja järjestetään vähemmän.

2 tykkäystä

Hyvin sai aina takaisinmurrot viimeiseen kertaan saakka. Kovaa taistelua on ollut Lauralta. Hyvillä mielin eteenpäin vaikka vain 2p takataskuun jäi.

Kattelin, että parin viikon päästä oli Norrköpingin listoilla sijoitettuna. Eikö meinaa junnujen US Open enää mennä? Tai taitaahan siitä toki ehtiä. Haavisto karsijoiden listalla ja pari muuta suomalaista on listoilla alempana.

2 tykkäystä

Kyseessä oli vähän suurempi 25k turnaus, joten Lauralle 6 pistettä. Jos ei ollut puolustettavaa, niin tuleva ranking n. 865 paikkeilla.

2 tykkäystä

Oona Orpanan nykyranking WTA811 ja Suomen kakkospelaajan paikka lähestyy.

1 tykkäys

Lauralle ekalla kierroksella karsija ja toisella sitten voittaja ottelusta
Ayla Aksu (1) TUR - Julie Strupova CZE. Aksun ranking 578 ja Strupovan 1.097.

Aksu ei vakuuta. Marras pari W15 kvartsia, helmikuulta W25 kvartsi karsintojen kautta ja maaliskuulta W15 kvartsi. Sen jälkeen vain 1. tai 2. kierroksen tappiota. Struplova taas vasta karsi viime viikolla W25 mukaan ja toiselle kierrokselle, kuten Laura.

Tiistaina vain neluri puolalaisen Baszakin kanssa saksalaisparia vastaan. Peli joskus iltapäivän päätteeksi kentän viimeisenä pelinä.

2 tykkäystä

Saksalaispari muuttui uudiseelantilais-ukrainalaiseksi ALT-pariksi, joka kaatui 6-1, 6-2. Kvartsissa luultavasti Unrainaispari Kolb/Kolb.

Huomenna noin 12:30 tšekin Izabel Heinzovaa vastaan avausmatsi kaksinpelissä. 19-v tsekkitarella ei ole vielä mitään rankingia, mutta karsi nyt komeasti pääsarjaan.

2 tykkäystä

W15 Bydgoszcz (POL), 1. kierros
Laura Hietaranta - Izabela Heinzova (CZE) 6-3, 6-4

Olipa vähän nihkeätä, erityisesti Lauran omissa syötöissä. Toisella kierroksella ei tule vastaan ykkössijoitettu Aksu, joka osoittautui juuri niin kevyeksi kuin @Slaisseri ennakoi, vaan Lauran ikätoveri Julie Struplova (CZE). Koskaan eivät tytöt junnukiertueella kuitenkaan kohdanneet. Struplova on ihan kelpo junnu, sillä on tällä kaudella voittanut yhden J2- ja kaksi J3-kisaa. Toki nämä saavutukset kalpenevat melkoisesti Lauran kahden Orange Bowl -semin rinnalla, mutta eiköhän tuosta todella tasainen matsi huomenna tule.

2 tykkäystä

Hyvin Laura aloittanut. Murtanut kahdesti ja hänet murrettu kerran. Nelurissa antoivat wo:n. Varmaan ihan fiksua, jos ensi viikolla vielä Ruotsin turnee.

Julie Struplova - Laura Hietaranta 1"- 4

Ikävästi 4 viimeistä peliä ekasta erästä tsekkiläiselle.

Julie Struplova - Laura Hietaranta 7 - 5, 0" - 1

2 tykkäystä

Tappio luvuin 5-7, 5-7. Laura oli jo "5-4 johdossa toisessa erässä, mutta sitten alkoi kompastelu. Aika heikosti nuo omat syötyt sujuivat, siihen pitää parannusta saada jos meinaa pidemmälle pärjätä.

2 tykkäystä

Huomenna Ella Haavisto ja Aino Alkio palaavat Norrköpingin pääsarjapaikasta. Pääsivät suoraan ratkaisevalla kierrokselle.

Lisäksi he palaavat neluria paikallista paria vastaan.

Lauralle (5) tulee vastaan keskiviikkona argentiinalainen 16v Marina Bulbarella (WTA 1248).

Edit.
Ella kaatoi Svenssonin 6-2, 6-2. Eli pääsarja kutsuu.

Aino voitti ekan erän 7-6(3) Serbian 17v. Petkovicia vastaan ja toinen erä 2"-1. Ekassa erässä 10 murtoa.

Edit2.
Aino voitti 7-6(3), 6-4. Toisessa erässä vain 3 murtoa.

Edit3.
Nelurissa voitto ruotsalaisista 6-4, 5-7, 10-3 ja kvartsiin.

4 tykkäystä

Keskiviikkona pelit alkaa 11:15.

Klo 11:15 Ella Haavisto vs. Weronika Baszak (4) POL. 19v puolatar (WTA 968) hävisi Savitaipaleella kvartseissa. Muuten ei viimeaikaista mainittavaa menestystä.

Kenttänsä toisena matsina Fanny Norin SWE - Aino Alkio. 20v ruotsalainen on toistaiseksi ilman WTA-rankingia. 10 viime tunaukseen ei ole osunut pääsarjavoittoa, mutta jokunen onnistunut karsiminen.

Samalla kentällä kuin Ella kolmantena matsina aloittaa Laura turneensa. Aiemmin mainitsemani 16v argentiinatar ei ole vielä viidessä Euroopan turnauksessaan voittanut yhtään ottelua. Uudelta mantereelta muutama voitto löytyy.

Hyvät saumat on jatkoon kaikilla.

2 tykkäystä

Kylläpä Ella avaa pirteästi nelossijoitettua puolalaista vastaan: "3-0 kahdella murrolla. Se olisikin oikein tervetullutta, jos Ella vaikeuksiensa jälkeen alkaisi naisten kisoissa menestymään, aluksi tietysti tällä W15-tasolla.

Ja vähän kun silmiään ummistaa niin peli onkin jo 6-1 "4-0 eli hyvin kulkee!

W15 Norrköping (SWE), 1. kierros
Ella Haavisto - [4]Weronika Baszak (POL) 6-1, 6-2

3 tykkäystä

Fanny Noren (SWE) vs. Aino Alkio 6-3, 2-6, 3-6
Laura Hietaranta vs. Marina Bulbarella (ARG) 6-1, 6-0

Hienoa!

5 tykkäystä

Norrköpingin W15 torstaina

  • Pelit alkaa 11:15 ja heti [Q] Aino Alkio vs. [2] Laia Petretic (FRA)
  • Ainon pelin jälkeen Margarita Ignatjeva (LAT) vs. [Q] Ella Haavisto
  • Myös kenttänsä toisessa pelissä [5] Laura Hietaranta vs. [WC] June Björk (SWE)
  • Lauran pelin jälkeen [3] Hietaranta/Petretic vs. Persson (SWE)/Petrovic (SWE)
  • Keskuskentän kolmantena pelinä [1] Björk (SWE)/ Saner (SWE) vs. Alkio/Haavisto

Petretic (WTA 868) on kova haaste Ainolle. 18v nuori nainen. Löytyy semifinaali kesäkuulta ja kvartsi elokuulta. Kova temppu olisi tästä voitto klaarata. J1 ja J2 tasolta parit semifinaalit ja kvartsit viime kaudelta.

Ignatjeva (WTA 1332) on hyvinkin lyötävissä. 21v baltti on viime viikkoina päässyt toiselle kierrokselle, eli nytkin se sama turnausmenestys olisi hyvä Ellan toimesta paaluttaa.

Björk (17v) ei ole mainittavaa menestystä saanut niin aikuisten kuin junioreidenkaan puolelta. Nelurissa on tältä kaudelta W25 finaali ja semi.

Mikäli Ella ja Laura voittavat, niin kohtaavat kvarsissa.

2 tykkäystä

Ainolle häviö 2-6, 3-6. Mutta mikäli oikein ymmärsin, niin uran ensimmäinen WTA-piste napsahti.

1 tykkäys

Kyllähän tuosta WTA-piste Ainolle tosiaan pitäisi tulla. Ei toki rankingia vielä, kun siihen vaaditaan piste(itä) kolmesta eri turnauksesta tai yksi isompi potti. ITF-ranking tietysti nousee, mikä voi hieman auttaa turnauksiin pääsemisessä.

Laura Hietarannalta asiallinen avauserä: 6-0 eikä vastustajalle yhtään breikkipalloa.

Ja näin:
Laura Hietaranta - June Björk (SWE) 6-0, 6-0


Ella Haavisto pelastaa pari eräpalloa ja vie tuiman taistelun jälkeen avauserän 7-6(4) Ignatjevaa (LAT) vastaan.

Ja tästäkin voitto:
Ella Haavisto - Margarita Ignatjeva (LAT) 7-6(4), 4-1 ret.

Huomenna siis suomalaiskohtaaminen ja ylihuomenna toinen näistä pelaa välierässä.

4 tykkäystä

Laura ja Ella pelaavat kvartsia Ruotsissa
Toisessa erässä tilanne 3"-0 Lauralle. Eka erä meni Ellalle 7-6(5). Haiskahtaa kolmen erän väännöltä.

2 tykkäystä

Laura Hietaranta - Ella Haavisto 6-7(5), 6-0, 3-2 ret.

Voi voi. Mikä tahansa muu lopputulos olisi ollut parempi kuin toisen loukkaantuminen. Ella siis joutui jättämään ottelun kesken ja toivotaan nyt, ettei edessä ole taas kerran telakkaa.

3 tykkäystä

Toivotaan tosiaan. Hieno asia on se, että Ella sai tästä nyt WTA-rankingin.

1 tykkäys