Mielenkiintoinen tulos viikonlopun JPG-kisassa: Aatu Niemelä - Alex Tuomolin 7-5, 6-1
Aatuhan on tullut kovaa kärkikaksikkoa Tuomolin-Ketola vuosien ajan puoli askelta perässä, varmaan pitkälti joulukuisen syntymäkuukautensa vuoksi. Mutta mitä vanhemmaksi tullaan, sen vähemmän tuolla vajaan vuoden ikäerolla on merkitystä. Kansainvälisesti Alexin tulokset ovat toki vielä omaa luokkaansa. Toivottavasti Ketola saadaan vielä mukaan karkeloihin, kun on tainnut kärsiä paljon loukkaantumisista.
Tallinnassa pelataan J30-turnausta. Pojissa pääsi kolme pelaajaa kvartseihin, mutta valitettavasti tappiot Oliver Kiljuselle ja Nooa Järnefeltille ja luovutustappio Lucas Erikssonille. Myös suomalaispari ulos nelurista luovutuksen takia. Ensi viikolla taas Vierumäellä (30.4. alkaen) J30 suurella suomalaisosanotolla.
Tällä viikolla (30.4. alkaa pääsarja) siis Vierumäen J30. Poikien karsinnassa mukana 14 suomalaista, joista kolme toiselle kierrokselle byellä, kolme suomalaisten kohtaamisista ja kaksi voittamalla ulkomaalaisen vastustajan. Tyttöjen karsinnassa mukana 11 suomalaista, joista 2 toiselle kierrokselle voitolla ulkomaalaisesta vastustajasta. Kolme voittoa tarvitaan pääsarjaan. Poikkeavasti tyttöjen sarjassa oli suurempi osanotto pelaajia (kokonaismäärä).
Milla Kotamäki ymmärtääkseni aloittaa huomenna Villachissa (J200) pääsarjan. Kaavioita ei ole vielä julkaistu.
Milla Kotamäki tosiaan Itävallassa pääsarjassa ja saa vastaansa heti sijoitetun tytön ITF-sijalta 141. Melkoisena altavastaajana Milla lähtee tätä J100-turnausvoittajaa ja J200-finalistia haastamaan, kun oma saldon kohokohta on J60-voitto.
Vierumäellä yhtään suomalaistyttöä ei päässyt karsintafinaaliin, mutta pojissa peräti neljä karsintafinalisteista oli Suomesta. Valitettavasti vain yksi suomalainen pääsarjaan ja se kumpi, ratkeaa Ilari Jämsän ja Villiam Jousmäen välisessä matsissa.
Vierumäellä J30-turnauksessa hyvin junnujamme toiselle kierrokselle: 7 poikaa ja 7 tyttöä. Erikoismainintana 2010 syntyneet Alex Tuomolin ja Aatu Niemelä, jotka seuraavaksi kohtaavat jälleen toisensa. Reilu viikko sitten Aatu vei suoraan kahdessa erässä.
Tsekissä pelataan 14-vuotiaiden tasokasta turnausta ja suomalaisista mukana pääsarjassa vielä ykkösnimemme Mikael Lehtinen. Hän pääseekin kunnon testiin, kun haastaa tänään TE-rankingin sijalla 5 olevan slovakialaisen. Viime vuonna keskinäiset otteluvoitot menivät 0-2, mutta kyllä Mikael yhden erän vei.
Kvartseihin pojista [8] Aku Salo, Aatu Niemelä ja [7] Lukas Eriksson.
Tytöistä kvartseihin mukavasti peräti viisi tyttöä [1] Nuppu Palm, Wilhelmiina Vainikka, [6] Hanna Vanni, [WC] Annina Kanerva ja Matilda Wenneström. Annina Kanerva 2010 syntyneenä on myös maininnan ansainnut.
Tsekissä korkeammalle rankattu oli edelleen parempi:
Max Lorinck (SVK) - Mikael Lehtinen 6-2, 6-4
Tasaisen hyvällä tasolla Mikael silti suorittaa viikosta toiseen ja on vakiinnuttanut paikkansa ikäluokan kymmenien parhaiden poikien joukossa Euroopassa. Siitä on hyvä ponnistaa jatkossa. Asetelmat kääntyvät vielä moneen otteeseen ennen aikuisten pelejä.
Ja onhan Lehtisellä tältä kaudelta jo kovimman eli super-kategorian semifinaalipaikka, mikä on suomalaisittain todella harvinaista.
Vierumäen kvartseissa ei ollut suomalaisilla enää niin kova meno. Pojissa [7] Lukas Eriksson kuitenkin välieriin lukemin 6-3, 4-6, 6-1. Välierässä 17v. [4] Matthew Ground GBR (ITF 1150). Tytöissä välieriin viidestä suomalaisesta vain [1] Nuppu Palm jäsentenvälisestä. Wilhelmiina Vainikka kaatui 6-0, 6-3. Välierässä vastaan asettuu maatunnukseton 15v. [4] Daria Podlipskaya (ITF 1287).
Nelurin semeissä on pojissa 5 suomalaista mukana ja finaalissa 1-4kpl. Toivotaan vähintään kolmea. Tyttöjen semeissä on neljä suomalaista ja finaalissa 1-3kpl. Toivotaan vähintään kahta.
Vierumäellä [1] Nuppu Palm hoti itsensä finaaliin 6-2, 2-6, 6-2. Lucas Eriksson hävisi välierän niukasti 3-6, 6(5)-7. Nuppu pelaa finaalissa 16v hollanilaista vastaan.
Poikien finaalissa esiintyy Lucas Eriksson/Oliver Kiljunen.
Edit. Katsoin naisten nelurin väärin. Nelurin finaaliin pääsikin kaksi suomalaista Iida Heinonen/Matilda Wenneström. Nuppu Palm jäin tällä kertaa välierään.
Tänään Vierumäellä pelataan sisällä. Tyttöjen finaalissa suomalaisvoittaja Nuppu Palm - Felien Willemse NED 6-1, 2-6, 6-2.
Sisäkenttä sopi suomalaisille, sillä tytöissä Iida Heinonen/Matilda Wenneström nappasi turnausvoiton lukemin 6-1, 7-6(8) ja pojissa saman tempun teki Lucas Eriksson/Oliver Kiljunen lukemin 6-2, 6-3.
Viime viikolla saatiin komeaa suomalaismenestystä myös Italiassa, kun tyttömme voitti 12-vuotiaiden ykköstason kisan! Eipä näitä ole liikaa nähty. Edeltävällä viikolla sama tyttö oli ykköstason semissä, joten tuntuu nyt olevan kovassa vireessä. Lohdutussarjan finaalissa oli puolestaan suomalaispoika, mutta siitä tuli tappio.
Tällä viikolla Milla Kotamäki joutui karsintaan Itävallan J200-turnauksessa ja ne päättyivätkin avausotteluun. Ei nyt lähde peli jengoilleen. Lähes kaikki muut edustusjunnumme ovat eilisestä lähtien toisessa Vierumäen J30-turnauksessa
Pikkujunnut puolestaan isolla joukolla Tallinnassa sekä 13-vuotiaat Adam Napari ja Jimi Juvonen vuotta vanhempien seassa Tsekin TE-turnauksessa.
Vierumäellä karsinnat alkaa olla ohi. Työistä pääsarjaan selvitti tiensä Karoliina Krook sekä Siiri Metsäranta. Poikien puolella vielä Ilari Jämsä taistelee pääsarjapaikasta.
Edit. Ilaria ei onnistanut.
Huomenna alkavassa pääsarjassa on poikien puolella sopivasti yksi suomalainen jokaisessa ensimmäisen kierroksen ottelussa. Tytöissä suomalaisia on mukana 13 pelaajaa. Toivotaan menestystä.
16 poikaa mukana, joista kuusi toiselle kierrokselle, Verneri Riikonen, [WC] Frans Rönnholm, [6] Lucas Eriksson, Miro Savolainen, [WC] Oskari Jämsä ja Lukas Korsström
13 tyttöä mukana, joista seitsemän toiselle kierrokselle, [1] Nuppu Palm, Matilda Wennersrtöm, Wilhelmiina Vainikka, [Q, 7] Karoliina Krook, [5] Hanna Vanni, Annina Kanerva ja [2] Ilona Haavisto.
Ihan kohtuulinen enaimmäinen kierros. Suomalaiskohtaamisia toisella kierroksella tulee yhteensä kolme kappaletta.
tytöissä huippukierros, kun maksimimäärä, eli viisi suomalaista toiselle kierrokselle. Toiselle kierrokselle [2] Nuppu Palm, Matilda Wenneström, Wilhelmiina Vainikka (Karoliina Krook kaatui 3-6, 7-5, 7-6(5)), [5] Hanna Vanni (Annina Kanerva kaatui 7-5, 6-2) ja [2] Ilona Haavisto.
Pojissa maksimimäärästä toiselle kierrokselle pääsi puolet, eli Miro Savolainen ja [6] Lucas Eriksson (Frans Rönnholm kaatui 7-5, 6-2).
Neluria vielä tänään suurella osanotolla. Muuten mainittava 14v. Oskari Jämsän ensimmäiset ITF-pisteet ja 14v Annina Kanerva pisteille kaikissa kolmessa kevään Vierumäen J30 -turnauksessa.
poikia oli kaksi mukana ja Miro Savolainen otti voiton 6-4, 6-2 brittikarsijasta. Valitettavasti suomalaisvälierää ei syntynyt, kun Lucas Eriksson hävisi Irlannin [1] Eoghan Jenningsille 3-6, 6-4, 2-6.
tyttöjä oli mukana jokaisessa neljännesvälierässä ja yhdessä vielä kaksi. Tässä jäsenten välisessä taistossa [1] Nuppu Palm nappasi voiton Matilda Wennersrrömistä 6-2, 6-0. Välierässä Nuppu saa vastaansa maatunnuksettoman [3] Daria Podlioskayan, joka voitti Wilhelmiina Vainikan 6-2, 6-1. Toisessa välierässä kohtaakin suomalaiset, kun [5] Hanna Vanni voitti neljänneksi sijoitetun irlantilaisen 7-6(1), 6-4 ja [2] Ilona Haavisto voitti sijoittamattoman hollantilaisen 6-2, 6-4.
Tytöt hoitaa sillä tavalla tätä hommaa, kun isäntämaan kuuluukin.
Nelinpelin kvartseissa oli pojissa 6 suomalaisparia tänään tulessa ja tytöissä 2 suomalaisparia ja 3 suomi/muumaa -sekaparia:
pojissa välierissä [4] Lukas Korsström/Alex Tuomolin kohtaavat ykkössijoitetut irlantilaiset ja toisessa välierässä kohtaavat Villiam Jousmäki/Aatu Niemelä ja [2] Lucas Eriksson/Oliver Kiljunen.
Tytöissä välierissä pelavat [1] Ilona Haavisto/Nuppu Palm ja Annina Kanerva/Wilhelmiina Vainikka sekä toisella puolella kaaviota [2] Zofia Janusz(POL)/Emma Tuominen kohtaavat hollantilaisparin.
Miro Savolainen parhaana suomalaisena jäi valitettavasti välieriin aika selkein numeroin 0-6, 0-6 ykkössijoitettua irlaintilaista vastaan. Hyvä turnaus Mirolta silti.
Tytöissä nähdään jäsentenvälinen finaali, kun [1] Nuppu Palm hoiti leiviskänsä 6-0, 7-6(6) maatunnuksetonta kolmossijoitettua vastaan ja toinen välierä [5] Hanna Vanni - [2] Ilona Haavisto 4-6, 5-7 oletetusti päättyi suomalaisjuhliin.
Sekä tyttöjen, että poikien nelurin finaaleissa on myös suomalaisväriä, kun molemmissa yksi välierä pelataan täysin suomalaisten kesken. Tuloksia illemmalla.
Kakkosjunnumme Linus Lagerbohm palaa kentille Hannoverin (GER) J200-turnauksen kolmossijoitettuna ja saa vastaansa pahaenteiseltä kalskahtavan Kolos Kincsesin Unkarista. Nimittäin puolitoista vuotta sitten Kincses voitti Linuksen ensin 16-vuotiaiden EM-kisoissa (luovutuksella tosin) ja sitten vielä TennisEuropen Masters-turnauksen finaalissa.
Sittemmin Linus on lisännyt höyryä ja unkarilainen jäänyt tarpomaan askeleen tai kaksi taaemmaksi. Kincsesin saldon paras pistemäärä (60) on sama kuin Linuksen saldon huonoin. Mutta eiköhän tästä tiukka matsi saada.
Linuksen toisen kierroksen ottelu televisioidaan suorana eli striimataan täällä: https://www.youtube.com/@tnb_tennis/streams. Edellä on vielä yksi kokonainen tyttöjen ottelu (E.EIGELSBACH vs. A.BAL), joten ehkä lähempänä kolmea kannattaa virittää kanava kohdilleen ja siirtyä vastaanottimien ääreen. Juha Jokinen ei selosta.