Vanhan liiton tilastomiehelle tuo automaattinen entry-listojen lukuskripti kuulostaa pahalta. Mitä siitä itse oppii, jos luo ohjelman hakemaan tarvittavan tiedon? Ei ainakaan opi pätkääkään niistä muista pelaajista.
Itselleni se, missä suomalaiset junnut pelaavat tulevalla viikolla, on oikeastaan kaikki, mitä näistä entry-listoista haluan oppia. Sitten kun kaaviot ovat ulkona, saatan katselmoida kisaa ja osallistujia tarkemmin. Ehkä harvakseltaan joku tuttu sukunimi saa mielenkiinnon heräämään jo entry-listalla, mutta muuten nuo ulkomaiset osallistujat TE- ja ITF-junnukisojen listoilla jäisivät joka tapauksessa silmäilemättä.
Pikkujunnujen puolella eli Tennis Europen 14-vuotiaiden sarjassa pelataan vuoden toinen korkeimman kategorian kisa eli perinteinen Tukholman Kungens Kanna & Drottningens Pris. Näitä super-kategorian kisoja on kaudessa viisi kappaletta, joten jonkinlaisena ikäluokan grandslaminä näitä voi halutessaan nähdä. Suomen menestystoiveet levännevät Mikael Lehtisen harteilla, mutta aikamoinen haaste on heti toisella kierroksella luvassa. Muista meikäläisistä mukana Adam Napari ja karsinnat hienosti selvittänyt Lily Hagelberg.
Tartton J30:ssa on eka kierros pelattu.
Pojissa tuli voitot. Aatu Niemelä - Kaspar Lusti EST 4-6, 6-4, 6-1 ja Alex Tuomolin - Kirils Sokolovs 6-1, 6-3. Aatu kohtaa toisella kierroksella Tsekin 16v. [1] Jan Psotan (ITF 401) ykkössijoitetun ja Alex Itävaltalaisen nelossijoitetun, jonka ranking on hieman päälle 1000. Aatulle siis hieman haastetta tiedossa.
Tytöissä ei ihan 100% voittoja osunut, mutta 3/5 kuitenkin. Margatita Novik - Matilda Wenneström 6-1, 6-4 ; [3] Odeta Panasa LAT - Ilona Kanerva 6-3, 6-2 ; Karina Jonicenoka LAT - [8] Hanna Vanni 0-6, 3-6 ; Karoliina Krook - [WC] Simona Sepp EST 6-2, 6-1 ja Elisabete Hamitova LAT - [2] Nuppu Palm 6-3, 2-6, 0-6. Hannalle vastaan toisella kierroksella virolainen villikorttilainen, Karoliinalle viidenneksi sijoitettu virolainen juuri alle 1000 rankingilla ja Nuppulle hieman päälle 2000 rankigilla oleva sveitsiläinen.
Rankingeissa suomalaislle hyviä nousuja viime viikon otteiden johdosta. Linus Lagerbohm harppasi tasan 50 sijaa ylöspäin ja on nyt ITF-listan sijalla 69. Tälle tulee heti käyttöä ensi viikolla, kun on nousemassa sijoitetuksi Valencia J200-kisassa.
Tennis Europen 14-vuotiaiden race-listalla Mikael Lehtinen raapaisi kolmanneksen pois ranking-lukemastaan ja on nyt sijalla 29. Jos ihan kärkisijoille meinaisi nousta niin pitäisi menestyä kovemmissa kisoissa - kuten tällä viikolla Tukholmassa.
Naparilla tänään vastassa vuotta vanhempi Unkarin Fazekas, joka eteni tammikuussa Les Petits kvartsiin.
Maailman parhaaksi Naparin ikätoveriksi kenties luokiteltava viime joulukuun 12v sarjan Orange Bowlin voittaja, Australian Novak Palombo sai tammikuussa Boltonissa Fazekasia vastaan 6 peliä, taipuen 4-6, 2-6.
Joten…
Tartton toista kierrosta.
Marie Lapimaa EST - Karoliina Krook 7-6(5), 6-3
Line Billeter SUI - [2] Nuppu Palm 6(1)-7, 6-3, 5-7
Rebeka Rohumaegi EST - [8] Hanna Vanni 1-6, 2-6
Alex Tuomolin - [4] Philip Niederle AUT 5-7, 3-6
[1] Jan Psota CZE - Aatu Niemelä 6-2, 6-3
Hanna Vanni kohtaa kvartsissa 16v. [3] Odeta Panasan LAT (ITF 739) ja Nuppu Palm 14v. Paula Gureckan LAT (ITF 1736).
TE14 Super Category, Tukholma (SWE), 1. kierros
Vencel Fazekas (HUN) - Adam Napari 6-2, 6-1
Mikael Lehtinen - David Balazs (HUN) 6-1, 6-4
Eipä tosiaan Naparilla ollut sanan sijaa, mutta Lehtinen sen sijaan on hyvässä vireessä. Balazs on TE-rankingissa kuitenkin sadan joukossa, vaikka Mikaelin takana onkin.
Tänään Mikaelin taso mitataan sitten kunnolla, kun race-listan nro. 6 Moritz Freitag (AUT) astuu vastaan. Edellinen kohtaaminen viime vuonna päättyi 3-6 3-6 itävaltalaisen voitoksi ja pahoin pelkään, ettei ero ole hirveästi kaventunut. Freitag oli viime viikolla ykköstason kisan finaalissa ja kauden ensimmäisessä Super-kisassa Les Petitsissä puolivälierissä. Olisi todella kova voitto Mikaelilta. Eilen Freitag otti avauskierroksella 6-0 6-0 voiton.
Tartton J30 QF:
Paula Gurecka LAT - [2] Nuppu Palm 6(4)-7, 0-6
[3] Odeta Panasa LAT - [8] Hanna Vanni 7-5, 6-3
Välierässä Nuppulle vastaan tulee [5] Marie Lapimaa EST.
Nelurin kvartseissa vielä tänään 3 suomalaistyttöä, jotka ovat vielä samassa ottelussa. Välierään siis 1 tai 2 suomalaista.
TE14 Super Category, Tukholma (SWE), 2. kierros
Mikael Lehtinen - Moritz Freitag (AUT) 6-3, 6-2
No nyt! Itse olisin ollut tyytyväinen kohtuutasaisiin tappiolukemiinkin, mutta Mikaelpa laittoi TE:n race-listan kuutosen oikein selvästi poikki ja pinoon! Uran paras voitto Mikaelilta toistaiseksi näin ulkomuistista listattuna.
Tänään kolmannella kierroksella on luvassa revanssi isäntämaan Melker Anderssonista, joka voitti viime viikolla Lehtisen alemman tason TE-kisan finaalissa. Myös Andersson pudotti eilen race-listan jaetulla sijalla 6 olevan pelaajan, joten kova pohjoismainen kaksikko tässä on vastakkain.
(Käytän TE:n kanssa mieluummin race-listaa hyvyyden mittarina kuin varsinaista rankingia, koska rankingin pisteet tulevat vielä näin alkukaudesta viime vuodelta. Ja ne ovat osittain eri jätkiä, jotka pärjäävät 13-vuotiskaudella itseään vanhempia vastaan kuin ne, jotka taistelevat oman ikäluokan kärkisijoista. Freitag tosin on rankingissa sijalla 7, joten tässä tapauksessa ei suurta eroa.)
Tartto J30 semifinaali
[5] Marie Johanna Lapinmaa EST - [2] Nuppu Palm 3-6, 4-6.
Nelurin välierässä tuli Nuppulle välierässä tappio MTB:ssä.
Finaalissa huomenna [3] Odeta Panasa LAT. Latvian tyttö on jo niputtanut Ilona Kanervan 6-3, 6-2 ja Hanna Vannin 7-5, 6-3.
Pelaakohan Nuppu itselleen karsinnan villiä korttia tällä esityksellä Helsinkiin…
TE14 Super Category, Tukholma (SWE), 3. kierros
Mikael Lehtinen - Melker Andersson (SWE) 6-3, 6-4
Hienoa! Siitä onkin tovi, kun suomalainen on pelannut Kungens Kannan puolivälierissä, sillä edellisen kerran tätä herkkua saatiin vuonna 2019 Stella Remanderin toimesta ja edellinen poikajunnu oli Peetu Pohjola 2015. Mainiosti on Mikael kehittynyt viime vuodesta.
Kvartsivastus on Lucas Ariel Herrera Sanchez (GER), joka oli edellisen super-kisan Les Petitsin välierissä. Ikäluokan eurooppalaista eliittiä siis.
Mikäli joku haluaa Mikael Lehtisen ottelua seurata, se menee striimissä täällä.
Vartti on “pelattu”, josta viimeiset 10 minuuttia ilmeisesti vatvottu Mikaelin ensimmäisen syöttövuoron viimeistä pistettä. Puoltakin jo vaihdettiin, kunnes vaihdettiin takaisin ja nyt saksalaispoika poistui kokonaan kentältä. Takarajaa siinä kaikki tuomarit tutkivat ja osoittelevat. Liekö kentässä sitten reikä tai jotain. Edelleenkään ei pelata.
Kyllä sinne joku talkkari nyt tuli puuhastelemaan kentän kanssa. Ei se aina ruotsalaisillakaan hommat putkeen mene, edes kuninkaan nimikkokentillä.
Ja finaalissa latvian tyttö kaatui 6-4, 6-1. Nuppu on todistanut, että homma toimii J30 -tasolla (viime vuonna voitti Vierumäellä), mutta hieman suuremmissa kisoissa on ollut vielä vähän haastetta. Noussee kuitenkin sijoille 570-575 ja vahvistaa paikkaansa Suomen kakkosjunnuna.
Kiitos linkin jakamisesta! Tässähän on pienimuotoista SO-fiilistä. Olen aina tykännyt tuosta hallista jossa olen kauan sitten jopa päässyt pelaamaankin.
TE14 Super Category, Tukholma (SWE), puolivälierä
Mikael Lehtinen - Lucas Ariel Herrera Sanchez (GER) 6-4, 6-1
Jopa oli ylivoimainen esitys! Ainakin Tennis Europen tilastoinnissa tämä on kolmas kerta kun suomalainen on Kungens Kannan välierissä. Edelliset ovat vuodelta 2015, kun Peetu Pohjola hävisi Timofey Skatoville (sittemmin ATP 123) ja Oona Orpana voitti Maja Chwalinskan (sittemmin WTA 126). Aikamoista.
Ihan mielenkiintoista nähdä molempikätinen (ambidekstrinen) pelaaja, eli lyö kämmentä kummallakin kädellä. Mikael Lehtisen ottelusta huomasi, että kannatti välillä lyödä kohti, jolloin vastustaja selvästi empi, kummalla kädellä ottaisi.
Lehtinen pelasi hienon toisen erän Ranskan Dakessiania vastaan Tukholman semissä, mutta lukemat olivat lopulta ranskalaiselle 6-1, 7-6(9).
Samuel Dakessian pelasi Les Petits semissä ja oli ainoa pelaaja joka kykeni antamaan hieman vastusta Les Petitsin voittaneelle Ranskan Mario Vukovicille.
Lehtinen pelasi täysin tasavertaisesti. Viime viikosta 50p ja tästä viikosta 100p. Monipuolista tennistä Lehtinen pelaa.
Tallinnassa on huomenna alkamassa J30 pääsarja ja suomalaisia oli osallistujalistalla kiitettävä määrä. Tyttöjen puolella karsinnassa oli mukana kaksi pelaajaa, joista Viivi Virtanen nappasi kolme voittoa ja pääsarjapaikan. Linnea Antinheimo valitettavasti sai vain yhden voiton. Pääsarjassa Virtasen lisäksi [8] Emma Tuominen, Karoliina Krook, Iida Heinonen, Hanna Vanni ja Matilda Wenneström.
Poikien puolella karsinnan aloitti 12 suomalaispoikaa. Toiselle kierrokselle selviytyi 5 suomalaista ja viimeiselle karsintakierrokselle Emil Törn ja Verneri Riikonen, jotka myös hiensti pääsivät pääsarjaan. Yhdet karsintaotteluvoitot napsi Joel Nylund, Leevi Metsäranta ja Oskari Jämsä. Pääsarjassa karsintavoittajien lisäksi Aatu Niemelä.
Oslossa pelataan J60-turnausta ja Alex Tuomolin pääsi erikoisstatuksellaan pääsarjaan, mutta siellä arpa ei ollut suosiollinen. Ensimmäisellä kierroksella verkon toiselle puolelle marssii isäntämaan ykkössijoitettu 18v Sander Juuhl Sivertsen (ITF 259).
Ja tietty 4.3. alkaa Valenciassa J200 ulkomassalla, jossa pääsarjasta löytyy Linus Lagerbohm. Kaaviota ei tietenkään vielä ole olemassa.
Pääsarja ei ole kaksisesti alkanut suomalaisittain ja erävoittokin on vielä ottamatta. Kunnes Iida Heinonen avasi voittosarakkeen. Valitettavasti vain kaksi suomalaista toiselle kierrokselle.
Pojat:
[7] Edwin Averjanov EST - Aatu Niemelä 7-6(3), 6-3.
[Q] Emil Törn - Tomas Lagarde FRA 1-6, 2-6.
[1] Ken Ink EST - [Q] Verneri Riikonen 6-3, 6-4.
Tytöt:
Matilda Wenneström - [2] Kiira Pashkov EST 2-6, 3-6.
Iida Heinonen - Olesja Demcenkova 6-4 ,6-2. Vastaan tulee 16v. Guilia Russo ITA (ITF 1687).
Yana Kim KAZ - Karoliina Krook 6-0, 6-1.
Ona Marcinkeviciute LTU - Hanna Vanni 2-6, 1-6. Vastaan viime viikolta tuttu [3] Odeta Panasa LAT. Hävisi siis Nuppu Palmille finaalissa, mutta kvartsissa Hanna Vanni kaatui 5-7, 3-6.
[Q) Viivi Virtanen - [Q] Margarita Aktuganova GRE 1-6, 4-6.
[WC] Maria Irdoja EST - [8] Emma Tuominen 7-5, 4-6, 6-3.
On se kova paikka A. Niemelältä (ja K.Ketolalta) pelata U18 ITF kisoja 14v 2kk iässä.
Keskimäärin 14v 2kk iikäiset pelaavat säännöllisesti TE14 kiertueen kisoissa, kuten tammi-heinäkuussa syntyneiden osalta voi sanoa. Edes kovimmat vuoden alussa syntyneet 14v 2kk ikäiset eivät pelaa juurikaan ITF kisoja ennen kun ovat päälle 14v 6kk.