Tampere Open 2015

Junnuketjussa Patin pelien yhteydessä viitattiin jo tähän Suomen tenniskesän tulevaan kohokohtaan.
Tampereen kisa tulee taaskin olemaan kalenterin “täysimmällä” viikolla, jolloin on Tourin kisat Båstadissa ja Umagissa ja 5-7 muuta challengeria ja noin 20 futurea.
Tänä vuonna pakkaa sekoittaa vielä se, että karsintaviikonloppuna pelataan Euroopassa tosi paljon Davis Cuppia, minkä pitäisi osaltaan helpottaa karsintoja ja pääsarjaankin voi aina eksyä jokunen peluri, joka on juuri viikonloppuna vääntänyt 10-15 erää. Tämä koskee tietysti myös meidän DC- pelaajiamme, jotka aloittanevat sitten urakkansa Tampereella vasta keskiviikkona.

Voidaan samalla hyvissä ajoin spekuloida villeillä korteilla. Henrik Sillanpää lienee varma pääsarja-WC:n saaja ja Micke Kontiselle myönnettäneen toinen tarvittaessa. Usko ja toivo tosin on, että Micke ei edes tarvitse villiä. Mutta ketkä ovat jonossa seuraavana? Varmaan viimeistä junnuvuottaan pelaava kaksikkomme eli Vasa ja Niklas-Salminen. Ja sen jälkeen vielä nuoremmat junnut?

Melko odotettavaahan olisi, että kaksi villiä menee Portugali Dc-joukkueen jäsenille, koska he eivät pysty karsimaan. Kuten sanoit, olisi toivottavaa että Micke pääsisi suoraan, silloin junnuille voisi antaa näytön paikat.

Patrik Niklas-Salminen voitti viime vuonna Tampereen WC-kisan, joten Pattilla ollut taskussa Tampereen ensimmäinen pääsarjan WC jo yli puoli vuotta.

Viimeisen kuuden vuoden aikana kovin alkuperäinen cut on ollut luokkaa 270+, ja pääsarjaan on aina päässyt Top300-rankingilla. Täytyy olla erittäin pettynyt, jos Micke ei itseään noille sijoille kevään aikana nosta. Mielestäni Sillanpää (jos ei tee kovaa nousua keväällä), ja 1997-kaksikko olisivat ne selvät tapaukset villeille korteille. Mitä muuten kuuluu Joel Popoville? Liigapelejä näkyy pelailleen, mutta onko kansainvälinen ura jo unohdettu?

Viime vuoden uutuutena taisi olla taukojen aikana keskuskentällä hirmuiselle volyymillä huudatettu mökämusiikki. Kenenkähän kuningasidea se mahtoi olla!?

Kyseinen puolitoistaminuuttinen oli ennen antanut katsojalle mainion tilaisuuden kommentoida naapurin kanssa juuri nähtyjä tilanteita. Mökämusiikki teki kaiken sen yksinkertaisesti mahdottomaksi.

Pelkään pahoin, että tuo ainakin valistunutta tennisyleisöä suoraan sanoen piinaava melusaaste on tullut jäädäkseen muka jonkinlaiseksi tunnelman nostattajaksi. Ei ja ei, tuhat kertaa ei!

2 tykkäystä

Tuota musiikin soittamista tauoilla on kuultu melko pitkään osassa ATP-turnauksiakin. Ainakin USA:n turnauksissa musiikki pauhaa tauoilla ja muistaakseni Ruotsissakin ainakin Båstadissa? Kroatian Umag myös sellainen ATP-turnaus, jossa musiikki pauhaa, kun ihmiset ovat siellä rantalomalla katsomassa ATP-tennistä pienessä tuiterissa, niin kaipaavat vipinää. Jarkko Nieminen kun asteli aikoinaan 2006 Båstadissa kentälle, niin taustalla soi kovaäänisesti Lordin hevirock Suomen euroviisuvoiton kunniaksi.
Mutta joo, mielestäni hieman kaksipiippuinen juttu, että sopiiko tennistapahtumaan. Ottelujen välissä kyllä, mutta ehkei ottelujen aikana. Talissa soi myös musiikki kovaäänisesti keskuskentällä ottelujen välissä ja kun samaan aikaan naapurikentillä on pelit käynnissä, niin joutuvat pelaajat jopa pelaamaan rock-popin pauhatessa taustalla.

Ottelujen väliin kovaääninen mitä-lie-musiikki sopiikin kuin nyrkki silmään myös järjestäjien kannalta. Katselijatkin saadaan silloin varmemmin siirretyiksi käyttämään erilaisia oheispalveluja!

Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi MarkusK. Viime kesänä Tampereen turnauksen erittäin kovaääninen meluava musikki oli hyvin häiritsevää. Todellakin kesken ottelua puolten vaihdon aikana se oli kaikkein ärsyttävintä. Valitimme asiasta viime kesänä turnauksen järjestäjille, mutta sillä ei ollut vaikutusta.

Suuren maailman tyyliä varmaan tavoitellaan. Sitä pienet perässä mitä isot edellä.
Toivottavasti tänä kesänä on tilanne parantunut, mutta tuskinpa.

Toiset tuosta tykkää ja toiset ei. Veikkaan kuitenkin, että nuoremmat ainakin tykkäävät musiikista tauoilla ja niin myös itsekin. Tuo vähän lisää tunnelmaa tapahtumaan.

Olitko Gazza paikalla viime kesänä Tampereella? Vai oletko 16v hard rock fani joka kommentoit tietämättä tilannetta tai siitä paikan päällä nauttineena?

Musiikki on tosiaankin aika subjektiivinen kokemus. Sopiva tunnelman nostatusmusiikki on mielestäni erittäin jees ja useissa ATP-tason turnauksissa tuntuu että musiikki on aika hyvin valittu koostuen listahiteistä ja ikivihreistä. Volyymi on vaikea asia. Keskustelun pitäisi olla mahdollista puheäänellä tai ainakin niin ettei aivan huutamiseksi mene, mutta liian hiljaisella oleva musiikki on myös ärsyttävää. Ja en ole ollut Tampereella, että sen osalta en voi kommentoida, mutta Talin Challengerissa musiikki on ollut aika sopivalla tasolla ja Madridin mastereissa aikanaa vieraillessani ja Tukholmassa musiikki oli myös varsin sopivalla volyymillä.

Yli 20v on paikalla jo tullut oltua ja hyvä vaan, että jotenkin yritetään tunnelmaa tehdä myös keskukselle vaikka sitten musiikin avulla. Pyynikin tunnelmaan ei tosin ikinä tulla pääsemään, se oli ainutlaatuista.

Tampereella musiikkimökä viime vuonna oli tosiaan aivan käsittämätöntä. Sillä volyymillä ei tunnelmaa luoda, vaan kuulovaurioita, karkoitetaan loputkin katsojista, varsinkin päätykatsomossa.

Hiukan kummastuttaa se, että tennistä ymmärtävät ja tänne kirjoittavat sekä eri näkökantilta sitä arvioivat eivät tunnu harmittelevan ollenkaan esille nostamaani melumusiikin vaikutusta. Eikö oikean, elävän tilanteen spekuloinnilla olekaan mitään merkitystä? Mökämusiikin pauhatessa sen 90 s pelaajien ollessa tauolla kommunikointi rajoittuu päänpudisteluun tai nyökyttelyyn. Melkoista katsomiskokemuksen typistämistä vai tekstiviestitelläkö pitäisi?

Tennisyleisön odotetaan antavan pelaajille täysi työskentelyrauha pelattavan pisteen ajaksi. Tämä ei ole ongelma lajia ymmärtäville, koska joka sekunti tilanne muuttuu ja joutuu keskittymään katsomiseensa. Puhellaankin korkeintaan kuiskaten jottei edes naapuristoa häirittäisi. (Poikkeaa tässä ilmeiseti kaikista muista suurista lajeista!)

Vastineeksi voi toivoa järjestäjiltä ymmärrystä sille, että kaikenlaiseen keskinäiseen kommunikointiin mainiosti sopivaa puoltenvaihdon aikaista suhteellisen lyhyttä aikaa ei täytettäisi “tunnelman kohottaja” -musiikilla. Se olisi tenniskulttuuriteko!

Kyllä se karmeeta mökää oli viime vuonna ja valitettavasti tiedän kenen idea se oli. Pelaajat ja supervisor pyysivät pienempää volyymiä , mutta silti se oli lian kovaa, eikä palvellut ketään. Esim jääkiekossa välibiisit on mietitty tarkkaan ja koostuvat pääosin tunnetuista hiteistä, eikä soittopoikien omista suosikeista

Jarkko Nieminen vs. Henri Kontinen näytösotteluksi Tampereelle!

Tässä olisi minusta hyvä vetonaula yleisön houkuttimeksi. Tykätkää viestistä, jos pidätte ajatuksesta.

1 tykkäys

Ei onnistu - säännöt kieltävät.

Jarkko Nieminen 34v 0kk löisi tänä vuonna turnausvoitolla peräti neljällä vuodella Tampereen turnauksen vanhuusvoittoennätyksen.

Svensson SWE 18v 6kk (1985)
Blanco ESP 18v 9kk (1995)
Bergström SWE 18v 10kk (1986)
Söderling SWE 18v 11kk (2003)
Jönsson SWE 19v 0kk (1989)
Carlsen DEN 19v 3kk (1992)
Nieminen FIN 20v 0kk (2001)
Bastianssen DEN 20v 1kk (1982)
Furlan ITA 20v 2kk (1990)
Savolt HUN 20v 5kk (1996)
Gustafsson SWE 20v 6kk (1987)
Ruud NOR 20v 10kk (1993)
De Bakker DEN 20v 10kk (2009)
Nieminen FIN 21v 0kk (2002)
Bottazzi ITA 21v 2kk (1984)
Savolt HUN 21v 5kk (1997)
Pashanski SRB 21v 9kk (2004)
Vysand NL/EST/GER 22v 4kk (1988)
Larkham AUS 22v 6kk (1994)
Ostoja 22v 7kk JUG/CRO (1983)
Pashanski 22v 9kk (2005)
Mayer GER 22v 9kk (2006)
Sousa POR 23v 3kk (2012)
Montcourt FRA 23v 4kk (2008)
Zib CZE 23v 5kk (1998)
Goffin BEL 23v 7kk (2014)
Pistolesi ITA 23v 10kk (1991)
Prodon FRA 26v 0kk (2007)
Van Herck BEL 26v 1kk (2000)
Vasek CZE 26v 10kk (1999)
Huta Galung NED 27v 9kk (2013)
Prodon FRA 29v 0kk (2010)
Prodon FRA 30v 0kk (2011)

Goffin 23v oli viime vuonna Tampereen historian yksi vanhemmista turnausvoittajista.

Jos siis tänä vuonna joku kesäkuussa vuonna 1985 syntynyt tai vanhempi voittaa turnauksen, niin tekisi historiaa. Nuoruusennätys rikkoontuu Tampereen turnauksessa, jos voiton vie joku vuonna 1997 syntynyt pelaaja tai nuorempi.

Onko se niin, että pääsarjaan osallistuva ei voi pelata näytösottelua?