Federerillä on nyt 7 nollapisteen kisaa ja jos jättää Rooman ja Monte Carlon nyt pelaamatta niin sitten on 9 nollakerholaista (!), mutta menettää em. kisat väliin jättäessään vain 27 pistettä. (Madridista oli nolla jo entuudestaan.)
Melko mukavasti, jos yhdeksällä kisalla 18:sta pysyy top viidessä…
Pohjoismaiden parhaat kaksinpelaajat ATP-listalla:
- Björn Borg (SWE) ATP1 (11 Grand Slam voittoa)
- Mats Wilander (SWE) ATP1 (7 Grand Slam voittoa)
- Stefan Edberg (SWE) ATP1 (6 Grand Slam voittoa)
- Magnus Norman (SWE) ATP2 (GS-finaali)
- Robin Söderling (SWE) ATP4 (GS-finaaleita)
- Thomas Enqvist (SWE) ATP4
- Jonas Björkman (SWE) ATP4
- Andres Järryd (SWE) ATP5
- Kent Carlsson (SWE) ATP6
- Henrik Sundström (SWE) ATP6
- Thomas Johansson (SWE) ATP7 (1 Grand Slam voitto)
- Joakim Nyström (SWE) ATP7
- Joachim Johansson (SWE) ATP9
- Magnus Gustafsson (SWE) ATP10
- Jonas Svensson (SWE) ATP10
- Magnus Larsson (SWE) ATP10
- Mikael Pernfors (SWE) ATP10
- Jarkko Nieminen (FIN) ATP13
Nelinpeli:
- Jonas Björkman (SWE) ATP1 (9 Grand Slam voittoa)
- Andres Järryd (SWE) ATP1 (8 Grand Slam voittoa)
- Stefan Edberg (SWE) ATP1 (3 Grand Slam voittoa)
- Henri Kontinen (FIN) ATP1 (1 Grand Slam voitto toistaiseksi…)
Tuosta voi jokainen tehdä omat päätelmänsä, mutta ainakin minun mielestäni on ollut aistittavissa, kun kuunteli ruotsalaisten legendojen puheita aikanaan Niemisestä ja kun vertaa nyt puheisiin Kontisesta, niin ruotsalaiset käyttää enemmän ylistyssanoja Kontisesta. Syyn näette tuossa listassa, sillä kaksinpelin top10 ranking oli ruotsalaisille takavuosina niin arkipäiväiseksi tullut juttu, ettei Niemisen saavutukset tunnu heidän mielestään kummoisilta, vaikka toki sitä ovatkin ainakin suomalaisittain. Jos Niemisen ja Kontisen perässä olisi maatunnus SWE, niin veikkaan, että Henkka olisi saanut ainakin jollain tapaa suurempaa arvostusta. Jarkko olisi hukkunut omalla aktiiviurallaan Söderlingin taakse ja osin myös kahden Johanssonin taakse, vaikka 2000-luvun ruotsalaiset eivät yllä lähellekään Ruotsin legendoja.
Artikkeli dominanssikausista. http://bleacherreport.com/articles/1708407-ranking-the-10-most-dominant-seasons-in-tennis-history
Albert Ramos-Vinolas (ESP) 29v, ATP-ennätys 24 ja ATP-titteleitä 1kpl pelaa siis Masters turnauksen finaalissa. Yksi kaikkien aikojen yllättävimmistä Masters turnauksen finalisteista, mutta ei vedä sentään vertoja näille kahdelle.
1996 Hampuri Masters
Turnausvoittaja Roberto Carratero (ESP) ATP143 karsintojen kautta mestariksi. Carratero tosin oli tuolloin nuori nouseva 20v kyky. Nousi Mastersvoitolla sijalle ATP58 ja pysyi vuoden top100 pelaajana noilla pisteillä ja sen koomin ei enää uudelleen top100 joukkoon noussut.
Elikä uran ATP-finaalit 1-0 ja titteli Mastersista.
Lisäksi voidaan mainita Israelin Harel Levy, joka eteni yhtä pykälää Carreteroa huonommalta sijalta, elikä ATP144 lukemalla karsintojen kautta Toronto Mastersin finaaliin vuonna 2000. Levykin oli nuori nouseva 22v kyky ja ei sen koomin ihmeitä esittänyt.
Mutta että kokenut ATP-jyrä, jolla ATP-ottelut mollivoittoisesti 137-158 etenee 29 vuotiaana Mastersin finaaliin, niin tälläistä ei olla aiemmin nähty. Onhan Ramos pelaajana heikompi ennen tätä saavutusta kuin Jarkko Niemisen saavutukset. Jarkon finaalipaikka Mastersissa ei siis olisi ollut välttämättä yhtä yllättävää.
Toki se huomioitava, että kun olet esim. massakenttäexpertti, niin silloin sinulla paremmat mahdollisuudet suurtekoihin isoissa massakenttäturnauksissa, kun vertaa kovemman tason pelaajaan joka tasaisen hyvä kaikilla alustoilla, mutta jolta puuttuu tietynlainen erikoisosaaminen.
1 tykkäys
“Kovemman tason pelaaja” hm… ja “ilman tietynlaista erikoisosaamista.” Voihan noin kauniisti sanoa sen tosiasian, että näiden kovempien pelaajien menestysalustana ovat kovat kentät, joilla pelatessa ei virhepomppujen pelossa tarvitse yhtä tarkkaan katsoa palloon kuin massalla (tai ruoholla).
Erityisosaajat oppivat noudattamaan vanhaa tenniksen perussääntöä, “katso palloon”, tarkemmin kuin “kovemman tason pelaajat”! Menettävät siinä sihtaamisessaan nämä erikoisosaajat silkkaa tyhmyyttään jonkin verran aikaa…
En ole ikinä yhdessäkään pysäytyskuvassa Federeristä nähnyt, ettei mies olisi katsonut palloon loppuun asti - alustasta riippumatta. Tämä on uskomatonta.
Minusta ei ole uskomatonta, että virhepomppujen ollessa todennäköisempiä on pompun ja siten myös lyönnin kanssa oltava tarkempana (katsomistakin myöten). Päinvastoin, lienee useimmille harrastelijoillekin isestäänselvyys …
Ei se lyönti ole yhtään sen tarkempi, vaan noilla kentillä on parempi olla aina valmiudessa reagoimaan yllättäviin muutoksiin pompussa. Siinä joutuu sitten tekemään kompromissin voiman osalta. Ei pysty ennakoimaan yhtä paljoa, ja se ei tarkoita yhtään että massaspesialistit olisivat jotenkin tarkempia otteissaan.
On kyllä mielenkiintoinen kausi menossa, kun isoissa kisoissa (3x Masters ja AusOpen) Nadal on hävinnyt vain yhdelle pelaajalle (Federer), ja Federer ei hävinnyt kellekään. Voisiko Nadalin putki jatkua jopa Roland Garrosin loppuun saakka?
Uskomattomalla tarkoitin Federerin kykyä aina katsoa palloa loppuun asti. Murrayn ja Djokovicin kuvissa usein katse on kääntynyt ennen osumaa.
Totta, lyönnin tarkkuudellahan tarkoitetaan kai sitä, että pallo saadaan menemään sinne minne lyöjä tahtoo.
Korjasin sen hiukan paremmaksi.
Palloon katsominen on mielenkiintoinen käsite. Agassihan ei juuri koskaan ‘katsonut’ palloon. http://3lr71d46muqg3cs14t3eah58.wpengine.netdna-cdn.com/wp-content/uploads/2015/03/agassi-forehand-300x202.jpg Agassilla katse on lyönnin suuntaan useimmiten koko ajan ja katse ei seuraa osumaan. Silti juuri häntä pidetään parhaana noususta lyöjänä ja vaikeissakin tilanteissa hyvän osuman säilyttäneenä pelaajana. Federer sen sijaan on välillä ollut jopa shankerer lempinimen saanut pelaaja.
Luulen että oleellisempaa kuin se että onko tarkan katseen alue kohdistettu koko osuman ajan palloon, on se että pää pysyisi suhteellisen paikallaan osuman aikana. Federer tietenkin lyö huomattavasti paljon enemmän kierrettä kuin suhteellisen suoria lyöntejä viljellyt Agassi. Agassilla oli myös kämmenlyönnissä huomattavasti kompaktimpi swingi kuin shankererillä ja rystypuolella toinen käsi apuna tekemään viime hetken muutoksia virhepomppujen ja muiden yllättävyyksien varalle.
Toisaalta juuri massalla tarvitaan nykytenniksessä eniten lyöntivoimaa ja massa alustana suosii laajempia liikeratoja, jotka ovat taas herkempiä virhepompuille. Tämäkin on tietynlainen paradoksi. Toisaalta nykymassakentät ammatilaistasolla lienevät kuitenkin melko hyvässä kunnossa ja virhepomput melko harvinaisia. Isoista kisoista Rooma kylläkin on joinakin vuosina epäonnistunut stadionkentän kunnostuksessa ja ainakin takatla on ollut jopa vaarallisenkin pehmeä. Vastaavia mokia esim Ranskassa harvemmin, jos koskaan, näkee.
Todella hyvä pointti. Pään saaminen pysymään paikallaan katseen kautta, olkapään siirtyminen leuan viereen sitä myöten kun pää pysyy paikallaan ja lyöntikäsi lähestyy mailan kera kohti palloa osuman ollessa edessä (Rogerinkin tekemä ns. katsominen osuman taakse jänteisiin), auttaa tosiaan osumassa ja lyönnissä vaikka katse siitä irtoaisikin liian aikaisin. Ihmisen aviot kuitenkin “laskevat” osuman ajoituksen ennen osumaa, ja jos pää ja kroppa ovat stabiilisti, palloon saa kyllä hyvän osuman. Eihän swingiä tarvitse sinänsä matkan varrella korjata palloon katsomisen myötä. Usein huono osuma ja epätasapainoinen lyönti johtuukin siitä, että kiinnostaa katsoa etukäteen, minne se pallo meneekään ja silloin tapahtyy lyönnin kannalta mahdollisen turmiollista heilumista. Kun vedät päätä, kyllä silloin kroppa ja käsikin tulee mukana.
Agassin iso kehikko, suorempi swingin rata ja lyhyempi backswing, sekä jo nuorena tapahtunut valtavien toistomäärien harjoittelu todella lyhyen reaktioajan lyönneillä isänsä tekemän pallotykin lähettämiin palloihin läheltä Agassin lyöntiasemaa, tekivät miehestä ilmiömäisen noususta lyöjän.
En jaksanut väsyneenä oikolukea tätä, mutta toivottavasti saitte ajatuksistani kauttaaltaan kiinni. Pahansuovan katse-pää-kommentti oli mainio, ja halusin tarttua siihen.
Tomic luovutti taas, nyt Barcelonassa, jo ennen Murrayn kohtaamista 2. kierroksella.
Onkohan kenelläkään muulla ATP-pelaajalla vastaavaa määrää luovutuksia?
2017
Barcelona - Murray
Acapulco - Young
2016
Shanghai - Bautista-Agut
Rooma - Paire
Indian Wells - Raonic
Sydney - Gabashvili
2015
Tokio - Johnson
Nizza - Mina
Indian Wells - Djokovic
2014
US Open - Ferrer
Australian Open - Nadal
2013
Valencia - Youzhny
Roland Garros - Hanescu
Dubia - Hanescu
Vaikea löytää statistiikkoja luovutuksille, mutta ilmeisesti ainakin Michale Llodra luovutti uransa aikana yhteensä ainakin 34 kertaa - 32 kentällä, 2 walkoveria (artikkeli: http://www.smh.com.au/sport/tennis/llodra-under-fire-as-he-retires-then-reappears-20130627-2p0wg.html )
Norjan Casper Ruudin villien korttien määrät jo ennätyksellisiä?
2016 syyskuu Puola CH
2016 lokakuu Kiina ATP
2017 tammikuu Intia ATP
2017 helmikuu Brasilia ATP500
2017 maaliskuu USA ATP Masters
2017 huhtikuu Monaco ATP Masters
2017 toukokuu Saksa ATP
Ruud 18v 4kk ATP118 on toki sellaista tasoa, että häntä pidetään superlupauksena, mutta ex ATP-pelaaja isänä myös varmasti vaikuttaa.
Mikäli Ruud nousee ennen 19v päiväänsä sijoille 60-80, niin on samalla tasolla kuin esim. Novak Djokovic ja Andy Murray olivat 18 vuotiaana. Mutta vaikea nähdä norskia tuon tason lupauksena, vaikka tilastot sanoo toista.
Jos oikein muistan niin Tourin villejä ei voi saada enempää kuin 5 tai 6 per vuosi.
Täytyy luntata kirjasta.
Kuuluuko siihen slämit myös? Tai nyt en edes muista saako slämeihin tällä hetkellä villejä kortteja? Muistaakseni ainakin US Openissa ja Wimbledonissa on joku erillinen esikarsinta, josta voi saada villejä kortteja, mutta oliko ne villejä kortteja pelkästään varsinaiseen karsintaan vai oliko myös pääsarjaan?
Aikanaan Bode Millerhän karsi US Openin esikarsinnassa ja jotkut tennistä ymmärtämättömät hehkuttivat etukäteen, että kyllähän nyt tuollainen lahjakas, vahva urheilija, jolla on kuitenkin vähän junioritennistaustaakin, hyvin nopeasti itsensä karsii slämiin mukaan. No, ei se Bode sitten pärjännyt mikä nyt tietysti tennistä oikeasti seuraaville oli ilmeistä. Ei auta vaikka olisi millainen fysiikka, niin tennis vaatii kuitenkin tietynlaisia erikoistaitoja, joita on erittäin haastava vanhemmalla iällä oppia, vaikka jonkinlaista junnukilpataustaa olisikin.
Kaksi tilastoa, jotka voivat kiinnostaa jostain syystä jotakin:
Tenniksen ns. avoin aika alkoi Grand Slamien osalta Ranskan avoimista mestaruuskilpailuista vuonna 1968. Viime vuosi oli siis 49:s tässä jatkumossa. Vaikkakin alkuvuosien (vv. 1968-1972) vuoden päätösrankit olivatkin täysin epävirallisia, ja virallisetkin niiden jälkeiset 10? vuotta osittain sitä sun tätä, niin uskallan kuitenkin käyttää niitä tässä.
49:stä vuodesta kolmena vuonna on vuoden lopussa ollut #1:nä peluri, jolta ei ollut siltä vuodelta yhtään GS-voittoa (Connors kahdesti, McEnroe kerran). Yksi GS-voitto on riittänyt 21 vuotena (eniten) ykkösrankiin vuoden lopussa, kaksi GS-voittoa on ollut vuoden lopun ykkösellä 16:na vuonna, kolme kahdeksana vuonna ja neljä yhtenä vuonna (=ns. oikea Grand Slam, Laver v. 1969).
0 tai 1 GS-voittoa 24 vuotena, 2 tai 3 samoin 24 vuotena. Mitä siitä voisi päätellä: Voitot levinneet aika lailla vuositasolla vaikka viimeiset kymmenen vuotta näyttäisivätkin (ehkä) jotain muuta.
Toinen tilasto: Miten vuoden ensimmäisen Grand Slam -kisan voitolla on ennustearvoa vuoden lopun ranking-ykköseksi pääsemisen kanssa? Muistaakseni 16 vuonna on 1. GS-kisan (AO yleensä, RG vv. 1978-1986) voittanut ollut myös päätös-rankingin ykkönen eli sen vuoden paras pelaaja (kolmannes 49:stä). Osuus tuntuu pieneltä eli 1. GS samalla ennustaa huonosti, mutta onhan tuo AO oikeastaan ihan erillään kolmesta muusta, jotka tapahtuvat kolmen kuukauden sisällä. Muitakin selityksiä on varmaan!
JK. Kolmas tilasto: Kolmen viikon päästä Djokovicin 30-vuotissyntymäpäivänä julkaistava ranking on historiallinen. Koska Murray on täyttänyt samat pyöreät viikkoa aiemmin, päädytään tilanteeseen, jossa rankingin viisi ensimmäistä ovat 30 vuotta täyttäneitä. Sitä tilannetta lähelläkään ei ole koskaan oltu.
Golffaajat huipulla senkun nuorenevat mutta tennispelaajat vanhenevat; ns. maailmankirjat menneet sekaisin?!? Vai mitä on lajeille oikein tapahtunut?
Rajoitus willeille koskeekin vain niitä pelaajia jotka voisivat muuten rankillaan päästä k.o. pääsarjaan - eli Ruudille voidaan vielä myöntää lisää kortteja.
1 tykkäys