Tilastot


#607

Kuerten tuli täydestä tuntemattomuudesta “vaikka” takana oli ch-voitto kotimaassa 150-350-tason pelureista.

Pariisissa kaatui sitten finaalissa kaksinkertainen kisan voittaja (3 ja 4 vuotta aikaisempi), sitä ennen myös edellisen vuoden voittaja ja kahden vuoden takainen voittaja. Lisäksi kaatui sen vuoden, 1997 nelosrankingille noussut ja edelleen kisan finalisti kahden vuoden päästä.

Ja kaksi muutakin täytyi voittaa noiden viiden lisäksi. Nuo viisi olivatkin kuitenkin semmoisia tekijöitä, että yhden challengerin voitto aika ohuesti siinä enää jaksoi painaa. Pikemminkin jonkinlainen pelaamisen keveys vaikutti tilanteessa jossa ei kukaan odottanut mitään.

Muistan aika hyvin finaalin, jonka YLE näytti. Olikohan Bruguera lähtenyt vähän soitellen sotaan…

Ei muuten varmastikaan helposti löydy ensikertalaisvoittajaa GS-tasolta, joka olisi vastaavan tasoiset nimet kaatanut voittokulkunsa aikana!


#608

Nousipa sittemmin vielä ranking-ykköseksi. Kuertenilla oli muuten yksi kaikkien aikojen parhaita yhden käden rystyjä. Samanlainen jyrkkä puoliläntinen ote kuin Justine Heninillä.


#609

Absoluutisti noin. Huomasin sen myöhemmissä finaaleissa tai semeissäkin. Vasta Waw pystyi ainakin ajoittain samaan eli rysty ei ollut puolipakollinen vasemman puolen lyönti ennenkuin oikealta puolelta tilanne aukeaa.

Kuerten pystyi rystyllään dominoimaan koko kenttää ja löi sitä ainakin jostain keskimerkinkin tienoilta ellei jopa kiertänyt… Niinkuin nykyisin kierretään kämmenelle!

Eroa Wawrinkaan tuli semmoisesta hämmentävästä yksityiskohdasta kuin kauneudesta. En muista ollenkaan Kuertenin rystyn saaneen tämmöistä naurettavaa epiteettiä kuin sitten Waw.

Täysjärkisiksi luulemani suomalaiset tennisvaikuttajatkin kuolasivat ennen Wawrinkan rystyä tietysti Gasquet’nkin rystyn nähdessään… Kuinkakohan monella on ollut yksi maailman kauneimmista? Tietysti myös Kontisellakin.

Kuertenia on varmaan huvittanut tämä kohkaaminen perässätulleiden yhden käden rystylyöjien tuomista esteettisistä arvoista tähän lajiimme.


#610

Myös Wawilla on huomattavasti perinteistä itäistä otetta jyrkempi rystyote. Milloinkohan tennisväki huomaa että näillä jyrkemmillä otteilla päästään parempiin tuloksiin kuin perinteisellä otteella?


#611

Dominic Thiemin nostaisin Riku Rikkaan kanssa samaan kastiin brutaaleja vauhdin ja kierteen 1k-rystyjä kaukaa takaa virittävien pelaajien joukkoon. Puhdasta palloactionia katsoessa nämä miehet lienevät tulivoimaisimpia, ja näin kertoo muistinikin, mitä olen nähnyt tilastoja Hawkeye-datasta. Puoliläntisellä otteella kun swingaa hieman yläviistoon, mutta samalla nostaa jaloilla kehoa, tuo yläviistoon menevä swingi kasvaa entisestään palloontulokulmaltaan, ja toisaalta yläkropalla ja käsillä saa samalla lyötyä x-akselin kiihtyvyyttä pirullisen määrän (vrt. tilanne, jossa ei käytä jalkoja hyvin ja swingaa saman tulokulman verran olka- ja käsivarrella). Ote mahdollistaa sen, että lapakulma pysyy oikeana eikä aukea liikaa, vaikka on paljon tuota yläviistoon suuntautuvaa osaa swingistä.


#612

Juuri näin. Ja kyse on myös liikedynamiikasta, eli millä lihasryhmillä kontrolloidaan rannetta. Tämä on olennainen seikka mailan kärjen kiihtyvyyden kannalta. Itäisellä otteella ranteen kontrollista huolehtii vain ojentajalihas kun taas puoliläntisellä otteella sekä ojentaja että koukistajalihakset.

Voitte kokeilla itse - ottakaa mailasta itäinen rystyote ja vetäkää toisella kädellä mailaa itseänne päin. Vaihtakaa ote puoliläntiseksi ja yrittäkää uudelleen. Kummalla otteella mailakäsi vastustaa paremmin vetämistä? Aivan, ero on kuin yöllä ja päivällä. On aivan päivänselvää että jyrkemmällä otteella mailan kärkeen saadaan aivan erilainen kiihtyvyys ja kontrolli kuin perinteisellä otteella.


#613

Tilastotkin elävät. Nappasin tämän maaliskuun 2. päivän viestistäni 'kaikkien aikojen paras" -keskustelussa: ‘(koko uran) Ottelujen voittoprosenttilistalla kärkipaikan jakavat Borg ja Djokovic, 82.7 %. Myös Nadalin ja Federerin voittoprosentit ovat käytännössä yhtä hyvät: 82.5 ja 82.1. Sen sijaan Murray on jo vähän jäljessä: 78.1 %.’

Puolessatoista kuukaudessa Nadal on nyt sitten ohittanut 82.6 prosentillaan Djokovicin (82.5 %) eikä Borgin ohittamiseenkaan enää montaa voittomatsia tarvita.

Olipa muuten hienoa olla mukana tuossa suuressa GOAT-keskustelussa. Enpä tosin ole muita maailmalta etsiskellyt mutta ihan helposti ei varmaan ole löydettävissä vastaavan tason debattia. Kiitos lajitovereille yhteisen spontaanisti tapahtuneen “ponnistuksemme” onnistumisesta. Hyvä me!


#614

Teki mieli vähän harrastaa aritmetiikkaa. Niinhän siinä kävi, että Borgin koko uran voittoprosenttiin (82.8%) ei niin vain päästäkään, vaikka tuo ennätys on nyt Nadalilla vain kahden promillen päässä.

Viime vuonnahan Nadal oli vuoden lopun ykkönen. Pelasi siis varmuudella yhden parhaista vuosistaan mitä tulee kaikkien voittojen ja tappioiden suhteeseen urallaan (voitto% oli 85.9).

Jos kuluvasta vuodesta tulee siinäkin suhteessa menestyksekkään viime vuoden kopio, niin vuoden lopussa Borg on edelleenkin uransa voittotappiosuhteella Nadalin edellä mutta vain promillen suuruusluokkaa. Kovin on marginaalista!

Käytännössä siis pitkän uran pelurit eivät pysty Borgin ennätystä ilmeisesti koskaan rikkomaan. Olihan tämä tosiasiassa viimeisen aktiivivuotensa lopussa 25-vuotiaana vielä #4. Pitää nousta nopeasti huipulle ja lopettaakin huipulla, se on ainoa mahdollisuus jos Borgin ennätyksen rikkomisesta haaveilee…

Toki jos Nadal pystyy viimevuotiseen vauhtiin kuluvan vuoden lisäksi myös vuonna 2019, niin Borgin ennätys menee rikki viimeistään puolentoista vuoden päästä. Uudella ennätysmiehellä olisi silloin jo tuhat voitto-ottelua entisen ennätysmiehen jäätyä vähän yli kuuteen sataan.


#615

Borg taisi huonontaa tuota prosenttia palaamalla kentille 90-luvulla ottamaan dunkkua dunkun perään? Toki kompensoi sillä sopivasti sitä poikkeuksellista epäkohtaa, että muihin legendoihin nähden vetäytyi huipulta nuorena.

Mitä jos laskisimme monen mielestä minulle fetissin omaisen uran 5 parhaan kauden - ei, 10 parhaan kauden mieluummin - voittoprosentin? Tai, Borgin vertailuun saadaksemme vaikka kahdeksan? Wikipedina career statistics -sivut tekevät tästä helppoa.


#616

Liikaa kaikenlaista muuttujasälää kuten huomaat jo vuosien määrässä epäselvyytenä. Lisäksi tenniksen cup-tapa ratkaista voittaja sotkee lisää voitto/tappio-asetelmaa.

Turnausvoittaja hyötyy siinä kohtuuttomasti muiden mutta erityisesti hävinneen finalistin kustannuksella.

A Ankka pelaa neljä peruskisaa ja on kaikissa niissä häviävä finalisti. Voittoprosentti on niistä 20 ottelusta 80. Saman kuukauden aikana H Hanhi ottaa osaa kahteen turnaukseen, joista toisen voittaa ja toisessa häviää heti 1. kierroksella. Otteluja vain kuusi ja voittoprosentti 83.

Turnausvoitto on tietysti arvokas sinällään, mutta se ei saisi näkyä noin isosti voitto/tappio-suhteessa. Kauden lopussa H Hanhella on liuta 1. kierroksen tappioita ja A Ankalla jopa nelinkertaisesti mm. finaalipaikkoja. Voitto/tappio-sarake on H Hanhella parempi kuten rankikin, ja arvostus muutenkin.

H Hanhi pelaa fiksusti, kun ei rasita itseään liikaa.


#617

Intuitio, se pirulainen pääsi iskemään vaikka ei juuri kiinnostanutkaan Shuckerin idea aluksi.

Ei ole olemassa yksiselitteistä jakson pituutta, minkä mukaan esim. se maailman paras määritettäisiin. Mitä pitempi ura sitä todennäköisemmin uusia haastajia tulee ja pääsee himmentämään niitä kaikkein hohtavimpiakin uria ennemmin tai myöhemmin.

Toisaalta on niinkin, että kovin lyhyt huippukausi antaa väärän kuvan siitä kuinka hyvä pelaaja oikeastaan oli, koska niitä tasoa heijastavia tuloksia on vähemmän kuin niitä oikeastaan olisi ollut tulossa jos normaalin uran vain olisi viitsinyt tehdä.

Intuitioni hm. mielestä pitäisikin valita kolmessa sarjassa se paras. 1) Paras parhaina vuosinaan tarkoittaisi kolmen peräkkäisen vuoden paremmuutta muihin pelaajiin verrattuna. 2) Parhaan URAN tekisi pelaaja jonka kahdeksasta peräkkäisestä vuodesta seitsemän laskettaisiin mukaan ja se huonoin jätettäisiin pois esim. loukkaantumisen johdosta. Ei kuitenkaan ensimmäistä eikä viimeistä vuotta. 3) Parhaaseen pitkään uraan mukaan otettaisiin samalla tavalla kolmestatoista vuodesta yksitoista.

Mukaantulevat vuodet laskettaisiin tylysti voitto/tappio-vuotuistilastoista summina kolmelle, seitsemälle ja yhdelletoista vuodelle.

Voittaisiko Federer vuosien 2004-06 avulla kolmivuotissarjan ja sitten myös yksitoistavuotissarjan jakson 2004-2016 ansiosta (joista kaksi vuotta poistetaan)? Kahdeksan vuoden mittaiseen “perussarjaan”, seitsenvuotissarjaan onkin sitten aika paljon hyviä ehdokkaita Connorsista ja Borgista Nadaliin ja Djokoviciin asti. Federeriä ei kai tässäkään voi unohtaa.

En rupea kuitenkaan ryhtymään tämän enempää tälle asialle!


#618

Espanjalaiset alle 30-vuotiaat ATP-tasolla ja kovalla kentällä otteluvoittoon yltäneet:
Pablo Carreño-Busta (1991) 58kpl
Inigo Cervantes (1989) 4kpl
Carlos Taberner (1997) 1kpl
Nicola Kuhn (2000) 1kpl

Vertailuna “suomalaisten” saldo:
Henri Kontinen (1990) 3kpl
Henri Laaksonen (1992) 13kpl

Väkilukuun suhteutettuna ihan hyvin on tahdissa pysytty. No ehkä joku espanjalainen jäi huomioimatta, mutta se tuskin hirveästi muuttaa vertailua.

PS ATP:n sivuilla on kai laskettu myös DC-matsien voitot tilastoihin ja se vähän parantaa suomalaisten saldoa. Kontiselle löysin vain yhden voiton ATP-pääsarjasta.


#619

Tässäpä vähän tietoa ensi vuodesta pelimiesten kannalta

, vain 25 tonnisen finaalista ja voitosta saa ATP pisteitä, 25+H myös semistä


#620

Onko kenellekään selvinnyt miten tämä muutos parantaa challenger-tason pelaajien tuloja? Eikös tätä sillä ole perusteltu? Minusta vähän vaikuttaa, että ATP ja ITF ovat riidoissa ja siksi tulee kummallekin tasolle omat pisteytykset.


Transition tour ja Challengerit 2019
#621

Kerron lisää kunhan kerkeän… Kyllä se on molempien tahojen yhdessä miettimä ratkaisu


#622

Kuulin eilen S.Stakhovskilta, joka on ATP:n pelaajaneuvoston jäsen, että Challengereissa tulee todennäköisesti myös isoja muutoksia. Karsinnat poistuu ja 48 pelaajan pääsarja pelataan ma-su ja kaikkiin kisoihin tulee hospitality.


#623

Mielenkiintoisia uudistuksia ja esimerkiksi kaikki tämän viikon Glasgowin kisassa karsinnoissa olleet olisivat päässeet suoraan pääsarjaan.


#624

48 pelaajan pääsarja on 1.kierroksen osalta hieman kuin 32 pelaajan kaavion karsinnan ratkaisukierros. Sama asia eri nimellä.

48 pelaajan kaaviot yleisiä junnukisoissa. 16 sijoitetaan ja nuo suoraan 2.kierrokselle ja loput 32 pelaavat sitten ensin ikään kuin karsinnat tai “säälipleijarit”.
Varmaan pisteitä saa tuosta saman 3p kuin nykyisin CH-karsinnasta saa ja oikea turnaus alkaa jatkossakin R32 vaiheessa.


#625

Eikö tuo merkitsisi hidastavaa tulppaa uusien motivoituneiden pelaajien urakehityksessä?

Tosin kyllä ne Zvererit putkahtaisivat ennemmin tai myöhemmin esiin ellei muuten niin villeillä korteilla ellei muuten niin isosta maasta.

Ymmärrän kyllä karsintojen hankaluuden tämmöisessä viikkorytmilajissa. Mutta toivottavasti samaan ei mennä ATP-tasolla. Ne villit kortitko tekisivät tulevat mestaripelaajat?


#626

Tuo ensi vuoden systeemi vaikuttaa suuremmin tiettyjen maiden pelaajiin.
Esim. Egyptin 19v Youssef Hossam tällä hetkellä ATP319 ja ensi vuoden systeemillä ei olisi ATP-rankingia laisinkaan, koska kaikki pisteet pikkufutureista kotimaasta jne.
Tuollaisia pelaajia on paljon välillä 300-500 ja jatkossa sitten pakotettuja lähtemään kotimaan ulkopuolelle jos 750 joukossa haluaa olla. Etelä-Amerikan nuoret myös aina nousseet nopeasti tuonne 300+ sijoille kotikontujen pikkufutureiden turvin kun jotkut argutkin pelaavat siellä pääosin keskenään.
Israelin pelaajilla vaikeutuu myös reitti 300+ sijoille. On paljon maita joiden pelaajat ylirankattuja koska kotimaassa on kymmenittäin pikkufutureita.

Suomalaisia uusi systeemi hyödyttää, kun joka tapauksessa aina lähdetty kotimaasta kauemmas ja myös isompiin futureihin ja CH-kisoihin.