Yuta Shimizu tänään rankingissa sijalla 199 ja pituutta 163cm, onko tuota lyhyempää pelaajaa ollut koskaan top 200:ssa miesten kaksinpelissä?
Vaikea kuvitella että olisi. Top-200 on toki haastavampi kaivella tietoa, mutta top-100 osalta lyhin taitaa olla Oliver Rochus, joka useimpien tietojen mukaan on 168cm. Vähän siis kahta tietoa, eli joko 165 tai 168, mutta jälkimmäinen löytyy useammin virallisena tietona.
Toki sata vuotta takaperin saattaisi löytyä joku vieläkin lyhyempi.
2 tykkäystä
Ikätoveri Ryuki Matsuda on rankingissa tällä hetkellä sijalla 507, niin hänen pituus on 157cm…saa nähdä olisiko siinä seuraavaa haastajaa tuolle? Ainakin löytyy suht. hyviä matseja vyöltä top 100 -tason tuntumassa olevia pelaajia vastaan ja jos keräilee pinnoja tuolta kaukokisoilta. Esim. Hijikataa ja Atmanea vastaan hyviä matseja.
Ehkä mulla vähän foliopaperia päässä mut joskus tullut fiilis, että Schwartzmanin ilmoitettu 1,70 ei pidä ihan paikkaansa vaan olisi hieman lyhyempi.
Voi olla, että omat silmät tässä heittää ja se tosiaan on 1,70, mut eipä tiedä kuinka täsmällisesti näitä on mittailtu ja missä mittailtu, vai onko vain pelaajien omia ilmoituksia.
Joo Schwartzman ei luultavasti ollut ihan 170cm, mutta tuskin kuitenkaan ihan noin lyhyt kuin esim. Shimizu mitenkään.
Samaan hengenvetoon voisi sanoa, että sitten esim. 208cm pitkäksi merkattu Miguel Damas (ATP-420). Ei kyllä ihan vastaa omaa pituuttansa, ainakin jos vertaa esim. Alexis Gautieria vastaan, joka merkattu 198cm, kun vertaa yksittäistä CH-ottelua verkkokättelyä striimistä kohdasta 2.44.40-2.44.55. Näyttävät käytännössä ihan samanpituisilta. (Segovia Challenger 2024).
Itsekin miettinyt monesti samaa. Ja ei tosiaan mitenkään tavatonta, että lyhyempien kaverien kohdalla lisätä tilastoihin jokunen sentti.
Tuossa kuva, jossa Isner, Thiem ja Schwartzman. Thiemin virallinen mitta taitaa olla 183, joten kyllä 170 on kuitenkin ihan mahdollinen…
No ehkä se on toi kontrasti, kerrasta toiseen vastustajat siellä lähempänä 190 niin saa Schwartzmanin näyttämään aika pieneltä.
Zverev lähempänä 2 metriä ja kun kattoo näiden kättelykuvia, taitaa Diegon hiusraja just yltää Sashan olkapään korkeudelle.
Menköön vaikka tähän ketjuun, vaikka aika vähäiset ovat tilastot. Mutta kylläpä Ruotsin miestenniksellä on vahva aallonpohja! Parhaana porskuttaa haastajatasolla avauskierrosten tappioita keräävä 28-vuotias Elias Ymer ATP-sijalla 315 ja loput ovatkin sitten puhtaasti ITF-miehiä. Jos veikata pitäisi, sanoisin ettei kukaan noista Ymerin takana olevasta 20 ATP-rankatusta ruotsalaisesta (Suomella 8 kpl) tule nousemaan ATP-kisoihin ja enintään pari edes vakionaamaksi haastajatasolle.
ITF-junnulistalla parhaana on William Rejchtman Vinciguerra sijalla 36 eli kohtuullisen selvästi meidän Oskarimme takana. Kyllä tuosta voi vielä menestykseen nousta, mutta en ihan huippulupauksena häntäkään pitäisi. Leveyttä länsinaapurilla on hyvin, sillä ITF-listalla junnuja on peräti 66 kpl (Suomella 29 kpl), mutta toistaiseksi kaikki ovat näyttäneet hyvin rivijunnuilta.
Nuorempien ikäluokassa TE:n 14-vuotiaiden listalla tilanne on oikeastaan vielä huonompi, kun ketään ruotsalaista ei saatu edes sadan parhaan joukkoon uusimmasta 2010 syntyneiden ikäluokasta. Parhaan ruotsalaisen edellä on neljä suomalaista. Oikeastaan ensimmäinen selvästi lupaava ruotsalainen tulee 12-vuotiaiden sarjasta, joten on ihan realistista, että joutuvat odottamaan vielä vuosikymmenen seuraavaa ATP-pelaajaansa. Mahtaa siellä jonkinlainen diskuteeraus ja polemiikki asian ympärillä käydä.
Ja vertailun vuoksi vielä mainittakoon, että siinä missä Harri Heliövaara mm. valloitti Wimbledonin, paras SWE-nelinpelaaja Andre Göransson voitti tällä kaudella kaksi turnausta: ATP250- ja haastajakisan. Mutta kyllä hänen voidaan sentään sanoa olevan ATP-tason pelaaja.
1 tykkäys
Ruotsalaisten kohdalla on kyllä kieltämättä vajottu aika syvään päähän. Jos junnujen osalta Vinciguerra on se suurin lupaus, niin tilanteeseen ei ole heti tulossa helpotusta. En tunne paikallisia toimintamalleja, mutta onko länsinaapurissa ajettu esimerkiksi kisakalenteria alas 2010-luvulla, valmennuksesta leikattu, vai kenties olosuhteiden osalta puutteita? Heillä on kuitenkin kaksi pääkiertueen kisaa, mutta CH-kisoja ei taida olla ainuttakaan, ja itf-kisojakaan ei ihan liikaa ole.
Italia on erinomainen esimerkki siitä, että ns. yksinkertaisella perusrakenteella saa tehtyä tulosta. Yhdistelmä, jossa panostetaan hyviin valmentajiin ja tarjotaan ympäri vuoden kattava kisakalenteri ja sieltä sitten alkaa jyvät pikku hiljaa erottua akanoista. Eli siellä luotetaan määrään, sen sijaan että identifiodaan muutama talentti ja panostetaan muutamaan lupaukseen.
Joskus miettinyt sellaista, että Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan osalta tiiviimpi yhteistyö voisi olla kyllä poikaa. Luoda jonkinlainen “Nordic Tour” itf-tasolle, siihen päälle muutama CH-kisa ja kruununa nuo pääkiertueen pari kisaa. Samalla yhteistyön ja osaamisen jakaminen valmennuksen puolella. Pelaajan näkökulmasta kulutkin pysyisi kenties vähän maltillisempina kun ei tarvisi ihan ympäsi maailman reissata.
4 tykkäystä
Mihin lajiin superlahjakkuudet Ruotsissa enimmäkseen menevät, arvaisin että jalkapallo ja jääkiekko, ehkä käsipallo myös?
Golf myös tennikseen verrattuna on Ruotsissa isompi laji. Monesta huippugolfarista olisi voinut tulla huippu myös tenniksessä.
Suomessa on puhuttu myös siitä että moni palloilulahjakkuus pelaa pesäpalloa.
Eräs sukulaispoika, pesäpalloilija, on juuri tällainen, kaikilla mailoilla osuu aika helposti kaikenlaisiin palloihin.
Eihän sitä tiedä mihin saakka olisi tennistä oppinut, mutta aika pitkälle kyllä jos olisi sen lajin valinnut.
Edit.
Joku urheilupomo sanoi että jos Suomesta haluttaisiin kesäolympialaisiin joukkuelajeihin, helpoin valinta olisi käsipallo. Kilpailu ei ole niin kova maailmanlaajuisesti, ja muut Pohjoismaat ovat hyviä käsipallossa, valmennusapua löytyisi naapureista helposti.
Onhan tuo Ruotsin tilanne huolestuttava. Siellä ykköstykki E. Ymer kuitenkin aloitti kautensa noin 150, pääsi jokaisen slämin karsinnat pelaamaan eikä siellä näy isompia pelitaukoja, et olis ollu loukkaantumisia tai jotain muuta selittävää tekijää.
Ja nyt kauden päätteeksi ei mahdu edes 300-sakkiin, tietenkin tarkoittaa samalla et Melbourneen ei tarvii yhdenkään ruotsalaisen matkustella, tai no kisaturistina tietysti mikä jottei.
No toinen Ymer vapautuu olisko jo alkuvuodesta siitä omasta bannistaan, joten saas nähdä römyääkö takaisin sataseen jossain vaiheessa.
Tsekki on myös tässä erinomainen verrokki. Kuten aiemmin todettua, asukasluvultaan samankokoinen maa, yhtälailla päälajeina jalkapallo ja jääkiekko, silti talenttia riittää ihan hemmetisti tenniksen puolelle. Kuten nimimerkki Arbitro aiemmin mainitsi, niin olosuhteisiin panostettu ja kenttiä riittää. Varmaan myös valmennuspuolelta löytyy osaamista sinne ns. ruohonjuuritasolle.
Tosin ei sielläkään liiton puolella kaikki mene ihan putkeen… Czech Tennis Federation embroiled in massive fraud scandal | Radio Prague International
Ruotsin osalta sen verran, että kenttätilanne oli ainakin jokunen vuosi sitten aika haastava. Sen sijaa rahaa upotettiin ihan hemmetisti padeliin, mikä on kostautunut aikamoiseksi kuplaksi. Resursseja siis on, mutta rahaa kaadettu ihan väärään lajiin… Bloomberg - Are you a robot?
1 tykkäys
Ihan nyt mielenkiinnosta tein kotimaista lajivertailua lisenssipelaajien osalta, tiedot vuodelta 2023:
Tennis 5 689 (harrastelisensseja lisäksi vajaa 29,000 mutta en ihan tiedä miten tuo harrastehomma vertautuu muiden lajien suhteen…)
Junnuista sen verran, että 10-16-vuotiaiden poikien osalta yhteensä 683 kappaletta ja tyttöjen osalta 344 kappaletta osallistunut virallisiin kilpailuluokkiin.
Jalkapallo 154 109
Jääkiekko 68 823
Salibandy 52 000
Koripallo 22 508
Yleisurheilu 21 714
Pesäpallo 17 396
Lentopallo 10 463
Jos miettii junnujen tilannetta ja sitä, että minkälainen pooli on mistä ammentaa tulevaisuuden huippuja, niin onhan tuo ihan hemmetin pieni porukka. Kun ottaa huomioon minkälaiset ominaisuudet huipulle nousemiseksi vaaditaan, niin nykytilanne Virtasen, Ruusuvuoren ja Heliövaaran osalta on suorastaan lottovoitto.
Jos miettii noita lisenssipelaajien määriä, niin tenniksen puolella aikuisten ja vähän enemmän elämää nähneiden suhteellinen osuus lisenssipelaajien joukossa on kenties suhteessa suurempi, kuin esimerkiksi vaikka yleisurheilussa tai suosituimmissa pallopeleissä. Futaajat käy vanhemmiten lähinnä kaveriporukalla vähän ehkä satunnaisesti höntsäilemässä, mutta tenniksen puolella kilpaileminen jatkuu, vaikka iso osa pystyy hädin tuskin enää vammoiltaan kävelemään.
4 tykkäystä
Ruotsin tennis oli 80-luvulla poikkeuksellisen hyvässä tikissä. Ei sellainen tule ikinä enää toistumaan. Kilpailu on koventunut ja laajentunut. Samalla kun pelaajat ovat pehmentyneet.
“Kivakiva” kulttuuri ei tuota huippuja, koska huipulle pääseminen vaatii armotonta työtä. Pelaajia, valmentajia sekä hyviä olosuhteita riittää, mutta urheilijoita ei juurikaan. Voi olla, että pohjoismaista nousee yksittäisinä poikkeuksina joku huipulle (Ruud, Rune) mutta systeemi on niin humaani ja mukavuutta rakastava, ettei vanhemmat halua isossa mittakaavassa laittaa lastaan “kärsimään” kovasta reenamisesta.
En ihan ymmärrä tätä neuvostoliittolaisen valmennuskulttuurin ihannoimista. Kun lukee Hintsan Voittamisen anatomian, niin saa kovin erilaisen käsityksen millaisista olosuhteista huipulle parhaimmillaan ponnistetaan. Totta kai vaaditaan poikkeusyksilö ja huima määrä sisäistä motivaatiota. Litmasen ja Niemisen elämänkerrat tulee ekana mieleen. Jarkkokin on hienosti ollut itselleen ja omille arvoilleen uskollinen, kun on suorittanut lukion loppuun, vaikka on houkuteltu maailmalle lähtemään. Ja Otto on tehnyt taas itselleen sopivalla tavalla asiat. Harrilla on ollut omat koukerot kuljettavanaan, jotta on päässyt nykyiseen pisteeseen.
Totta kai nuori tarvitsee tukea ja tsemppaamista vaikeissa hetkissä. Tästä mielestäni Ruusuvuori on hyvä esimerkki, kun oli junnuna vaikeita loukkaantumisia. Jos nuori urheilija toteuttaa vanhempiensa unelmia tai hänestä koitetaan tehdä itsensä jatke, niin varmasti pieleen menee. Toki ammattilaisuudessa voidaan onnistua, mutta silloin yksilön elämä vähintäänkin jonkin asteinen tragedia.
Musta on hienoa, että Henkka on kulkenut omaa polkuaan ja Emil tekee myös niin kuin itselleen parhaaksi kokee olevan. Totta kai samaan aikaan penkkiurheilijana harmittaa, varsinkin jos Emil lopettaisi, mutta kyllä yksilönvapaus ja urheilijoiden rohkeus tehdä omia ratkaisuja on isossa kuvassa itselleni isompia asioita.
1 tykkäys
Jep, ei sen treenaamisen mitään kärsimystä olla, että se on tehokasta. Keskittymistä, sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä tarvitaan, mutta ei sen tarvitse tarkoittaa mitään via dolorosaa. Hyvä ja osaava moderni valmennus lähestyy asiaa aika eri kulmasta kuin 80-luvulla. Ja joku fysiikka on nyt se yksinkertainen komponentti laittaa kuntoon, henkinen puoli ja sitoutuminen urheilijan elämään nuorten kohdalla varmasti suurempi haaste. Tottakai huipulle nouseminen vaatii helvetisti myös työtä.
Suomessa on de Wittin palkkaamisen myötä panostettu huippuvalmentajien kehittämiseen ja toivottavasti se maksaa itsensä vielä takaisin. Näen sen silti kuitenkin suoranaisena ihmeenä, jos tuosta vajaan tuhannen nuoren poolista pystytään kasvattamaan tulevina vuosina edes yksi top-100 pelaaja.
1 tykkäys
Sori, jos provosoiduit vaikkei ollut tarkoitus provosoida. Eihän tässä ihannnoinnista ollut kyse, eikä varsinkaan neuvostokulttuurin. Realiteetti on kuitenkin se, ettei ilman kovaa työtä huipulle pääse ja siihen me ei isossa mittakaavassa täällä pohjoismaissa pystytä. Sekä Litmanen että Nieminen ovat poikkeusyksilöitä, joista tuossa jo mainitsin.
Kyllä Pohjoismaissakin kovaan työhön pystytään. Kyse on enempi yhteiskunnallinen. Täällä kynnys tehdä ammattilaisuraan vaadittavia uhrauksia on korkeampi. Usein koulu olisi hyvä jättää vähemmälle ja keskittyä vain urheiluun, mutta kellä pelaajalla tai vanhemmalla on niin sokea usko ammattilaisuraan, että ottaa riskin loppuelämän ongelmista. Kyllä, kouluttamattomalla ex-urheilijalla voi olla erittäin vaikeaa työllistyä lajin ulkopuolelle, kun nykyään kaupan kassaltakin vaaditaan jo vaikka mitä. Opiskelu on huomattavasti työläämpää kolmekymppisenä kuin 16-vuotiaana.
Samaa mieltä, tämä kuuluu tähän kokonaisuuteen. Joitain “hulluja” on, jotka uskoo koulutus- ja uraputken ulkopuoliseen mahdollisuuteen. Toki siihen usein vaaditaan paksua lompakkoa tai isoja uhrauksia perhepiirissä. Ja hullulla tarkoitan tässä vain sitä, että todennäköisyydet ovat menestystä vastaan.
Ja jos verrataan esim. lätkäammattilaisuuteen, niin puhutaan kahdesta eri asiasta siinä mielessä, että lätkässä voit mennä kotipaikkakunnan joukkueen kanssa ammattilaisuuden porteille saakka.