Fritz voi olla kivi kengässä Zvereville, keskinäiset vahvasti Fritzille vaikka hävisikin Wimbledonissa. Fritz päässyt toistaiseksi kisassa hyvin helpolla…On siellä Fritzillä matkan varrella kovia testejä mm. mahdollisesti Tien/Mensik, varsinkin vireessä oleva Mensik. Fritzin kohdalla suurin kysymysmerkki suoriutuminen paineen alla, jos menee matsit vähäänkään tiukaksi.
Itselleni Medvedevin menestyminen tässä kisassa toistaiseksi ollut yllätys, kuitenkin hurjasti ollut tappioita ihan kiertueen keskikastin/alakastin pelaajille RG:stä lähtien.
Michelsen ja Merida Medvedevin kaaviolohkosta voisi olla mielenkiintoisia vaihtoehtoja haastaa esim. Medvedeviä, mutta heidän kohdalla isoin huolenaihe on kuntopuoli tuossa vaiheessa kisaa. Mahdollinen happotesti näiden kahden kannalta voisi olla jo Navone, jos vaan argentiinalainen päihittää Etcheverryn (4. kierros). Tuo jo voisi verottaa näiden kahden suorituskykyä ratkaisevasti ennen kvartsikohtaamista Medvedeviä vastaan.
Tiafoen kohdalla kuullut juttua, että ei olisi keho ihan optimikunnossa tällä hetkellä, tuo herättää kysymyksiä turnauksen jatkokierroksia ajatellen. Cobollin kohdalla tappio Blockxille ei olisi kovin suuri yllätys välttämättä, vaikkakin nämä ovat uusia paikkoja belgialaiselle (hän oli jo lähellä voittoa Cobollista Cincinnatissa, mutta ottelun viimeistely sakkasi).
Alcarazin kohdalla ainut uhkakuva on kaikkein kilpailukykyisin kaavionlohko, jos ei löydy ihan sitä tavanomaista formia, joka on yleensä. Sellainen Prime Shelton, joka nähtiin Montrealissa Mensikiä vastaan voisi olla pelottava Alcarazin kannalta, vaikka onkin h2h 3-0 Alcarazin eduksi. Sheltonilla löytyy se massiivinen syöttö, joka on edellytys haastaa Alcarazia mikäli tulee huonompi päivä Alcarazille, kuten tuo Korda matsi Miamissa osoitti.
Juuri Montrealin ja Cincyn voittaneet Luz ja Matos putosivat heti 1. kierroksella parikymppiselle tuntemattomalle villin kortin (USTA collegiate WC) jenkkiparille Carpico/Filin.
Nelinpelissä ei paljon aikaisemmat tittelit paina.
Ben Shelton oli todella huono shapoa vastaan..näytti itsekin naureskelevan ottelun tasolle. Kahdesta huonosta vähemmän huono meni jatkoon. Shelton vs Tsitsipas kuulostaa etukäteen mielenkiintoiselta matsilta.
Sheltonilla olisi elämänsä tilaisuus menestyä us openissa mutta pitäisi löytää se oma a-luokan peli.
Paljoa itse en laittanut focusta otteluun, mutta näytti että Fritz sai yllättävän vähän suoria pisteitä syötöllä…Vaikka voittikin pari erää, niin siinä toisen erän lopulla kehonkieli oli huolestuttavan oloinen, kaikkea muuta kuin freesi.
Paine otti jokatapauksessa vallan, vaikka oli siinä pohjalla myös väsymystä…Se on ollut kuitenkin tiukoissa paikoissa pelaaminen haastavaa P-Amerikan kiertueella Fritzillä, tuo Darwin Blanch matsi oli jo hermostunutta painepisteissä, vaikka voittikin 3-0 tuon. F. Cerundolo ei ole kuitenkaan luotettavan oloinen pelaaja paineen alla.
Keys ja Fritz, molemmat hukkaa ns. “varman voiton” lähes perätysten. Onko tänään joku jenkkien kirous-päivä menossa. 2-0 eräjohto ei vielä ole saletissa, kolmoserän 5-0 taas pitäis olla pelkkä muodollisuus hoidella homma kotiin.
Jenkkejä miesten kaaviossa riittää tämänkin jälkeen, ei kisan jenkkimenestys yksin Fritzin varassa ollut kuten jotain vuosia sitten olisi voinut vielä ajatella.
Alakaaviossa neloskiekan joka parissa yksi jenkki, kohtuulliset mahdollisuudet et joku sieltä välieriin painelisi. Shelton ja Alcaraz tosin ovat törmäyskurssilla jo kvartseissa, ja siitä samaa mieltä kuin tuolla jossain ylempänä kirjoiteltiin: Shelton ei oikein ole vakuuttanut. Mutta turnaushan on vasta alkutekijöissään, tosipelit edessä päin.
Zverevillä jälleen uskomaton viuhka kaavion kanssa, aika käsittämätöntä miten kaverilla osuu näitä polkuja eteen slämeissä kerrasta toiseen. AO:ssa kohtasi yhden top20-pelaajan koko kisassa ja se oli semeissä Alcaraz. RG:ssä kohtasi yhden top20-pelaajan koko kisassa ja se oli Cobolli finaalissa. Wimbledonissa kohtasi sentään 2x top10-pelaajaa joista Fritz täysin puolikuntoinen, se muuten samalla nykyisen maailmanlistan kakkospelaajan ainoa top10-voitto koko kaudella.
US-kaaviossa Zverevin neljännekseen toiseksi kärkiseediksi aika vaisun jenkkitourin pelannut De Minaur kellä ovi kävi kakkoskiekalla. Jodar tipahti jo avausrundilla, Musetti tippui kakkoskiekalla.
Kakkosneljänneksestä top10-seedit Cobolli sekä Fritz tippuivat edestä pois, Zverevin jälkeen korkein seedi yläkaaviossa Learner Tien 14, eikä olla edes kolmoskiekkaa saatu vielä kokonaan pelatuksi. Saksalaisella kyllä yskähdellyt aika pahasti ja 9h kenttäaikaa kahteen kierrokseen, ei suoranaisesti yllättäisi jos vielä kompastuisi lähiaikoina, ei aluskisatkaan paljoa lupailleet. Jos saksalainen sattuis vaikka ens yönä tippumaan, sen jälkeen yläkaavio olisikin melkoista katseltavaa et ketä sieltä finaaliin painelee.
Tien löi juuri Mensikin 3-2. Mensik johti nelljättä erää murrolla, mutta ilmeisesti bensa alkoi loppua siinä vaiheessa. Viimeinen syöttövuoro oli kuvaava, Mensik löi kaksi läpilyöntiä, mutta teki neljä helppoa virhettä ja hävisi syöttövuoronsa ja ottelun. Tien ei tehnyt muuta kuin palauttanut pallon takaisin toiselle puolelle.
Zverev voitti vihdoin suoraan 3-0, voi olla tärkeä huilipäivä hänelle jatkoa ajatellen. Naisten puolella Swiatek ja Osaka jatkoon, kun taas Anisomova ja Keys putosivat. Keysin putoaminen ei tullut yllätyksenä, oli hävitä jo ekalla kierroksella. Ei ollut myöskään yllätys, että Fritz ja Cobolli hävisivät.
Tänään alkaa sitten todelliset testit. Valinnan vaikeus tänään, mitä katsoa?
Sabalenka - Townsend: Sabalenka ei ole vakuuttanut, joten aika 50-50 tämä ottelu.
Paul - Alcaraz: Paul on ollut selvästi parempi pelaaja tähän mennessä, mutta voittaako Alcaraz silti? Koska Alcaraz. Nyt nähdään mikä on Alcarazin todellinen taso tällä hetkellä.
Shelton - Tsitsipas: Paras syöttäjä vastaan huonoin palauttaja. Shelton vielä vasenkätinen, eli jos vaan malttaa syöttää 80% ykkösiä Tsitsipasin rystylle, niin yksikään syöttö ei tule takaisin. Mutta Tsitsipas on ollut ilmiömäinen ekoilla kierroksilla, yllättääkö vielä kerran?
Medvedev-Tiafoe: Eka testi myös Medvedeville, erät 9-0 tähän mennessä ja voi hyvin olla 12-0 tämän ottelun jälkeen. Vai keksiikö Tiafoe jotain uutta?
Pegula - Cristea: Kestääkö Pegula paineet? On Gauffin jälkeen jenkkien suosikki turnauksen voittajaksi. Cristea on kuitenkin pelannut unelmakauden ja peli on kulkenut täälläkin.
Mainitsisin vielä sen verran, että Paul ollut Alcarazille melko haastava vastus ulkokovilla, h2h vain 3-2 Alcarazille. Useampi kohtaaminen toki jo muutaman vuoden takaa, viimeisin kuitenkin tänä vuonna, kun Alcaraz voitti Australiassa suoraan 3-0, mutta ihan uskottavasti siinäkin Paul laittoi hanttiin. Sanoisin, että tämä on ensimmäinen kunnon testi spanskille ja jos siitä selviää kunnialla, niin ei varmasti ole pytty kovin kaukana vaikka lähtökohdat oli mitä oli.
Medvedev edennyt yllättävän helpolla kun vertaa kahden kauden slämirekordia tähän kisaan. Tänään voi olla vähän haastetta edessä, Tiafoella haastava startti kun Dammia vastaan viiseränen avauskierroksella mut sen jälkeen kaks kierrosta mennyt kuin vettä vaan suorilla 3-0 voitoilla.
Voihan Paul / Alcarazia käännellä miten huvittaa, mutta Paulin voitot on vuosilta -22 ja -23 eli eivät kovin tuoreita. Slämikohtaamisia sen jälkeen kolme kappaletta, näissä jenkille siunaantunut yksi vaivainen erä. Kertoimissa Paul aika reipas altavastaaja.
Shelton / Tsitsipas mun mielestä etukäteen ajateltuna mystisin ennakoitava. Sheltonilla parannettavaa kreikkalainen taas pelannut yli odotusten, ainakin yli katsojien odotusten. Stefanosin potentiaali tiedetään, ei se turhaan ole maailmanlistan kolmosena joskus majaillut mut vaikeaa ollut vuositolkulla eikä kärkipäätä ole sen koommin kolkuteltu. Lisäksi US ollut heikko slämi, tämän vuoden R16 koko uran paras rekordi mut nyt on selkeästi tekemisen meininkiä. Tykännyt somessakin letkautella vähän itseironisia kommentteja kisan aikana, sekin osaltaan kertoo et fiilis on hyvä.
”Paul ollut selvästi parempi pelaaja” särähtää pikkaisen. Alcaraz etenkin Faria matsissa näytti sellaista tasoa mitä en itse ole nähnyt tourilla Sinnerin wimbledon voiton jälkeen. Wu matsi ei ollut erityisen hyvä, mutta voitti pystyyn siltikin. Kuitenkin matsissa mielenkiintona se, että Paulin pelityyli ei ole Alcarazille mieluinen, ottaa nätisti ajan pois lyömällä noususta ja Carlos joutuu kiireeseen. Jos tämän selvittää niin alkaa pytty haisemaan.
Paul on ihan “kiva”. Ikävä kyllä jenkin eväät on nykyään syöty aina näitä super-nimiä vastaan ja jannu ottaa sellaisen pikkusievän tappion. Joku Bublik ois voinut haastaakin espanjalaisen parhaana päivänään mutta Paul ei edes sellaisena.
Ja nyt sitten viimeinen yritys 15-40! — Vaan ei. 40-40. Matsi naftaleeniin ja tilikirjoihin.
Paulin kämmen on heikko kohta, kun pitäisi tuottaa vauhtia ja joutuu pelaamaan omille standardeille yltiöaggressiivisesti…Kämmen jokatapauksessa Paulin kohdalla vakava puute horjuttaa Alcarazia, tuolla ei saa riittävästi Alcarazia pelaamaan rystyjä, joka ei ole tällä hetkellä niin ylikylän lyönti.
Mutta ehkä Tsitsipas pistää Alcarazin lauluun jollain unelmaesityksellä. Voin nähdä sen tapahtuvan. It’s been long time coming. A compensation for all the tough losses.
Shelton on virheherkkä joten jos Benny boy ei syötä huipputasolla, tappio tulee tämä yön matsissa tällekin Amerikan ylpeydelle.
En tämän matsin jälkeen edes ymmärrä keskustelua US-voittajasta, ei ole muita vaihtoehtoja kuin Alcaraz. Peli peliltä eespäin ja finaalissa Zvereviä 3-0 nekkuun
Itse olen sitä mieltä, että Sheltonilla on paremmat saumat horjuttaa Alcarazia…Paras lääke horjuttaa Alcarazia on kovat syötöt, ei ole kaikkein terävin noissa tällä hetkellä, Shelton pelaa myös rytmitöntä tennistä…Sheltonilla on kapasiteettia syöttää suht. luotettavasti kovia kakkosia lähemmäs 200km/h. Kakkosruudun kova kick olisi toimiva päiväolosuhteissa Alcarazin rystylle.
Shelton toisaalta tarvitsisi mielellään päivämatsin, jotta saisi syötöstä etua…Mikäli on iltamatsi tällöin matsi on lähtökohtaisesti kätelty. Sheltonin toki täytyy olla tasoltaan ko. päivänä aivan ylärekisterissä, meinaa sellaista Mensik ottelun (Montreal) tason takakenttäpeliä+syöttämistä.
Tiafoe pitää lisätä short listiin: Ei mikään mene läpi. Ehtii kaikkiin ja voittaa verkolla ja takakentällä. Niinpä Alcarazin voi voittaa tämän vuoden US Openissa vain 1) Tsitsipas (sic: he has the game deep inside); 2) Tiafoe: Huippuumsa viritetty atleettinen artisti. Beware, Carlitos! Foe hakee vihdoin jättipottia ja aseet ja peli on. 3) Blockx from Bruessels Syöttää kuten osaa ja poimii tie breakit.