Veikkauskisa suomalaisten kaudesta 2018


#41

Kuittailut on mainio asia silloin kun sen tekee hyvällä maulla ja osaa antaa myös positiivista palautetta.
Teikäläinen kritisoi kaikkia täällä ja kun sitä aikansa lukee niin menettää merkityksensä. Silloin kritiikki toimii paremmin jos on myös jotain muunlaista sanottavaa väliin.


#42

Jos joku pelaa esim. paskasti, niin se pitää pystyä myös sanomaan. Keskustelupalstoissa on se hyvä puoli etteivät ne ole kuin somekanavat missä kaikki vain mielistelevät ja hännystelevät toistensa mielipiteitä.

Enkä sitäpaitsi kritisoi kaikkea. Tuo oli taas esimerkki helposta yksinkertaistamisesta.

Yksi suurimpia kritiikin aiheitani oli esim. Davis Cup ja se miten väljähtänyt se on ollut jo pitkään. Silloin siinä ketjussa moni paremmintietäjä kävi opastamassa miten hyvin Davis Cupilla menee ja eiköhän nyt kaikki nähneet miten hyvin sillä meni. Koko saamarin turnaus tapettiin ja keksittiin joku pelleversio.


#43

Tottakai tälläkin tavalla. Hei, ei tämä niin vakavaa ole. Jatketaan vääntöä vaikka huomenna, nyt tärkeämpää menoa.

Mottoni on. “Haluan ymmärtää eri näkökantoja vaikka en samaa mieltä olisikaan”

Tuolla pääsee jo pitkälle monessa paikassa. Suosittelen. Nakkikioskijonossa viikonloppuyönä klo 04.45 pahinkin kuumakalle ollut monesti lopulta kuin kultainen noutaja kun oikeasti haluaa ymmärtää eikä provosoidu. Yllättäen täällä se on joskus hankalampaa.


#44

Mutala_Kalkku vastasi vuosi sitten Virtasen kauden 2018 parhaimmaksi rankingiksi 13.

Tuo toteutui tasan vuotta myöhemmin.

Siitä täydet 50p.


#45

Jokos laskit pisteet tästä kisasta yhteen? Onko voittajana jälleen … mä?


#46

Jos joku kertoo mikä oli kauden paras suomalaisen naisen WTA ranki niin lasken pisteet huomenna.


#47

WTA:n mukaan Kulikovan vuoden 2018 “top rank by year” on 474 eli siinä vastaus. Mia Eklund toiseksi paras lukemallaan 534 ja Oona kolmas lukemalla 666.


#48

Yks lisäpäivä jännitykseen. Tuli ennalta arvaamatonta menoa ja pisteiden lasku valmistuu kyllä, mutta ottaa se näemmä oman aikansa.


#49

Lopputulokset. Jaettu voitto nimimerkeille Pallopoika ja FootFault. Molemmilla 75p. Säännöissä ei eritelty mikä ratkaisee tasapisteissä ja sen vuoksi voittajaa ei voi julistaa. Pallopoika vastasi oikein kuuteen ja FootFault viiteen, mutta toisaalta FootFaultin toiseksi paras yksittäinen pistemäärä parempi.

FootFault
30+15+10+10+10 = 75p

Pallopoika
30+10+10+10+10+5 = 75p

Mutala_Kalkku
50+10 = 60p

Taitopelaaja10
20+10+10+10+5 = 55p

Osasto
10+10+10+10+10+5 = 55p

UncleSam
30+10+10 = 50p

Prestige
20+10+10 = 40p

Hardcourter
30+10 = 40p

Roinatan
10+10+10 = 30p

Iroj1
10+10 = 20p

Natti
10 = 10p

Kaikki saivat pisteitä. Erikoismaininta myös Osastolle jolla oli myös 6 ns. oikein. Lisäksi paras yksittäinen pistemäärä Mutala_Kalkun 50p Virtasen rankingista ja Iroj1 oli ainoa joka tiesi kauden 2018 hienoimman saavutuksen, eli DC-porukan nousun ylempään 1.divariin.


#50

Kiitoksia erikoismaininnasta! Harvoin saa!


#51

Osaston tavoin, kiitos erityismaininnasta! Ja kiitos muutenkin kisan järjestämisestä. Nyt taitaa olla välivuosi?


#52

Kiitokset kisan järjestämisestä! Oma menestys menee kyllä puhtaasti tuurin piikkiin. :smile:


#53

Minun menestykseni oli puolestaan merkittävän suuren asiantuntijuuden ansiota :blush: Ei tuo 10 pistettä mistään arvauksesta syntynyt. Uutta veikkauskisaa tältä vuodelta odottaen.


#54

Kiitokset veikkauskisasta! Voittajille ja järjestäjälle on luvassa pienet palkinnot, jos lähetätte postiosoitteenne yksityisviestillä.


#55

Saisiko oikeista vastauksista vielä koosteen, ihan mielenkiinnon vuoksi vaikka kisaan en osallistunutkaan?